Fontin koko A A A
VALIKKO
Raahen kulttuurihistoriallinen museo

Raahen museo Facebookissa
Raahen museo YouTubessa
Raahen museo Twitterissä
Museuumiblogi
Raahen museo Instagramissa
Meillä käy Museokortti

Pakkahuoneen museo ja Kruununmakasiini ovat avoinna ma-pe 11.00-17.00, la-su 12.00-16.00. Lauantaisin vapaa pääsy.

Museot ovat suljettuina juhannuksen ajan 23.-25.6.

Torstaina 22.6. suljemme jo kello 15.00.



Olet tässä: Etusivu > Helmikuun viidennen paakelsit

Raahen museo

Raahen museo on Suomen vanhin paikallismuseo. Sen perusti monista kulttuuriharrastuksistaan tunnettu piirilääkäri Carl Robert Ehrström vuonna 1862. Raahen museo on kasvanut vuosikymmenten saatossa ja tällä hetkellä se koostuu seitsemästä eri toimipisteestä. Pakkahuoneen museolla esitellään laajasti purjelaivakauden elämää ja esillä on myös muun muassa harvinaisen laaja kokoelma 1600-luvun kirkkoveistoksia. Raahen vanhimmassa säilyneessä asuinrakennuksessa Soveliuksen talossa sijaitsee upea interiöörimuseo, laivapatruuninkoti 1800-luvulta. Wanha apteekki vuorostaan esittelee Suomen laajimpia farmasia-alan kokonaisuuksia. Ojalan ja Saloisten kotiseutumuseot tutustuttavat kansanelämään ja Olkijoen Rauhanpirtti vie Suomen sodan tunnelmiin. Museoperheen uusin jäsen, Kruununmakasiini esittelee alueen historiaa aina esihistoriasta nykypäivään. Raahen museon luultavasti kuuluisin nähtävyys, maailman vanhin säilynyt sukelluspuku Wanha Herra on tätä nykyä ihmeteltävänä Kruununmakasiinin sukellusosastolla. Tervetuloa!


Museolla tapahtuu

Helmikuun viidennen päivän paakelsit, vähän kyllä arveluttaa tuo toinen…

Me suomalaiset nautimme helmikuun viidentenä päivänä ja monesti jo vähän aikaisemminkin kansallisrunoilijamme mukaan nimettyä Runebergin torttua. Kaupunki- tai ehkä paremminkin maalegendan mukaan leivonnainen syntyi, kun rouva Fredrika Runeberg (jonka äiti oli Ollinsaaren kartanon tytär Anna-Margareta Bergbom, kuten muistamme) loihti kaapinpohjan murusista häthätää makoisaa syötävää vaativalle puolisolleen.

No eihän se kyllä niin syntynyt. Meidän Runebergin torttuna tuntemamme tuote syntyi kuulemma porvoolaisen sokerileipuri Lars Henrik Asteniuksen köökissä. Astenius ryhtyi valmistamaan 1840-luvulla paksuja, sylinterinmuotoisia torttuja, joihin runoilija kovin mielistyi. Noita Asteniuksen torttuja alettiin sitten tuolla Porvoossa, Runebergin kotikaupungissa kutsumaan runoilijan mukaan. Niin kutsutusti ensimmäisen virallisen esiintymisensä Runebergin torttu –niminen leivonnainen teki joulukuussa 1865, kun helsinkiläisen Fr. Ekbergin leipomoliike mainosti niitä ilmoituksessaan. Tuohon aikaan Johan Ludvig Runeberg oli supersuosittu sen ajan julkkis, puhutaan kerrassaan Runeberg-kultista.

Runebergin torttuhan on sangen maukas leivonnainen, kiitos taikinan sisältämän korppujauhon, mantelirouheen ja mausteiden, museotantti laittaa mieluusti karvasmanteliöljyä. Tortun päälle pyöräytetään sokerikuorrutusrinkula ja sen keskelle tavallisimmin vadelmahillosilmä. Runoilija Ruuneperi kuulemma useinkin nautti ryypyn tuon tortun kanssa, siitä juontaa juurensa tapa kostuttaa leivonnainen punssilla tai rommilla.

Mutta se toinen paakelsi, se arveluttavahko. Pakkahuoneen museon kirkkosalista löytyy pyhän Agathan –veistos, joka johdattelee meidät tämän kakkusen alkujuurille. Agatha oli sisilialainen kristitty neito, joka yhden legendan mukaan naitettiin vanhemmalle miehelle, joka ei hyväksynyt rouvansa vakaumusta. Herra puoliso sitten teki kaikkensa saadakseen Agathan luopumaan uskostaan, laittoi ilotaloon töihin jne. Kunnon pyhimystarinan tapaan Agathan legendastakin on monia variaatioita mutta ne yleensä päättyvät siihen, että erään tällaisen kiduttavan käännytystyön tuloksena Agathan rinnat leikattiin irti. Jonkun legendan mukaan Agathalle kasvaa uudet rinnat, toisen mukaan Agatha menehtyy kidutuksen jälkeen. Yhtäkaikki Agatha suojelee tulipaloilta, tulivuoren purkauksilta ja hän on mm. rintasairaiden suojelupyhimys.

Sisilialaiset viettävät Agathan muistopyhää helmikuun viidentenä päivänä. Silloin tarjoillaan ja tietysti syödään Agathan kunniaksi/muistoksi rinnan muotoisia leivonnaisia nimeltään ”Minni di virgini” eli neitsyen rinnat, joita leivotaan erityisesti nunnaluostareissa ja varmasti monessa muussakin paikassa. Tästä leivonnaisesta on Googlesta löytyvien kuvien perusteella useita variaatioita, toiset epämääräisempiä, toiset vaaleine pintoineen ja päällä keikkuvine punaisine säilykekirsikoineen varsin hämmentävän näköisiä. (Marja Tanhuanpään kirjasta Taivaallista mannaa. Ruokaperinnettä kristillisessä kulttuurissa (Maahenki) löytyy yksi ohje, jos haluatte kokeilla). Giuseppe Tomasi di Lambedusan kirjassa Tiikerikissa tarjotaan näitä Agathan innoittamia leivonnaisia, ”säädyttömiä neitseiden kakkuja”, joita päähenkilö ruhtinas Fabrizio syvästi paheksuu ja nimittää leivonnaisia ahnauden riemuvoitoiksi.

Vaikea kuvitella, että täällä meilläpäin maailmaa tuollaisilla paakelseilla olisi kaupallista menestystä, edes sesonkiluontoisesti. Kyllä me vaan olemme niin häveliästä porukkaa. Jaa-a, toisaaltahan noitten helmikuun viidennen päivän paakelsien hahmossa on jotain tiettyä saman kaltaisuutta…

pohtii museotantti Turunen

Ja vielä: Tuo meidän Agatha-veistoksemme sai muuten pari viikkoa sitten kansainvälistä huomiota, kun italialainen rintasairausspesialistikirurgi signor Baratelli otti meihin yhteyttä ja halusi tietoja pystistämme. Hän valmisteli luentoa pyhään Agathaan liittyvästä ikonografiasta ja symboliikasta ja aikoi esitellä myös meidän Agathamme. Lieköhän tuo museuumimme veistos pohjoisin laatuaan?