Fontin koko A A A
VALIKKO
Raahen kulttuurihistoriallinen museo

""

Raahen museo Facebookissa
Raahen museo YouTubessa
Raahen museo Twitterissä
Museuumiblogi
Raahen museo Instagramissa
Meillä käy Museokortti

Pakkahuoneen museo ja Kruununmakasiini avoinna ti-pe 13.00-17.00, la 12.00-16.00. Lauantaisin vapaa pääsy.



Olet tässä: Etusivu > Paikallishistorian luentosarja: Olga Sarkkila - raahelaisen käsityöperinteen mahtinainen.

Raahen museo

Raahen museo on Suomen vanhin paikallismuseo. Sen perusti monista kulttuuriharrastuksistaan tunnettu piirilääkäri Carl Robert Ehrström vuonna 1862. Raahen museo on kasvanut vuosikymmenten saatossa ja tällä hetkellä se koostuu seitsemästä eri toimipisteestä. Pakkahuoneen museolla esitellään laajasti purjelaivakauden elämää ja esillä on myös muun muassa harvinaisen laaja kokoelma 1600-luvun kirkkoveistoksia. Raahen vanhimmassa säilyneessä asuinrakennuksessa Soveliuksen talossa sijaitsee upea interiöörimuseo, laivapatruuninkoti 1800-luvulta. Wanha apteekki vuorostaan esittelee Suomen laajimpia farmasia-alan kokonaisuuksia. Ojalan ja Saloisten kotiseutumuseot tutustuttavat kansanelämään ja Olkijoen Rauhanpirtti vie Suomen sodan tunnelmiin. Museoperheen uusin jäsen, Kruununmakasiini esittelee alueen historiaa aina esihistoriasta nykypäivään. Raahen museon luultavasti kuuluisin nähtävyys, maailman vanhin säilynyt sukelluspuku Wanha Herra on tätä nykyä ihmeteltävänä Kruununmakasiinin sukellusosastolla. Tervetuloa!


Museolla tapahtuu

Olga Sarkkila – raahelaisen käsityöperinteen mahtinainen

Jotensakin mahtipontisella otsikolla on tämä luento varustettu, mutta mielestäni aivan syystä. Olgaa (29.6.1872-29.1.1964)olisi voinut luonnehtia myös sanoilla väävistoolin valtiatar tai silmukoitten suitsija.

Koskapa ihmiset eivät aivan tyhjästä tupsahda tähän maailmaan, kerron myös Olgan perheestä.

Lähteenä on ollut mm. Olga Sarkkilan muistelmat ja museon arkistossa olevat Arvi Sarkkilan Raahessa asuneille omaisilleen lähettämät kirjeet. Nuo kirjeet on aivan mahtavaa tavaraa. Voi että, mistähän ne tutkijat tulevaisuudessa saavat ensikäden tietoa ihmisten elämästä ja tavoista jne, kun kirjeitten kirjoittaminen on lähes tyystin loppu. Olga Sarkkila kirjoitti muistelmansa omaisilleen Raahen Kunnalliskodissa 86-90-vuotiaana. Olga oli tuolloin pyörätuolipotilas, miltei sokea, mutta henkisesti pirteä. Lybeckerin koulun 150-vuotis juhlajulkaisu ja sen lähdeaineisto oli sattuneesta syystä myös käytössäni.

Olgan isä Juho eli virallisemmin Johan Sarkkila oli nk. mustan raudan seppä eli rautio. Hän oli syntynyt Pattijoella 18.4.1833.

Nuorna miesnä Juho tuli Raaheen sepänoppiin mestari Petter Neumanille eli Nöömannille. Juhon lisäksi mestarilla oli toinenkin oppipoika nimeltään Grekula. Eihän siitä praktiseerauksesta mitään tullut, sillä Nöömanni oli viinaan menevä ja unohti toisinaan niin omat työnsä kuin oppipoikansakin. Pojat anoivat oikeutta purkaa oppisopimuksen, koskei oppimisesta mitään tullut. Asia saatiin sovittua ja niinpä Juho lähtikin sitten v. 1855 hakemaan sepänoppia Pietarsaaresta asti. Eihän se Sarkkilan oppiaika täällä Raahessa ihan tuloksettomaksi jäänyt. Edelleenkin on nähtävissä Juho-pojan takomat numerot 1852 tuossa Kruununmakasiinin seinässä.

Pietarsaaressa Juho kävi sepänopin lisäksi myös iltakoulua ja paikkakunnan ruotsinkielisyydestä johtuen oppi samalla myös käytännön ruotsin. Ruotsinkielen osaaminen oli hyvä asia tuon ajan Raahessa. Uuden sepän piti tietenkin tehdä mestarinnäyte raadille hyväksyttäväksi. Tuo seppä Sarkkilan mestarstykki on ikuistettu Paulaharjun vanhan Raahen sivulle 197. Sarkkila osti taannoisen oppi-isänsä, seppä Nöömannin talon Saaristo- ja Kauppakadun kulmasta ja aloitti sepäntoimet.

Vaimonsa Juho löysi täältä Raahesta. Kristiina Elisabeth Karlundin isä oli savolaisperäistä sukujuurta, alkuaan Kaarakaisen nimellä kulkenut, mutta pojista Matti kävi karvarin opintien ja muutti nimensä herraskaisemmaksi, Karlundiksi. Matilla ja vaimollaan oli neljä lasta, tyttäristä vanhin Stina Lisa eli Kristiina Elisabeth on sitten tuleva rouva Sarkkila.

Kristiina Karlund (17.5.1836-14.5.1918) oli nuorena tupakkatehtailija Leufstadiuksella töissä. Rouva Leufstadius kutsui häntä nimellä ”Kitti”. Museon facebookia seuraavat tietävätkin, että tupakkitehtailija ei yhtään tykännyt siivoamisesta, se piti tehdä sillä aikaa, kun herra fabrikööri oli klubilla tai muualla. Erään suursiivouksen aikaan Leufstadius oli sanonut Kristiinalle ”eilen sinä pyyhkytti, tänäpänä sinä pyyhkyttä ja kenties sinä vielä huomennakin pyyhkyttä.” Kristiina olisi tyttösenä halunnut mennä Lybeckerin kouluun, mutta komersrodinna Franzén, koulun perustaneen Sofian äitipuoli, oli evännyt pääsyn sanomalla ”ei hyvä lapsi, et sinä pääse, kun isäsi elää.” Elämänsä ehtoona lapsuuttaan ja nuoruuttaan muistellut tyttärensä Olga ei tiennyt, missä Kristiina-äiti oppi lukemaan ja kirjoittamaan.

Kristiina ja Juho menivät naimisiin 1.12.1861. Lapsia pariskunnalle siunaantui tasaiseen tahtiin kaikkiaan kahdeksan; seitsemän poikaa ja yksi tytär. Kaksi poikaa kuoli aivan pieninä piltteinä.

Johan Arvid 31.1.1862 – 11.11.1920

Frans Emil 15.7.1864 - 19.8.1864

Frans Emil 31.9.1865 - 22.12.1868

Hjalmar Aleksander 11.2.1868 – 19.10.1946

Werner Aksel 25.3.1870 – 23.9.1891

Olga Kristiina 29.6.1872 - 29.1.1964

Emil Waldemar 20.10.1874 - 8.9.1895

Seth Sanfrid 24.12.1876 - 7.5.1901

Seppä Sarkkilalla oli hyvästi töitä, seppiä tarvittiin niin mahtavan kiihkeässä laivanrakennusbuumissa kuin kasvavan kaupunginkin tarpeisiin esim. Porvarikoulu oli yksi isompi rakennushanke, jossa Sarkkila oli viime töinään mukana. Seppä Sarkkilalla oli itsellään oppipoikia ja kisällejä. Homma toimi ihan toisella otteella kuin taannoisen Nöömannin aikaan. Sarkkilalla kävi useita saksalaisiakin kisällejä. Yksi heistä opetti mestarilleen kuinka hammastautia parannetaan. Maine kiiri niin pitkälle, että kun Arvi-poika aikoinaan meni Ouluun kouluun, häneltä kuulemma kysyttiin, ”oletko sen hammaslääkäri Sarkkilan poikia?”. Sarkkilan pajassa oli kaksiosainen ahjo ja kaksi paljetta, kolme alasinta. Olga kertoi, että lapsista oli kiva istua ison oviaukon kohdalla ja ihailla työstä sinkoilevia kipinöitä ja säkeneitä.

Seppämestari Johan Sarkkila kuoli 4.3.1882. Kristiina-leski jatkoi sepänpajan pitoa poikiensa ja kisällien avulla vielä kuusi vuotta.

Olga Sarkkila muistelee äitinsä taitoa saada niinkin suuressa taloudessa ruokavarat riittämään, olihan ruokittavana oman perheen lisäksi myös oppipojat ja kisällit. Pottuja piti riittää koko vuodeksi, uusilla perunoilla ei herkuteltu, vaan vanhat syötiin tarkasti pois. Sahtia tehtiin kerralla 100 kannua, sillä pajan kuumuudessa miehillä tuli kovasti jano. Samoin leipomista riitti moneksi päiväksi. Talossa oli 14 leivän uuni. Tehtiin hapanta leipää ja hiivaleipää. Sepänhommissa vaatteet sotkeutuvat aika lailla, sepälle kävi soopankokit keittämässä soopaa tynnyritolokulla, sillä kaikkien pajalaisten vaatteet pestiin ”kotona”. Oikeaa saippuaa käytettiin kuulemma vain silmien ja käsien pesuun.

Seppä Sarkkilasta on sanottava se, että hän oli aika edistyksellinen. Perheen lapset, no, erityisesti pojat koulutettiin. Oikeastaan kenenkään ei ilmeisesti edellytetty jatkavan isän ammattia. Olihan isän loppuvuosina jo nähty laivaliikenteen hiljeneminen ja sepän töiden väheneminen.

Sarkkilan talon porstuakamarissa asui lisäksi Bergströmin mamselli, joka opetti Raahen lapsia lukemaan. Mamselli Bergströmistä kerrotaan, että hän opetti vähäväkisten ja aivan aloittelevien parissa ja hyväksi. Elämänsä ehtoopuolella eli jotakuinkin silloin, kun asui Sarkkilalla, hän eleli ”hyvin köyhänä vanhana mamsellina, oli pieni, nilkku, hyväntahtoinen neiti harjoitti elääksensä ammattinaan myös lankanappien ja snudin eli nyörin valmistusta kaksihankaisella kahvelilla.”

Sananen tai kaksi perheen muista lapsista

Johan Arvid eli Arvi kävi Raahen koulujen jälkeen lyseon Oulussa, pääsi ylioppilaaksi vuonna 1884 ja valmistui papiksi vuonna 1887. Arvi oli ensin lyhyet pätkät Urjalassa Alavudella. Sen jälkeen tuli Saloisiin kirkkoherra Durchmanin apulaiseksi kuudeksi vuodeksi. Sitten toimi kolmisen vuotta Pattijoella. Karungin kirkkoherrana Arvi oli 1896-1907ja nimitettiin sen jälkeen Alavieskaan: Rovasti Arvi Sarkkila kuoli Alavieskassa v. 1920.

Arvi oli ehtymätön ohjeitten ja oortereitten antaja. Perheen vanhimpana tietenkin ollut jonkinlaisessa vastuussa jo aika nuoresta mutta puuttui ja sekaantui kyllä melkein kaikkeen. En tiedä kokivatko Sarkkilan muut sitä ahistavaksi, mutta kyllä mua rupes niitä kirjeitä lukiessa jo risomaan.

Arvin vaimo oli kauppias, merikapteeni ja raatimies Johan Montinin tytär Nanny. Avioliitto Nannin kanssa oli sen ajan mittarilla ikään kuin epäsäätyinen, mutta Amorillehan ei voi mitään. Säilyneistä kirjeistä käy ilmi, että jonkinlaista kitkaa tahi ylenkatsetta perheitten välillä oli. Arvi antaa ymmärtää, että heidän lapsiaan kohdeltiin eri tavoin kuin Montinin muiden lasten lapsia. Arvin omaiset jätettiin kutsumatta Olga Montinin ja Alamanzor Lagerstamin häihin.

31.1.1899 Rakas sisareni ja omaiseni

Kiitos kirjeestäsi. Puhut M:n hääkutsusta- Mummun (rva Montin ET huom) kirjeen mukaan ei ketään muita ole kutsuttu kuin mummun sisaret ja lapset ja niiden lapset. Jos muka joku olisi siitä yli kutsuttu, olisi häät tulleet liika suuriksi. Wallinin rouva, Swanljungin tohtorinna, Lackströmin rouva ovat mummun kusiineja, mutta ei niitäkään voitu kutsua, siis ei Teitäkään. Häät olivat puolishäät, joissa ei ruukata paljon väkeä. (kun minun hääni piti tulla, esitettiin meillekin Ståhlbergilla pidettäviä puolishäitä, joihin ei olisi voitu eikä saanut kutsua sukulaisia etäänpää kummaltakaan puolelta. Mutta minä en suostunut semmoiseen ehdotukseen.)

Kun eihän vaan olisi nyt vaikuttanut Teidän ääretön vastahakoisuus ja epäkohteliaisuus, ynnä M:llä seurustelemattomuus tässä asiassa! Sitä pitäisi salata ja alaspainaa vihansa. Mitästä tähän tekee? Harmittaa minuakin. Mutta eihän siellä ollut Strömmereitä eikä Sovioita eikä Friemanejakaan, jotka ovat niinkin lähellä olleet aina Montineja. Minä neuvoisin, että olisitte siellä ölvinä, älkää kumpikaan näyttäkö harmianne, älkää koko mitättömästä reuhauksesta olko millännekään kun tapaatte mummua. Asia ja väki vaan pahenee, jos näyttää tuosta suuttumusta. Haluaisin sen jotenkin kostaa hienolla ja viattomalla tavalla. Esimerkiksi näin: Fammu (Kristiina Sarkkila ET huom)tulee tänne käymään eikä ilmoita mummulle koko lähdöstä. Minä lähetän matkarahat. Tehkää Olgan kanssa tänne lystireissu ja käykää pienokai-sia katsomassa. Rauhan tähden pyydän, ettette perusta koko hääjutusta, olkaa ölvinä vaan itsemielestään hyvinä. Moni ei taida koko joukkoa miksikään arvostella. Montinin Olgan silkkiläninki oli mummun vanhasta silkkiläningistä tehty…

SeuraavassalauseessaArvi antaakin jo remonttiohjeita kotitalon suhteen.

Hjalmar eli Jammu kävi kansakoulun ja sen jälkeen hän pääsi komerssille eli Fredrik Soveliukselle asiapojaksi 12-vuotiaana. Komerssi oli opettaja Westerlundilta tiedustellut sopivaa poikaa ja opettaja oli suositellut etevää oppilastaan Jammua. Komerssi tiedusti asiaa isä-Sarkkilalta ja niin 12-vuotias Jammu meni komerssille ”freistuun päälle”, niin kuin sanottiin. Se meinasi siis sitä, että Jammu asuikin siellä. Olgan kertoman mukaan Jammu tuli komerssilla ”uskotuksi kaiken päälle”. Hän hallitsi makasiinin, jossa oli sekä ostettavaa että myytävää. Aamulla hän huolehti työkalut työväelle ja illalla katsoi, että kaikki tuli asiallisesti takaisin. Laivojen roviantin (proviantti, ruokatavara ET huom) hankinnassa Jammu oli myös mukana. Komerssi huolehti, että Jammu pääsi rippikouluun. Raahen pappi ei Jammua huolinut kun syyskoulu oli käymättä, mutta komerssi järjesti asian Saloisten pastori Borgin (komerssin pojan Fredrik Oscar Soveliuksen appiukko Edv. Wilh. Borg) kanssa ja sen jälkeen pani Jammun lukemaan herra Mellbergin opissa Kauppakouluun pääsyä varten. Jammu pääsi kauppakouluun ja oli luokkansa priimus. Työnantajan huolenpidosta kertoo mm, kun Jammu sai stipendin Kööpenhaminaan näyttelyssä käyntiä varten eikä stipendi olisi matkaan yksistään riittänyt mutta, Jammu pääsi Köpikseen komerssin laivalla. Ja kun Jammu sairasteli kauppakoulun aikana lievää lavantautia kotonaan, kävi komerssi toipilasta katsomassa.

Sittemmin Jammu toimi erilaisissa kirjanpito/kassanhoitohommissa mm. Leinebergin rautatehtaalla ja prokuristina Langilla täällä Raahessa ja alan opettajana kunnes siirtyi 1901 Suomen Lähetysseuran leipiin.

Tavallisen koulunkäynnin lisäksi ainakin Emil on käynyt kolme luokkaa oppikoulua. Verner hoiteli pajan kirjanpitoa jo isänsä eläessä. Oli kyllä isän kuollessa 12-vuotias! Verner sairasti vatsakalvontulehduksen ja jäi heikkoon kuntoon. Arvi-veljen vaalisaarnaa kuulemaan mennessään hän ilmeisesti vilustui pahemman kerran ja menehtyi vain 21-vuotiaana.

Eemi oli kätevä nikkaroimaan ja korjasi kaikenlaiset tärviölle menneet puiset kalut ja kilut. Eemi-veli oli kahdesta nuorimmasta pojasta (Emil ja Seth) se, joka juoksi asiat ja Setti teki kotihommat, vedet ja puut. Setti oli kuulemma ujo. Eemi jäähtyi kerran syksyisellä saareen tehdyllä puunhakureissulla ja sai keuhkokuumeen, jonka hoito oli puutteellista ja tauti jätti Eemin hauraaksi ja hänen voimansa olivat vähäiset hiipuen pikku hiljaa. Seitsemän vuotta ”sairastettuaan” Eemil Valdemar kuoli syyskuussa 1895 22-vuotiaana.

Nuorimmainen Seth Sanfrid eli Setti oli ujo, vähäpuheinen, kävi kouluja, valmistui merkonomiksi. Veljensä Jammun jäljissä meni Johan Langin prokuristiksi. Pomona oli (Fredrik) Oskar Sovelius eli konsuli. Konsuli oli kuulemma hyvin humoristinen. Hän pani Setin pulpettiin (korkea kirjoituspulpetti, tyypillinen tuon ajan toimistoissa ET huom) omenoita ja appelsiineja, jotka siihen aikaan olivat tosi harvinaisia. Konsuli sitten myöhemmin aukaisi pulpetin ja ihmetteli ”mitä peliä Sarkkila pitää?” Mutta myös toisin päin: Konsuli oli huono heräämään, pyysi Settiä herättämään aamulla. Yhtenä aamuna Setti meni ”Konsuli nousisi kuittaamaan Kauppakoulun laskun” konsuli pukeutui, kysyi missä lasku on? ”Sitten kun se tuodaan”. Setti oli sitä mieltä ettei kellään ollut parempaa isäntää.

Arvilla oli kova huoli Sethin uraputkesta ja avioitumisesta. Hän lähettää monenmoista vinkkiä ja kehotusta asiaan liittyen.

30.11.1899

…”Niin se kävi hullusti taas Setin asian kanssa. Pyysin Jammua käymään kuvernöörin luona puhumassa asiaa; mutta hän ei tehnyt sitä muka vastenmielisyydestä asialle. Näin Sabutskin matkustavaisten joukossa Oulussa Oulun lehdistä; arvasin heti, että hän oli tullut kuvernöörin tykö kontrollin virkaa pyytämään. Ja hän sen saikin. Muista päätettiin että he eivät tointa halua, kun eivät näyttäneet itseään. Niin vaatii nykyajan tapa. Virka olisi ollut

äärettömän helppo, siitä melkein ilman olisi saanut rahat. Toimi olisi ollut oikean asian puoltaminen väärinkäytöksistä. Tietenkään kauppakonttoristi tullut semmoiseen huomioon, kun prokuristi olisi tullut. Miksi kammoa semmoista nimitystä, joka suuresta arvosta on, ja jota yksin Jammukin Raahessa himoitsi, mutta ei saanut. Ujous pois Setistä. Ujo ei mitään saa, rohkea rokan syö. Olgalla, minulla ja Jammulla ei olisi nykyisiä paikkoja ellemme olisi käyneet

pokkaamassa eli näyttämässä itseämme. Minä kävin Olgan puolesta monessa paikassa. Settiä minun täytyy siitäkin moittia, kun ei pyörinyt sen kirjanpidon opettajan toimen perässä aikanaan. Sitä pitää hyökätä kimppuun, kun aika on ja panna asianomaiset ahtaalle. Oman etunsa vuoksi täytyy tehdä persoonallisia tuttavuuksia, ei saa kammoa tuttavuuksien ylläpitämistä, ei saa paeta ihmisiä, täytyy olla hienosti puettu ja kohtelias kaikille eikä ylen jyrkkä asioissa. Katsokaa Soinia, kuinka hän on onnistanut; hänellä on juuri näitä ominaisuuksia. Setti, sano jossain tilaisuudessa Soinille: etkö Sinä halua heittää sitä pientä iltakoulutointa pois ja esitellä minua sijaasi, sinullahan on yllin kyllin toimia. Tämmöisissä asioissa täytyy leikin kannalta puhua. Opettele aikanasi Siiläsen johdolla kruunaustaito, että voit milloin tahansa käydä tarvittaessa tutkinnon suorittamassa. Niin se menee yksi toimi toisensa perästä sivu, ellet kynsin hampain riipu niissä kiinni ja pyöri perillä. Toimiva saa; toimimaton ei saa. Täytyy eteensä puuhata.

24.4.1900

…”Joko Wirtasen kihlaus on julkaistu… mummu siitä kirjoitti. Setti hoi, etsi sieltä rikkaita tyttöjä ja pyri niiden tuttavuuteen. Ota Lagerlöfistä ja Wirtasesta esimerkkiä. Parasta on pitää naimista hyvänä affäärinä. Luulisin sen ujouden Setistä poistuvan. Olen monesti miettinyt, että Setin pitäisi päästä Reinille konttoristiksi. Siellä olisi parempi tulevaisuus. Rohkeutta veliseni ja miellyttävää käytöstä. Harjaannu niissä… Jos Setti tahtoisi päästä Reinin mamman tuttavuuteen, niin minä siihen häntä valmistaisin. Jättäisin vaan Setille valokuvan hänelle vietäväksi. Sen olen aikonut lähettää mutta senhän voisin Setin kautta perille toimittaa. Jos Setti haluaisi tutustua siihen perheeseen.

Leikistä on puoli totta. Setin ei pitäisi hyljätä neuvoani. Sen sanon, että saa vielä katua kun ei tällaisissa asioissa kysele ja noudata vanhemman veljen neuvoa.

Setti sairastui tuberkuloosiin, joka siihen aikaan oli melkoinen riesa täällä Raahessakin. Arvi antaa niin Setin kuin muidenkin perheenjäsenten taudeille ja vaivoille monenlaisia ravintoon, lääkitykseen ja hoitoon liittyviä ohjeita.

28.4.1900 Rakas Setti

Kuulin Olgan kirjeestä, että olet nyt sairaana, olipa se onnettomuus. Olen päätellyt, että kaiketi tuon sait kasarmilta, koska muutkin asevelvolliset Hildan tiedonannon mukaan ovat yskiessään verta sylkeneet. Koeta pysyä tyynenä ja kylmäverisenä. Friemanin Aina-neiti on sylkenyt verta kymmeniä vuosia, samoin vanha kauppaneuvos nuorena ja konsuli pitemmän ajan. Ehkä se haava menee kiinni, kun saat olla hiljaisuudessa ja nauttia hyvää ravintoa ja lääkkeitä...

… Tuohon verensylkemiseenkin tottuu ihminen. Piehingissä on eräs isäntä, joka poikineen sylki usein verta. Ei mies eikä poika siitä paljon välittäneet, vaikka olivat kovassa työssä alati. Sanovat ottavansa kulauksen siirappia ja tärpättiä kahvikupin pohjassa olevan kahvin seassa ja sillä aina pääsevänsä. Poika meni Amerikkaan ja isäntä nimeltä Hyvärinen-Kettukangas elää vielä siellä Kettusen perällä Piehingissä.

Erilaiset sairaudet olivat tuohon aikaan kauhistus ja hirmuisen usein kohtalokkaita, keuhkotauti oli hirmuinen peikko. Setti menehtyi lopulta toukokuussa 1901.

Ja nyt vihdoin Olgaan, jokaoli siis perheen ainoa tytär. Olga Kristiina Sarkkila syntyi 29.6.1872 sepän perheen kuudenneksi lapseksi. Olga kävi kansakoulun ja sen jälkeen Lybeckerin käsityökoulun vuosina 1886-1888. Saamansa todistuksen mukaan Olga oli epätavallisen lahjakas ja taitava kaikissa koulun käsitöissä, erityisesti kudonnassa ja tulikin palkituksi Oulun maatalousnäyttelyssä v. 1888.

Olga kertoo muistelmissaan. ”Yhtenä iltana, kun olimme kaikki olimme vuoteessa, paitsi äiti ja Arvi, kuulin seuraavaa. Äiti sanoi Arville: ”kyllä Niemelinin Franssa nai Olgan.” Shhh, hiljaa sanoi Arvi ja siitä ei sen enempää puhuttu.” Niemeliinin Franssan äiti oli leski. Hän kävi meillä ja kehui poikaansa. Jälkeenpäin ymmärsin äitiä. Hän ajatteli, ettei Olgaa vietäisi spinhuusiin, niin kuin siihen aikaan tehtiin, jos talossa oli tyttöjä eikä kaikilla ollut työtä. Spinhuusi oli Turussa Kakolan lähellä ja tarkoitus oli opettaa kehruuta. Se ei ollut rangaistus. Muistan kuinka aina jostakin mainittiin ”Tuo on ollut spinhuusisa”. (ET huom. tuo spinhuusi eli kehruuhuone oli naisvankila, sinne joutuivat rikolliset, niin kuin aiemmin kertomani Moniuksen Liisu tai taannoinen Grevinna. Sinne saattoi joutua myös irtolaiset, eli v. 1883 annetun irtolaisasetuksen mukaan ”se, joka ilman elatusta omista varoistaan tahi toisen huolenpidon kautta työttömänä kuljeksii harjoittaen siveetöntä ja säädytöntä elämää”. Irtolaisuuden vältti, kun meni syksyisin pestuumarkkinoille ja pestautui maataloon töihin vuodeksi. Pestaaja sitoutui tarjoamaan ruuan ja asunnon.

Mutta Olgaa ei sitten nainut Niemeliinin Franssa eikä kukaan mukaan, mutta ei Olga kyllä spinhuusiinkaan joutunut. Lybeckerin koulun käytyään Olga lähti Kullaalle Hjalmar-veljensä huushollia hoitamaan. Jammu oli siellä Leinebergin tehtaalla kirjanpitäjänä ja kassanhoitajana. Kun Leinebergin tehtaanjohdolle selvisi Olgan koulutus, pyydettiin häntä tehtaan kansakouluun tyttöjen käsitöitä opettamaan. Olga kertoi, että otti työn vastaan, vaikka ei ollut pätevä, koska muitakaan opettajia ei ollut saatavissa. Apunaan Arvi-veljen lähettämä ”Kansakoulun käsityöt” –kirja Olga opetti koulussa kevätlukukauden 1891.

Alati avulias Arvi-veli, joka yritti tyyrätä sisaruksiaan elämässä eteenpäin, oli ottanut selvää Wetterhoffin työkoulusta, lähetti siskolleen hakukaavakkeenkin. Arvi-veljen kannustuksesta Olga pyrki ja pääsikin opiskelemaan Wetterhoffin Työkoulun opettaja-osastolle Hämeenlinnaan. Wetterhoff oli tuolloin ammattikoulu kankaan kutomista varten. Jotta Olga olisi selvinnyt elämästä Hämeenlinnassa, veljet Arvi ja Jammu hommasivat hänelle 500 mk:n lainan Saloisten kappelin kassasta, tuo raha ei tietystikään riittänyt, mutta Jammu veli lähetti kuukausittain lisää rahaa. Kesäkuussa 1892 20-vuotias Olga oli valmis käsityökoulun opettaja. K.o. kurssi oli koulun toinen opettajakurssi. Loppuvuoden 1892 Olga opiskeli Oulussa Alceniuksen käsityökoulussa, suoritti täydellisen kurssin liinavaateompelussa, jotta olisi monipuolisesti pätevä opettaja.

Tammikuussa 1893 Olga lähti Rovaniemelle Oulun Talousseuran naiskäsityökouluun johtajattareksi ja opettajaksi. Olga kertoo, että sai pitkän kyydin Oulusta Rovaniemelle. Pakkasta oli 40 astetta. oli siinä kuulemma tarkenemista. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa Olga joutui kaivamaan uuden, Lundvallilla tehdyn talvitakin päälleen. Tuon uuden päälle Olga laittoi vanhan, jotta tarkeni. Alkuun siis oli vain tuo vanha päällä, oishan se uusi fiini takki mahollisesti ryöttäyny reissussa.

Olga tuli Raaheen juhannukseksi ja kesän ratoksi Olga ja veljensä Jammu ja Setti tekivät kävelyretken Kuopioon, Iisalmeen, Kajaaniin ja Ouluun Vaalasta tervaveneellä. Sieltä vielä Ruukin asemalle ja Siikajoelle. Siikajoelta sitten käveltiin Raaheen. Reissuun meni kaksi viikkoa.

Tuo Oulun Talousseuran koulu siirrettiin Rovaniemeltä Kuusamoon ja siirron takia koulu pääsi alkamaan vasta vuoden vaihteessa. Keväällä 1894 Oulun Talousseuran johto pyysi Olgan johtajattareksi ja opettajattareksi Kuusamoon perustettavaan naiskäsityökouluun, tämän lisäksi Olga oli yhden lukuvuoden Kuusamon ylhäisemmässä kansakoulussa tyttöjen käsityönopettajana. Ei mitään turhia hommia!

No täällä Raahessa Lybeckerin käsityökoulun pitkäaikainen johtajatar neiti Sofia Mathlin erosi tehtävistään vuonna 1895 oltuaan toimessaan yli kaksikymmentä vuotta. Mitä ilmeisimmin paikka julistettiin haettavaksi ja sitä haki mm. koulun oma kasvatti Olga Sarkkila. Lybeckerin koulun arkistosta löytyy Olgan cv ja todistuskopiot. Kuusamosta saadussa työtodistuksessa kerrotaan Olgan suorittaneen toimensa ”kiitettävällä innolla sekä muuten hyvällä menestyksellä… Sen ohessa on hän sillä ajalla osottanut sekä koulussa, että sen ulkopuolella hyvää ja opettajalle sopivaa käytöstä”. Olgan oppilaat osallistuivat v. 1893 ja 1895 Oulun talousseuran näyttelyihin ja tulivat palkituiksi niin rahapalkinnoilla kuin diplomeillakin. Olga oli siis pätevä, kannustava ja innostava opettaja. Kuusamon ylhäisempi kansakoulusta saadun todistuksen mukaan neiti Sarkkila oli toimessaan ”osoittanut kiitettävää ahkeruutta, täsmällisyyttä ja täydellistä kykyä sellaisen opetuksen johtamiseen.”

Kaiku 15.2.1896 kertoo, että ”Kuusamon käsityökoulun opettajatar Olga Sarkkila kertoo eroavansa toimestaan ensi maaliskuun 5:stä päivästä. Hän on tullut kutsutuksi Lybeckerin käsityökoulun johtajattareksi Raaheen.” Uusi johtajatar Olga aloitti työnsä Lybeckerin käsityökoulussa maaliskuun 16. päivä 1896. Olgan ura Lybeckerillä kestikin sangen pitkään. Olgan johdolla Raahen ja lähiseudun tyttäret oppivat kutomaan ja ompelemaan. Koulu osallistui erilaisiin näyttelyihin ja tuli monet kerrat palkituksi. Olga asui koulutalossa, siis tuossa Reiponkadun varressa ja äitinsä Kristiina muutti hänen luokseen asumaan sitten vanhuudessaan. Niinpä se vaan Kristiinakin siis pääsee Lybeckerille, noin niin kuin köökin oven kautta.

Arvi antaa monenlaisia ohjeita Olgalle. Miten koulutaloa remontoidaan, mitä koulussa pitäisi kutoa, miten pukeutua jne jne. Olgan ruotsin opiskelu on Arvidille sydämenasia, Setti-veli olisi siihen hommaan hyvä opettaja, mutta tauti vie Setin. Olga-siskoa Arvi-veli ei patista avioitumaan, mutta kaikesta sortista ohjeita kyllä tulee

30.11.1899 Arvi kirjoittaa

...Olkaa rohkeita ja heittäkää se ainainen ujous pois. Varsinkaan opettajan virassa olevan täytyy tottua rohkeaan esiintymiseen, niinkuin se on kaikille tarpeellinen.

Olga muistakoon käydä hampaita eturiviin itselleen laittamassa, se muuttaisi koko kasvojen muodon. Miksi viiivyttelet?

Viekää Settikin Rundstenille, kun käytte siellä. EI se ujous lähde pois muuten kuin seuraelämän kautta.

...Olipa tuo hauska, että saitte kutsun häihin. Minun, Jammun ja Pekan häät korvaavat mammalle niiden ylenkatseen, jotka ovat mamman unohuttaneet. Käykää vuorostanne ja vuorollanne Saloisissa, kun olette saaneet parempia tuttavia. Vuoroin vieraissa käydään. Ja pankaa parasta päällenne. Puhukaa varovasti asioista älkääkä hyvin kauan viipykö. Olga etenkin pitäköön uudesta tuttavastaan kiinni. Toivon, että äiti rakas voi hyvin. Mamman sopii ookata junalla Ouluun 7. pvän jälkeen katsomaan Ilmaria taikka sitten lukukauden alussa. Meno- ja paluupiletti ei paljon maksa. Viekää äiti rautatie-juhlajunaankin. Tietämättömät juhlista ja juhlajunista ovat poissa.(ET huom. Raahen rata avattiin käyttöön 5.12.1899)

Arvid antaa myös ohjeita kotitalon remontointiin, tonttirajojen mittaukseen, kaivoveden tutkimiseen, hän on myös huolissaan serkkunsa Hilman palveluspaikasta, sillä ”talon isäntä on tunnettu piikojen pilaaja”. Raahessa järjestettiin kesällä 1900 Maanviljelys-näyttely, Olga on mukana toimikunnassa ja Arvilta tulee oortereita:

6.2.1900

… Kunpa nyt Olga saisi koulussaan virheetöntä ja harvinaisempaakin työtä jotta koulu saisi näyttelyssä arvonsa. Ne terveyshantuukit (hantuuki on pyyheliina ET huom)eivät olisi hullumpia harvinaisuuksien joukossa. Trikoota, mitä sievintä voi väävistooleissa kutoa, pitäisi laittaa. Hantuukissa pitäisi olla lappu, jossa sanotaan, että ne ovat kudottu tavallisissa kangaspuissa. Tulisi myös tehdä sellaisia kankaita, joita olet ennen kutonut, ja palkinnonkin saanut. Ei se haittaa, jos samoja töitä palkitaan Raahessakin Lybeckerin koulun töinä. Sopisi laittaa myös ihan tavallisia kankaita, vyölinöitä (esiliinoja ET huom) ja täkkejä, mutta myös sitten siihen lisäksi jotain konstikkaampaakin: kylpylakana, trikoota, terveyshantuukia, nyppytäkkiä, hamevaatetta ym. Työt tulee olla virheetöntä, tulee siis tarkoin katsoa töiden perään…

…Hoida Olga säännöllisesti terveyttäsi, kunnosta itsesi neuvokkaisuudella, päättäväisyydellä ja rohkeudella lomakurssi-toimikunnassa ja koulussa ja sekä näyttelytoimikunnassa. Nytpä olet arvoon päässyt. Et ole itseäsi korottanut. Siellä on monta, jotka tukkeutuvat kaikkiin. Sinä olet valittu tukkeutumatta. Seuraa sanomalehtiä myös. Lue Setin kanssa ruotsia, käy hienosti puettuna, mutta yksinkertaisesti. Siisteyttä ei ole koskaan liiaksi kellään. Laita itsellesi hampaat, niin tulet kasvoistasi puolta nuoremmaksi. Hampaitten laittoa et tarvitse katua. Pidä yllä arvoisia tuttavuuksia ja varo loukkauksia ja pahemmuksia. Täytyy olla pitkämielinen eikä näyttää harmia ja vihastuksia kellekään, vaan rakkautta ja kärsivällisyyttä.

Olga Sarkkilan ansiosta noiden edellä mainittujeni nyppytäkkien eli helmipoimintatäkkien tekotaito säilyi. Nyppytäkit ovat olleet meidän alueelle tyypillisiä silloin aikoinaan.

Jostain Arvin kirjeestä voi nähdä, että Olga on ollut loukkaantunut jostain Arvin esittämästä moitteesta tai alituisesta arvostelusta. Arvi puolustautuu, mutta jatkaa samaa rataa.

28.4.1900

Rakkaat omaiseni

Miten oli Olga, niiden uusien hantuukien laita, jotka ovat terveyttä varten ja uusmuotisia? Oletko voinut niitä valmistaa? …Setin pitäisi muistuttaa alati Olgaa terveyttään hoitamaan ja ruotsia lukemaan. Lainakirjastossa on sanakirjoja ja Setti on itse vieressä ollen hyvä sanakirja…

Olipa hyvä, että Olga oli tyytyväinen matkaansa. Sanoinhan sen, että siltä matkalta saa uusia näkö-aloja, ja että siellä oppii vaan. Hyvä oli, että Olga sai hampaat etupuolelle. Niitä pitää pestä hammasharjalla joka aamu ettei pilaantunut ruoka pääse jäämään niihin ja haisemaan. Parempi on pitää niitä suussa yötä ja päivät, ettei ne väljenny poissaolessa.

… Kokekaa pitää Settiä hyvällä humöörillä. Ei pidä itkeä sairaan vuoteen ääressä eikä aikaansaada mielenliikutusta..

Olgan Sarkkila aloitti koulussaan toimintakertomusten laatimisen ja kaikin puolin koko koulun toiminta näyttää heränneen uudenlaiseen loistoon ja vireyteen Olgan tarttuessa ohjaimiin. Koululla on heti keväällä1896 kevätnäyttely. Lybeckerin koulu oli kerrassaan Olgan elämäntehtävä ja sydämen asia. Edelleen Olgan alkuaikoina koulun oppilasaineksessa suosittiin tai painotettiin köyhien taikka varattomien vanhempien tyttäriä. Ikävaatimus 12 vuotta. Isien ammattinimikkeissä on alkuaikoina vielä merimiehiä. Vielä Olgankin aikana saattoi joku tytöistä lähteä palvelukseen johonkin porvarishuusholliin. Tai oikeammin tyttöjä haettiin koululta, se ei ollut Olgalle mieleen. Erityisesti Olgaa harmitti, jos tytöt houkuteltiin palvelukseen toisen kouluvuoden aikana, kun koulua olisi ollut enää vähän jäljellä. Olga oli omassa elämässään huomannut, että kouluttautuminen kyllä kannattaa. Kerran eräs vasta paikkakunnalle muuttanut nuori rouva tuli koululle katsomaan tyttöjä. Hän pysähtyi erään tytön eteen ja sanoi ”minä tahtoisin tuollaisen nätin, kauniin tytön poikani hoitajaksi.” Tyttö vastasi ihmetellen, ”Mitä isäni siihen sanoo?” Asiasta keskusteltiin pitkään. No isä ei luvannut tyttöä rouvalle.

Oppilaat muistavat, että Olga Sarkkila oli vaativa ja tarkka opettaja, mutta osasi antaa palautteen nk. positiivisella tavalla. Olgalla oli myös hauskoja sanontoja, joilla höysti opetustaan. ”Opettaja Sarkkila oli hirviän tärkiä näkönen ja jämpti, mutta jakso aina olla hirviän ilonen, en muista, että se ois koskaan suuttunu.” muistelee yksi oppilas.

Alkuaikoina, siis Olgan, oppilaat tekivät työnsä koululle, eikä se aina tuntunut oppilaista mieluisalta. Olga ehdottikin useampaan kertaan koulun johtokunnalle, että tytöt voisivat jossakin väävissä lunastaa myös itselleen jonkun kangaspalasen tai isommankin kankaan. Usein hälle vastattiin ”mitäpä köyhä tarvitsee”. Vähitellen suhtautuminen kuitenkin muuttui. Ruvettiin kutomaan itselle ja maksettiin lukukausimaksu. Innostus kasvoi ja työskentelyä jatkettiin vielä iltapäivisin.

Koulun alkuaikojen opetussuunnitelman mukaisesti Olgankin aikana jatkettiin kristillistä kasvatusta. Päivä aloitettiin aamuhartaudella ja sen jälkeen kuulusteltiin katekismusläksy. Olga oli hyvin tarkka katekismuksen osaamisesta. Oppilaiden mukaan Lybeckerin koulu ikään kuin valmisti tyttöjä rippikouluun. Olga kertoo muistelmissaan sotien aikaisesta materiaalipulasta, kuinka värkkejä keksittiin vaikka mistä ja purettiin vanhoja töitä jne. Etenkin toisen maailmansodan aikana koululla oli kutomassa myös rouvasihmisiä. Harmillisesti museolle kulkeutuneet Arvin kirjeet loppuvat 1900-luvun alkuvuosiin, olisi ollut mielenkiintoista saada tietää, miten sisällissodan tapahtumat heijastuivat koulun toimintaan ja yleiseen ilmapiiriin.

Olga Sarkkilan johdolla laitettiin vireille hanke Raahen alueen oman kansallispuvun saamiseksi. Suomen kansallispukuneuvosto ei kuitenkaan hyväksynyt ehdotusta viralliseksi kansallispuvuksi, koska heidän mielestään hameessa oli epäaidot värit. Samaa yritettiin vielä Auli Kanasenkin aikana, mutta ei mennyt läpi. Kansallispukuneuvoston mielestä puvusta oli liian vähän taustatietoja ja todellista historiallista näyttöä. Noita pukujahan on kyllä kudottu, (myös muualla kuin Lybeckerillä) jokunen vuosi sitten asiaa nostettiin uudelleen esille ja siinä vaiheessa paikallislehti teki juttua asiasta.

Toukokuussa 1945 Olga kirjoitti koulun johtokunnalle eronpyyntönsä. ”Toimi on ollut minulle rakas, vaan liki 73 vuoden ikä ja terveyteni raihnaisuus vaatii toimestani luopumaan… Nöyrä pyyntöni olisi saada loppuiäkseni eläkkeen, johtokunnan suosiollisella avulla. Pyydän kiittää arvoisaa johtokuntaa minun ja koulun hyväksi tulleesta hyvyydestä ja avuliaisuudesta, jääden odottamaan suosiollista vastaustanne.” Johtokunta ei olisi eroa myöntänyt, mutta Olga vetosi vielä uudemman kerran heikentyneeseen näköönsä ja huonoon terveyteensä ja niinpä johtokuntakin lopulta myöntyi antamaan eron. Olga Sarkkila jäi hyvin ansaitulle eläkkeelle saman kevään aikana, palveltuaan koulua 49 vuotta. Melkoinen elämäntyö. Olgan aikana Lybeckerin koululla kävi opissa reilusti yli viisisataa tyttöä tahi neitokaista. Olga eli lähes 92-vuotiaaksi.

Tähän lopuksi meille kaikille Arvi Sarkkilan ohjeistusta työnteosta. Kirje liittyi Hjalmar-veljen ilmeisen liialliseen työntekoon ja siitä johtuneeseen sairastumiseen. Lihavointi museotantin

Arvi kirjoittaa 3.1.1905

…Työtähän sitä kaikkien pitää tehdä, mutta nyt on vaan kysymys oikeasta työtavasta, jota eivät kaikki tunne. On suuri eroitus hurjan ja kohtuullisen työtavan välillä. Edellisellä turmelee ruumiinsa ja sielunsa ja terveyden, jälkimäisellä ylläpitää terveyden ja mielenrauhan. Sitä kohtuullista työntekotapaa olen aina teroittanut ja siinä täytyy aina huoata ja levähtää noin ½ tunnin päästä. Eiväthän silmät, aivot eivätkä hermot kestä pitkän päälle hurjaa työtä. Ei yksikään opettaja kestäisi, ellei hän saisi levähtää 1/4 tuntia, joka tunnin perästä, ja ellei tärmiinin(lukukauden ET huom) perästä tulisi lupa. Onhan siinä valtion koulutyöjärjestyksessä hyvä johtosääntö ja esikuva, Siinä on kyllin, kun tekee minkä kerkeää kohtuullisesti, terveyden pilaamatta. Mitä ei ennätetä, se jääköön toistaiseksi tai toimitettakoon apua käyttämällä