Oletteko kuulleet äpäräsyntyisistä sanoista?
Niitä löytyi viljalti 1800-luvun lopun Raahessa puhutusta suomen kielestä, mikäli Raahen Lehden toimittajaa on uskominen. Raahen Lehti julkaisi huhtikuun viimeisessä vuonna 1897 numerossaan artikkelin, jossa mainosti vastikään ilmestynyttä ”Kodin sanasto” –nimistä kirjasta ja ankarin sanoi suomi raahelaisten käyttämää kieltä. Nykyihmisestä nuo toimittajan lyttäämät sanat ovat juuri niitä herkullisia murresanoja, joita niin mielellään makustelee suussaan. Se, mikä näissä äpäräsyntyisissä sanoissa (nuorsuomalaista)toimittajaa eniten kavahduttaa, on se, että ne ovat ruotsalaisperäisiä ja osoittavat meidän suomalaisten erinomaisesta taipumuksesta halveksia kaikkea omaa ja ihailla vierasta. Suurimman osan noista ”mustan listan” sanoista saa ymmärrettäväksi, kun fundeeraa, että mikähän ruotsin kielen sana siellä on takana ja jos on kouluopit unhottuneet, ei muuta kuin sanakirjan äärelle.
(Kuulostaako tuo sanojen lainailu ja vääntäminen ”suomeksi” jotenkin tutulta? Nykyäänkin tätä harrastetaan, lähtökieli on vaan vaihtunut. Meillähän käytössä on läppärit, mahdollisesti liisatut, ilman nettiä ei ihminen selviä, kaikki spoilaantuu ja niin edelleen.)
Tuossa artikkelissa mainitut sanat ovat suurimmaksi osaksi ainakin museotantille ihan tuttuja. Sieltä löytyvät systerit, farmuurit ja komesrootit. Köökin puolelta ovat tuttuja lööki, muuruti, koolruuti, rööpetteri ja jästi. Raahelaissyntyinen toimen tytti Jenny Maria Montin Tallgren kirjoitti muistaakseni jossain kirjeessä, että häntä niin ”förtryyttää” jonkun ihmisen käytös. Ah, mikä ihana ilmaisu!. No toimittajaherra ei tuosta sanasta pidä. Toinen puistatusta herättävä on toimittajan mielestä sana ”kamsiilaantua”. Tuohonpa en ole aiemmin törmännyt, se tarkoittaa hankautumista.
Kriittinen toimittajamme kyllä hyväksyy yleisesti hyväksytyt, kansainväliset sivistyssanat, joita ilman ei pärjää. Sellaisia ovat esimerkiksi senaatti, kapteeni, tohtori, apteekki jne. Ja hieman pahoitellen hän sanoo, että kielessämme on jo niin syöpyneinä ruotsinperäisiä sanoja, joita on turha ruveta karsimaan, kuten katu, peili, lamppu, hylly jne.
Museotantista tuo toimittaja förtryyttääntyi ihan uunöödistä syystä. Olkaapa hyvät ja lukekaa
RAAHEN LEHTI 30.4.1897
”Kodin sanasto” ja Raahen suomi
Äskettäin on painosta ilmestynyt kirjakauppoihin pieni sanakirja nimeltä ”Kodin sanasto”, Werner Söderströmin kustantama, hinta 2 m. 25 penniä. Alkuaatteen tämän kirjasen toimittamiseen on antanut n.k. Kotikielen Seura Helsingissä. Aiheena siihen on ollut se seikka, että jokapäiwäisessä elämässä esiintywien esineiden ja asiain suomenkieliset nimitykset owat olleet kowin ruotsinwoittoisia tai muuten wakaantumattomia; käytetään ruotsista lainattuja nimityksiä tarpeettomasti silloinkin, kun omassa kielessä kyllä löytyisi hywät sanat niitä wastaamaan tai ainakin olisi helppo niitä muodostaa. Juuri tällaisten jokapäiwäisessä elämässä esiintywien ”kodin sanojen” wakaannuttamiseksi ja rikastuttamiseksi on mainittu pikku sanakirja ilmestynyt. Sen toimittajina on pääasiallisesti ollut kaksi suomenkieltä harrastawaa naista, rouwa Ilmi Hallsten ja Lilli Lilius. He owat tällä teoksellaan epäilemättä toimineet suuren palveluksen kaikille niille kodeille, jossa oman kielemme puhtaudelle ja rikastuttamiselle pannan arwoa. Waikka tämä sanasto wastaisuudessa tarvinneekin täydentämistä, on se tässä ensimmäisessäkin muodossaan terwetullut apukeino tekemään äidinkieltämme käyttökuntoiseksi sillä tärkeällä alalla, jota siinä etupäässä on silmällä pidetty.
Otimme tämän kirjasen puheeksi erityisesti siitä syystä, koska se nimenomaan meille raahelaisille tuntuu tarpeelliselta. Wiimeisinä wuosikymmeninä, jolloin kansallinen herätys muualla Suomessa on niin sanoaksemme nuorentanut koko Suomen kansan ja muun muassa waikuttanut, että suomenkieli on tullut sekä puheessa että kirjallisuudessa laajaan käytäntöön, olemme me täällä Raahessa eläneet siinä suhteessa melkeen kuin historiallisina muinaismuistoina, olemme olleet kappale menneisyyttä piilossa nykyajan riennoilta ja harrastuksilta. Yhtenä todistuksena on siitä muun muassa Raahen suomenkieli. Se on niin höystettyä ruotsinperäisillä sanoilla, että puhtaampaan kieleen tottunut sitä melkein kummeksuen kuuntelee. Pieneksi näytteeksi luettelemme tässä muutamia sellaisia ”kielikukkasia”, mitkä sattumalta ja kauan etsimättä tällä hetkellä mieleen muistuwat. Useat niistä owat niin herttaisen lystikkäitä, että wähän pelottaa meitä saattaa niitä ulkopuolistenkin tietoon, mutta ”totuus ennen kaikkea” pääsköön tässäkin kuuluwiin.
Raahelainen ”räknää”, kun hänen pitäisi laskea; hän ookkaa, kun muut suomalaiset ajelewat; hänellä on ”herskapia” muilla herraswäkeä (wallaswäkeä); ”komesrootia”, kuin muilla on kauppaneuwoksia; ”roomannia”, kuin muilla on neuwos- eli raatimiehiä. Hänen tawaransa ”kamsiilaantuwat”, kun ne muualla hankautuwat; hänellä on ”systerit” ja ”mosterit”, ”farmuurit” ja ”murmuurit”, kun muilla on sisaret, tädit ja isoäidit (mummot). Häntä toisinaan ”förtryyttää”, kun muita yksinkertaisesti waan suututtaa. Hän lähettää Amerikkaan ”preiwiä”, muut kirjeitä; hän on ”frii” ja ”sääkeri”, kuin muualla ollaan wapaita ja warmoja. Hän ”skarwaa”, kun muut jatkawat jne. Hän syö ”löökiä”, muut sipulia; ”muuruutia”, muut porkkanoita; ”koolruutia”, muut lanttuja; ”rööpetteriä” (mikä ihmeen ihana sana!), kun muut punajuurikkaita (ruotsiksi ”rödbeta”, josta sitten suomalaisen suussa on tullut tuo ihmeen lystikäs ”rööpetteri”, joka merkitsisi lähinmiten ”Punapekkaa”). Seuratkoon tästä wielä muutamia tällaisia äpäräsyntyisiä sananäytteitä, warustettuna wastaawilla oikeammilla nimityksillä.
”Stryykerska” (”ryykkäri”) = silittäjä. ”Lyysään” = walaisen. ”Freistaan” = koetan, yritän. ”Krööni” =wihriä. ”Pruuwi” = näyte (koulupoikain ”pruuwi-kirjoitukset” tai ”pruuwi-laskut” siis näyte- eli koe-kirjoituksia j.n.e. ”Raastupa” = raatihuone. ”Skooli” = malja. ”Talrikki”= lautaneen. ”Pryynään” = käristän, paahdan. ”Jillaan” = hywäksyn. ”Seeli” = purje. ”Teekat” = tikapuut. ”Retari” = laiwan-isäntä. ”Uurmaakari” = kelloseppä. ”Tyyrmanni” = perämies. ”Kippari” = laiwuri. ”Töti” = tukewa. ”Paakari” = leipuri. ”Timperi” = kirwesmies. ”Onka” = höyry. ”Prännäri” = paahdin. ”Uunöödi” = tarpeeton. ”Pläkkihoorna” = mustetolppo. ”Brinka” = rintakappale, rinnuke. ”Siukka” = kipeä. ”Soosi” = kostike. ”Jästi” = hiiwa. ”Rotuaari” = jalkakäytäwä, (katukäytäwä). ”Tikkelpääri” = karwiaismarja j.n.e. j.n.e. Luetteloa woisi jatkaa wäsyttämiseen asti.
Kaikki tuollaiset sanat olisiwat aiwan joutilaat siirtymään meidänkin puhekielestämme pois, koska ilman niitä woimme tulla toimeen ja ne waan tekewät puhemme liewimmin sanoen eriskummalliseksi. Että sellaisia sanoja entiseen aikaan on kieleemme tullut, ei tosin ole kummeksuttawaa, kun muistamme, että kieltämme ei näillä aloilla ennen wiljelty. Herraswäki puhui ruotsia ja käytti ruotsalaisia sanoja suomalaisiakin puhutellessaan ja nämä kaikkein nöyrimmästi ottiwat ne oikein herrasjanoisina wastaan. Mutta meillä suomalaisilla on tähän asti myöskin ollut erinomainen taipumus halweksia kaikkea omaa ja ihailla wierasta. Niinpä meidän mielestämme nuo wieraat sanatkin owat tuntuneet ”fiinimmiltä” kuin omat sanat, ”systeri” toki herraskaisemmalta kuin ”sisar”, ”tyyrmanni” oikein wirkamieheltä ”perämiehen rinnalla”. Siten on paljon turhamielisyyskin ja oman kanssallisuutemme ja kielemme halpana pitäminen ollut syynä siihen, että meille on tullut niin wiljalti tällaisia wieraita sanoja kieleemme samoin kuin myös ruotsalaisia sukunimiä supisuomalaisille henkilöille. Nykyinen aika on alkanut kieltämme jalostaa, warustaa sitä omilla sanoilla, missä wieraat sanat owat tarpeettomia. Ja tähän hywään pyrintöön sopisi meidänkin täällä Raahessa oikein sydämen halulla liittyä. Apua siihen tarjoo juuri edellä mainittu ”Kodin sanasto”, jonka sen wuoksi täten suljemme lukijaimme ystäwälliseen huomioon.
Tällä kaikella emme tietysti ole tahtoneet wäittää, että kaikki wierasta alkuperää olewat sanat olisiwat käytännöstä poistettawat. Löytyy esim. koko joukko niin sanotuita kansainwälisiä siwistyssanoja, joita joka kielessä täytyy lainattuna käyttää ja joita ilman mekään emme voi tulla toimeen. (Sellasia owat esim. ”senaatti”, ”kapteeni”, ”tohtori”, ”lehtori”, ”apteekki”, ”professori”, ”insinööri” ja monilukuiset muut). Ja onpa kieleemme monet ruotsalaisetkin sanat jo niin syöpyneet, saaneet niin sanoaksemme kansalais-oikeuden suomenkielen alalla, että niitä olisi turha ruweta pois karsimaan. (Sellaisia ovat esim. ”katu”, ”tali”, ”peili”, ”lamppu”, ”hylly”, ”tuoli” j-n-e-) Mutta kaikki sellaiset sanat, joille löytyy hywät wastineet omasta kielestämme tai joille sellaiset wastineet on helppo muodostaa, joutawat käytännöstä pois, sen parempi, jota pikemmin. Mutta hywän asian harrastusta tähänkin tarwitaan, ja tarwitaan etupäässä tajuntaa siitä. että olemme – Suomalaisia.
Blogikirjoitus julkaistiin alunperin 28.10.2015.