KIRJAILIJOIDEN JA KIRJOJEN RAAHE

Harpon tässä luennossani jotensakin umpimähkäisesti Raahen kirjallisessa historiassa. Paljon jää varmaan kertomatta, mutta tämä olkoon yhdenlainen silmäys. Jätän uudemmat, täällä messuilla läsnäolevat kirjailijat ja muitakin tyystin mainitsematta. Viran puolesta askaroin enemmänkin tuolla menneissä ajoissa.

Jo kaupunkimme perustaja Pietari Brahe oli kirjojen ja sivistyksen ystävä. Hänhän uudisti koululaitosta ja perusti Turun Akatemian. Brahe käytti runsaasti henkilökohtaista vaikutusvaltaansa siihen, että Raamattu käännettiin kokonaan suomeksi.”Biblia se on coco Pyhä Ramattu” ilmestyi v. 1642. Pehr Brahen kuoltua suomalaiset niin kovin lämmöllä muistelivat sitä, että Brahe ”oli suuren murhen pitäny”, että Raamattu saatiin käännettyä suomeksi.

Raahelaisesta kirjallisuudenharrastuksesta on tietoja jo parinsadan vuoden takaa. Nimittäin jo 1810-luvulla toimi veronkantokirjuri Johan Christian Wichmannin yksityinen Lån-Bibliotek, joka sijaitsi Wichmannin talossa, tuossa kirkkoa vastapäätä. Siitä on todisteena vuonna 1818 laadittu lista ”Svenska Böcker, hvilka utlånas ifrån J.C.Wichmanns Lån-Bibliotek i Brahestad”. Tuon katalogin alussa kerrotaan tarkkaan lainaus- ja käytösohjeet. Lån-Bibliotekin valikoimissa oli yli 400 teosta (romaner, theater-stycken ja I strödda Ämnen (=hajanaisia aiheita). Kirjaston palvelut olivat maksullisia eli se rajasi automaattisesti käyttäjäkuntaa.

Eräät raahelaiset herrahenkilöt perustivat Raaheen Lukuseuran v. 1821. Lukuseura hankki kirjallisuutensa ilmeisestikin niin, että jäsenet lahjoittivat siihen kirjoja tai rahaa laitettiin yhteiseen kassaan ja niillä hankittiin kirjoja. Museomme uskomattomissa kokoelmissa on säilynyt kuitti, jossa Zachris Franzén kuittaa saaneensa Carl Wichmannilta 60 riikintaalaria ostaakseen sillä Tukholmasta kirjoja Raahen Lukuseuran kirjastoon. Kätevästi käytiin siis kirjaostoksilla Tukholmassa ja tietysti muualtakin maailmasta tuotiin kirjoja.

Lukuseuran kirjasto oli apteekkari Carl Wilhelm Wichmannin tiloissa eli samassa pytinginssä kuin tuo yksityinenkin kirjasto. Lukuseurakin oli vain jäsenille tarkoitettu.

Raahen Lukuseuraan kuuluivat v. 1830 kauppias, laivanvarustaja Fredrik Soveliusvanhempi, kauppias, laivanvarustaja Baltzar Fellman, merikapteeni, kauppias Adolph Dauers, merikapteeni Gustaf Ferdinand Granberg, viskaali Abraham Lundahl, apteekkari Carl Wichmann, tohtori Anders JacobHjertman, kruununvouti Gabriel Bergbom, kauppias, laivanvarustaja Zachris Franzén, ja kaupunginnotaari Carl Gustaf Swanljung.

Suuriruhtinaskunnassa kansalaisten aatemaailmasta huolehtinut Sensuuriylihallitus halusi tietää, mitä kirjoja tällaisissa lukuseuroissa ja muissa konklaaveissa luettiin, voidakseen varjella Keisariin alamaisia epäilyttäviltä opeilta. Raahen Lukuseurakin laati vuonna 1831 listan hallussaan olevasta kirjallisuudesta. Tuosta listasta (176 kirjaa) Sensuuriylihallitus bongasi kiellettyä kirjallisuutta, mm. Napoleonin elämäkerran ja muuta sen sorttista tulenarkaa materiaalia. Sensuurin käsky oli, että kielletyt kirjat piti luovuttaa sille. Kirjoja ei saatukaan sensuroitua, sillä Lukuseura oli hajonnut v. 1831 ja kirjat mitä ilmeisimmin jaettu jäsenten kesken. Samana vuonna Carl Wichmann anoi lupaa yksityisen lainakirjaston pitämiselle Raahessa ja lupa heltisikin saman vuoden lopulla.

Yksityisiä kirjallisuuden harrastajia ovat esim. Raahen Porvari- ja Kauppakoulun perustajaveljekset, erityisesti Johan Fellman, jonka kirja-aarteistoa on edelleen Porvarikoulun kirjaston kokoelmissa. Johan Fellmanhan asui ja eli nuoruudessaan Englannissa ja seelasi maailman meriä. Noilta vuosilta on peräsin hänen hieno kokoelmansa sen ajan uusinta uutta, niin romaaneja, näytelmiä, runoutta kuin esim. talouteen/taloustieteeseen ja merenkulkuun liittyvää kirjallisuutta. Niistä on kirjoitettukin muutama vuosi sitten RPKK:n juhlavuoden julkaisussa ”Raahelaista kirjakulttuuria”, joka löytyy myös netistä koulun sivuilta. Asiaa tutkii edelleen, samoin kuin lukuseuraa ja lainakirjastoja, koulun kirjastoinformaatikko Kari Mäki. Eli on odotettavissa mielenkiintoista uutta tietoa

No olihan naisillakin oma lukuseura, ainakin Rosa Soveliuksen mukaan sellainen toimi Frosteruksella eli kauppaneuvos Franzénin toisen rouvan sisaren huushollissa. Naisten lukuseura toimi 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Raahellahan on ollut paljon annettavaa suomalaiselle kirjallisuudelle ja kulttuurille. Raahen piirilääkäri Johan Fredrik Ticklen oli v. 1831 perustamassa Suomalaisen kirjallisuuden seuraa. Museon perustaja, samoin ammatiltaan piirilääkäri Carl Robert Ehrström perusti Torniossa työskennellessään sinne kirjaston ja Raaheenkin museon lisäksi lainakirjastolle lukusalin.

Mutta se siitä, menkäämme kirjoihin ja kirjailijoihin

Vanhin Raahessa ja Raahesta tuotettu kirja/kirjanen on Raahen ja Saloisten kirkkoherrana vuosina 1757- 1773 toimineen Thomas Stenbäckin ”Historiallisia kuvauksia Raahesta ja Saloisista” Käsikirjoitus på svenska valmistui 1769. Tuo 23-sivuinen kirjanen ”Beskrifning öfver Brahestad o Salo sockens historik” lienee painettu jo 1769. Myöhemmin Stenbäck täydensi kirjoitustaan, mutta tuo täydennetty laitos jäi painamatta, kunnes ilmestyi v. 1970 Saloisten kotiseutu- ja museoyhdistyksen toimesta. Tuo Stenbäckin historiikki on soma katsaus noin satavuotiaan kaupunkimme eloon ja oloon.

Heikki Impolan v. 1916 ilmestynyt Aunolan perhe lienee ensimmäinen raahelaissyntyisen kirjailijan Raaheen sijoittuva romaani. Aunolan perhe kertoo purjelaivakauden Raahesta sen huippukauden loppupuolella yhden perheen toimijoiden kautta. Kansakoulunopettajana toiminut Heikki Impola kirjoitti salanimellä Heikki Rasila nuortenkirjan Puolan kuninkaan kruunu.

Varmastikin yksi ihanimmista Raahesta kirjoitetuista kirjoista on Samuli Paulaharjun Vanha Raahe, joka ei ole faktaa eikä fiktioita, vaan Samuli Paulaharjun armoitetulla, vuolaasti polveilevalla kielellä proosamuotoon paketoitu hyväntahtoinen silmäys entis-Raaheen.

Samuli Paulaharju vietti vaimonsa Jennyn kanssa kesäkauden 1923 Raahessa haastatellen ”vanahoja raahelaisia”. Vanahat vielä muistivat kaupunkimme, eli heidän sanoillaan, meijän kylän, suuruuden ajan ja muistelivat lämmöllä sen elämää ja eläjiä. Suosittelen lämpimästi kaikille!! Ja mikä parasta, nuo alkuperäiset haastattelut on säilötty mm. Oulun maakunta-arkistoon, ja ovat siellä tutkijoitten saatavilla. Paulaharjuhan kuvasi Raahea myös kameralla. Tuo Paulaharjun yli 300 kuvan kokoelma on yksi museomme aarteistamme.

Kirjailija Martti Merenmaa, koulunsa Raahessa 1900-luvun alkupuolella käynyt, alunperin Martti Karjala, on myös kuvannut pienen puukaupungin elämää ja asukkaita omalla hienolla tavallaan. Merenmaa loi ilmaisun ”Kissapotti”. Raahe-kirjoja ovat mm. Markkinat Kissapotissa, Kesäilta Kissapotissa ja Laulu Lähteestä. Martti Merenmaa eli aikuiselämänsä Kuopiossa. Kirjoitti myös Kuopiosta kirjoja. Raahessahan toimi Martti Merenmaa-seurakin takavuosina. Merenmaalla on muistomerkki tuolla Rantakadun pohjoispäässä. Nyt on kohtsillään ilmestymässä uusi tutkimus t. elämäkerta Merenmaasta kuopiolaisten toimesta.

Myös Jussi Talven romaaneissa on selvästi raahelaismaisemia ja henkilöitä. Niin Merenmaa kuin Talvikin ovat nykylukijoille jo oudompia, ehkä jo unohdettujakin kirjailijoita.

Minulle Jussi Talvi on tutuin hänen gastronomian eli syömisnautinnon historiaan liittyvistä julkaisuistaan. Talvi teki myös muutamia elokuvakäsikirjoituksia.

Selkeästi, toki verhottuna, Raahen tapahtumiin 1910-luvulla liittyy pyhäjokislähtöisen Kaarlo Isotalon kirja Pohjoiset kaupungit, jossa seurataan erään Andreas Viiman eli Antti Wihurin elämää ja toimia täällä. Kirja on viimeinen osa tuon Andreas Wiiman, alkujaan David Anton Jenssenin elämästä kertovasta trilogiasta.

Hieman uudempaa aikaa edustaa kirjailija, toimittaja Pentti Pirhonen, jonka kirjat Puutalo itki tuuleen ja Pikkukaupungin kaduilta ja kujilta kuvaavat sotienjälkeisen ja Rautaruukin tulon jälkeisen Raahen henkilöitä ja tunnelmia osittain aika kantaaottavastikin. Pirhonen suree lapsuutensa ja nuoruutensa ajan pienen, idyllisen puukaupungin rakennusten ja hengen katoamista kehityksen myllerryksessä.

Ja aivan uutta tuotantoa on nimimerkillä Perukan väärti Raahen seudussa pakinoineen Esa Viitasenteos, joku vuosi sitten ilmestynyt työläisromaani Soipi laulu meidän joukkojen.

Sananen naisista

Kun aloitin museohommissa 1980-luvun lopussa, jokunen naispuolinen asiakas, kyseli minulta, josko olisin lukenut Raahen sijoittuvia historiallisia romaaneja. No enhän minä ollut ja ne piti heti ottaa käsittelyyn, sillä asiakaspalveluammatissahan tässä ollaan. Tuohon maailman aikaan historialliset, romanttishenkiset romaanit eivät oikein kuuluneet lukulistalleni. Pitihän ne lukea, että osasin vastata asiakkaan kysymykseen kadunkulmista ja taloista liittyen Oodi meren kaupungista -kirjaan.

Anse tai Anselina Brandt –kirjailijanimen taakse kätkeytyy Annikki Brander-Pitkänen, jonka sukujuuret löytyvät Raahesta (Brander) ja joka kävi opettajaseminaarin täällä Raahessa. Oodi meren kaupungista sisältää alaotsikon Taru memoaareista. Ja ah, siinä on jotain semmoista pittoreskia naiviutta, mitä ei nykyään enää kirjoista löydä ja tuppaa nykykyynikkoa hymyilyttämään. Merikaupungin Lackefeltit liikkuu Suomen sodan aikaisen Raahen ihmisissä, porvarishuusholleissa.

Pattijoella opettajana toimineen Kaarina Terhon (Marja-Leena Mäkinen o.s. Tiainen) Marjetta, patruunan tytär on edellisiä ansiokkaampi kuvaus purjelaivakaupunki Raahen elämästä. On kirjoittanut myös muinaisuuteen sijoittuvia romaaneja. Terho on kirjoittanut myös salanimellä Mertsi K. Mäkinen.

Ehdottomasti paras näistä vanhoista purjelaivakauden Raaheen sijoittuvista romaaneista on Tuuli Reijosen Vedessä ja tulessa. Se pohjautuu Reijosen äidin suvun historiaan. Olen hehkuttanut kirjaa moneen otteeseen, siinä on erityisen hieno tunnelma ja ihmisistä puhutaan eli kirjoitetaan niiden oikeilla nimillä. Siinä on jo äsken lukuseuran yhteydessä mainittu viskaali Abraham Lundahl, joka ensin riiaa maanmittari Cajanuksen vanhempaa tytärtä, mutta meneekin sitten naimisiin nuoremman kanssa. No, kuitenkin vehtaa vielä sen vanhemman kanssa, joka tietysti tulee raskaaksi ja siitä tapahtumat lähtevät liikkeelle. Muuten, asian melkein liittyen: Abraham Lundahlin nuorin tytär on taidemaalari Amelie Lundahl ja yksi tyttäristä on Ilmari Kiannon äiti.

Tuuli Reijonen, käytti myös nimeä Tuuli Reijonen-Uibopuu, kirjoitti romaaneja ja novelleja, toimittaja. Kirjoitti myös nimimerkillä Meri Horsma.

Jos näitä naisia vielä mainitsisin, niin pyhäjokissyntyinen, mutta Lapaluodossa varttunut Margareta Keskitalo kirjoitti 1960-luvulla kirjat Satamakylän serkukset ja Tyttö kuunarilaituirlla, jotka sijoittuvat 1930-luvun Lapaluotoon.

Nuortenkirjoja ovat myös Jorma Nenosen Sakke –kirjat, jotka ainakin raahelainen lukija osaa sijoittaa tähän kaupunkiin.

Ja onhan meillä runoilijoitakin

Aaro Hellaakoski, jonka oululaiset ovat kyllä rikollisesti omineet, on vahvasti raahelaisjuurinen, molemmat vanhemmat ovat raahelaisia, ja äidinpuolelta runoilevaa sukukuntaa. Merikapteeni Lindman, joka oli Aaron eno, runoili Kalevala-mitassa tilapäärunoutta suomeksi ja Lindmanin poika runoili ruotsiksi. Monissa Hellaakosken runoissa on muistoja papan kanssa tehdyistä kalastusreissuista, meri on vahvasti läsnä.

Toinen, toki lähes unhoon jäänyt runoilija on Verneri Liinamaa, joka meille raahelaisille on tuttu lähinnä Gunillan talon asukkaana. Liinamaa oli Lapaluodon koulun opettaja, kirjoitti satuja näytelmiä, joita on julkaistu kirjoina ja runoja, joita on yksi kokoelma ja monia, monia yksittäisiä runoja, joita julkaistiin mm. aikakauslehdissä.

Ja tietysti Risto Sassali, varmaan monien täällä olijoiden muistama persoona. Samoin Eeli Yli-Mattila ja Kerttu Kastelli, jonka runoista koostettu äänite julkaistiin Raahen ensimmäisten kirjamessujen aikaan.

Melkomoisen merkittävä on yksi, läheltä liippaa – osaston runoilija eli Isa Asp, jonka isän sukujuuret kiertyvät Raaheen ja joka kävi mamsellikoulua täällä Raahessa pariinkin otteeseen. Isahan on ensimmäinen suomeksi runoillut naislyyrikko.

Muita läheltä liippaa – tyyppejä kirjallisuuden alalta on Fredrika Runeberg os. Tengström, jonka äiti Anna Margareta on Ollinsaaren kartanon tyttöjä ja alussa mainitun kruununvouti Bergbomin sisko.

Zachris Topelius, jolla sukulaisia Raahessa, mutta jonka vaimon sisko perheineen asui Raahessa (Friemanin talossa). Tuosta Haeggströmin perheen kamalasta talvesta tulirokon viedessä lapsia Tuonelaan kertoo Satu seitsemästä sisaruksesta.Tarina löytyy Lukemisia lapsille-kokoelmasta, samoin kuin Myhrbergistä kertova Raahen poika.

Raaheen liittyvä kirja, jonka kirjoittaja ei kuitenkaan mitenkään liity Raaheen on Juha Ruusuvuoren Majuri Max. Tiedustelin Ruusuvuorelta, mikä innoitti hänet kirjoittamaan Maximilian Myhrbergistä. Hän sanoi, että Myhrberg on kiintoisa hahmo, omassa suvussa (juuria Oulussa) on sotilashenkilöitä ja perhealbumissa on kuva, jossa hän siskoineen seiso juurikin tuon meidän Myhrbergin patsaan juurella Raahen reissulla otetussa kuvassa. Ihan hyvä syy kirjoittaa kirja!

Ja läheltä liippaa –osastoon vielä: vuoden kansakoulun opettajana toiminut Algoth Tietäväinen. Hän oli innolla perustamassa Työväenyhdistystä Raaheen vuonna 1892. Hänellä erityisesti mielessään järjestääsivistyttäviä ja jalostuttavia huveja kaikille raahelaisille säätyyn ja varallisuuteen tms turhaan katsomatta. Algot Tietäväinen on tunnettu myös nimillä Algot Untola ja Maiju Lassila

Sitten on läjäpäin erilaisia muisteluksia ja historiikkeja ja tietysti nk. virallisia historiakirjoja, joihin voimme palata jollain toisella kertaa.

Yhden kirjailijan vielä mainitsen. Se on Tuulikki Otsola eli Saloissa vuonna 1924 syntynyt Elli Tuulikki Ylitalo. Hän on kirjoittanut 11 lasten- ja nuortenkirjaa. Elli Ylitalo toimi Pellossa kansakoulun opettajana. Ja tiedetään, että hän oli Timo K. Mukan kannustava opettaja ja varhainen tukija.

-E.T.