Fontin koko A A A
VALIKKO
Raahen kulttuurihistoriallinen museo
Olet tässä: Verkkoaineistot > Verkkojulkaisut > Ehrström

Carl Robert Ehrström

Raahen museon perustamiskirja 1862

”Museumit eli wissin kaawan mukaan järjestetyt, kootut kappaleet, joita merkillisiä, hyödyllisiä, opettawaisia, ei wähemmän oma maamme, waan myös wieraat maat tarjoawat, owat jo useammissa siwistyneissä maissa pidetyt woimallisina wälikappaleina siwistyksen lewittämiseen ylhäisten ja alhaisten seassa; monille owat ne jo tulleet wälttämättömiksi tarpeiksi.

Sellaisissa talletuksissa owat kansakunnat suojelleet muistoja muinaisista ajoista, ja ne owat siis niin kuin muisto-tiedotkin kansan suusta, kyllä irtautuneita, mutta kuitenkin aina arwollisia kappaleita, jotka muinaisasiain tutkija sitten asettaa yhteen, ja joista hän joskus on onnistunut saamaan odottamattomimpia selwityksiä. Ne owat sanoaksemme, kuwa-historia, tehty jäänöspalasista, historian korkokartta. Jokainen pienikin muinaisajan jäännös woipi olla arwollinen ohjaaja jollekin tapahtuneelle asialle. Se on siis welwollisuutemme sitä tallettaa. Jollakulla ykstyisellä on ystäwäwainaaltaan perintöä; se woipi olla wähästäarwosta, joutawaakin, mutta se on kalliina muistona, joka puhuu merkillisestä elämän tapauksesta, siksi hän ei saata siitä mitenkään luopua. Niin owat ne historialliset asiat meidän kalliimmat muistomme muinaisajoista: tallettakaamme niitä niin, että ne tulewat kaikkien omiksi, niin kuin ne kuuluwatkin kaikille. Kunnia sille joka uhraa ykstyistä hywäänsä yhteiseksi hywäksi!

Toinen tarkoitus on wieraista maista kootuilla luonnon- ja taidetuotteilla. Mitä ne ensiksi mainitut owat yksityisesti omalle maalle ja sen historialla, sitä owat nämä wielä suuremmasta määrästä: ne osottavat koko maailmaa, koko luontoa. Ne owat nähtäwänä luonnonhistoriana. Ne todistawat luojan kaikkiwallasta, wiisaudesta ja moninaisuudesta. Ne opettawat meitä antamaan arwon, mutta ei ylimääräistä arwoa sille, mitä meillä on. ne ilmoittawat meiltä wielä paljon puuttuwan, ja näyttäwät meille tien, jolla nämä puutteet owat täytettäwät.

Wieläkin muutaman hyödyn samallaisista kootuista kappaleista tahtoisin osottaa. Kun merimies kynnettyänsä merta ja wältettyänsä sen waarat tulee satamaan, maihin, jotka owat paljoa rikkaammat, onnellisimmilla lahjoilla siunatut luonnolta kuin hänen oma maansa, kun hän näkee näitten maitten yltäkyllän, sen helppouden, jolla täällä piamiten työttä voi elää, mikä on se, joka hänet kuitenkin kutsuu takasi omaan kylmään, niitten rinnalla hedelmättömään kotimaahansa? ”Welwollisuutensa,” wastaamme tähän kylmämielisesti; hän on wannonut palata takasi samassa laiwassa, jossa hän purjehti ulos. ”Koto-maan rakkaus,” sanoo toinen: hänellä on lapsuuden muistonsa, hänellä on sukulaisia ja ystäwiä, monenlaista yhteistä kotinsa kanssa. Emme kyllä saa unohtaa sitä luonnon-halua, joka piamiten tietämätöinnä, selittämätöinnä, mutta woimallisena, usein wäkisellä wetää hänet takasi siihen maahan, jossa hänellä oli lapsuuden kätky (kehto), jossa hänen esi-isänsä lepääwät. kaikki nämä siteet owat lujat, mutta ne woidaan saada wieläkin lujemmiksi. Merimiehen täytyy ei ainoastaan tietää, että hänellä on isänmaa, koti; hänen täytyy toiselta puolen muistaa, että tämä maa on pitänyt huolta hänen siwistymisestään, että hänellä on täällä ollut menestyksensä, toiselta puolen tulee hänen saattaa toiwoa, että hänen tulee tässä maassa saada wastaisen toimeen-tulonsa ja löytää täältä myös wanhuutensa rauhallisuuden.

Mutta jos tämä pitkiltä matkoilta wierailta mailta kotiin tullut merimies on perheenisä; jos hän wielä matkoillaan wieraissa maissa siitä ja siitä satamasta, siitä ja siitä merestä, niiltä ja niiltä ranteilta, siitä ja siitä waarapaikasta on tuonut jonkun muisto-kappaleen; jos hän jonakuna joutilaana hetkenä menee waimoineen ja lapsineen katsomaan museumiamme ja näkee siinä muistokappaleensa talletettawina; - sano, eikö hän löydä siitä huwitusta, eikö hän siinä kerro kuulijoillensa joukon asioita (asioita, jotka tawallisesti katoawat tiettämättömiin, eli jotka eiwät koskaan tule päiwänwaloon) näistä muistoista ja niitten kanssa yhteydessä olewista tapauksista; eikö hänen waimonsa rakasta häntä hellästi, kun hän kuulee, kuinka pian olisi tämä miehensä woinut häneltä kadota, eiwätkö ne nuoret kuuntelijat innostu halusta seuraamaan isänsä jälkiä (niille owat wahingolliset retket ainoastaan kehoittawia, onhan isäkin päässyt kotiin, miks’ei se onnistuisi minullekki); eiwätkö nekin toiwoisi tulla maille, jotka owat niin ihanoita, joissa niin ihanoita ja kummallisia kappaleita on. Odotetaan, kerran owat nekin kappaleet, joita minä tuon, tämän kokouksen kaunistuksena, ja minunkin nimeni niitten päällä! – Katso siinä on toinen hyöty, jota kootut kappaleet matkaansaattawat. Niin nekin sitowat merimiehien itseensä, nekin kutsuwat hänen kotiinsa; nekin tulewat hänen hupaisiksi muistoiksensa.

Se on sen laajan, koko maanpiirin maita yhdistäwän merenkulun ansio, että se on matkaansaattanut mahdollisuuden valmistaa wiime mainittuin luonnon-historiallisten kaluin kokouksia, isoja museumisia, sellaisia löytyy, esim. Londonista, Pariisista ym. kaupungeista ja paikkakunnista, mainioita, maailmankaluin sisältäwiä; ja sellaisen laitoksen asettamisesta on se kuin tässä ehdotellaan – ei niitten wiimeksi mainittuin suurten, kostantawain rinnalle kilpailewia, - mutta miks’ei wähäistä sellaista alkua! Tulkoon tämä alku kuinka kainoksi tahansa – ainoastaan olemme sen tehneet – pitkittämisen jätämme jälkeläisillemme."

- m.

Jälkimaine. Me olemme kuulleet, että Braahen kaupungissa on walmistettu sellaisen museumin alku, ja hyvä olisi, että muutkin kaupungit seuraisiwat tätä kaunista esimerkkiä.

Carl Robert Ehrströmin pamfletti on julkaistu Oulun Wiikko-Sanomia –lehdessä lokakuussa 1862.

Sivun alkuun.

Takaisin Verkkojulkaisut -sivulle.