Tekstiversio Pakkahuoneen museon virtuaalikierroksesta

Merenkulkuhuone

kertoo Raahen aina kaupungin alkuajoista 1800-luvun loppupuolelle tärkeimmästä elinkeinosta, joka nosti kaupunkimme vuosiksi 1867-1875 Suomen suurimmaksi laivanvarustajakaupungiksi.
Laivojen pienoismallit, joista useimmat kuvaavat Raahessa rakennettuja laivoja, ovat entisten merimiesten tekemiä. Pienoismallien tekemistä pidettiinkin eräänlaisena ammattipätevyyden merkkinä. Seinillä on myös useita laivatauluja, joita varustajan tai kapteenin tilauksesta taiteilijat maalasivat. Usein taulujen taustat olivat valmiiksi maalattuina ja tilaaja sai valita mieleisensä, joko kuvauksen jostain tutusta satamasta tai laivan kyntämässä tyrskyjen keskelle. Laiva kuvattiin usein kolmelta suunnalta, isoimpana ja yksityiskohtana laivan paraatipuoli.

Köölhaalauslaituri

Laivoja piti aika ajoin korjata ja jollei ollut pakko turvautua kalliiseen kuivatelakointiin, laiva voitiin köölhaalata eli kiinnittää Maivaperässä sijainneeseen kallistuslaituriin eli ruupenkkiin.  Siinä se saatiin köölhaalaustaljan avulla vedettyä kallelleen, jolloin pohjaa pääsi korjaamaan ja tervaamaan/maalaamaan. Pitkien merimatkojen jälkeen myös laivan pohjan puhdistaminen oli tärkeää, sillä lämpimillä vesillä seilatessa laivan pohjaan saattoi tarttua vaikkapa laivamato, joka näiversi puuta ravinnokseen ja täten vähitellen haurastutti pohjaa. Lukuisa määrä laivan pohjaan tarttuneita  loisia ja levää myös hidasti laivan kulkua.

Engelsmannien hyökkäys

Venäjä oli suuri mahti manner-Euroopassa, mutta halusi yhteydet Välimerelle, jotka järjestyisivät kätevästi, jos saataisiin Turkki kahmaistua valtakunnan osaksi. Venäjä esittikin yleiseksi t. globaaliksi mielipiteeksi, että Turkki on "Euroopan sairas mies", joka täytyy eliminoida. Keisari Nikolain ja Englannin lähettilään tapaamisessa Nikolai I esitti, että Turkki jaettaisiin: Venäjä saisi Serbian ja Bulgarian ja Englanti saisi Egyptin ja Kreetan. Englanti ei suostunut suunnitelmaan ja otti Turkin suojelukseensa.
Lisää Engelsmannien hyökkäyksestä löydät täältä.

Merimiehen koti

1800-luvulla Raahessa merimiehet asustelivat Katinhännässä kodeissaan, jotka koostuivat yleensä yhdestä huoneesta ja erillisestä keittiöstä. Koska perhe saattoi olla hyvinkin suuri, ei pienessä kodissa ollut muuta kuin tarpeelliset huonekalut.

Kilpikonna

Kilpikonna, oli sangen tyypillinen purjelaivakauden tuliainen sekin. Kilpikonnat olivat merimiehille monella tapaa mieluisia eläimiä, sillä niistä saatiin vaihtelua yksitoikkoiseen, puuro- ja hernepitoiseen ruokavalioon ja toisaalta niillä saattoi tienata hyvät rahat. Oikein kookkaasta kilpikonnasta nimittäin saattoi saada satamassa niin muhkean summan, että sillä sai koto-Raahessa ostettua itselleen lehmän. Merimiehet myös toivat tällaisia täytettyjä ”syltpatoja” tuliaisina ja useimmiten kilpikonna ripustettiin kodin kattoon, sillä merimiehet uskoivat sen tuovan hyvää onnea taloon.

Posliinikoirat

Posliinikoirat ovat alun alkaen peräisin Englannista, Staffordshirestä. Täällä kyseiset koirat tunnetaan nimellä Raahe-koira. Koirat asetettiin pareittain kodin ikkunalle ja ne toimivat eräänlaisina merkinantovälineinä. Kun talon isäntä lähti vuosiakin kestävälle merimatkallensa, käännettiin koirat katsomaan ikkunasta ulospäin. Isännän palattua kotiin, koirat katsoivat sisälle päin. Näin kaupunkilaiset tiesivät, oliko perheenpää kotona vai ei.

Sepän paja

Raahessa aikoinaan kulta- ja hopeaseppänä toimineen Gustav Heinosen täydellinen verstas. Myös Heinosen vaimolla Marialla oli lupa harjoittaa kultasepän ammattia miehensä rinnalla. Verstaassa on mm. työpöytä, erikokoisia alasimia ja sormuslanganvetopenkki. Vitriinissä on erilaisia viiloja, vasaroita ja muotteja esimerkiksi rintakorujen valmistusta varten. Heinonen toimi myös optikkona, siitä kertovat kaapissa olevat erilaiset linssit ja sovitussangat.

Pattijoen viinatehdas

Jo 1700-luvulla Raahessa toimi viinapränni Ruonanojan varressa, mutta sen toiminta lakkasi nälkävuosien aikana. Kun valtio kielsi kansalaisilta viinan kotipolton vuonna 1866, Raahen yritteliäät porvarit ryhtyivät puuhaamaan paloviinaa seutukunnan tarpeisiin tuottavaa pränniä.
Lisää tietoa Pattijoen viinatehtaasta löydät täältä.

Kirkkosali

Kätkee sisälleen huikaisevan aarteen: Satakunta kuvanveistäjä Mikael Baltin Raahen vanhaan kirkkoon 1600—luvun jälkimmäisellä puoliskolla veistämää puista veistosta. Baltin käsissä syntyi muun muassa neljä evankelistaa, apostolien kuvia, erilaisia muistotauluja ja frontoneja, joita kaupungin rikkaat ja mahtavat lahjoittivat kotikirkkonsa koristukseksi. Veistosten joukossa on myös erilaisia symbolisia eläinhahmoja sekä suoranainen enkelten parvi.
Raahen vanha kirkko tuhoutui tulipalossa vuonna 1908. Arvokkaan ja harvinaisen veistoskokoelman säilymisestä ainakin osa kiitoksesta kuuluu raahelaisten trenditietoisuudelle. Nimittäin kirkon 1880-luvulla tehdyn remontin jälkeen raahelaiset tuumasivat veistosten olevan liian vanhanaikaisia korjattuun, hyvin vaalean värityksen saaneeseen kirkkoon. Niinpä veistokset päätettiin säilöä kirkon vieressä olevaan kellotapuliin, johon kirkon palo ei levinnyt.

Votiivilaiva

Votiivilaivoja löytyy rannikkoseutujen kirkoista. Merimiehet lahjoittivat aikoinaan näitä pienoismalleja kiitokseksi onnistuneesta kotiinpaluusta kiperältä merimatkalta tai avusta merihädässä. Votiivilaivojen äärellä on voitu myös muistaa merellä hukkuneita tai kotoa poissa olevia. Museon kirkkosalin votiivilaiva on valmistettu 1600-luvun mallin mukaan.

Vaivaisukko

Raahen vanhan kirkon vaivaisukko tai paremminkin vaivaistukki keräsi rahaa seurakunnan köyhien ja vaivaisten turvaksi. Raahen vaivaistukin iästä ei ole varmaa tietoa, mutta se on vanhimpia Suomessa säilyneitä vaivaistukkeja. Vaivaistukki oli kiinni kirkon kellotapulin seinustalla.

Kirkon palon jälkeen myös vaivaistukki Baltin veistosten ohella siirrettiin museoon vuonna 1912.

Pyhä Agatha

Pyhä Agatha oli 200-luvulla Sisiliassa asunut neito, joka oli päättänyt omistaa elämänsä Kristuksen palvelemiselle. Agathan torjuttua roomalaisen konsulin kosintayritykset, ryhtyi konsuli vainoamaan kristittyjä ja yritti taivuttaa Agathan tahtoonsa kiduttamalla tätä. Agathan legendasta, kuten pyhimystarinoista muutoinkin, on olemassa monia versioita, mutta Agathan osalta eri versiot päättyvät lähes poikkeuksetta siihen, että Agathan rinnat leikataan irti.

Miksi katolisen pyhimyksen veistos tehtiin lähes 150 vuotta uskonpuhdistuksen jälkeen Raahen kirkkoon? Vastaus piillee siinä, että Suomessa luterilaisuuteen siirtyminen tapahtui vähitellen, eikä katolista kirkkotaidetta juuri hävitetty suomalaisista kirkoista. Ja sopihan Agathan veistos puukaupunki-Raaheen hyvin, olivathan tulipalot alituisena uhkana. Pyhä Agatha on muun muassa tulipaloilta suojelija, mutta myös rintasairaiden, kellontekijöiden, jalokiven hiojien, lastenhoitajien, paimenettarien, kutojien ja leipureiden suojeluspyhimys.

Portaikko

Entisessa tulli- ja pakkahuoneessa toimi myös merimieshuone, joka välitti työtä laivoille, varmisti oikean suuruisen palkan maksamisen sekä maksoi eläkettä ja avustuksia työkyvyttömille ja vanhoille merimiehille ja heidän perheilleen. Kun ”pakhuusin” katolla olevaan tankoon vedettiin ”flaku”, siitä kaupungin väki tiesi, että siellä saattoi pestautua laivaan, eli raahelaisittain ”ottaa hernettä”.

Eksoottiset kokoelmat

Tähän huoneeseen kootut 1800-luvun loppupuolelta olevat eksoottiset esineet toimivat alkusysäyksenä museomme perustamiselle. Idean museon perustamisesta sai Raaheen piirilääkäriksi vuonna 1854 tullut Carl Robert Ehrström. Tutustuessaan kaupunkilaisiin ja heidän koteihinsa Ehrström näki merenkulkijoiden mielenkiintoisia tuliaisia kaikilta maailman kolkilta. Nämä esineet jotka kertoivat vieraillun maan kulttuurista ja tavoista piti tohtorin mielestä ehdottomasti saada kaikkien nähtäville.

Ehrström koki Raahen kansainväliset yhteydet suurena rikkautena ja näki niissä mahdollisuuden kaupunkilaisten sivistämiseen. Arvostettu ja pidetty tohtori ryhtyikin puuhaamaan kotikaupunkiinsa museota, jossa tuomisia maailman meriltä esiteltäisiin. Hanke oli varsin poikkeuksellinen, sillä Suomessa oli tuohon aikaan vain joitakin ykstyisiä kokoelmia ja muutama museo, nekin yliopistojen alaisia laitoksia.

Carl Robert Ehrström

Carl Robert Ehrströmin (14.9.1803-19.5.1881) lääkärin ura alkoi 1830-luvun puolivälissä Helsingin synnytyslaitoksen väliaikaisena amanuenssina. Hänen aikanaan sattui laitoksella lapsivuodekuolleisuuden aalto. Tuon ajan lääkkeillä ja metodeilla ei tätä kuumetta vastaan osattu taistella. Ehrströmiä lapsivuodekuume kuitenkin askarrutti, hoitohenkilökunnan ja muidenkin toimia seuratessaan hän kiinnitti huomiota siihen, että tauti näyttää leviävän kosketuksen kautta. Synnytyssairaalassa jyllännyt lapsivuodekuume-epidemia saatiin kuriin puhtaudella: tohtori Ehrström kehotti kaikkia pesemään kätensä niin potilaan luokse mentäessä kuin sieltä palatessakin.
Lisää tietoa museomme perustajasta Carl Robert Ehrstömistä löydät täältä.

Merimies Antti Pyy

Merimies Antti Pyy aloitti merimiehen uransa jo 13-vuotiaana ja ensireissu kesti kokonaista neljä vuotta. Myöhemmin Antti oli parkki Johan Langin matkassa Indonesian saaristossa heinä-elokuussa 1875. Tältä reissulta Antti toi tullessaan Uudesta-Guinean ja ”Aratonka-saarten” alkuasukkaiden tavaroita kuten ruohohameen, kasvikuidusta punotun käsirenkaan ja valkoisista kotilon kuorista tehdyt helmet. Mukaan tarttuivat myös hurjannäköinen päähine ja suuri suukilpi, joka on valmistettu puusta ja luusta sekä koristeltu mm. sian torahampailla, siemenillä ja paratiisilinnun sulilla. Nämä asusteet kuuluivat ilmeisesti poppamiehelle tai niitä käytettiin kulttimenoissa tai sodassa. Luinen, soikea nenäkoriste kuului jokapäiväiseen asuun.
 

Raahe-nurkkaus

Soitantaa keisarillisille korville

Kun tieto keisarillisesta vierailusta tuli Raaheen, alkoi pieni kaupunkimme valmistautua tähän osaksensa sattuneeseen suureen kunnianosoitukseen asian vaatimalla hartaudella. Maistraatti määräsi muun muassa, että kaikki sillat ja aidat oli pantava kuntoon, koulu, pakkahuone ja maalaamattomat yksityistalot oli viipymättä maalattava ja kaikki siat ja nautaeläimet oli vierailun ajaksi vietävä pois kaupungista. Kaikki kaupungin satamassa olevat laivat oli juhlaliputettava ja kauppias C. F. Friemanin ja Palinin mamsellien talot oli koristettava lehtipuilla, kyseiset talot kun olivat ensimmäisenä tulliportista tultaessa.  Nykyisin paikalla ovat Palokunnankadun ja Brahenkadun kulmassa olevat kerrostalot. Majesteetti oli asuva raatimies ja kauppias Johan Friemanin talossa, jota pidettiin siihen sopivampana.
Lisää keisari Aleksanterin vierailusta Raahessa voit lukea täältä.

Kengurupyörä

Niin kutsuttu kengurupyörä oli ensimmäinen pyörä, jossa oli polkimet. Iso, umpikuminen eturengas takasi hyvät vauhdit hurjapäisille nuorille miehille, jotka moisella jarruttomalla rohkenivat ajelemaan. Naisten ei ollut soveliasta ajella polkupyörällä, olisipa se kyllä ollut kovin haastavaakin ajatellen naisten tuolloin käyttämiä vannehameita. Jos joku neitonen kuitenkin päätyi pyöräilyä kokeilemaan, saattoi häneltä mennä maine niin pahanpäiväisesti, ettei hän kuuna päivänä päässyt naimisiin.

Leluhuone

Leluhuoneen leluista osa on merillä kulkeneitten isien tuomisia maailmalta. Aivan joka poika ei tällaisia tuliaisia voinut tuoda, vaan nämä luksuslelut olivat lähinnä kapteenien ja varustajien lasten leluja.

Keinuhevonen

Komea keinuhevonen on kuulunut merikapteeni Swanljungin yhdeksälle pojalle. Jälkipolville säilyneiden tarinoiden mukaan pojat olivat vilkkaansorttisia, joten jykevä hevonen heidän leikkeihinsä tarvittiinkin.

Nuken matka-arkku

Leluvitriinissä on esillä muun muassa hurmaava, nuken matka-arkun sisällöstä koostuva kokonaisuus. Matka-arkku vaatteineen, asusteineen ja kaunistautumisvälineineen on kuulunut Naema Astrid Soveliukselle. Itse nukke tuhoutui ullakkopalossa, mutta arkku sisältöineen säilyi. Joitakin merkkejä palosta on vaatteissa havaittavissa.

Tekstiilihuone

on pääosin omistettu naisten käsitöille. Kädentaidot olivat entisaikaan naisten tärkein ominaisuus, tietysti kauneudesta ja sopuisasta luonteestakin oli hyötyä, mutta tärkein kriteeri ainakin tavallisissa oloissa oli käsityötaito. Tytöt aloittivat taitojensa harjaannuttamisen jo pieninä. Ensimmäinen ”opinnäytetyö” oli merkkausliina, joka tehtiin noin 10-vuotiaana. Taitojen karttuessa työtkin vaikeutuivat. Esillä olevat käsityötaidonnäytteet ovat lähinnä porvarisperheiden naisväen tekemiä. Heillä oli palvelusväkeä huolehtimassa huushollista, joten aika riitti monimutkaisiinkin käsitöihin. Toki tavallisissakin raahelaiskodeissa naiset käyttivät vähäisen vapaa-aikansa käsitöihin, korjaamiseen ja uuden tekemiseen. Jouten ei saanut istua ja kirjaa lukeva nainen oli pitkään suorastaan pöyristyttävä näky.

Mamsellilyhty

Rouvien ja neitien palatessa vierailuiltaan hämärän tai pimeän aikaan, palvelusneito kulki edellä kantaen saranavarrellista, yleensä läkkipellistä valmistettua kynttilälyhtyä eli niin sanottua mamsellilyhtyä.

Tekstiilihuoneen pääty

Korskivääri ja haarukkarauta

korskiväärillä ja haarukkaraudalla pitivät markkinapoliisit aikoinaan järjestystä yllä vilkkaaseen markkina-aikaan, kun meno kaupungissa saattoi äityä hurjaksinkin. Haarukkaraudalla saattoi napata ”riehuilijan” kiinni ja kuljettaa kistuun eli putkaan. Korskiväärillä puolestaan pystyi turvallisesti tarttumaan vaikkapa markkina-alueella vauhkoontuneen hevosen suitsista.

Astiavitriini

Astiavitriinissä on raahelaisrouvien aarteita, osin myös ulkomailta tuotuja äktaposliinisia astioita. Vitriinissä on myös laivankapteenin ns. salonkiarkku, jossa säilytettiin hienoja juomia maapallon eri kolkilta ja joita nautiskeltiin kauniisti hiotuista laseista hyvässä seurassa.