Siwistyksen woimallisen wälikappaleen digiloikkailua

Pe, 28.05.2021 - 15:17

Kulunut koronavuosi on ollut piskuiselle museollemme varsinaista digiloikkailua. Pieni ja keskenään läheinen työyhteisömme totutteli viime keväänä Teamsin käyttöön, kun työkuulumisia oli vaihdettava, mutta livenä ei suositeltu kokoontumaan. Olisittepa olleet kärpäsinä katossa, kun museotädit kävivät läpi kaikki nyt jo kliseiksi muodostuneet jutut: ”Apua, en kuule teitä! Hei sun ääni ei kuulu/kuva ei näy! Oho, Teams heitti mut ulos! Katsotaanpa, saanko näytön jaettua…” Kuinka ollakaan, kaikkeen tottuu ja vanhakin koira oppii uusia temppuja, ja niinpä tänä keväänä olemmekin jo pilotoineet Teams-opastuksia koululaisille. Ihan ilman päänraapimista sen suunnittelu ja toteutus ei sujunut, mutta lopputulos palkitsi sekä museotädit että koululaiset. Koronan myötä verkkoon siirtyivät myös monenlaiset koulutukset, jotka normaaliaikoina järjestetään useimmiten pääkaupunkiseudulla. Webinaaritarjonta mahdollisti matkakulujen säästymisen myötä myös meikäläisille paremmat edellytykset osallistua erilaisiin koulutuksiin. Niissä olemmekin ahkerasti istuneet (ja huomanneet, että alussa mainitsemani lausahdukset kuullaan joka ikisessä webinaarissa :D).

Koronapandemian aikana ihmisten kulttuurinnälkä on kasvanut kasvamistaan, ja museoiden tarjoamat virtuaalikierrokset ja muut digitaaliset palvelut ovat vastanneet monen kulttuurinnälkäisen kotonakuuhkaajan tarpeisiin. Korona-ajan positiivisena sivutuotteena syntyivät myös Raahen museon viime vuoden lopulla julkaistut virtuaaliopastukset Pakkahuoneen museoon ja Laivapatruunin kotiin. Virtuaaliset ovet avautuvat museon nettisivujen kautta, käykäähän kurkkaamassa!

Virtuaalisista vaihtoehdoista huolimatta kaipuu fyysisesti paikan päälle kokemaan museo on ollut kova. Alkuvuodesta taidemuseo Amos Rex avasi ovensa rajatusti sähköisen varausjärjestelmän kautta, ja järjestelmä otti ja kaatui saman tien, kun taiteenystävät rynnivät joukolla linjoille lippuja varaamaan. Tulevana kesänä Raahen museokin ottaa tämän välttämättömän askeleen sähköisten varausjärjestelmien maailmaan, kun kokeilemme sellaista Soveliuksen talon Laivapatruunin kodissa. Muulla tavoin koronaturvallisuudesta huolehtiminen olisi sokkeloisella Soveliuksella mahdoton tehtävä. Mutta pelko pois, olemme etsineet ja mielestämme löytäneet helpon ja hyvän ratkaisun! Valitsimme testattavaksi Vello-varausjärjestelmän, johon ei tarvitse rekisteröityä, vaan varauksen voi tehdä nimellä ja joko puhelinnumerolla tai sähköpostiosoitteella. Yhteystieto tarvitaan vain sen vuoksi, että voimme ilmoittaa mahdollisista muutoksista varaukseen. Varauksen voi tehdä ja perua lyhyellä varoitusajalla.

Vieraileminen Laivapatruunilla on edelleen ilmaista aukioloaikojen puitteissa, ja nyt vierailijat saavat paitsi henkilökohtaisempaa opastusta, myös tutustumisen kohteeseen takuulla ilman keskeytyksiä. Vierailu on myös koronan kannalta turvallinen, sillä osallistujamäärä on rajattu 15 henkilöön ja suosittelemme vahvasti maskin käyttöä kierroksen aikana. Toivomme asiakaskunnaltamme ymmärrystä ja kärsivällisyyttä tässä uudessa tilanteessa, jossa kokeilemme meille täysin uudenlaista palvelumallia. Muihin museokohteisiimme – Pakkahuoneelle, Kruununmakasiiniin ja Wanhaan Apteekkiin – pääsee edelleen ilman varausta, mutta niissäkin joudumme rajaamaan ja tarkkailemaan kävijämääriä kulloinkin vallitsevien suositusten mukaisesti.

Olemme myös juuri valinneet museolle uuden sähköisen kokoelmanhallintajärjestelmän. Viisitoista vuotta käytössä ollut WebMusketti-järjestelmä on tullut elinkaarensa päähän, ja uusi työkalumme on moderni, mobiilikäytönkin mahdollistava kokoelmanhallintajärjestelmä, joka tuo mukanaan uusia tapoja hyödyntää museon kokoelmia. Kokoelmanhallintajärjestelmän kautta on muutaman vuoden aikajänteellä tarkoitus viedä Raahen museon mielenkiintoista aineistoa myös valtakunnalliseen museoiden, kirjastojen ja arkistojen tietopalveluun, Finnaan. Digitalisaatio siis senkuin jatkuu vaan, loikatkaa kyytiin!

Museolaisten digiloikkailua zoomaili museumimamselli Miska