👉Jyrkkiä portaita ja korkeita kynnyksiä👈
🪢Tuttuja juttuja meille, sijaitsevathan museokohteemme vanhoissa, kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa rakennuksissa, eikä tilojen esteettömyys ole aivan huippuluokkaa. Suinkaan emme ole kuitenkaan hanskojamme tiskiin lyöneet haasteen edessä vaan olemme ryhtyneet tekemään erinäisiä parannuksia esteettömyyden saralla sen mukaan kuin kussakin kohteessa on mahdollista.
🪢Apuna esteettömyyskartoituksessa ja parannustoimien pohdinnassa meillä on ollut Riesa Oyn asiantuntijat, jotka ihanasti muistuttivat, että esteettömyyttä ja saavutettavuutta pystytään parantamaan myös varsin pienillä ja helposti toteutettavillakin jutuilla. Reilusti voidaan sanoa, että museolaiset ovat oppineet aivan valtavasti tämän yhteistyön aikana!
🪢Parannustoimet...

🎉Hauskaa vappua🎉
🎈Vuonna 1924 kaupungin väki kokoontui jo perinteikkääseen tapaan "Pehr Brahen torille" vappua juhlistamaan. Paikallislehti Raahen Seutu tietää kertoa sään olleen aurinkoinen ja juhlinnan sujuneen rauhallisesti. Torin musiikillisten esitysten jälkeen raatihuoneella oli tarjolla Raahen lastentarhan hyväksi tippaleipiä, kahvia ja jäätelöä.
🎈Vapaapalokunnan huvitoimikunta oli järjestänyt niin vappuaatoksi kuin vappupäiväksikin tanssijaiset "lukuisin ja iloisin yllätyksin" luvaten molempina iltoina olevan "hyvä soitto & ravintola".
🎈Raahen museoväki hilpaisee vapun 2025 viettoon keskiviikkona elikkä vappuaattona kello 15 palaten työn ääreen jälleen perjantaina.
![]()

Torstaina soivat keväiset soinnut Soveliuksen talon alakerrassa kun Raahen Musiikkiopiston taiturit loihtivat ilmoille klassisen aikakauden säveliä. Musiikin lomassa kuullaan myös museonjohtaja Eija Turusen historiakatsaus Kahvi, vakaa juoma, aivojen mahtava ravinto.
Lipun (8€) voi varata ennakkoon sähköpostitse museo@raahe.fi tai käydä lippuostoksilla Pakkahuoneen museolla.
When this happens, it's usually because the owner only shared it with a small group of people, changed who can see it or it's been deleted.

Tänään on Mikael Agricolan päivä, mutta myös kansalliseepos Kalevalan koonneen Elias Lönnrotin syntymäpäivä. Ja kas, Lönnrotiltakin löytyy yhteys Raaheen!
Kuvassa on Ilpotar-niminen alus. Mutta miksi? Lönnrotiahan ei tunnettu suurena merenkulkijana. Selitys tälle löytyy tuoreesta museuumiblogahduksesta😊
https://raahenmuseo.fi/liittyko-elias-lonnrotkin-muka-raaheen

Vuoden 2025 ensimmäiset korjausneuvontapäivät lähestyvät!
Tämän viikon torstain ja perjantain ajaksi hyppää museomestarimme Timo jälleen korjausneuvojan saappaisiin.
🔨Jos asustelet Vanhan Raahen alueella historiallisessa talossa tai Raahen tienoolla sijaitsevassa suojelumerkityssä rakennuksessa ja kaipaat neuvoa vaikkapa kunnostustöiden suunnittelussa tai Museoviraston entistämisavustushakemuksen laadinnassa, korjausneuvoja auttaa!
🔨Neuvontapäiviä on kuukausittain aina huhtikuusta lokakuuhun saakka. Heinäkuussa korjausneuvoja-museomestari pitää ansaitusti taukoa korjausneuvonnan osalta.
🔨Yhteyden korjausneuvojaan saat joko sähköpostitse timo.raisanen@raahe.fi tai puhelimitse 044 439 3336.

Onko tänään kompiaispäivä?
🍬Nykyään kauppojen karkkihyllyt pursuavat enemmän kuin tarpeeksi vaihtoehtoja, entisaikaan karamellien kirjo oli huomattavasti maltillisempi. Toki useampaa sorttia löytyi silloinkin: oli morsellia, höylänlastua, pastillia, silkkityynyä, polkkaporsaita...
🍬Raahessa on ollut aina yksi "karamellitäti", joka on tiennyt kaikki kompiaisten valmistamiseen liittyvät salat ja niksit, jotka siirtyivät aina seuraavalle tekijälle. Pääraaka-aine oli sokeri, maku- ja väriaineet tottuneet tekijät lisäsivät näppituntumalla.
🍬Entisaikaan kaikkiin elämänjuhliin, niin iloisiin kuin murheellisinkiin valmistettiin karamelleja. Ilojuhlien karamellit käärittiin värikkäisiin papereihin, johon kiinnitettiin soma kiiltokuva ja tilaisuuteen sopiva värssy....

Maanantaina 7. huhtikuuta Pakkahuoneen museon kirkkosalissa soivat klassikkokappaleet kitaran sävelin!
Lipun (10€) voi varata ennakkoon osoitteessa www.tomipaldanius.com tai konserttiin saapuessa.
When this happens, it's usually because the owner only shared it with a small group of people, changed who can see it or it's been deleted.
Lipun (10€) voi varata ennakkoon osoitteessa www.tomipaldanius.com tai konserttiin saapuessa.
When this happens, it's usually because the owner only shared it with a small group of people, changed who can see it or it's been deleted.
Raahen museon Pakkahuoneen museo vie sinut aikamatkalle purjelaivakauteen! ⚓️ Museosta löydät muun muassa merimiesten matkoiltaan tuomia eksoottisia tuliaisia.
Muutama poiminta maailmalta tuoduista aarteista:
🔥 Italiassa sijaitsevan Vesuvius-tulivuoren laavaa vuodelta 1872
🦈 Muinaishain hammas
🦁 Eläimen selkänikamasta tehty pyhimyskuva
🛕 Pronssinen Osiris-veistos
🛶 Kiinalaisia jokiveneiden pienoismalleja
🦴 Koristeleikattu luupallo Kiinasta
🧠 Aivokoralli
Mikä on sinusta mieleenpainuvin esine Pakkahuoneen museossa?

Korjausneuvontapalvelu jatkuu huhtikuusta alkaen!
🔨Raahen kaupunki tarjoaa ohjeistusta ja tukea kaupungin asukkaille historiallisen asumuksensa kunnostustöiden suunnitteluun ja toteutukseen. Korjausneuvonnan ydinaluetta on edelleen vanhan kaupungin alue, mutta myös muut suojelumerkinnällä olevat, Raahen alueella sijaitsevat kohteet kuuluvat neuvonnan piiriin.
🔨Korjausneuvoja auttaa tarvittaessa myös Museoviraston ja ELY-keskuksen rakennusten entistämisavustushakemusten laadinnassa.
🔨Neuvoja antaa restaurointimestari Timo Räisänen, joka päätoimenaan työskentelee Raahen museon museomestarina.
🔨Vuoden 2025 korjausneuvontapäivien aikataulun sekä ohjeet yhteydenottoa varten löydät osoitteesta https://raahenmuseo.fi/palvelut/korjausneuvonta

Pakkahuoneen museon AR-sisällöt ovat nyt olleet yleisön koettavissa kuukauden päivät ja tähän mennessä saatu palaute on ollut varsin innostunutta ja positiivista.
🧭Tällä hetkellä lisättyinä todellisuuksina on mahdollista kuulla ja nähdä neljä tarinaa: pyhä Agatha (kuvassa), syltpata eli kilpikonna, kapteenien keskustelu sekä hiuskoru, tuo keisarillisen suudelman kohde.
🧭AR:n maailmoihin uppotumista varten tarvitset älypuhelimen, jossa on qr-koodin lukija. Ohjeet qr-koodeineen saat museon asiakaspalvelupisteeltä. Tottahan toki myös opastusta sisältöjen tutkailuun on tarjolla.
🧭Lisätyt todellisuudet ovat osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihanketta, jonka osana myös museomme operoi omalla hankkeellaan.

Hiihtolomaviikolla ehkä jo klassikoksi luokiteltavaa ajanvietettä tarjolla😄