Hunswotit ja juuttaan-korwat,   eli miksi jokaisen merenkulkijan kannattaisi tutustua Albin Stjerncreutziin

Vanhan suomen kielen suurena ystävänä ja purjelaivakaudella kukoistaneen kaupungin museotoimessa työskentelevänä henkilönä en ole voinut välttyä joutumasta yhä uudelleen erään tietyn kirjallisen merkkiteoksen pauloihin. Vuonna 1863 julkaistu Suomalainen meri-sanakirja on yksi suomenkielisen merimieskoulutuksen pioneeritöistä. Ilmaisu ”sanakirja” ei ehkä ensimmäisenä herätä suurta kiinnostusta tarttua opukseen lueskelumielessä, mutta tämä maanmainio ja erittäinkin tarpeellinen tuotos on poikkeus. Kun sen avaa tarkastaakseen jonkin merenkulkuun liittyvän sanan, huomaa pian oppineensa tusinan lisää.

Mies Suomalaisen meri-sanakirjan takana oli Ivar Johan Albin Stjerncreutz (s. 8.4.1808 Iissä, k. 3.4.1863 Helsingissä). Kirjan mielenkiintoa raahelaisesta näkökulmasta ei lainkaan vähennä se, että Albinilla (kuten niin monella muullakin historian merkkihenkilöllä) oli yhteys armaaseen kotikaupunkiimme Raaheen.

Stjerncreutz syntyi Iissä nimismies, luutnantti Johan Zacharias Stjerncreutzin ja Brita Katarina Laurinin perheeseen. Hän opiskeli Oulun triviaalikoulussa vv. 1819–1827. Kesken päähenkilömme opinpolun tuo Oulun koulu paloi käyttökelvottomaksi vuoden 1822 suurpalon yhteydessä ja siirtyi opettajineen ja oppilaineen neljäksi vuodeksi Raaheen. Opetus tapahtui yksityistaloissa, joista opettajakunta sai huoneita vuokralle asuin- ja opetuskäyttöön. Niin siis Albinkin kulutti tovereineen Raahen katuja muutaman vuoden ajan. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Turussa helmikuussa 1828.

Albin Stjerncreutz astui laivaston palvelukseen vuonna 1831 aloittaen majamestarin toimessa ensimmäisessä meriekipaasissa.  Laivaston riveissä kyvykäs mies yleni aina everstiluutnantiksi (1860) asti. Vuonna 1850 Stjerncreutz nimitettiin luotsimajuriksi ja Suomen luotsi- ja majakkalaitoksen tarkastajaksi sekä vasta perustetun Pohjanlahden merenkulkulaitoksen ensimmäiseksi päälliköksi. Toimiessaan merenkulkupiirin päällikkönä Stjerncreutz suunnitteli Pohjanlahdelle seitsemän tunnusmajakkaa, jotka rakennettiin vuosina 1850–1857. Kaksi näistä arkkitehtuuriltaan vaihtelevista ja omaperäisistä majakoista sijaitsee Raahen saaristossa: Iso-Kraaselin ja Taskun pookit ovat Stjerncreutzin suunnittelemia.

Iso-Kraaselin pohjoispäässä oli jo ennen Stjerncreutzin piirtämää nykyistä pookia ollut tunnusmajakka sekä luotsitupa, jotka Luotsilaitos lunasti itselleen vuonna 1848.  Molemmat rakennettiin uudelleen vuonna 1852. Iso-Kraaselin pookin Stjerncreutz piirsi samanlaiseksi kuin Hailuodon pohjoispuolelle edellisenä vuonna tehdyn Laitakarin tunnusmajakan. Taskun saarelle tunnusomainen keltainen pooki rakennettiin Stjerncreutzin suunnitelmien mukaisesti vuonna 1853. 

Suomalaisen Meri-sanakirjan Stjerncreutz kirjoitti elämänsä ehtoopuolella. Kirjailija ei ehtinyt nähdä teostaan painettuna, sillä hän kuoli äkillisesti huhtikuussa 1863. Kirja julkaistiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimittamana joulukuussa 1863. Nykylukijan hurmaa sen värikäs, vanhakantainen kieli, mutta 1800-luvun merenkulkijalle sanakirja lienee ollut tärkeä käytännön työn ja merellisen siwistyksen wälikappale. Annetaan puheenvuoro itse Albinille, joka ehti kaikeksi onneksi kirjoittaa kirjaansa saatesanat ennen poismenoaan:

”Meri-sanakirjoihin kuuluwaiset asiat owat niin muodoin monesta erinäisestä aineesta ja laadusta, ja niitten tarkka selitys waatii aineitten perinjuurin tuntemista. Semmoisesta syystä tunnustan, että tämmöinen työ olis waatinut woimakkaamman tekiän. Mutta koska ei kukaan wielä tähän aikaan asti meidän maassamme ole kirjoittanut suomalaisia meri-kirjoja, waikka meidän meren-kulkumme nykyisinä aikoina on paisunut suureksi ja lawiaksi, niin tuntuu myöskin suomalaisten meri-kirjain puutos aina raskaammalta wuosi wuodelta, ja sen puutoksen walitusta olen kuullut sekä Pohjan- että Itä-Suomen kaupungeista. Ja koska sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura että monet meri-kapteenit owat minua kehoittaneet kirjoittamaan Suomen kielisiä meri-kirjoja; niin olen siitä kehoituksesta, sillä aiwoituksella, että sen kautta Suomen-maan merenkulkua woimiani myöden hyödyttäisin, rohjennut ensiksi tätä kirjaa kirjoittaa ja samalla tarkoituksella olen myös aikonut, että, jos Jumala suopi ikää ja terweyttä, kirjoittaa Suomenkielisen Nawigatsuunin eli meren-kulun-oppikirjan.”

Valitettavasti Nawigatsuuni-oppikirjaa Albin ei ehtinyt kirjoittaa. Onneksi saamme kuitenkin nauttia vielä tänäkin päivänä merisanakirjan annista, josta muutamia esimerkkejä mainitsen tämän kirjoituksen lopussa. Raahen pääkirjaston Museo kirjastossa –vitriiniin puolestaan on koottu muutamia esineitä, joiden merkitystä ja käyttötapaa ystävämme Albin sanakirjassaan valaisee.

Certeparti, serteparttia. Se kontrahti, joka on tehty aluksen omistajan tahi kipparin ja lastin lähettäjän välillä, ja johonka kontrahtiin on pantu kaikki ne wälipuheet, joita warten alus on wourattu eli trahattu. (nyk. rahtaussopimus)

Hundsvott, hunswotti. Niin kutsutaan: 1:ksi, plokin stropun ylikantaan käsi-liinalla tehty wähäinen luja stroppu eli silmukka, johon jonkun lööparin seisowa tahi kiintiä pää kiini-pannaan, ja 2:ksi, pikkuinen silmäke, joka köyden päätä pyntätessä on tehty sen tamppiin eli päähän, että siihen pujotetun liinan eli nuoran awulla wetää köyden alku-pää plokin tahi muun reijän läpitse. (köyden kiinnityskohta plokissa)

Journal, surnaali; laiwan-surnaali; loki-kirja. Joka alus on welwollinen meri-matkalla pitämään niin kutsutun surnaalin eli loki-kirjan, jonka aiwotus on, lyhykäisesti sanoen, olla täydellinen jokapäiväinen tilinteko matkan kulusta, kaikista sen alla tapahtuneista ja matkaan koskewista asioista.

Judasörön, teewi-postit; juuttaan-korwat. Pollarit, kahden puolin keula-teewiä, joitten wälistä puuksprööty, wakawasti kiinipantuna, makaa.

Junk, junkki. Se on ruman näköisen ja puisewan, Kiinan maitten rantawesiä kulkewan, nelimastoisen aluksen nimi.

Jungfrur, jumprut. Niin kutsutaan latuskan ymmyrkäisiksi warwatut kolmi-reikäiset puu-kappaleet, joita käytetään siten, että niistä olewain reikäin läpitse pujetetuilla talja-reepeillä pannaan ala-wantit rustin ja tanko-wantit märsyin laitoin kiini.

Kikare, kiikari. Niin kutsutaan merellä sangen tarpeellinen ase, jolla kaukaiset esineet tarkasti eroitetaan. Se on puinen eli messinkinen putki, johonka 6 eli usiampia lasia on asetettu, joitten kautta esineet muka kuin likenisiwät katsojan silmässä, ja näkywät sillä lailla selwemmin.

Pirogue, pirooki. Indianmaan wallattomain asukasten isompi kanuutti-purtilo.

Albinin Meri-sanakirjaan uppoutui hymyssä suin museuumimamselli Miska