Langin varvilta ladon seinään: raahelaisen parkkilaiva Bacchuksen tarina

Syyskuussa 1875 laskettiin Raahessa Johan Langin varvilta vesille parkkilaiva Bacchus. Raahelaiset eivät aivan ymmärtäneet Antiikin Roomasta ammennetun nimen hienoutta, vaan ihmettelivät:

”Ompa pantu ruma nimi komealle laivalle, kun Pakhuusi!”

425 lästin (846 brt/782 nrt) vetoisen parkin rakennusmestarina oli toiminut J. Wicklund ja sen päälliköksi pestattiin Fredrik Björkvist (1831–1891). Kapteeni tunnettiin merimiesten keskuudessa Nälkvistinä, sillä hänen kipparoimissaan laivoissa ruoka oli yleensä huonoa ja sitä sai niukalti.

Alus aloitti merten kyntämisen heti syyskuun puolessavälissä purjehtimalla painolastissa Raahesta Reposaareen, jossa laivaan lastattiin puutavaraa. Varsinainen neitsytmatka tehtiin Reposaaresta Englannin Hulliin loka-marraskuussa 1875. Hullista matkaa jatkettiin loppiaisena 1876 kohti New Orleansia, jonne saavuttiin 21. maaliskuuta. Bacchus purjehti elinkaarensa aikana pääasiallisesti Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä, ja kipparina toimi koko ajan Björkvist.

Vuonna 1886 sattui tapaus, josta raportoitiin laajalti kotimaan sanomalehdissä. Bacchus kohtasi merimatkallaan amerikkalaisen kuunari Ida Francisin, jonka miehistö kärsi muonan ja veden (eli proviantin, kuten sanottiin) puutteesta. Bacchukselta luovutettiin hädänalaisille elintärkeitä tarvikkeita, joiden turvin Ida Francis selvisi päämääräänsä Lontooseen. Amerikkalaisten kiitokset Bacchuksen kapteenille ja miehistölle julkaistiin hieman myöhemmin The Times -lehdessä. Yhdysvaltain presidentti Grover Cleveland myönsi kapteeni Björkvistille oikein kultamitalin kiitokseksi avunannosta Ida Francisin hätää kärsineelle miehistölle. Tarina ei kerro, luopuivatko merimiehet Nälkvisti-nimittelystä tapauksen jälkeen.

Viimeiseksi jääneen reissunsa Bacchus teki puutavaralastissa Floridan Pensacolasta Ranskan St. Nazaireen alkuvuodesta 1888. Jatkaessaan matkaa painolastissa St. Nazairesta kohti Viipuria alus ajoi karille Jyllannin rannikolla 19. huhtikuuta kello kahden aikaan yöllä. Painolasti heitettiin mereen ja ankkurit laskettiin, mutta merivirrat ja tuuli kuljettivat aluksen rantaan, jossa se jumiutui hiekkaiseen pohjaan. Kapteeni kutsui Bremenistä apuun höyryhinaajan, joka yritti saada alusta irti siinä kuitenkaan onnistumatta. Niinpä laiva tyhjennettiin irtaimesta ja todettiin hylyksi huhtikuun 25. päivänä. Seuraavana päivänä paikallisten terveydenhuoltoviranomaisten todettua laivan väen terveeksi ja taudittomaksi 14-jäseninen miehistö jätti laivan ja nousi maihin. Kotimaahan Bacchuksen miehistö pääsi tutun raahelaisen priki Ahton kyydissä. Ahto saapui Kotkaan toukokuun 15. päivänä 1888.

Bacchuksen tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Muutamia viikkoja sitten museomme sai mielenkiintoista sähköpostia Tanskasta. Tilanomistaja Mikael Bramsen kertoi viestissään, että hänen maatilallaan Ulfborgissa on lato, joka on rakennettu raahelaislaiva Bacchuksen hylyn osista. Osia hylystä on päätynyt myös toiselle tilalle Bjerghuseen.

Bacchuksen hylky nimittäin huutokaupattiin haaksirikon jälkeen ja sen osat päätyivät kahdelle paikalliselle maanviljelijälle. Hylyn osista molemmat saivat rakennettua tiloilleen ladon. Toisen ladon seinässä komeilee Bacchuksen nimikylttikin. Tanskalaiset aikalaislähteet, kuten haaksirikon jälkeen järjestetyn huutokaupan pöytäkirja, sekä nykyajan asiantuntijalausunnot todistavat, että Bramsenin kertoma pitää paikkansa. Totuus on tarua ihmeellisempää! Mieltä lämmittää tieto, että Raahen varveilta vuosikymmeniä sitten lähtenyt laiva jatkaa elämäänsä ladon seinässä Tanskan rannikolla, ja laivasta ja sen haaksirikosta kerrotaan edelleen tarinoita paikallisten keskuudessa.

Kapteeni Björkvist jätti omakätiset kiitoksensa hänet majoittaneen tanskalaisen perheen vieraskirjaan. Teksti on osittain haalistunut pois ja kapteeni lienee ollut liikuttuneessa tilassa kiitoksia kirjoittaessaan, sillä sanat ja lauseet on muodostettu melkoisen huolimattomasti.

Vanhalla ruotsilla kirjoitettu teksti kuuluu näin:

Med en hjertlig tacksamhet för den vård och tillmötesgående som den folk visat mig under min vistelse påorten jag har aldrig för mötet och ömmar folk(?) hvilka står alltid i varmt

Den 13 Mai 1888

Fredrik Björkvist från Brahestad i Finland förde den aflidne Bacchus som lämna hit på kusten i små bitar

Suomeksi se olisi jotakuinkin näin:

Sydämellinen kiitollisuuteni siitä hoidosta ja avomielisyydestä, jota väki on minun paikkakunnalla oleskeluni aikana osoittanut. Samanlaista en ole koskaan ennen kokenut, ja tätä lempeämpää väkeä muistelen aina lämmöllä.

13. toukokuuta 1888

Fredrik Björkvist Suomen Raahesta, joka ohjasi edesmennyttä Bacchusta joka jäi tänne rannikolle pieninä palasina.

Julkaistu alunperin 5.4.2017.