27.09.2018 - 15:50
Kesäkuun 5. päivänä avataan Kruununmakasiinin kesänäyttely ”Me halutaan vaan soittaa rock´n rollia” – raahelaista bändihistoriaa 70-luvulta 90-luvulle. Näyttelyn rakentamisen lomassa tuli mieleeni, että voisin kertoa muutaman sanan näyttelyprosessista. Näyttelyn tekeminen on ollut antoisa, innostava ja hauska sukellus menneeseen raahelaiseen musiikkielämään. Kevään aikana on tullut erittäin selväksi, että Raahe on paitsi meri- ja teräskaupunki, myös rokkikaupunki. On ollut pienoinen yllätys (ts. shokki!), kuinka paljon bändejä on tuona valittuna ajanjaksona kaupungissamme vaikuttanut....
27.09.2018 - 15:48
Raahen ensimmäinen kirkko saatiin käyttökuntoon 1650-luvulla. Kirkkoon saatiin myös soittopeli, urkupositiivi. Pietari Brahe huolehtivana kaupungin isänä halusi varmistaa, että urut soisivat kaupunkilaisten iloksi ja virkistäisivät heidän jumalanpalvelustaan ja lähetti seurakunnalle soitinta käyttelemään urkurin, herra Zachris Palmin. Palm saapui kaupunkiimme Ruotsista 1670-luvun alussa. Kaupunkilaiset ottivat Palmin avosylin vastaan, hänen vastuulleen annettiin myös lukkarin, kellojenasettajan sekä raatimiehen tehtävät. Virsiä ei tuohon aikaan säestetty, mutta urkuri improvisoi ainakin...
27.09.2018 - 15:46
Ruununpuojin eli Kruununmakasiinin förvalttari Arvo Lataus esittäytyi minulle tässä eräänä alkusyksyn iltana, kun olin laittelemassa Kruununmakasiinimuseota yöpuulle iltaopastuksen jälkeen. Meinasin tietysti ”saaha laakin”, kun tyhjäksi oletetusta näyttelytilasta kuului tärkiänpuoleinen rykäisy. Ikkuna-aukon reunalla istuskeli pieni äijänkässy, joka sanoi olevansa herra förvalttari Arvo Lataus. Förvalttari Lataus tiedusteli minulta kuka olen, kun kuulemma niin omistavan oloisesti saapastelin pitkin taloa. Esittelin itseni (niiata niksautin vaistomaisesti) ja kerroin minkä takia siellä...
14.02.2018 - 14:05
Harpon tässä luennossani jotensakin umpimähkäisesti Raahen kirjallisessa historiassa. Paljon jää varmaan kertomatta, mutta tämä olkoon yhdenlainen silmäys. Jätän uudemmat, täällä messuilla läsnäolevat kirjailijat ja muitakin tyystin mainitsematta. Viran puolesta askaroin enemmänkin tuolla menneissä ajoissa. Jo kaupunkimme perustaja Pietari Brahe oli kirjojen ja sivistyksen ystävä. Hänhän uudisti koululaitosta ja perusti Turun Akatemian. Brahe käytti runsaasti henkilökohtaista vaikutusvaltaansa siihen, että Raamattu käännettiin kokonaan suomeksi.”Biblia se on coco Pyhä Ramattu” ilmestyi v....
14.02.2018 - 14:03
Me raahelaiset, ainakin suurin osa meistä, tunnemme tarinan Bergbomin mamsellista ja väärästä biisistä. Eli siitä hiuksenhienosti vältetystä skandaalista, kun Carin–mamselli soitteli kaupunkiimme saapuvalle keisari Aleksanteri I:lle Napoleonin marssin. Tuosta munauksestahan selvittiin kaupunkilegendan mukaan joko siksi, että keisari veteli armollisia päiväunia vaunuissaan eikä mamsellin soitanta häntä herättänyt tai toisen version mukaan kaupunkilaiset aloittivat hurjan hurraamisen, kun kuulivat, mitä kappaletta mamselli alkoi soittaa ja klaveerin ääni hukkui hurrauksiin. Itse olen...
14.02.2018 - 14:02
Aivan erityisen hyvä tapa tutustua entisajan ihmisten elämään on tutkailla perunkirjoja ja muita pesänselvitykseen liittyviä asiakirjoja. Jos omaisuus on vainajan jälkeen huutokaupattu, on nykytutkijalla edessään huisin mielenkiintoinen lähdeaineisto. Tällaisen aarteen äärelle pääsin, kun sain käsiini hovineuvos Gabriel Bergbomin perukirjan ja hänen kuolemansa jälkeen pidetyn huutokaupan eli auksuunin luettelon. Hovineuvos Gabriel Bergbomin vaimo Catharina Elisabeth Peldan oli kuollut jo kymmenkunta vuotta aikaisemmin, aikuisiksi asti kasvaneet kaksi poikaa olivat luoneet komeat virkamiesurat...
14.02.2018 - 14:01
Muualla mielihyvin odotettu ”hyvä Tuomas” pani joulun - rauhan ja rakkauden juhlan - nimissä Raahen porvarit ja patruunit koville. Oli nimittäin tapana, että kaupungin varakkaat porvarit antoivat köyhälle kansanosalle jouluavustusta. Tuomaan päivän aamuna, kun oli vielä ihan pimeää, saapui lähialueilta vähävaraista väkeä kaupunkiin kelkkojensa ja kerjuupussiensa kanssa, resuisissa vaatteissa. Oli ”syänmaalaisia” Pattijoelta, Vihannista ja Kopsankylästä ja ”rantakyläläisiä” Saloisista, Piehingistä ja Olkijoelta. Osa oli tullut jo edellisenä iltana ja yöpynyt jossain Katinhännän mökissä....
14.02.2018 - 14:00
Vanhan Raahen joulunodotus alkoi Annanpäivänä, kaksi viikkoa ennen joulua. Kristillisessä perinteessä 9. joulukuuta on Pyhän Annan, neitsyt Marian äidin juhla. Anna olikin keskiajalla arvostettu leskien ja kauppiaiden suojeluspyhimys. Päivän kristillinen merkitys oli kuitenkin jo ajat sitten hämärtynyt vanhassa Raahessa ja muuttunut remujuhlaksi. Annanpäivän vieton syytä emme ole onnistuneet jäljittämään, eikä ainakaan vielä ole tullut vastaan muita kaupunkeja, joissa Annanpäivää olisi vietetty tai vietettäisiin. Mutta siis kun ”Annanpäivä lankesi sisään”, raahelaiset vallan riehaantuivat....
14.02.2018 - 13:59
Männä viikolla on puhuttu paljon Einosta. Siitä myrskystä. Olen itsekin pohtinut paljon Eino-asiaa viime päivinä. En niinkään myrskyä, vaan museoväelle tutumpia Einoja eli esineitä, joilla ei ole kokoelmanumeroa. Eino makaa museon varastossa, mutta sitä ei ole (ainakaan vielä) kirjattu kokoelmiin. Eino tunnetaan myös nimillä Luetteloimaton ja Numeroimaton, mutta koska Eino on minusta kivempi, käytän sitä! Einot ovat tuttuja museoissa ympäri maailman, niin myös Raahessa. Einot ovat usein kotoisin suurista lahjoituseristä tai vuosikymmenten takaa, ne ovat päätyneet museoon yllättäen ja...
14.02.2018 - 13:58
Aloitin uuden työni Raahen museon kokoelma-amanuenssina viikko sitten. Kyseessä ei ollut hyppy suureen tuntemattomaan, vaan ennemminkin kotiinpaluu. Ensimmäinen museoalan pestini oli nimittäin yliopistoharjoittelijana Raahen museossa vuonna 1998, jonka jälkeen vietin monta kesää täällä kesätöissä. Vuosina 2004-2006 työskentelin Eija Turusen sijaisena, ja vaikka viimeiset kuusi vuotta olenkin tehnyt hommia muualla, Raahen museolla on säilynyt erityinen paikka sydämessäni. Niinpä riemullani ei ollut rajaa, kun sain kuulla tulleeni valituksi kokoelma-amanuenssin toimeen. Vuosi sitten lokakuussa...
14.02.2018 - 13:58
Raahe ja Ruuneperi ja vähän muutakin Ollinsaaren kartanossa asui taannoin kruununvouti Elias Bergbom, hällä oli lapsia Gabriel ja Anna Margareta. Tuosta Anna Margareta Bergbomista tuli sittemmin rva Tengström (miehensä veli on piispa Tengström, tärkiään sukuun siis naitiin). Fredrika Tengström tuli 2.9.1820 äitinsä syntymäkotiin Ollinsaaren kartanoon pitkällisestä vilutaudista toipumaan ja karaistumaan. Samana päivänä hän täytti 13 vuotta. ”Täällä alkoi minulle uudenlainen elämä. Neljä tyttöä, ikäisiäni tai vähän nuorempia, otti minut haltuunsa, opetti minut loikkimaan lumessa kun oli...
14.02.2018 - 13:57
Vaikkei kaupungissa ollut virallista kulttuuritointa, kävi täällä monenlaista esiintyjää ja itsekin järjestettiin vaikka mitä. Ei kai niitä välttämättä kulttuuririennoiksi ymmärretty, niin kuin esim. merimiesten tulotansseja. Itse asiassa esiintyjien kansainvälisyys saattaa hämmästyttääkin meitä nykyihmisiä. Tuolloin 1800-luvulla oli useampia teatteri- tai sirkus/temppuiluseurueita ja muusikkoja tai orkestereita, jotka kiertelivät ihan täällä Pohjois-Suomessakin. Monen seurueen kiinteämpi esiintymispaikka oli Helsingissä Kaisaniemen tai Töölönlahden huvipaikat. SIRKUSHUVEJA Varhaisin...
25.07.2018 - 16:36
Kesäduunarin kynästä (tai ehkä ennemminkin näppiksestä) on syntynyt kiintoisaa kirjoitusta raahelaisista murresanoista, juurikin niistä ruotsin kielestä lainatuista :)
25.07.2018 - 11:01
Vaikka Wanha Apteekki ei tällä hetkellä olekaan avoinna, kannattaa näyteikkunan edessä käydä pyörähtämässä, jos sattuu Kauppakadun nurkilla kuljeksimaan. Ikkunassa nimittäin edustaa kymmenittäin suloisia nalleja, eli Hurmaavat karvakuonot -näyttely! 🐻 Museaalisista apteekkijutuista kiinnostuneiden puo...
19.07.2018 - 10:11
Blogissa hieman kesäduunarin mietteitä :) (Vakituinen museotäti kumittaisi pois tuosta ilmauksesta "vain kesätuuraaja" sanan vain. Kesäläiset kun ovat suorastaan kullanarvoisia meille. Ei pelkästään sen takia, että vakiväki voi lomailla, vaan he tekevät oi niin monenkirjavia töitä asiakaspalvel...
16.07.2018 - 10:00
Saloisten kotiseutumuseon ovet aukenevat yleisölle heinäkuun kahden viimeisen viikon ajaksi. Vierailulle pääsee molemmilla viikoilla tiistaista sunnuntaihin kello 11.00-17.00. Perinteisiä Olavinpäivän markkinoita vietetään 28.7. ja markkinapäivän ohjelmisto on seuraavanlainen: 11.00 Markkinat ja museo avata...
15.07.2018 - 14:03
Pooki flakkaa -meripäivien hyörinä jatkuu vielä tänään sunnuntaina, mikä tarkoittaa tietysti ilimasta sissäänpääsyä museoihin! Museot ovat tänään avoinna klo 16 asti. Tervetuloa esimerkiksi Soveliuksen talolle Laivapatruunin kotiin tutustumaan 1890-luvun porvariskodin elämään! Miten se Raahen kuuluis...
15.07.2018 - 13:32
Jäikö lapsellasi viikkorahat Kruununmakasiiniin? Palautamme nyssäkän nimeä vastaan kassalla