SUARÉET, MATINÉET JA MASKERAADIT, ENTIS-RAAHEN KULTTUURIRIENTOJA

Vaikkei kaupungissa ollut virallista kulttuuritointa, kävi täällä monenlaista esiintyjää ja itsekin järjestettiin vaikka mitä. Ei kai niitä välttämättä kulttuuririennoiksi ymmärretty, niin kuin esim. merimiesten tulotansseja.

Itse asiassa esiintyjien kansainvälisyys saattaa hämmästyttääkin meitä nykyihmisiä. Tuolloin 1800-luvulla oli useampia teatteri- tai sirkus/temppuiluseurueita ja muusikkoja tai orkestereita, jotka kiertelivät ihan täällä Pohjois-Suomessakin. Monen seurueen kiinteämpi esiintymispaikka oli Helsingissä Kaisaniemen tai Töölönlahden huvipaikat.

SIRKUSHUVEJA

Varhaisin lähteistä löytynyt maininta Raahessa vierailleesta sirkusseurueesta on vuodelta 1825. Se muuten lienee varhaisin sirkusvierailu koko Pohjanlahden rannalla. Preussilainen herra August Caspar tuli sirkusperheineen Raaheen marraskuun lopulla 1825. Kiertue ”Cirque Olympique”. Perheessä oli kuusi lasta, joko omia tai kasvattilapsia, jotka taitotemppuilivat kuin ammattilaiset ikään. Itsebasiassa tuo kasvattilapsisysteemi oli aika yleistä. Sillä lailla koulutettiin jo pienestä piltistä asti sirkuslaishuimapääksi. Monesti lapset olivat jostain sirkusta läheltä liippaavasta perheestä tai joku muu lahjakkaaksi katsottu lapsi. Toisinaan lasten kouliminen oli sitä luokkaa, että viranomaistenkin piti puuttua asiaan. Muutamat taitoratsastajat ja avustajat täydensivät perhettä.

Casparin sirkuksen ohjelmaan kuului erityisesti hurjaa taitoratsastusta ja akrobatiaa. Musiikista huolehti posetiivi. Vaimo Lisette oli myös taitoratsastaja, mutta putosi hevosen selästä, myi sittemmin lippuja.

Toukokuussa 1827 saapui seuraava baijerilainen seurue, johtajanaan Friedric H. Wolff. Ohjelmassa oli nuorallatanssia, akrobatiaa ja ratsastusnumeroita. Wolffin seurueeseen kuului myös herra Krembser ja asiaankuuluvasti myös lapsia.

Veljekset (Jean-Baptist ja Adam) Gautier Raahessa helmikuussa 1882 ja seuraava vuoden elokuussa. (Gautierit kuuluivat parhaimmistoon). Seurueeseen kuului 15 henkeä, 12 hevosta ja kaksi aasia, telttaan mahtui 300 katsojaa. Gautierin sirkus ei ollut suurten mittojen t. suurten kaupunkien sirkus. Veljeksillä oli aiemmin ollut mm. Kalevala pantomiimissa pääosat Ciniselli nimisen hepun seurueessa.

Kotimainen lisä sirkuslaisiin tai muihin taitureihin.

Westerlundin veljekset. Alun perin nimi oli Wähänen, ryhtyi käyttämään nimeä Westerlund. Eivät mitään sukua Oulun teatterin aloittaneelle herra Westerlundille. Westerlundilla lapsia seitsemän, kaksi kuoli nuorena ja isä, rumpali Gustaf kuoli hänkin viisikymppisenä ja leski jäi viiden 7-17 vuotiaan lapsen kanssa.

Veljekset Gustaf ja Alexander ja äiti Maria lähtivät uusille urille. Tiedetään että vuosina 1871-72 Maria W. tarjosi oululaisille muurahaiskylpyjä. (Reumatismia parantava hoito, lämpimään kylpyveteen ripoteltiin murkkuja höysteeksi). No, sitten on tiedossa että rumpalinleski esitti 8.10. 1873 panoraamakuvia Raahessa ja seuraavana vuonna kahdesti. Kotikaupungissaan Maria näytti varjonäytelmiä ”skuggsspel”. Lisäksi panoraamoja Kajaanissa ja Torniossakin, ainakin ilmeisesti markkinoitten aikaan.

Joulukuussa 1877 ”runparin leski Westerlund” perusti ”uuden suomalaisen teatterin”, joka toimi muutaman vuoden. Näyttelijäkaartissa kaksi poikaansa, yksi tytär sekä työmies J.P.Järvelin vaimoineen ja neiti Gustafa Paldanius. Maria aloitti seuraavana vuonna kasperteatterin ja vihdoin vuonna 1880 siirryttiin niihin Westerlundin veljesten kuuluisiin akrobaattinumeroihin, puhuttiin ”taidesukkeloitsijoista”. Seurue esiintyi elokuussa Vaasassa näin mainostaen: ”Iloisessa teltissäni, kaupungin ravintolan vieressä olevalla kentällä esitettään: voima- sekä taidenäytelmiä, monenmoista voimistelua ynnä violin soittoa liikkuen rautalankaköydellä, mainio raudan syöjä, joka nielee ihmeellisellä tarkkuudella 24 tuumaa pitkiä rautamiekkoja jne.”

Vuoden päästä mainostivat itseään jo ”kuuluna akrobaatti ja nuorallatanssiseurueena”. Luvassa oli ”Sirkus-voimistelua, Ikarisia leikkejä, klovninumeroita koiran kanssa ja notkistelua”. Lokakuussa 1882 ensimmäinen trapetsinumero, puhenäytelmä ja neiti Herkules nosti tukallaan n. 80 kiloa,.. Taidot karttuvat ja parissa vuodessa olivat jo ihan taitavia, ainoat suomalaiset taidevoimistelijat.

Näin raportoi Oulun Lehti 7.2.1883 Raahen talvimarkkinoista

”...Huwipaikkoja oli paljo, mainittawin oli karwari Korhosella näytteliä komppaljuunit, weljekset Westerlund Oulusta, jotka oliwat katolle panneet ison lipun liehumaan ja seinälle oli isolle taululle kuwattuna 5 näytteliää, mitkä päällänsä seisowat, ym. Sitä taulua maalaiset joukossa ihaillen katseliwat, suu auki ja sitten sottoi sisältä kuului, niin kiiruusti riensiwät sisälle näyttelyä katsomaan. Näytteliää 2:si käwi aina wälistä kadunnurkassa torille päin katsoen wäkijoukkoon torwella soittaen niin kutsuwalla äänellä ”tulkaat” ja kas kuin wäkeä tulwasi niin kuin ainakin ihmettä katsomaan, sillä ne oliwat ilmeisesti puetutkin, melkeinpä Aadamin alkupuku oli heillä, jota heikko hermoiset peljästyivätkin.”

Yksi veljeksistä alkoi sittemmin valokuvaajaksi, käytti tuota sirkusrekvisiittaa kulisseina ja taustoina kuville. Vielä 1880-luvun lopussa Westerlundin veljekset esiintyvät ainakin Raahessa ja Oulussa

”Silmän kääntäjä ja loihtutemppujen tekiä” Wiljalba Frickell eli Friedrich Wilhelm Frickel, tyhjän näyttämön ilmiömäinen taikuri. Aluksi teki temppuja erilaisten laitteiden avustuksella, mutta koska tulipalo tuhosi ne, päätti yrittää ilman apuneuvoja. Huolella valmistautuen onnistui valloittaa yleisönsä pelkin puhelahjoin ja sormien näppäryydellä.

Esimerkiksi: Taikuri saattoi ottaa kolme palttinanenäliinaa, jotka sytyttivät palamaan ja sai hetkessä muuttumaan lasiksi, jossa oli punssia, yhtä nopeasti juoma muuttui bischoffiksi, lasin sisältö heitettiin kohti naisia, joiden sylistä löytyi namusia. Rouva Frickel oli taitava avustaja.

Joulukuussa 1843 Frickel taikoi Raahessa ja Oulussa. Vuoden vaihde ja melkein koko tammikuu kului Oulussa, koska perhe lisääntyy. Tammikuun 23.päivä kastettiin tytär Wilhelmiina ja 3.2. kuoli vaimo Bertha Wilhelmiina lapsivuodekuumeeseen alle 25-vuotiaana, lapsia jäi kolme! Kiertue jatkui, palkattiin piika, mutka Tornion suuntaan ja taas huhtikuussa Raahessa. Kesän tullen, jäiden lähdettyä suuntasivat takaisin ihmisten ilmoille s.o. Eurooppaan.

Ainoaksi laatuaan, eli lasten huvittamiseen keskittyvä on ruotsalainen, aatelinen luutnantti Knut Erik Wenne Höökenberg (1808-1869). Verraton lastenohjelmien järjestäjä. Esiintyi Suomessa ja Raahessakin keväällä 1848. Teki kiertueen myös 1851-52 täällä Suomessa. Leikkien isäntänä Höökenberg oli vastustamattoman nokkela ja hyväntuulinen. Maine kiiri, huoneet täynnä Raahessakin 240 katsojaa! Kun lapset leikkineet kilpaa uupumukseen asti, oli aikuisille tanssit.. Ja huom. Herra luutnantti Höökenberg kehitti mm. soutamalla eteenpäin viillettävät vesisukset!!

TEATTERIA

Teatteriseurueitakin täällä kävi. Erityisesti ruotsalaisia, koska kieli yhteinen. Suomenkielinen teatteri oli vasta haaveilunasteella.

Talvikausi oli yleensä hiljaisempaa, sillä kulkuyhteydet aikamoisen huonot. Esityspaikkoina oli useimmiten nahkuri Löwenmarkin sali nykyisellä Kauppakadulla siinä vanhan apteekin tienoilla. Myös kellarimestari Nils Adolf Girsénin salongissa järjestettiin konsertteja ja monenlaisia teatteriesityksiä. Girsénin salonki oli Kauppakadulla jotakuinkin Bio Huvimyllyä vastapäätä. Kellarimestari oli siis suomeksi sanottuna kapakoitsija. Näytäntöpaikkana toimi myös maneesi tai jopa Fredriksbergin makasiinin yläkerrassa eli Rientolan mäellä eli nyk. Sofian puistossa sijainneen komerssi Fredrik Soveliuksen rauhanpaikan makasiinissa. Ja tietysti raatihuoneen salissakin.

Osa näytelmistä oli meillekin tuttuja mm., Daniel Hjort. Hieman kokeilevampaa teatteria lie ollut kahden herran esitykset, joista toinen oli ”en natt i Falkenberg”, jossa toinen herroista makoili herra Soveliukselta lainattu sininen, tupsullinen slafrokki päällään piippua poltellen melkein pilkkopimeässä huoneessa. Herrojen toinen esitys oli ”Vega infrusen i isen”, siinä molemmat näyttelijämestarit seisoivat lainatuissa susiturkeissaan ja koirannahkakintaissaan muka kylmästä kärvistellen, että ”kyllä on kylmä, tuolta kaukaa me olemme tulleet ja kyllä on kylmä ja Vega on juuttunut jäihin Beringinsalmeen” herrat olivat siis Nordenskjöld ja Palander. Juhlapukuinen raahelaisyleisö seurasi henkeään pidätellen näytelmän kulkua. Kyllä jäi näyttelijöitten hyysääminen vähälle, jo seuraavana päivänä herrat toimitettiin eteenpäin Kokkolaan ja sieltäkin saivat kuulemma näytöksensä jälkeen lähteä nopeasti Ruotsiin.

Kolmetoistavuotias Fredrika Tengström, joka oli talvikauden 1820-21 sairaudesta toipumassa serkkujensa luona tuossa Ollinsaaren kartanossa, kertoo matkustavan teatteriseurueen vierailleen Raahessa. ”Oli kuin jonkinlainen vimma olisi vallannut kaupunkilaiset. Kaikkien, joissa vain oli henkeä ja elämää, piti päästä teatteriin. Kerrottiin, että joku oli pantannut hopealusikkansa voidakseen maksaa pääsylippunsa. Me lapsetkin saimme monta kertaa olla mukana tuossa toivotussa huvissa.” No, tästähän seurasi tietysti se, että teatteria ruvettiin itsekin tekemään.

Yksi anekdootti: Raahelainen kaunosielu Mathilda Lacke (1810-86) eli himmelska-Mathilda, jolla oli puoji täynnä kauniita pukuja, lainasi paikallisille teatterintekijöille pukujaan ”prinsessa Ruususen” esitykseen. Sitten kun kappale olisi esitetty palvelusväelle, ei Mathilda enää halunnutkaan lainata.

MUSIIKKIA

Ruotsi ja Preussi sotivat Pommerissa 1700-luvun puolivälissä. Vaasasta lähti Pohjanmaan rykmentti vahvistamaan jo siellä olevia sotajoukkoja. Taistelun tuoksinassa vierähti viisi vuotta. Rykmentti palasi Vaasaan syyskuussa 1762. Rykmentin mukana tuli myös kahdeksan henkinen sotilaskapelli eli orkesteri. Mikähän sai saksalaissyntyiset soittoniekat tulemaan Suomeen? No, kotikonnuillaan oli ilmeisesti ylituotantoa muusikoista ja mitä luultavimmin heitä oli houkuteltu tänne hieman ylioptimistisilla lupauksilla. Ruotsin kielen he olivat oppineet palvellessaan Pohjanmaan rykmentissä ja muualla, sillä armeijan päällystö kommunikeerasi på svenska. Eli ainakin jonkin sortin kielitaito heillä oli tänne tullessaan. Sotilaskapelli teki keikkamatkoja pitkin Suomea. (esim Viaporissa kuukausitolokulla). Raahen ja Saloisten kirkoissa esiintyivät kirkkoherra Thomas Stenbäckin kutsusta jo v. 1764. Kapelli kävi keikalla Raahessa myös heinäkuussa 1775.

Kapellin uran huipennus oli esiintymiset Kustaa III:n vierailun yhteydessä Porvoossa, Turussa ja Helsingissä. Tähän kunkun vierailuun liittyy hupaisa muisto. Porvoossa vastaanottoseremoniat oli pyritty tekemään mahdollisimman juhlaviksi, kaupungin porvarikaartikin oli koko komeudessaan ratsuineen kuningasta vastassa palkattujen muusikoiden kera. Seremonia sai nolon lopun, kun soittajien töräyttäessä ilmoille oikein mahtavat soitot, säikähtivät kaartin hevoset ja säntäilivät ihan joka suuntaan. Tiedetään, että kuningas ”oli vähällä haljeta naurusta.”

Pohjanmaan rykmentin soitinkokoelmaan kuului muutama oboe, fagotteja ja käyrätorvia (4), neljä trumpettia, neljä pasuunaa sekä sello ja kontrabasso sekä pari kuparisia patarumpuja. Suurin soitinkokoelma, joka Suomesta tunnetaan ennen vuotta 1790.

Kapellin jäsenet asettuivat sitten tänne Suomeen. Joachim David Lückman tuli Raaheen urkuriksi vuonna 1786. Kaupunkiseurakunnassa urkuri sai lisätuloja myös kaupunginmuusikon hommista. Hoiti siis Raahen ja Salon urkurintehtäviä. Joachim pääsi soittelemaan tuliterillä uruilla. kas kun venäläiset oli isonvihan aikana tuhonneet vanhat.

Lückman soitti urkujen lisäksi erinomaisesti useita instrumentteja, mm viulua ja klavikordia, opetti myös näiden soittoa ja lisäksi hänellä oli useita kirkkomuusikko-oppilaita. Lückman oli suosittu esiintyjä Pohjanmaan säätyläispiireissä. Hän sai kiitosta myös erinomaisesta vokaalimusiikin taidoistaan (tarkoittaa ilm. lähinnä kaunista ja koulutettua lauluääntä ja laulumusiikin ohjelmiston tuntemusta). Paikkakunnan musiikintuntijat arvostivat Lückmanin kattavia musiikillisia taitoja, tästä syystä häntä pyydettiin esiintymään, kun juhlatilaisuuksissa tarvittiin arvokasta musiikkia, myös kaukaisemmilla paikkakunnilla ja kaupungeissa.

Kiertävät muusikot

Kellarimestari Gustaf Adolf Girsénin komeassa salongissa vietettiin soitannollista suareeta joskus 1840-luvulla. Hannoverilainen musiikkitirehtööri Carl Otto Meyer musisoivine perheineen tuli tänne Raaheenkin. Seurueeseen kuului viulua soittavan isä-Meyerin lisäksi huilistirouva sekä neljä ottolasta, joista vain kolmen nimi käy lähteistä ilmi, tytär Elise, lauloi ja Henriette soitti poljinharppua ja perheeseen kuului ainakin yksi poika, Wilhelm, joka esitti huilusooloja (alle kymmenvuotias). Herra Meyer esiintyi vakituisemmin Töölönlahden huviravintolassa/Töölön puutarha paikka vastaa ny. Hesperian puistoa. Perhe kierteli myös Ruotsissa. Herra Meyer kuoli 10.6.1852 Tukholmassa.

Meyerin ohjelmistossa näkyy olevan poloneesia, aaria oopperasta Norma, variaatioita harpulle, Straussin valsseja, Sevillan parturista cavatina, romanssi ja laukkaava Strauss jne eli soitantoa, otteita oopperamusiikin helmistä ja lopuksi vielä espanjalainen kansantanssi ihan puvussa.

Sanomalehdistössä raportteja:

-Herr Siebers musikaliska soireer 14.10.1843 Åbo Underrättelser

-Konserter herr Kellerman o Jensen samt Ingelius 16.9.1859 Å.U

-Konsert af herr Jahnkes soloqvartet(?) 8.11.1869 Å.U.

-Svenska kvartett-sångernes konsert v.1886. näistä kertoo Paulaharju, että laulajat esiintyivät oikein kansallispuvuissa, toiset taalainmaalaisina toiset lappalaisina.

Harpputaituri Adolf Sjöden vieraili Raahessa lumoten naiset soitollaan ja tyylikkäällä ulkonäöllään 1870-luvulla. Valokuvaus oli jo sen verran yleistä, että ihailijakuvia myytiin ja ostettiinhan niitä tännekin.

Kuuluisia oopperalaulajia kävi myös: Emma Strömmer, oululaissyntyinen kultasepäntytär. lähti jo 19-vuotiaana Pariisiin opiskelemaan ja oli uuden suomalaisen oopperan ensimmäinen naisosien esittäjä. Meni sittemmin naimisiin Lorenz Nikolai Achte´n kanssa ja sai tyttäriä, ainakin Ainon.

Ja maakunnan oma tyttö Ida Basilier. Syntynyt Pidiisjärvellä eli Nivalassa, 10.9.1846 perhe asui sitten Kalajoella, kävi koulunsa Oulussa. ”laulajattaren notkea, keveä laulu ja herttainen olemus… yleisön ihailema, taiturillinen ja laaja-alainen sopraanokyky” . Ida B. oli raahelaisten suosikki, häntä mentiin sankoin joukoin kuulemaan, peräti 60 kuulijaa, se oli sen ajan ennätys se. Raahessa on asunut Basilier-nimisiä henkilöitä 1700-luvulla. Ihmeellinen koloratuurisopraano.”Hänen heleä, paraimmassa koulussa kehitetty sopraniäänensä ja raitis, vilkasluontoinen laulutapansa olivat omansa tuottamaan hänelle kriitillisemmänkin yleisön suosion.”.

Raahen Sanomat 5.10.1889

Rouva Ida Basilier-Magelsen antoi syysk. 27 p:nä konsertin kaupunkimme raastuvan suuressa salissa. Suosittu laulajattaremme herätti nytkin sointuisalla laulullansa innokasta mieltymystä. Etenkin oli kuulijoitten mieltymys suuri muutamia suomalaisia kansanlauluja laulettaissa. Wäkeä oli laulajaisiin saapunut noin satamäärä.

Kyllähän täällä melkein kuultiin kolmattakin oopperalaulajatarta. Suomalaisen oopperan laulajatar Lydia Lagus oli vieraisilla Saloisten pappilassa v. 1880, hän oli matkalla Ouluun konserttia pitämään ja tiedusteli pappilan emännältä Carolla Borgilta, josko hänellä olisi mahdollisuus pitää konsertti myös Raahessa. Pulma, jota Rosa Soveliuskin tuli puimaan kaupungista asti. No, päädyttiin siihen ettei hankkeeseen kannata ryhtyä; kustannukset huoneesta, valoista ja pianosta olisivat liian korkeat verrattuna mahdolliseen yleisömäärään, joka jäisi takuulla pieneksi, sillä Lagus lauloi suomenkielellä. Raahe oli vielä ruotsinmieliskielinen paikka tiukasti tuolloin tai siis ainakin silmää tekevät ja tärkiät, joilla ois ollu rääpyä ostaa piletti..

OMA TUOTANTO

Hyvä ja erinomaiseksi havaittu rahankeruutapa, erilaisia tarkoituksia, kuten Pekka-patsasta varten, olivat erilaiset illatsut, soireet, jotka saattoivat olla näytelmä, lauluja, soittoja tai naamiaiset, maskeraadit, joista isoimmat ja näyttävimmät pidettiin raatihuoneen juhlavassa salissa. Esimerkiksi loppiaisena järjestettävä ”trettondags maskeradi” Rahvas odotteli Raatihuoneen pihassa niitä ihmeellisiä hahmoja, jotka illan hämärtyessä vaelsivat kohti juhlahuoneustoa. Kiivaimmillaan konsääreja ja muita tilaisuuksia järjestettiin parin viikon välein, mutta niin vaan saatiin komia patsas kaupunkiin.

Oulun Lehti 14.3.1883 Raahe 11.3.

Puolipaasto sunnuntaina oli Raastupakartanossa herraswäelle konsääri eli paali, mikä se oikein lie ollut? Oulusta oli täällä soittoniekat puhaltamassa.

O.L. 19.3.1887

”Naamiotanssit oli raastuwan salissa t.k:n 10 p:nä. Oikeen ne oliwat mitä hupaisinta laatua!”

Vuoden 1791 raahelaisia

Raahen päivänä 7.huhtikuuta 1916 järjesti Raahen ja sen ympäristön kotiseutuyhdistys kotiseutuillan W.P.K:n talolla. Ohjelmassa oli mm. laulua ja kotiseutuesitelmä, kaskuja väkevästä papista, kotiseutukuvaelma ja henkilöryhmä vuoden 1791 Raahesta. Ja koska nuo henkilöhahmot ”herättivät niin yleistä riemastusta” oli heistä sitten myöhemmin lyhyet luonnehdinnat Raahen Lehdessä. Arvatenkin luonnehdinnat ja koko henkilövalinnan oli suorittanut Heikki Impivaara, RPKK:n opettaja, innokas historioitsija ja sukututkija.

Runebergin juhla Raahen Lehti 12.2.1897