Heinillä härkien - jouluseimen tarina

Jouluseimen hahmot ja osat

Härkä ja aasi ovat vanhimmat hahmot lapsen luona.  Aasi symboloi Jesajan kirjassa pakanoita eli ei-heprealaisia. Härkä taas on heprealaisten symboli. Siten härkä ja aasi edustavat koko luomakuntaa – sekä niitä, jotka olivat todistamassa Jeesuksen syntymää, että niitä, jotka saivat kuulla Kristuksesta vasta myöhemmin. Seimessä eläimet ovat lapsen takana, vasemmalla aasi Marian ja paimenten lähellä, oikealla härkä Joosefin ja kolmen kuninkaan välissä. Legenda kertoo, aasi ja härkä kumartava päänsä pienokaisen edessä ja samalla lämmittävät lasta hengityksellään.

Paimenten keto on seimiasetelmassa katsojasta vasemmalla. Alun perin paimenia oli kolme edustaen ihmisen kolmea ikäkautta: vihreäasuinen vanhus, usein polvistuneena, hattu ja sauva maassa, punapukuinen nuorukainen paljasjaloin ja paljain päin ja ruskeasävyinen keski-ikäinen paimen, hattu kädessä. Ammattinsa symbolina heillä on mukanaan joskus sauva, vesileili tai leipälaukku. Paimenet edustavat tavallisia ihmisiä, jotka nöyrinä kumartavat seimen lapsen edessä.

Enkelit kuuluvat joulun tapahtumiin. Seimen yläpuolelle asetetaan perinteisesti ns. kunnia enkeli, jolla on kädessään nauha ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa”. Enkeleitä ei voi koskaan olla liikaa seimen ympärillä. He ovat jouluevankeliumin mukaan se ”taivaallinen sotajoukko”, jotka tulivat julistamaan suuren ilon kaikelle kansalle. Mitä enemmän enkeleitä, sitä taivaallisemmin seimemme tuntuu loistavan.

Maria, Jeesuksen äiti tulee seimiasetelmiin vasta myöhemmin. Alussa on vain Jeesus-lapsi härän ja aasin kanssa. Maria siirtyy lähelle Jeesus-lastaan. Aluksi hänet kuvattiin makaavassa asennossa väsyneenä synnytyksen jälkeen, mutta myöhemmin hänet on kuvattu rukoilevana äitinä polvistuneena seimen ääreen usein myös suojelevasti lapsensa yli kumartuneena. Taiteessa Maria kantaa vaatteissaan symbolista väritystä: sininen vaate kuvaa uskollisuutta ja Kristusta, valkoinen puhtautta ja punainen rakkautta. Marian paikka seimessä on perinteisesti katsojasta vasemmalla paimenten ja aasin kanssa.

Joosefin paikka seimessä on katsojasta oikealla, härän vieressä. Hän seisoo tai istuu usein hiukan erillään Mariasta ja lapsesta mietteliäänä ja huolestuneena. Joskus Joosefilla on kädessään kirvesmiehen ammattiin viittaava työkalu, esimerkiksi saha. Joosefin puvussa käytetään usein keltaista väriä kuvaamassa viisautta, uskoa ja Pyhää Henkeä. Viitta on ruskea tai luumunpunainen. Hän kuuluu aina pyhän perheen kolmiyhteyteen. Hän on suojelija, jonka hoiviin on uskottu lapsi ja äiti.

Jeesus-lapsi on seimen rakastetuin ja keskeisin hahmo. Jeesus-lapsi kuvataan usein Neitsyt Marian sylissä tai olkien päällä lepäämässä. Kapaloituna kuvattu Jeesus-lapsi muistuttaa kristuksen tulevasta kohtalosta, kapalot muistuttavat kuolleen käärinliinaa. Usein Jeesus asetetaan seimeen vasta jouluyönä. Siihen saakka seimi on tyhjä ja odottaa.

Tietäjät kuvaavat sitä, miten pelastus kuuluu koko maailmalle. Tietäjiä oli perimätiedon mukaan kolme, he seurasivat tähteä itäisiltä mailta. Seimiasetelmassa idän viisaat lähestyvät vastasyntynyttä katsojasta oikealta. Legendan mukaan vanhin heistä oli Melchior, joka usein seimiasetelmissa kuvataan polvistuneena lapsen edessä. Hän on laskenut kruunun ja valtikan viereensä ja tuo lahjanaan kultaa, vallan, rikkauden ja ikuisuuden merkkinä. Keskimmäinen on nimeltään Baltasar. Hänen lahjansa on suitsuketta, Jumalan läheisyyden ja ihmiskunnan vertauskuvana. Caspar on kolmesta tietäjästä nuorin. Hän puolestaan tuo lahjanaan mirhamia, hartauden ja kärsimyksen merkkinä. Asetelmassa kameli kertoo itämaan tietäjien oloista, heidän kotimaastaan sekä rikkaudesta.

Seimi eli rehuastia kuvataan usein suorakulmaisena. Silloin se arkkua tai sarkofagia muistuttavalla muodollaan viittaa myös kuolemaan ja Vapahtajan tulevaan kärsimykseen.

Oljet liittyvät seimihistoriaan siten, että Jeesus laitettiin synnyttyään lepäämään olkien päälle. Vilja ja oljet viittaavat myös leipään ja siten ehtoolliseen. Samalla viitataan siihen, että Jeesus on todellinen elämän leipä.

Tähden paikka seimessä klassisen ikonografian mukaan on Jeesus-lapsen yläpuolella. Tähti ilmoitti Jeesuksesta itämaan tietäjille ja jatkaa ilmoitusta myös meille nykyajan ihmisille. Tähdessä on yleensä joko kuusi tai kahdeksan sakaraa. Kuusi on kristologinen numero, koska se muistuttaa Kristuksesta käytettyä tunnusta, jossa X(Xristos) ja I(Iesus) ovat päällekkäin. Kahdeksansakaraisena tähti viittaa kahdeksanteen luomispäivään eli uuteen luomiseen, joka alkaa Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Tallin kuvaaminen vaihtelee, koska ne saattoivat olla aikoinaan luonnon muodostamissa luolissa tai vaikka talojen yhteyteen tehdyissä majoissa. Pseudo-Matteuksen apokryfievankeliumissa kerrotaan, että Maria olisi viettänyt ensimmäiset kolme päivää luolassa ja siirtynyt sieltä sitten kolmeksi päiväksi talliin.

Muita käytettyjä hahmoja ja osasia ovat vastakohtaiset parit ja ryhmät, Jumala, ihmettelevä, palvova, lahjan tuoja, nukkuva, heräävä ja utelias, soittajat, eläimet, Herodeksen linna ja majatalo, ruoka, vaatteet, tuli ja vesi, valot ja äänet.

Seimen määritelmä

Seimessä esitetään aina Jeesuksen syntymä, mutta siihen voidaan kuvata myös muita tapahtumaan liittyviä hetkiä. Seimessä voidaan esittää enkeleiden ilmestyminen paimenille tai kolmen itämaan tietäjän kulkue tai hetki, jolloin tietäjät antavat lahjansa.

Seimiesityksessä erilaiset ihmiset edustavat kirkkoa – kansaa, joka muodostaa kirkon. Seimiesityksessä erottuvat kaksi asiaa: hahmot ja ympäristö, johon hahmot on asetettu. Seimille on tyypillistä, että kootaan ja puretaan joka vuosi uudelleen.

Seimi kuuluu selvästi populaarimpaan kulttuuriin kuin pyhä taide ja kirkkotaide. Seimi voidaan ajatella jonkinlaiseksi pyhäksi koriste- tai sisustusesineeksi. Seimi on samanaikaisesti sekä universaali että paikallinen kulttuurin ilmaisija. Afrikkalainen seimi voidaan ymmärtää Euroopassa, vaikka siinä olisi hyvinkin vahvoja paikallisia piirteitä. Myös kaikkein kuuluisimmat seimiperinteet – napolilainen, katalonialainen ja provencelainen – kantavat erittäin selkeää paikallista leimaa. Seimi voidaan rakentaa hyvin erilaisista materiaaleista ja siinä voidaan hyödyntää monia taiteesta tuttuja menetelmiä, kuten kuvanveistoa, maalaustaidetta, näyttämötaidetta ja musiikkia.

 Maailman erilaiset seimet, kuten meksikolainen, puolalainen, suomalainen, italialainen, ovat kaikki eri aikoina kääntäneet saman sanoman omalle kielelleen ja omaan kulttuuriinsa. Seimiä on yhtä monenlaisia kuin on kulttuureja, kansoja ja seimien kokoajia.

Syntyhistoriaa

Jouluseimen alkuperää ei pystytä tarkasti määrittämään. Kristityt alkoivat viettää joulua 300-luvulla. Tämän jälkeiseltä ajalta on säilynyt kuvauksia joulun tapahtumista. Ensimmäisiä merkkejä seimikuvaelmasta voidaan löytää taiteessa 300-luvulla ja myöhemmin kirkkonäytelmissä. Lähemmäs nykyistä seimeä näytelmän traditio pääsi, kun pyhiä näytelmiä alettiin esittää marionettinukeilla. Esimerkiksi Puolan szopka syntyi marionettien ja seimen fuusiosta. Spozka on kiinteä tai liikuteltava teatteri-seimi, joka kuvaa Jeesuksen syntymää asettamalla sen kansanomaiseen yhteyteen.

Seimitradition varsinaisena isänä pidetään pyhää Franciscus Assisialaista. Hän antoi innoituksen alkukipinän. Tehtyään pyhiinvaellusmatkan Pyhään maahan ja käytyään Betlehemin syntymäluolassa hän tunsi erityistä kiintymystä joulun tapahtumiin. Jouluna 1233 hän järjesti heinillä täytetyn seimen sekä elävän härän ja aasin Greccon metsässä luostarimuurien ulkopuolella olevaan kallioluolaan. Franciscus halusi viettää jumalan Pojan syntymää maan päällä. Kaikilla oli palavat soihdut käsissään ja luostariveljet seisoivat kynttilöineen seimen ympärillä, kun Franciscus toimitti jouluyön messun. Greccion kallioluolaan rakennetusta seimestä puuttuivat vielä myöhemmin olennaisesti seimen kuuluvat Maria ja Joosef, enkelit, paimenet ja tietäjät. Franciscuksen aloittamasta traditiosta alkoi kuitenkin kehitys, jonka tuloksena syntyi mitä moninaisimpia seimiasetelmia.

Varhaisimmat jäljellä olevat varsinaiset seimihahmot on tehty marmorista. Hahmot on valmistanut Arnolfo di Cambio vuonna 1289 ja ne löytyvät Roomasta Santa Maria Maggiore-kirkosta. Varhaisimmat puusta tehdyt lähes luonnollista kokoa olevat seiminuket ovat vuodelta 1370. Ne ovat esillä Bolognassa.

Seimet kirkoissa ja kodeissa

Ensimmäiset seimet rakennettiin kirkkoihin ja vasta myöhemmin ne löysivät tiensä koteihin. Ensimmäinen tieto kirkosta olleesta seimiasetelmasta on Santa Maria Maggioren kirkossa Roomassa vuodelta 1291. Italiasta seimiperinne levisi muihin Euroopan maihin ja 1500-luvun loppupuolella niitä oli jo Ranskassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Espanjassa ja Puolassa. Seimen loistokausi kirkoissa oli 1600- ja 1700-luvuilla. Seimihistoriassa esiintyi vaikeuksiakin. Maallistumisen myötä kirkkoseimet olivat kasvaneet paikoin suhteettoman prameiksi. Hartaus oli hämärtynyt. Seimien rakentaminen jopa kiellettiin 1592 Brasiliassa seimikulkuelevottomuuksien takia. 1700-luvun lopussa annettiin ohjeistus seimirakentamisessa niin, että seimi palasi aikaisempaan yksinkertaisuuteen hartauden luomiseksi.

Kirkoista seimet levisivät koteihin. Joillakin kirkkoruhtinailla oli kotiseimensä hartauskäyttöön. 1500-luvun lopulla seimiä oli ruhtinaitten linnoissa ja ylempisäätyisillä. Vähitellen 1600- ja 1700-luvuilla ne levisivät kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Kun seimet siirtyivät pois kirkoista kotiseimien yleistyessä, seimihahmoihin kohdistunut hartaus väheni. Seimien alkuperäinen tarkoitus hämärtyi. Enemmän saatettiin ihailla ulkokuorta ja ihmeteltiin mekaanisten hahmojen teknisiä suorituksia. Kirkoille annetut ohjeet seimien yksinkertaistamisesta vaikuttivat vähitellen kotiseimienkin olemukseen. Seimi sai aseman hartauden harjoittamisen välineenä.

Seimi Suomessa

Vanhimpia seimiä Suomessa on arkkipiispa Lauri Ingmanin isän vuonna 1869 teettämä seimi. Ensimmäiset Suomeen tuodut seimet ovat peräisin Saksasta. Luterilaisiin kirkkoihimme seimi on löytänyt tiensä 1980-luvulla. Varhaisimpia jouluseimiä on Turun tuomiokirkon seimi vuodesta 1979 lähtien.

Kaikissa Suomen katolilaisissa kirkoissa on jouluseimi. Yleensä se on asetettu lähelle kirkon kuoria ja alttaria. Katolisissa kodeissa seimi on myös yleinen. Joissakin kodeissa on perinteenä, että seimen rakentaminen aloitetaan adventtisunnuntaina ja hahmoja lisäämällä seurataan joulun tapahtumia loppiaiseen saakka. Länsimainen seimiasetelma ei ole kotiutunut ortodoksiseen kirkkoon. Ortodoksikristityt kuvaavat joulutapahtumia ikoneissaan kirkoissa ja kodeissa. Suomessa joulukuvaelmat ovat kuuluneet koulujen, lastentarhojen ja seurakuntien joulujuhliin.

-Satu Kiviniitty