Posliinikoirat ikkunalla

Ennen vanhaan raahelaisten merimiesten tyypillisiin matkatuliaisiin kuuluivat Englannista ostetut posliinikoirat, jotka toimivat usein myös tiedon välittäjinä. Kun ikkunalaudalle sijoitetut koirat katselivat sisälle taloon, oli isäntä kotosalla. Jos ne taas tuijottivat ikkunasta ulos, oli perheenpää seilaamassa. Aitoja Staffordshire -posliinikoiria, joita voi käydä ihailemassa Raahen museossa.

Kun huuto Pooki flakkaa! kiiri Raahen kirkontornista, alkoivat sen kuulleet viedä itsekin viestiä eteenpäin. Näin levisi kaupungille nopeasti tieto siitä, että Kraaselin majakassa oli vedetty lippu salkoon ja sen nähnyt palovartija huutanut uutisen kirkkotornista. Pian oli laivan nimikin selvillä ja silloin tiedettiin, keitä saattoi odottaa tulevaksi kotiin.

Laivalla odotettiin myös kovasti kotiin paluuta. Sitä varten merimiehet pukeutuivat yleensä parhaimpiinsa. He saattoivat pukea ylleen vaikkapa Tanskasta ostetun neuleen ja kietaista vyötäisilleen englantilainen vyön tai Välimeren maista hankitun silkkivyön.

Monet miehistä olivat purjehtineet merillä vuosikausia. Joku oli kasvattanut sinä aikana itselleen oudon näköisen pitkän parran, joku taas lihonut niin, etteivät vanhat vaatteet enää mahtuneet päälle. Kajuuttapojastakin oli kasvanut aikamies.

Kun merenkävijät vielä koreilivat kiireestä kantapäähän ulkomaan asusteissa, ei Raahe aina tuntenut poikiaan. Rannalla odottavat lapset eivät tunteneet omaa isäänsä, eikä isäkään sen puoleen aina tunnistanut väkijoukosta omia jälkeläisiään. Nämä olivat vuosien varrella tietysti kasvaneet ja muuttuneet.

Matkamuistoja seitsemältä mereltä

Kaupunkilaiset saivat merimiehiltään tuliaisiksi mitä eriskummallisimpia tavaroita, eksoottisia ruokia ja hienoja vaatteita. Englannista merimiehet raahasivat mukanaan posliinisia kahvikuppeja, motteja, lautasia, sokerikkoja, kermakkoja, kulhoja sekä piirongin päällä pidettäväksi monenlaisia pikkuesineitä, kuten posliinikoiria.

Raahen museossa näitä merimiesten tuomia posliinikoiria on viisi kappaletta. Amelie Branderin perikunta lahjoitti museolle vuonna 1934 kaksi pientä koiraa, jotka ovat esillä museon yläkerran "kuriositeettiosastolla". Merimiehen "koti-interiöörissä" istuu piirongin päällä yksinään pariton posliinikoira. Se on tullut museoon vuonna 1972 Seppälän perikunnalta. Kahvipöydälle sijoitettu koirapari taas löytyi aikanaan museon omista kätköistä, eikä sen lahjoittajasta ole tietoa. Kaikki koirat ovat aitoja Englannista tuotuja Staffordshiren koiria.

Suomen rannikkokaupungeissa merimiesten vaimot ottivat tavakseen pitää posliinikoiria kotiensa ikkunalaudoilla. Sieltä koirapari viestitti ulkopuolisille talon isännän liikkeistä. Jos perheenpää purjehti merillä, koirat katsoivat ikkunasta ulos, jos taas isäntä oli kotosalla, koirat tuijottivat sisälle huoneeseen. Koirien asennosta naapurit ja muut kulkijat tiesivät heti, oliko talon isäntä saanut pestin laivaan vai ei.

Koiraparin historiaa

Kuningatar Viktorian aikakaudella levisi ympäri Englantia muoti, jossa ihmiset asettelivat pieniä posliinisia koriste-esineitä pöydille, piironkien päälle ja uunin reunuksille. Lintuja, koiria, kissoja, lehmiä ja lampaita esittävät kohtuuhintaiset keramiikkahahmot menivät tuolloin kuin kuumille kiville.

Tuon ajan posliiniesineistä kaikkein tunnetuin on juuri Staffordshire -koirapari. Nimensä mukaisesti esineet ovat lähtöisin Staffordshirestä, joka on ollut 1600-luvulta lähtien Englannin johtavaa keramiikka-aluetta. Englantilainen koirapari sai hahmonsa jo 1800-luvun alussa ja koirien mallina on toiminut sirosti istua nöpöttävä Cavalier King Charles -spanieli, kuningatar Viktorian lempikoirarotu. Alun perin idea posliinikoirista on kuitenkin lähtöisin kaukaa Kiinasta, josta merimiehet toivat Englantiin matkamuistoina posliinisia Foo-koiria. Englantilaiset vain vaihtoivat koirarodun heille tutumpaan spanieliin.

Posliinikoirat ovat toistensa peilikuvia. Niiden tavallisin väritys on valkoinen, jossa on ruskeita tai mustia täpliä. Kaulaa kiertää kullattu panta, jossa on talutushihna. Koirat on tarkoitettu katseltavaksi vain edestä päin, siksi niiden selkäpuolta ei ole edes välitetty koristella. Esineet on myös valettu muodoltaan litteiksi, että ne veisivät syvyyssuunnassa mahdollisimman vähän tilaa.

Staffordshire-koirille on tyypillistä lysteriväritys. Lysterillä tarkoitetaan ohutta metallikerrosta, joka sivellään posliiniesineen pinnalle, minkä jälkeen esine poltetaan 600 - 800 asteessa. Polttouunissa metallisuoloista syntyy esineen pintaan metallinen hehku. Lysteri-tekniikka on peräisin 700-luvun Persiasta.

Samanlaisia posliinikoiria valmistetaan Staffordshiressä vielä tänäänkin. Niitä on myynnissä monen värisinä ja -kokoisina. Spanielin lisäksi koirien malliksi on kelpuutettu myös vinttikoira sekä dalmatialainen. Jotkut posliinikoirista pitelevät pientä koriakin hampaissaan.

Raahe-koirat

Raahelainen keramiikkataiteilija Kirsti Niemelä on valmistanut posliinisia Raahe-koiria jo parin vuosikymmenen ajan. Koirista on tullut hyvin suosittuja lahjaesineitä ja matkamuistoja.

Perustaessaan oman yrityksen vuonna 1982 Kirsti Niemelä halusi kehittää sen myyntivaltiksi aivan oman tuotteen. Hän suunnitteli posliinikoiramallin. Ensi alkuun Eeva-Liisa ja Susanna Nissinen valoivat esineet, mutta nyt Kirstillä itsellään on kaikki työssä tarvittavat välineet. Kirsti Niemelän jäätyä eläkkeelle koirien valmistuksen aloitti Tuija Rajamäki Raahen Taitopajassa.

Raahe-koirat ovat omanlaisiaan rotukoiria, sillä Kirstillä ei ollut aikomustakaan tehdä koiristaan museokoirien kopioita. Kirstin koirat voisivat olla vaikkapa Raahe-rotuisia!

Raahe-koirat on suunniteltu asetettavaksi ikkunalaudalle, ja tästä syystä ne ovat molemmilta puolilta esittelykelpoisia (toisin kuin Staffordshire -koirat). Raahe-koirien perusväri on valkoinen tai hiukan kellertävä, pilkut ovat kuparin värisiä. Joskus Kirsti Niemelä on tehnyt asiakkaan pyynnöstä mustapilkkuisiakin koiria. Posliinisia koirapareja valmistetaan kolmea eri kokoa.

Raahe-koirat ovat todellisia kaupungin lähettiläitä, sillä niitä on matkannut joka puolelle maailmaa. Kirsti Niemelälle oli Pariisista soittanut tuttava, joka oli kertonut, että kuuluisan Moulin Rougen naapuritalon ikkunalaudallakin istuu Raahe -koirapari katsoa tapittamassa suurkaupungin vilskettä.

Katson ulos maailmaan, 
isäntääni oottaa saan. 
Sitten vasta käännän pään, 
kotona kun hänet nään. 

Tämä Raahe-koiraparia seuraava pieni runo viestii koirien uskollisuudesta isäntiään kohtaan. Pauli Ylitalon kirjoittaman runon saa halutessaan mukaansa myös monella muullakin kielellä. Kirsti Niemelä lopetti yritystoiminnan vuonna 2009.

 

-Kirsti Vähäkangas

Lähteet: Samuli Paulaharju/Wanha Raahe, Felix Onkka/juttu Raahelaisessa, Leena Nokela/Wanhain tawarain sanakirja, Wenzel Hagelstam-Kari Toivonen-Elina Heino/Antiikkia, antiikkia, Eija Turunen ja Kirsti Niemelä/haastattelu, Ulla Lehtinen/puhelinkeskustelu, Asian Art Mall:n kotisivu/www.asianartmall.com.

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 12.4.2004 Raahen murteella (Suomennettu 31.5.2005/Irmeli Marttila)