C.R. Ehrström - mies museumin takana -luento 20.11.

Kruununmakasiinissa kuullaan 20.11. kello 18 alkaen museonjohtaja Eija Turusen luento museomme perustajasta Carl Robert Ehrstömistä. Luento pohjautuu Eija Turusen kirjoittamaan artikkeliin "Museumi, siwistyksen woimallinen wälikappale", joka on mukana 15.11. julkaistavassa Pohjanmaan porvariverkostot-julkaisusarjan kolmannessa, sivistyksen verkostoja käsittelevässä osassa. Pohjanmaan porvariverkostot-sarja on totetutettu neljän museon yhteistyönä; mukana ovat Raahen museon lisäksi K.H. Renlundin/Keskipohjanmaan museo, Etelä-Pohjanmaan museo sekä Pietarsaaren kaupunginmuseo.

Museo kirjastossa: Julvaka.

Pijettäskö julvaka?

Nykyään joulutilpehööri ilmestyy kauppojen hyllyille jo viimeistään lokakuussa, mutta osattiin sitä vanhassakin Raahessa valmistautua jouluun hyvissä ajoin ja huolella. Ruokavarastojen täyttämisen, leipomisen, kynttilöiden valamisen ja suursiivousten lisäksi hankittiin ja valmistettiin tietysti myös joululahjoja läheisille. Erityisesti pojankossit tienasivat rahaa joululahjojen ostoa varten tekemällä lahjoja myyntiin.

Juho Jokela muisteli Samuli Paulaharjulle näin:

Porvariskodin joulu.

Laivapatruunin koti Soveliuksen talon yläkerrassa saa tänäkin vuonna ylleen jouluisen asun Annanpäivästä alkaen. Porvariskodin joulussa pääset aistimaan vanhan ajan joulutunnelmaa ja kuulemaan tarinoita 1800-luvun jouluperinteistä entis-Raahessa, lämpimästi tervetuloa!

Porvariskodin joulu on avoinna Annanpäivänä 9.12. kello 11.00-16.00, ma-pe 10.-.14.12. kello 9.00 - 18.00 sekä lauantaina 15.12. kello 12.00 - 16.00.

Yks epätavallinen Wirtanen

Illan aiheena on museotantin mieltä noin nimen perusteella pitkään kiehtonut Willehad Wirtanen, joka muutti nimensä myöhemmin Kalteaksi.  Willehadiin olen törmännyt museon valokuvakokoelmissa ja erityiskiitos kuuluu Kaarlo Levänaholle, joka tunnisti museon visiittikorttialbumeja 1940-luvulla. Levänaho varusti kuvat nimillä, elinvuosilla, mahdollisilla vanhempien ja isovanhempien tiedoilla. Myös se, missä k.o. ihminen on asunut, löytyy usein selostuksesta ja toisinaan myös luonnehdinta persoonasta.

Syyslomaviikolla museosuunnistamaan!

Löydä sisäinen museoetsiväsi!

Syyslomaviikolla (viikko 43) Pakkahuoneen museossa ja Kruununmakasiinissa on jälleen mahdollisuus osallistua museosuunnistukseen. Molemmissa museokohteissa on erilainen, tarkkasilmäisyyttä vaativa tehtävä odottamassa ratkaisijoitaan. Onnetar arpoo lomaviikon jälkeen museoetsivien kesken museaalisia palkintoja.

Pakkahuoneen museo ja Kruununmakasiini ovat avoinna ti-pe 13.00-17.00 ja la 12.00-16.00, molempiin kohteisiin on syyslomaviikon ajan vapaa pääsy. Tervetuloa!

Museo kirjastossa.

Museo ja kirjasto ovat sisaruksia – julkisia laitoksia, joiden tehtävänä on muun muassa kulttuuriperinnön ja dokumentoidun informaation säilyttäminen ja saattaminen yleisön ulottuville – ja mitä luontevimpia yhteistyökumppaneita. Ajatus sekä museon että kirjaston kokoelmien avaamisesta asiakkaille uudella tavalla virisi Raahen kaupunginkirjaston aikuisten lukemiseen innostamisen ja kirjallisuuden tuntemuksen edistämiseen keskittyvässä hankkeessa. Virikkeitä ja vinkkejä saatiin Karkkilassa 10-luvun alussa toteutetusta hankkeesta ja ”parastettiin” raahelaisten hyödyksi ja iloksi.

Museo kirjastossa: Mamsellin nesessääri

Museomme kokoelmiin päätyi viime vuonna ihanan ylellinen matkalaukku, jota on käytetty kauneudenhoitotarvikkeiden kuljettamiseen. Pieni ja soma matkalaukku on vaaleanruskeaa nahkaa, se on vuorattu kiiltäväpintaisella sekoitekankaalla ja siellä on lokeroita ja paikkoja pulloille ja purkeille, joissa on säilytetty kauneudenhoitotuotteita, sekä muille tarvikkeille, kuten harjoille ja peileille. Useimmat purkkien korkit ovat hopeaa ja niissä on koristeellinen kaiverrettu monogrammi "EL".