Aivan erityisen hyvä tapa tutustua entisajan ihmisten elämään on tutkailla perunkirjoja ja muita pesänselvitykseen liittyviä asiakirjoja. Jos omaisuus on vainajan jälkeen huutokaupattu, on nykytutkijalla edessään huisin mielenkiintoinen lähdeaineisto. Tällaisen aarteen äärelle pääsin, kun sain käsiini hovineuvos Gabriel Bergbomin perukirjan ja hänen kuolemansa jälkeen pidetyn huutokaupan eli auksuunin luettelon.

Muualla mielihyvin odotettu ”hyvä Tuomas” pani joulun - rauhan ja rakkauden juhlan - nimissä Raahen porvarit ja patruunit koville. Oli nimittäin tapana, että kaupungin varakkaat porvarit antoivat köyhälle kansanosalle jouluavustusta. Tuomaan päivän aamuna, kun oli vielä ihan pimeää, saapui lähialueilta vähävaraista väkeä kaupunkiin kelkkojensa ja kerjuupussiensa kanssa, resuisissa vaatteissa. Oli ”syänmaalaisia” Pattijoelta, Vihannista ja Kopsankylästä ja ”rantakyläläisiä” Saloisista, Piehingistä ja Olkijoelta. Osa oli tullut jo edellisenä iltana ja yöpynyt jossain Katinhännän mökissä.

Vanhan Raahen joulunodotus alkoi Annanpäivänä, kaksi viikkoa ennen joulua. Kristillisessä perinteessä 9. joulukuuta on Pyhän Annan, neitsyt Marian äidin juhla. Anna olikin keskiajalla arvostettu leskien ja kauppiaiden suojeluspyhimys. Päivän kristillinen merkitys oli kuitenkin jo ajat sitten hämärtynyt vanhassa Raahessa ja muuttunut remujuhlaksi. Annanpäivän vieton syytä emme ole onnistuneet jäljittämään, eikä ainakaan vielä ole tullut vastaan muita kaupunkeja, joissa Annanpäivää olisi vietetty tai vietettäisiin.

Männä viikolla on puhuttu paljon Einosta. Siitä myrskystä. Olen itsekin pohtinut paljon Eino-asiaa viime päivinä. En niinkään myrskyä, vaan museoväelle tutumpia Einoja eli esineitä, joilla ei ole kokoelmanumeroa. Eino makaa museon varastossa, mutta sitä ei ole (ainakaan vielä) kirjattu kokoelmiin. Eino tunnetaan myös nimillä Luetteloimaton ja Numeroimaton, mutta koska Eino on minusta kivempi, käytän sitä!

Aloitin uuden työni Raahen museon kokoelma-amanuenssina viikko sitten. Kyseessä ei ollut hyppy suureen tuntemattomaan, vaan ennemminkin kotiinpaluu. Ensimmäinen museoalan pestini oli nimittäin yliopistoharjoittelijana Raahen museossa vuonna 1998, jonka jälkeen vietin monta kesää täällä kesätöissä. Vuosina 2004-2006 työskentelin Eija Turusen sijaisena, ja vaikka viimeiset kuusi vuotta olenkin tehnyt hommia muualla, Raahen museolla on säilynyt erityinen paikka sydämessäni. Niinpä riemullani ei ollut rajaa, kun sain kuulla tulleeni valituksi kokoelma-amanuenssin toimeen.

Raahe ja Ruuneperi ja vähän muutakin

Vaikkei kaupungissa ollut virallista kulttuuritointa, kävi täällä monenlaista esiintyjää ja itsekin järjestettiin vaikka mitä. Ei kai niitä välttämättä kulttuuririennoiksi ymmärretty, niin kuin esim. merimiesten tulotansseja.

Itse asiassa esiintyjien kansainvälisyys saattaa hämmästyttääkin meitä nykyihmisiä. Tuolloin 1800-luvulla oli useampia teatteri- tai sirkus/temppuiluseurueita ja muusikkoja tai orkestereita, jotka kiertelivät ihan täällä Pohjois-Suomessakin. Monen seurueen kiinteämpi esiintymispaikka oli Helsingissä Kaisaniemen tai Töölönlahden huvipaikat.

Otin nyt tutkinnan kohteeksi muutaman eri sorttisen ja eri säätyisen naisen eri ajoilta, eli kyse ei ole vain Annoista, Hannoista ja Kaisoista, enemmänkin naisen elämästä menneinä aikoina.

Töihin Raaheen - BEATA LUNDAHL (1762-1848)

Beata Helena Carmitz 10.3.1762 Kuopion maasrk -12.11.1848 Raahe

Aviomies tynnyrintekijä Lars Lundahl s. 25.7.1746 Tukholma –17.2.1817 Raahe

Täysin sattumanvaraisesti poimittu otos entisajan ammateista.

Noista entisajan raahelaisista täytyy sanoa, että heitä yhdisti semmoinen yhteisvastuullisuus, halu toimia ”meijän kylän” hyväksi. Ne, joilla varallisuutta oli, halusivat jakaa sitä saamaansa maallista mammonaa, erityisesti sillä tavalla, että lahjoituksella oli koko kaupunkia hyödyttävät vaikutukset ja monesti hyvin kauaskantoisetkin.

Sofia Franzén (1816-1847) ja siskonsa Helene (1819-1880)