Fasaatit ja uutisrakennukset - maistraatin arkiston aarteita -näyttely 28.6. alkaen

Soveliuksen talon alakerran näyttelytilassa voi tänä kesänä ihailla erinomaisen kauniita rakennuslupakuvia noin sadan vuoden takaa. Näyttelyn aineisto on peräisin maistraatin rakennuslupakuva-arkiston kokoelmasta, jossa on useampi sata piirustusta. Arkisto siirtyi viime vuonna teknisestä virastosta Raahen museon huomaan. Piirustukset on aikoinaan skannattu teknisen viraston toimesta ja ovat nyt näppärästi käytettävissä alkuperäisten köllötellessä asianmukaisessa säilytyksessä valolta suojattuina.

Kaikkien kaupunkiin rakennettavien uudisrakennusten suunnitelmat tai rakennuksiin tehtävät tulisija- tai fasadimuutokset ym. piti hyväksyttää kaupungin maistraatissa, joka lähetti suunnitelmat vielä läänin kuvernöörin/maaherran vahvistettavaksi. Maistraatin arkiston rakennuslupakuvista vanhimmat ovat 1800-luvulta ja uusimmat 1940-luvulta. Soveliuksen talon näyttelyyn on valittu parikymmentä kohdetta, joista vanhin on toteutumaton raatihuonesuunnitelma vuodelta 1857 ja uusin, myös ikään kuin uutta aikakautta edustava, on Shell-huoltamon piirustukset vuodelta 1932.

Näyttelyyn valituista kohteista osa on jo kadonnut, jokunen on jäänyt kokonaan toteutumatta ja osa on iloksemme edelleen olemassa. Tietoja rakennuksista on ammennettu eri lähteistä. Aivan korvaamaton apu on ollut digitoidut paikallislehdet, joista löytyy aivan ällistyttävästi tietoa rakennustoimista Raahessa. Myös museon valokuva-arkiston kuvat ovat olleet tarkassa syynissä ja ne ovatkin näyttelyssä tärkeässä roolissa.

Fasatit ja uutisrakennukset –näyttely tarjoaa esteettisiä elämyksiä, uuttakin tietoa valittujen rakennusten vaiheista sekä hykerryttäviä suomen kielen muotoja.

Näyttely on avoinna 28.6.-6.8. välisen ajan ti-pe 11-17 ja la 12-16, sekä Taiteiden yönä 19.8.

Tervetuloa!

Fasaatit ja uutisrakennukset - maistraatin arkiston aarteita -näyttely.