Työpajat

Solmu

Ikäsuositus: 1-luokkalaisista alkaen

Ryhmäkoko: max 20 henkilöä

Kesto: 30-60 min

Hinta: koululaisryhmät ilmaiseksi, muut ryhmät 5 €/hlö

Entisaikain raahelaiset merimiehet osasivat mitä moninaisimpia solmuja, joita tarvittiin purjelaivan takilan (purjeet ja köysistö) hoitamisessa ja hallinnassa. Solmut ja pleissaus (köysien päiden yhteen liittäminen punomalla) olivatkin ensimmäisiä taitoja, joita ensipestinsä ottanut meripoika ryhtyi opettelemaan.

Nykypäivänä solmujen taitamisesta on edelleen apua arkipäivän askareissa ja harrastuksissa. Solmutyöpajassa opetellaan ryhmän toiveen ja käytettävissä olevan ajan mukaan yhdestä neljään solmua (siansorkka, merimiessolmu, paalusolmu, kahdeksikko).

Joulukoristeet

Ikäsuositus: kaikenikäisille

Ryhmäkoko: max 20 henkilöä

Kesto: 30-60 min

Hinta: päiväkoti- ja koululaisryhmät ilmaiseksi, muut ryhmät 5 €/hlö

Joulukuusi rantautui Raaheen 1800-luvun aikana, ensin ylemmän luokan koteihin ja vuosisadan loppuun mennessä pieniinkin pirtteihin. Koristeet askarreltiin yleensä itse, ja niiden valmistaminen oli osa jouluvalmisteluja, jotka alkoivat Annanpäivän aamusta.

Joulunalusaikana tarjottavassa työpajassa valmistetaan perinteisiä joulukuusenkoristeita, esimerkiksi enkeleitä, origamitähtiä, silkkipaperikukkia ja lumihiutaleita. Materiaalit ovat osin kierrätettyjä.

Viestiliput

Ikäsuositus: pikkulapsille 

Ryhmäkoko:
max 20 henkilöä

Kesto: 60 min

Hinta: päiväkoti- ja koululaisryhmät ilmaiseksi, muut ryhmät 5 €/hlö

Viestiliput eli signaaliliput ovat vesiliikenteessä alusten välisessä viestinnässä käytettyjä kansain-välisen sopimuksen mukaisia lippuja. Työpajassa tutustutaan viestilippujen merkityksiin leikin ohella. Työpajan aikana piirretään ja väritetään omat viestiliput ja välitetään niiden viestit toisille.

Kollaasi

Ikäsuositus: kaikenikäisille

Ryhmäkoko: museon tiloissa max 20 henkilöä, muuten ei rajoitusta

Kesto: museokierros 30-45 min + työskentelyaika ryhmän valinnan mukaan

Hinta: päiväkoti- ja koululaisryhmät ilmaiseksi, muut ryhmät 5 €/hlö

Tässä työpajassa pääsee toteuttamaan taiteellista silmäänsä. Tarkoitus on kirjoittaa, piirtää ja annetusta materiaalista kerätä kollaasiksi museonäyttelystä tai tietystä aiheesta olennaisimmat tai mieleen jääneet seikat. Aihe voidaan valita kunkin ryhmän toiveisiin sopivaksi. Työpaja alkaa museokierroksella (mikä tahansa museokohde käy), jonka jälkeen kollaasin voi toteuttaa joko Kruununmakasiinimuseon tiloissa tai koululla.

Lautanauha

Ikäsuositus: 5-luokkalaisista alkaen

Ryhmäkoko: max 15 henkilöä

Kesto: 60 min

Hinta: koululaisryhmät ilmaiseksi, muut ryhmät 5 €/hlö

Lautanauhojen kutomisen taito on hallittu Suomessa viimeistään rautakaudella. Lautanauhakudonta oli aluksi ylhäisten naisten puuhaa, mutta 1500-luvulta alkaen lautanauhatekniikka ja koristenauhojen käyttö levisi kansan keskuuteen. Lautanauhatyöpajassa perehdytään tähän ikivanhaan, mutta yksinkertaiseen käsityötaitoon ja kudotaan ohjatusti itselle pieni pätkä lautanauhaa. Valmiin nauhan saa mukaansa, ja sitä voi käyttää vaikkapa rannekoruna.

Tuluskukkaro

Ikäsuositus: kaikenikäisille, erityisesti pienille lapsille 

Ryhmäkoko:
max 15 henkilöä

Kesto: 60 min

Hinta: päiväkoti- ja koululaisryhmät ilmaiseksi, muut ryhmät 5 €/hlö

Keskiajalla aikuisen, niin miehen kuin naisenkin, vyöllä riippui tuluskukkaro, jossa säilytettiin tulentekovälineitä: karkkua eli tulusrautaa, piikiveä, taulaa sekä tuohista. Tuluskukkaro oli yleensä valmistettu nahasta.

Museon työpajassa tuluspussi tehdään huovasta leikkaamalla. Huopapalan ympäri leikataan reiät, joiden läpi pujotetaan kiristysnaru. Valmiin pussin saa mukaansa.

Ruohonjuurisarjakuva

Ikäsuositus: kaikenikäisille

Ryhmäkoko: ei rajoitusta

Kesto: museokierros 45-60 min + työskentelyaika ryhmän valinnan mukaan

Hinta: päiväkoti- ja koululaisryhmät ilmaiseksi, muut ryhmät 5 €/hlö

 

Ruohonjuurisarjakuva sopii mainiosti monien eri aineiden opetuksen tueksi ja elävöittämiseen. Tehtävänä on sarjakuvan toteuttaminen museossa käsitellystä aiheesta. Oppilaat tutustuvat etukäteen ruohonjuurisarjakuvan metodiin oppitunnilla sekä suunnittelevat omat tarinansa ja käsikirjoituksensa. Ohjeet ja lisämateriaali löytyvät museon nettisivuilta.

Museovierailun aikana voi tehdä muistiinpanoja ja ottaa valokuvia, ja sen päätteeksi käytetään aikaa luonnosteluun ja tarinan pääpiirteiden ylös kirjaamiseen. Sarjakuvat toteutetaan julistemuodossa, kopioidaan ja niin halutessa levitetään eri kohteisiin kaupungilla.



Aukioloaikojen ulkopuolella järjestetyistä työpajoista perimme lisämaksun hinnaston mukaan. Pidätämme oikeuden muutoksiin. 

Lisätiedot ja varaukset: puh. 040 135 6949, museo [at] raahe.fi