Vanahoja raahelaisia!

Raahesa sanottiin entisvanahaan olleen vaan kolome nähtävyyttä, ”nya spruthuset, nya packhuset och Durchmans Fia”.
Nya spruthuset on vielä jäljellä, vaikka siitä onki poispurettu letkuin kuivuutorni, ku se kuulemma natinallaan häirihti palomestarin unta kovien syysstormien puhaltaisa. Samoin on olemasa nya packhuset. Siinähän on ny Raahen kuulusa museo.
Siitä en kylläkään tiijä, minkä tähen Durchmannin Fia oli sitten se kolomas nähtävyys, oliko se kauneuvven vai rummuuvven tähen?[1] Ei sitä taijja muukkaan tietää, ku Mats Orava eli Orasmaa, jonka lapsuuvesani hyvin tunsin, on seki jo kuollu aikoja sitte. Hän sen olis tienny, jos olis arvannu elläisään kysyä.
Mutta onhan niitä Fioja ja muunki nimisiä ollu muitaki vanahasa Raahesa joka nekki ois kelevannu nähtävyyeksi. Ne oli semmosia akkuraateja[2] ja oman arvonsa tietäviä persoonia, jokka uskalsi olla sitä mitä olivat. Tuntuu melekeen, että tämä nykynen Raahe on palijo köyhtyny, kun ne semmoset persoonallisuuvvet on kaikki kuolleet, ny on vaan sammaan kaavaan sulaneita ihimisiä, joisa ei oo mittään värikkyyttä.
Ei ne kaikki nähtävyyet olleet suinkaan patruunia eikä porvareita, vaan tavallisia kansan ihimisiä.

Vielä mun aikamiehenä ollesa oli yks semmonen Posti-Artuksi sanottu, joka oli hyvin akkuraati ja sääkeri[3] ihiminen. Jokku kyllä tinki Artun selijän takana lasketellen leikkiä hänen kustannuksellaan, mutta ei ne ymmärtäneet, että Arttu kuulu vanahaan Raaheen. Oli sillä Artulla muitaki nimejä, kauppakoulun fröökynäkki[4], ku näkivät Artun lähestyvän kortteeritaluaan[5] ja arvasi hänen tuovan preiviä[6], sano että ”postikottarainen tullee”!
Ihtiä nuorempia se kyllä halaveeras[7] kuten muaki ja sano mulle, ku joskus satuttiin nokakkain Pekkatorille, että ”Misäs olit ku Pekka-patsas palijastettiin?” Hän ku ihte oli ollu sitä kahtomasa vuonna 1888.
Ku aseman etteen istutettiin puuntaimia, niin järkijään[8] yks taimi aina rupes kellastuun ja kuoli pois. Samon kävi seuraavillekki taimille. Ku asijaa ruvettiin sallaa seuraan, niin viimmen havattiin, että Arttuhan se kävi kaatamasa suolavetta puun juurelle että se kuolis pois. Syynä oli se, että se puu esti Arttua näkemästä millon juna tullee asemalle, että hän tietäs lähtiä postille töihin. Siihen aikaan posti hajettiin Jussilan hevosella asemalta postille ja aina piti jonku posteljoonin olla kärrysä mukana. Muistan vielä, ku vanaha Jussila ajo meijjän talon sivu, hän ihte istu takana keeseisä[9] ja usseinki Halametsalon Jussi tai Kemppainen istu eesä ja välistä myös Posti-Arttu hyvin stötinä[10] ja arvonsa tietävänä.
Sanottiin että Arttu oli hyvin pitkävihanen, jos oli sattunu johonki suuttuun. Heiskarin Otullekkin vastas aina ku tämä toivotti ”hyvää päivää” – Jätä siihen ja ota palatessas!
Mutta Vaanjuumin[11] vanahaa Ossi-konsulia hän kunnijoitti ja vei postin aina sisälle asti varsinki ku konsuli otti nurkkakaapista semmosen littiän flaskun[12] ja fingerporin[13] kokosen pikarin ja kysy että – Kniipaako[14]?
Olihan sitte semmonen ku Laakson Fiia eli Sofiia Laakso, joka asu Lagerlöffin piharakennuksesa Cortenkavulla. Hän oli runnoilija ja kirijotti syntymäpäivä- ja nimipäivärunoja. Hän oli hakenu hautuumaalta porstuaansa[15] semmosia hautapatsaitten puusta tehtyjä suojuksia eli fudraaleja ja pannu niihin hyllyt, joisa piti ruoka-aineitaan.

Entisvanahaan nimittäin Raahen porvarit pani talaveksi semmoset fudraalit hautapatsaitten suojaksi. Niisä oli etupuolella aukiava luukku, josta sopi kahtua että kuka ”täsä lebä”.
Samanlainen suojaamisvimma oli tarttunu Laakson Fiiaankin, hän piti sanomalehtiä laattialla mattoin suojana ja säilytti kalosseja piirongin loovasa.
Laakson Fiia oli palijo käytetty apuihiminen talloisa ja taisi olla hierojaki, sen takia hänen täyty ”potilaille” aina tievottaa mistä hänet tavotti jollei ollu kotona. Sillon saatto ovella olla lappu, josa luki että – tavattavisa liiterisä kunnijoittain Sofiia Laakso.
No sitten oli Aholinin sisarukset Kirkkokavulla siinä talosa, misä ny on Osmon pyörä[16]. Fiinalla oli kauppapuoji, josta minäkin oon käyny ostamasa kompijaisia[17]. Ne ei kylläkään ollu niitä Raahen kompijaisia, vaan semmosia kovia ja aivanku päivän[18] polttamia. Fiina otti niitä isosta lasipurkista ja pani paperi ruuttiin[19], viijellä tai kymmenellä pennillä niitä ostettiin. Fiinalla oli kans Raahen ensimmäinen kukkakauppa. Fiina oli aivan akkuraati ihiminen, josta ei voi mittään pahhaa puhua.
Hänen systeristään Ruusasta muistan, että ku kerran oltiin Maijansaunasa, joka oli semmonen familjasauna[20], niin näjin ku olin äitin kansa naisten puolella, miten Ruusa kisko jalakaansa hirviän paikattuja miesten alushousuja ja manasi – ku ei nuo Jaakon housut taho mennä jalakaan.
Aholiineilla oli kerran ketunpoikanen köökisä elättinä ja meitä oli liuta lapsia ku käytiin sitä kahtomasa ja vielä muistan sen hirviän hajun, mikä sielä köökisä oli. Niillä oli myös semmonen pieni villakoira niinku lamppuharja, joka oli kummastaki päästä justiin saman näkönen niin että vain siittä tiesi misä sen pää oli, ku näki kumpi pää meni eellä. Se tuli joskus meijjän pottumaalle, mutta ku sille huuvettiin, että ruma koira, niin se aina lähti kottiinsa.

Aholiinin Jaako oli aina kaikisa huutokauposa ja ku sitte myötiin viimesiä romulaatikoita, joista auksuunin[21] pitäjä ei vihtiny ennää yksitellen poimia tavaroita, vaan löi aina loovan[22] kerrallaan, niin Jaako aina huuti, että markka!
Jaako huuti aina kaikki romuloovat markalla, mutta niisä saatto olla hyviäki ja tarpeellisia kaluja[23] ja moni joutu ussein kyssyyn Jaakolta, olisko tällä semmosta kapinetta. Ja usiasti Jaakon loovasta kysytty kapine löyty. Mutta sitä ei ennää saanukkaan markalla, sillä Jaako oli tosi kauppamies, joka osas pittää tavaroillaan hintaa.
Sanotaan, että jokkaisesa kyläsä on oma kylähullunsa. Semmonen oli vanahasa Raahesaki, sitä sanottiin Järpen Johannaksi ja isävainaa siittä joskus puhu, sillä se eli palijo ennen mun aikaani viimme vuosisajalla.
Se oli köyhän köyhä ihiminen, jolla ei ollu vakituista asentua missään, vaan kuluki kiertolaisena talosta talloon kerijäämäsä. Muuta ylypeyven aihetta ei hällä ollu, ku että ”min oon samasta kupista kastettu ku Montinin frouva”.
Ku Johanna tuli talloon, niin se seisahtu ovipieleen ja alako nyökyttää ihtiään ees takasi huivi sivottuna päähän niin, että toinen korva oli palijaana kuullakseen paremmin, mitä puhuttiin. Niitä kuulemijjaan hän sitte kerto toisesa talosa.
Olipa joitaki, jokka käytti Johannaa niin sanottuun haukkumisseen. Ku olivat jostaki syystä vihosa keskenään, niin ei tarvinnu muuta ku antaa Johannalle viinaryyppy ja vähä alakua sanoksi niin kyllä Johanna lisäs loput omasta takkaa ja oli valamis lähteen toimeensa.
Ei Johannan elämä hääviä ollu tuona aikana, jollon ei sosiaalihuollosta palijo ollu taikaa. Talosa mihin hän jäi yöksi, oli hänen vuoteenaan palijas laattia, luuta päänalusena ja hame peittona. Mutta siittä hän aamulla nousi ylös yhtä virkiänä ku neki, jokka oli pehemiällä vuoteella yönsä levänny.
Oli yks asija, jota Johanna pelekäs, että jos hänet viijään hoitolaan. Poikakurikat sillä häntä kiusasi varsinki sillon ku Johanna oli päisään. Tämä sattu usseinki kesäaikana, ku Johanna palas Tervahovilta kaupunkiin ja oli tulilaivan[24] fröökynöiltä saanu snapsun[25]. Se oli kumma prosessi, josa Johanna kuluki eellä nauraa räkättäin ja poikaparvi peräsä hihkuin ja huutaa hoilaten, että Johanna viijään Luotoon. Ku joku sattu tulleen vastaan, pysähty Johanna kyssyyn, että – viijjäänkö Johanna Luotoon, häh – viijjäänkö minä Luotoo?
Jos vain sano että viijjään, niin sitte vasta alakoki oikia rääkyminen ja meteli, että se kuulu kistuun[26] asti ja vahtimiehet juoksi ajamaan pojat pois ja toimittaan Johannan kortteeriinsa nukkuun.
Johanna oli arka vappauvvestaan ja jos vähänki mainihti hoitolasta, johon Johanna menisi, niin heti hän tykkäs huonua ja oikein pelekäs ku ruttua[27] sitä, joka semmosta oli puhunu.
Jos talavipuoli oli kehenua Johannan elämäsä, niin kesäpuolella oli ilosempaa. Se johtu siittä, ku sillon kävi Raahesa tulilaivoja tuomasa kaupungin porvareille kaikenlajista kauppatavaraa. Niitä olivat Tärna[28] ja Neke ja joitaki muunki nimisiä.
Kevväällä jäijen lähettyä, ku levis huhu, että tulilaiva on tulosa, oli Johannaki jo monena päivänä ilosemmalla tuulella ja sai oikein naurukohtauksia. Ku Mannisen mummu oli kyselly että mikäs sitä Johannaa noin iloissa pittää, ku alavaria[29] nauraa, oli Johanna sanonu että pijan tullee tulilaivoja niin Johanna saa niistä kaikkia hyvvää suuhunsa.
Olihan Johanna saanu Alkvistin ja Reinin neittyviltäki ranstipikarin[30] aina ku oli ollu syvänala kipiä, vaan höylempiä ne oli tulilaivain fröökynät, ku Johanna puhu niijjen kansa ruottiaki ja juoksi niijjen asioilla ja vei maitua ja kukkia niin sai aina niiltä juomarahhaa ja vielä jonku snapsunki.
Johanna oli kuullu Alkvistin Tuomaalta että kohta pitäs Tärnan tulla Tervahoville ja sillä olis lastina porvareille tulevaa sokeria, kaffesäkkejä, rusinoita ja palijo muuta kappatavaraa, jota kipiästi tarvittiinki, sillä talaven varastot alako olla vähisä.
Sen kuuli uuvvenkaupungin pojakki ja heijänki suu alako maistua sokerille ku tievosa oli, ettei ne sokeritopit ja rusinalootat olleet niin ehyviä etteikö niistä aina jotaki varisisi poikainki saataville, ku niitä laivasta maihin kannettiin ja porvarein makasiineihin vejettiin, vaikka oliki Forsmannin Fiia lossauttajana[31] hyvin odänti[32]
- Tulilaiva piipaa! kuulu viimmen huuto Olutpruukin mäjeltä, misä pojat oli parraillaan isua linnaa. Tärna näky justiin sivvuuttavan Tervahauvanmatalan reimarin ja kääntyvän Tervahovin siltaa kohen. Sillon poikaparvi lähti painaltamaan sinne niin että oli vain yhtenä tomupilvenä kaupungin ja Tervahovin välinen maantie. Olihan sinne kerenny jo Johannaki maitopääräreineen ja kukkineen niijailemmaan laivan fröökynöille.
Heti ku laiva saatiin töijatuksi[33] siltaan ja lankongit[34] ulos, painu Johanna tuomisineen laivaan.
Pojat rupes sillon pittään vahtia, että millon Johanna tullee sieltä ulos sillä olihan se tievosa, että Järppe on sillon päisään, kun se laivasta pallaa.
Ja niinhän se käviki ku oli puhuttu. Siitä tuli ilonen kottiintulo, ku Johanna kuluki eellä nauraa räkättäin ja pojat peräsä huutaa hihkuin.
Mutta aika kulukee kulukuaan ja kaikki muuttuu. Niin loppu tulilaivainki lastinkuletus Tervahoville ja niin loppu Järpen Johannan elämä.
Johanna kuoli ja hauvattiin Haaralan multiin niinku kaikki muukki aikansa eläneet ja toimineet vanahat raahelaiset.

 

-Eero Permi: Suomen helemi

[1] Kauneutensa tähden, tästä kertoo mm. Paulaharju Wanhassa Raahessaan.

[2] kunnollisia, tarkkoja

[3] kunnollinen, tarkka. Akkuraatin synonyymi.

[4] neidit

[5] asuintaloaan, joissa heillä oli vuokrahuone.

[6] kirjettä

[7] halveksi, moitti

[8] säännöllisesti

[9] kieseissä, kärryissä

[10] hyväryhtisenä, psytynä

[11] Swaljungin

[12] pullon

[13] sormustimen

[14] kelpaako, maistuuko?

[15] eteiseensä

[16] Rakennus on nykyään purettu ja tontilla on  liike- ja virastorakennus Pikkuporvari, jossa sijaitsee muun muassa Raahen kirkkoherranvirasto.

[17] karamelleja

[18]auringon

[19] tötteröön

[20] perhesauna

[21] huutokaupan

[22] laatikon

[23] tavaroita

[24] Höyrylaiva

[25] ryypyn

[26] Kaupungin putka Heikun talon pihapiirissä.

[27] ruttoa

[28] Stjärna, tähti

[29] jatkuvasti

[30] Paloviinaryypyn

[31] tavaran kuljettajana

[32] kunnollinen, ordentlig

[33] kiinnitetyksi

[34] kulkusillat