Tämä on polliisiasia! -näyttely avoinna 13.-24.10.

Soveliuksen talon alakerran valloittaa syyslomaviikkojen ajaksi lapsille suunnattu Tämä on polliisiasia! -näyttely

Raahe sai ensimmäisen "oikian polliisin" vuonna 1871, mutta järjestystä kaupungissa pidettiin yllä jo kauan ennen sitä. Ketkä vastasivat tästä tärkeästä tehtävästä ennen varsinaisen poliisitoiminnan aikaa, ja millaista poliisin työ oli sen alkuvuosina? Millaisia työvälineitä järjestyksenvalvojilla oli käytössään? Entä millaisista rikoksista ja tuhmuuksista ennen rangaistiin ja millä tavoin? Kuka puolestaan oli kuuluisa Rosvo-Perttunen, tuo "tavaran tassaaja"? 

Näyttelystä Tämä on polliisiasia! löytyy vastaukset näihin kysymyksiin ja roppakaupalla muuta mielenkiintoista tietoa poliiseista, rosvoista sekä entisajan rikoksista ja rangaistuksista. Näyttelyssä pääsee myös kokeilemaan, miltä jalkapuussa oleminen tuntui ja kuinka painavia vanhat kahleet olivat. 

Vaikka näyttely on suunnattu erityisesti lapsille, löytyy siellä tutkittavaa kaikenikäisille kävijöille. 

Näyttely on avoinna 13.–24.10. tiistaista perjantaihin klo 13–17 ja lauantaisin klo 12–16. Aamupäivisin näyttelyyn voi varata vierailuajan esimerkiksi koulu- tai päiväkotiryhmälle. Varauksen voi tehdä täällä.

Tämä on poliisiasia! -näyttely.