Luhtiaitta

Luhtiaitta

Kaksikerroksinen, rakennusteknillisesti kaunis luhtirakennus siirrettiin museoalueelle vuonna 1968 Osmo Tammisen tilalta Haapajokivarresta. Rakennuksen rakentamisajasta ei ole varmaa tietoa, mutta perimätieto kertoo, että se on ollut olemassa jo 1700-luvulla. 1800-luvulla Suomen sodan aikana se joutui venäläisten ahdistamaksi ja pommittamaksi suomalaisten sotilaiden ja talonpoikien suojauduttua luhtirakennukseen. Ja kerrotaanpa luhtiaittaan liittyvän myös kummitusjuttuja! 

Luhtirakennuksessa on kaksi “puotia”. Oikeanpuoleisessa ikkunalla varustetussa puodissa on Erkki Anttilalta saatu vanha “loova” eli entisaikain renkien nukkumalaatikko sekä iso arkku, jossa säilytettiin vaatteita ja muuta käyttötavaraa. Toinen puoli on varustettu jauho- ja suolapuodiksi. Siellä on mm. Peltomaan Seemin antama jauhovakka 1700-luvulta, jauhomittoja, leilejä, kontti ym. tarve-esineitä. Jauhopuodin yläpuolellla on viehättävä luhti, jossa neitoset ennen vanhaan nukkuivat kesäöinä. Sinne johtivat ulkopuoliset rappuset.