Porvariskodin kööki

Porvariskodin kööki

Porvariskodin kööki

Keittiön suuren puuhellan ääressä syntyivät patruunin perheen ateriat. Hellalla on mm. vohvelipannu, jonka saattoi kätevästi asettaa hellanrenkaiden aukkoon lähemmäs tulta. Pienellä, niin sanotulla pahantuulenpannulla saattoi äkkiä kiehauttaa kahvit pahimpaan kahvihampaan kolotukseen.

Alun perin keittiö oli paloturvallisuussyistä erillisessä rakennuksessa pihan toisella puolella. Puhuttiin alaköökistä. Sieltä huushollerska tai kyökkipiika juoksutti ateriat päärakennukseen herrasväen nautittaviksi. Keittiöstä päästään kapeaa käytävää pitkin portaikkoon, jonka kaunis kaide on peräisin talon valmistumisajoilta 1780-luvulta. Eteisessä, oven vieressä oleva pieni ovi vei parvekkeelle, joka rakennettiin ulkoeteisen katonharjan merenpuoleiselle lappeelle. Parvekkeella on kauniina kesäiltoina voinut ihailla auringonlaskuja Pitkänkarin kuusikon taakse.