Ah, onnittelut armainen Mathilda!
Museotantin suosikkimimmi Ulrica Mathilda Lacke eli tutummin himmelska Mathilda täyttää heinäkuun lopulla 210 vuotta. Olen viitannut Mathildaan monissa luennoissani ja blogiteksteissäni. Men idag kära Mathilda är i huvudrollen! Himmelska Mathilda oli persoonallisuus, joka jätti jälkeensä muisteluksia, joita meidän onneksemme on kirjattu ylös. Tässäkin yhteydessä saamme kiittää onneamme, että Samuli Paulaharju saatiin höynättyä tänne Raaheen!
Mathilda tai virallisesti Ulrika Mathilda syntyi kauppias Matts Lacken ja vaimonsa Ulrika Lovisa Parmanin kahdeksanlapsisen perheen kuopukseksi 29.7.1810. Isä Matts oli periraahelaista sukukuntaa, jossa oli kauppiaita useammassa sukupolvessa ja –haarassa. Äiti Ulrika oli kotoisin Kristiinankaupungista. Tämän avioliiton myötä syntyvät Lacken suvun yhteydet Kristiinankaupunkiin, solmitaan avioliittoja ja työsuhteita. Kauppias Lacken talo paloi siiinä kauhiassa kaupunkipalossa, kun pikku Mathilda on parin kuukauden ikäinen. Uusi kotitalo nousi nykyisen Brahenkadun ja Kauppakadun kulmaan, siihen missä oli taannoin Roihun kauppa/Nettohinta. Perheen äiti menehtyi keuhkotautiin Mathildan ollessa neljävuotias ja isäkin siirtyi kuumeen viemänä tuonaikaisiin ennen kuin nuorin tytär täyttää kymmen vuotta. Onneksi perheessä on vanhempia sisaruksia ja palvelusväkiä, ettei aivan heitteille jouduttu. Mathildan ollessa parikymppinen, kotitalo myytiin ja Mathilda muutti asumaan ainokaisen siskonsa Maria Lovisan ja tämän puolison kaupunginviskaali Zachris Lackströmin huusholliin. Tämähän oli hyvin tyypillinen järjestely tuohon aikaan. Naimaton sisko asui yleensä jonkun sisarensa huushollissa ollen siellä (mielellään) hyödyksi taloudenhoidossa tai lasten koulutuksessa tms. Jos leskeytynyt äiti eli, seurasi hän yleensä tässä paketissa mukana.
Mathilda oli (sen museokokoelmien yhden valokuvankin perusteella) kaunis nainen. Hän tiedosti sen itsekin ja oli siitä ilmeisen ylpeä. Liittyykö tuo liikanimi himmelska taivaalliseen kauneuteen, sitä emme tiedä, ehkä. Aikalaisten muistelusten mukaan Mathildalla oli omasta mielestään pilvin pimein ihailijoita. Näin kertoo Samuli Paulaharju: ”Romaanien ja romanttisen ajan aito kasvatti oli Mathilda Lacke, haaveileva jälkieläjä, jota ei aikansa enää oikein ymmärtänyt. ”Himmelska Mathilda” oli hienosti sivistynyt kaunotar, joka soitteli kitaraa ja kulki maantiellä ja kaduilla kantaen soitikkoa silkkinauhasta kaulassaan, kirjoitteli tunteellisia värssyjä ystävättäriensä nimi- ja syntymäpäiviksi ja hoiteli alituisesti kauneuttaan. Vielä vanhanakin Mathilda voimisteli ahkerasti, kävi meressä uimassa ja käytti ”Eau de Colognea”, että silmät säilyisivät kirkkaina ja säihkyvinä. Mielellään Mathilda puheli ja haaveili monista ihailijoistaan, joita luuli itsellään kaikkialla olevan, väliin viisin-, kuusinkymmenin, laskien ihailijainsa joukkoon vakavan karskin patruuninkin, joka ei liene hänelle edes sanaa lausunut. Mutta ”todellinen ja oikea rakkaus onkin mykkä”, oli mamsellin mielipide. Muuan onneton ihailija oli itse päättänyt päivänsä, olipa eräs arvokas rovastikin Mathildaa pyytänyt. Mutta taivaallinen Mathilda hoiteli vain kauneuttaan, soitteli kitaraansa ja vielä vanhanakin katseli kirkkain silmin ja haaveili monilukuisista ihailijoistaan, jotka onnettomasta rakkaudesta kärsivät ja kuolevat.”
Tuo Paulaharjun mainitsema karski patruuni lienee laivanvarustaja, kauppias Matts August Sovelius (1806-1870), jota Raahessa kutsuttiin vain patruuniksi. Moni Paulaharjulle muistelija käyttää hänestä juuri tuota luonnehdintaa ”karski”. Matts August Sovelius pysyi naimattomana koko elämänsä ajan, siis mitä potentiaalisin ihailija Mathildalle! Mitähän Mathilda tuolla kitarallaan soitteli? Sävelsikö laatimansa tilapäärunot vai riimittelikö niitä kenties johonkin tuttuun säveleen? Vai olivatko nuo runonrämpsyt vain luettavaa poetiikkaa. Oispa kauhian lystiä törmätä jossain arkistomme uumenissa Mathildan kirjoittamaan runoon. Niitähän voisi olla vaikka niissä lukuisissa värssykirjoissa, joita kokoelmissamme on. Toivon mukaan vielä joskus ehdin paneutua niihin.
1840-luvulla himmelska Mathildamme muutti Kristiinankaupunkiin sinne avioituineen serkkunsa Lisa Sofian talouteen. Lisa Sofian mies kauppias, laivanvarustaja Carl Johan Parman oli muuten Mathildan äidinpuoleinen serkku. Erään jälkeläisen mukaan Lisa Sofiasta tuli paikallisten aikalaisneitosten esikuva äitinä ja vaimona. Tässä ihanneympäristössä Mathilda eleli muutaman vuoden. Parmanin kauppahuone joutui pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin 1840-luvun lopulla, ja Mathilda palasi Raaheen vuonna 1851. Samoihin aikoihin Mathildan kanssa Kristiinankaupunkiin ja Parmanin huusholliin muutti myös veljenpoika Mats Herman Lacke. Hän oli ensin jokusen vuoden kauppa-apulaisena Parmanilla, mutta lähti sitten merille. Mats Herman Lackesta kehkeytyikin yksi Kristiinankaupungin tunnetuimmista merikapteeneista. Myös Kristiinankaupungissa Mathildalla oman kertomansa mukaan ihailijoita piisasi. Erään muistelijan mukaan niitä olisi kuulemma ollut kokonaista 52 kappaletta!
Rosa Soveliuksen muistelusten mukaan Mathildalla oli täällä Raahessa kyllä yksi ihan oikeakin ihailija, raahelaisten pupu-Aappoksi nimittämä Abraham Montin. Tuo herra Montin oli tietojemme mukaan ollut yliasemestarina Suomen Tarkk’ampujapataljoonassa ja oli innokas metsämies (siitäkö tuo pupu-etuliite?). Pupu-Aappo oli Rosan mukaan karkeapuheinen. ”Kerran tanssiaisissa oli muuan neiti Aapon kanssa tanssiessaan nyrpistänyt nenäänsä, Aappo oli sanonut ”Va tror fröken sej var för en helvetes häst.” Aappo kertoi Tauvossa olevan niin suuria sääskiä, että ”de hade en strömming tvärs i munnen.” Aappo ihaili Raahen kaunotarta Mathilda Lackea, jota kutsuttiin ”himmelska Mathilda”. ” Luvallanne saanen esittää arvion, ettei Mathildan sydän pahemmin tykytellyt tälle kavaljeerille. (Itseasiassa pupu-Aappo oli naimisissa, mutta vaimo oli jäänyt Pietariin asustelemaan perheen tytärten kanssa. Sen toinen tarina.)
Taivaallisella Mathildalla oli nuoruutensa ja kukkeutensa ajoilta säästynyt mm. ihanaisia pukuja, joille oli käyttöä myöhemminkin. Sen lisäksi, että täällä kävi erilaisia kiertäviä seurueita, esitettiin myös omin voimin ja taidoin erilaisia näytelmiä. Yksi näytöskappale oli ”Prinsessa Ruusunen”. Sitä varten lainattiin prinsessalle Mathildan garderoobista ihana puku. Mutta sitten kun aiottiin tuo sama näytelmä esittää palvelusväelle elikkäs rahvaalle, ei Mathilda antanutkaan enää arvokasta pukuaan lainaan. Onneksi teatterilaiset saivat korvaavan puvun jostain muualta. Varmuudella voinemme olettaa, ettei se kyllä ollut läheskään yhtä ihana kuin Mathildan puku!
Carolla Malmberg, joka tuli leskiäitinsä kanssa Temmekseltä Raaheen sisarensa Hilman ja tämän puolison rovasti Edvard Wilhem Borgin huusholliin asumaan alkuvuodesta 1867, raportoi Vaasassa asuvalle sisarelleen Raahen tapahtumia. Kirjeessä sisarelleen Carolla kertoo raahelaisesta susiteetista ja persoonallisuuksista. ”…Rouva Hjertman on iloinen ja puhelias mummu. Toppeliukset ovat myös erinomaista herrasväkeä, pidän heistä alkaen harmaatukkaisesta ukosta tyttöihin saakka. He ovat miellyttävää ja vilpitöntä väkeä. Niin ja ”mamselli” Lackea, jota kutsun ”Tante” Lackeksi, en voi unehduttaa, hän on oikea ”huvineuvos”, joka nyrpistelee suutaan ja puhuu koko ajan…”
Borgin perhe muutti sittemmin asumaan Saloisten pappilaan. Anoppi ja käly seurasivat mukana. Pappilan emäntä Hilma Borg kuoli yhdennentoista lapsensa synnytykseen huhtikuussa 1877 ja tytär Rosa avioitui Fredrik Oskar Soveliuksen kanssa samana kesänä. Pastori Borgilla oli kotona vielä monta lasta kasvamassa, miten tästä eteenpän? Naimattoman, aikuistuneen kälyn ei sopinut enää oleskella talossa. Carolla matkusti Vaasassa asuvan sisarensa luo ja huhumylly alkoi pyöriä. Raahen huhuista raportoi Tante Lacke, joka Carollan arvion mukaan lie yksi parhaimmista tai pahimmista huhujen levittäjistä. Välillä kerrottiin Carollan ja äitinsä jättävän Saloisten pappilan ikiajoiksi, välillä toisin päin. No, niinhän siinä kävi, että Carollasta tuli varsin pian, tammikuussa 1878 uusi rouva pappilaan. Hilma Borgin vanhin ystävä Raahessa Tante Lacke oli asiasta hirmuisen kimpaantunut. Oiskohan Mathilda (68-v) arvellut itseään parikymmentä vuotta nuoremman rovastin kuuluneen ihailijoihinsa ja haaveillut tulevaisuudesta pappilan emäntänä.
Rosa Sovelius kertoi Samuli Paulaharjulle: ”Mathilda Lacke oli Raahen kaunotar, kuoli n. 30 vuotta sitten taisi olla 70 v. Piti mankelia, jossa ihmiset kävivät manglaamassa. Hän voimisteli ja otti merikylpyjä. Soitti kitaraa ja se oli silkkinauhassa kaulassa. Kirjoitti runoja ystävilleen... Hänellä oli kihara tukka nauhalla sidottu. Otti sokeripalan päällä Eau de Colognea, että silmät tulivat kauniiksi ja kauniit ne olivatkin.”
Mathilda sai luultavasti jonkinlaista toimeentuloa tuosta mankelin pidosta. Noita Rosan mainitsemia merikylpyjä Mathilda, kuten muukin naisväki saattoi ottaa Kylmäniemen puolella olevassa kauppias Lundbergin kylpylässä. Niin kuin armaat museuumiblogin lukijat muistavat lukeneensa Terveydeksi! –blogista. Samaisesta blogista on jäänyt mieleen myös vaivasta kuin vaivasta parantava terveyslähde Brunni, jonka vakiasiakkaisiin myös himmelska Mathilda kuului.
Liekö merikylpyjen ja voimistelun ansiota, että Ulrika Mathilda Lacke eli oman aikansa mittapuulla sangen pitkäikäiseksi. Hän kuoli 17. joulukuuta vuonna 1886.
Äidinäidilläni olisi ollut sangen osuva luonnehdinta Mathildan kaltaiselle ”haaveilevalle jälkieläjälle” se olisi ”haakura”. Toisaalta Mathildan ilmiselvästi terveyttä vaalivat elämäntavat vievät osaltaan pohjaa pois tuolta haakuralta, joka on ehkä enemmänkin kamarin rauhassa istuskeleva epäkäytännöllisyyden ruumiillistuma. Mutta Mathilda kuitenkin oli pikkusen ”somas” eli erikoislaatuinen persoona. Ja juuri sen takia niin mainio mimmi. Gratulis Mathilda!
