”Kesä tullee Ollinsaaresta” - sananlaskujen viisautta

”Kyllä vanaha kansa tietää.” Näinhän sitä sanotaan, tai ainakin jotkut sanovat. Erkin päivänä kuulin useammankin kerran ”Erkki turjus turkki päällä, koko kesä paita päällä” ja tietysti alako hirvittää, sillä Erkin päivähän taisi olla kokolailla lämmin.

Tänä keväänä, kun säiden haltija on hellinyt meitä ällistyttävällä säällä, ei vanhan kansan viisaudet oikein pidä kutiaan. Ja se rämpsy ”kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta…” on jo aikoja sitten osoitettu paikkansa pitämättömäksi. Linnut kuulemma lentelevät tännepäin ihan eri järjestyksessä. Ja täytyypä ihmetellen kertoa, että tänä keväänä en ole koirankuletusreissuillani kuullut oikiastaan olleenkaan kiurun eli leivosen laulantaa korkeuksissa. Kuovejakaan ei meijän perällä ole tämän keväimen aikana näkynyt eikä kuulunut. Kuovihan on yksi kevääntuojista ”kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle.”

Mutta luontoon liittyvät viisaudet sikseen. Sanaparsissa löytyy aivan lyömättömiä elämänohjeita, joita ei ilmastonmuutos tai esimerkiksi tutkimustulokset vesitä. Kotona kuuli monesti sanonnan ”siinä sitä ollaan puhtaan kaulan kans”. Tätä käytettiin esimerkiksi semmoisessa tapauksessa, kun kakun päälle vaahdotettu kerma muuttuikin voiksi tai jossain elämän moninaisissa käänteissä. Kotonani kuulin myös ”kaikkia sitä hullulla mieli tekkee, ku kellonviisareita” tämä liittyi meidän lasten moninaisiin, vanhempien mielestä usein järjettömiinkin toiveisiin. Niihin kyllä vastattiin myös sanomalla ”oispa viulu, pääsispä Pariisiin”. Kotoperäisesti olen oppinut myös lauseen ”Ko joku ees joskus jottain, vaan ku kukkaan ei koskaan mittään muuta ku aina vaan.”

Ihan muista lähteistä on peräisin sanonta ”ei syöny sika tiijä syömättömän tarvetta.”

Kollega viljelee lausahdusta ”kiire on ja leipuakki pitäs”. Mistä lie on peräisin hokema ”ohhoh hoikkaa, ei sitä paljo voikkaa, ja senki minkä voisi, niin sitäkään ei jaksa.”

Teemaan ”ei kukko käskien laula” kuuluu myös versiot ”ei väkisten mehtään viety koira oravia hauku” tai ”ei kannettu vesi kaivosa pysy”. Mainio ohje on myös ”ei paska punniten parane” tai ”ei siitä jumalaksi oo, jonka perse haisee”, tämä viime mainittu koskee erityisesti ennustajia ja sen sorttisia. Museotantti pahoittelee viisauksien rahvaanomaista kieltä.

Erityisesti entisaikaan, kun parhaimpia elämänkumppaneita olivat työteliäät tolokun ihimiset, ei ulkonäöllä ollut niin suurta painoarvoa, kuin ehkä nykyään, sillä ”ei kauneus kattilaan kelepaa”. Ulkonäköön tai hoikkuuteen liittyviä sanontoja on paljon, joku on kuin apekeppi eli se pitkä keppi, jolla sekoteltiin elikoille apetta. Tai olemus oli kuin kaks keppiä ja vähän räkää välissä tai lihhaa ei oo muualla ku kielesä. Entis-Raahessa asusteli Sofia Pulkkinen, joka ei ilmeisestikään ollut kovin kaunis katsella, sillä vanahat raahelaiset ilmaisivat asian kiltisti kertomalla, että Pulkkis-Sohvin ulukonäkö oli enemmänki niinku kauneuvesta pois.

Liiallinen hellyydenosoittelu oli ihan turhanpäivästä, koskapa ”ei nuolu elätä”. Kerrotaan, että entiseen aikaan täällä Raahessa eräs kauppiaan rouva oli monikymmenvuotisen avioliittonsa jonakin merkkipäivänä moiskauttanut suukon herra puolison poskelle (toki ihan kotioloissa ja kahden kesken) ja arvon kauppias oli ärähtänyt ”anna olla ensimmäinen ja viimenen kerta!” Tunteilu ei tainnut olla kaupunkimme perustajan Pietari Brahenkaan ominta alaa, hän nimittäin kirjasi päiväkirjaansa toisista häistään ainoastaan, että ne olivat asialliset. Tunteilu ei kuulunut myöskään tämän raahelaisherran repertuaariin: ”Sut, sano Planeetti, ku akka kuoli.”

Raahelaisesta sananparsiperinteestä löytyy mm. seuraavia viisauksia: ”Sitä se on, sano Oomanni, ku paskaa maisto”. Missähän tilanteessa Oomanni eli oletettavasti Åman on tuon paukaissut, oispa kiinnostavaa tietää. Tähän yhteyteen sopisi myös ”menneehän se, ku ei makustele”. Varsin niukka oli ruokavalio tällä henkilöllä, joka kertoi, että ”eineeksi ei ollu mittään, puoliseksi ei senkään vertaa ja illalliseksi se kaikki lämmitettynä.” Hieman paremmat evväät oli talossa, jossa renki kehui olevan ”aamulla silliä ja leipää, päivällä leipää ja silliä ja illalla niitä molempia.” Edelleen Raahessa kuultua: ”Kavun kun olen ommiinkaan häihin menny, sanoi Pyhtilä, kun häihin kutsuttiin.”

Toukokuun viimeisenä päivänä ruukas entiseen aikaan koulut loppua ja suvivirren saattelemana lapset kirmasivat kesälaitumilleen. Ammatinvalintaa miettiessä kannattaisi ”ruveta talavella tullimieheksi ja kesällä opettajaksi”. Tuo sanonta saattaa olla jo osittain vanahentunu. Tavara taitaa liikkua tätä nykyä myös talvisaikaan eikä olla enää riippuvaisia vapaista vesistä.

Vaikka kuulemma kesällä ei kerkiä eikä talavella tarkene, niin yrittäkää nyt kuitenkin nauttia tulevasta ja jo vähän etukäteen alkaneesta kesästä ja kesän tapahtumista ja viljellä kuolemattomia viisauksia. Myös turisteille, kuten esimerkiksi ”ei se pottupää oo, joka näin kauas tohtii tulla.”

Ja kyllä, Ollinsaaresta kesä tulee leppeän itätuulen myötä.

Julkaistu alunperin 1.6.2018.