Lankomies ja muita yhteyksiä - Zachris Topelius ja Raahe

Tänä vuonna vietetään kirjailija, lehtimies jne Zachris Topeliuksen 200-vuotisjuhlavuotta. Topeliustahan kutsutaan yleisesti satusedäksi, joka kyllä johtaa hieman harhaan, sillä hän oli paljon muutakin kuin vain satujen kirjoittaja ja kertoja. Mielikuva Topeliuksesta on lempeä, humaani, hän ei herätellyt ristiriitoja. Runojen, satujen, kirjoitusten henki on uskonnollinen, isänmaallinen, opettavainen, historia ja luonto ovat yleensä mukana.

Aloitetaan esi-isistä: Zakriksen isoisän Mikael Toppeliuksen isä Kristofferkoki kyllä lapsuudessaan huiman seikkailun. Isonvihan aikaan venäläiset joukot hyökkäsivät Ouluun, kansa pinkoi karkuun ihan niin kuin Raahessakin. Osa Kristofferin perheestä sai surmansa, mutta äiti ja kaksi lasta pakenivat metsätorppaan Muhokselle. Näytti jo siltä, että vaara oli ohi, mutta yhtenä kevätpäivänä 1715 joukko kasakoita tuli sinnekin ja yksi kasakoista nappasi metsätiellä Kristofferin hiuksista mukaansa ja vei Venäjälle. Kolmetoistavuotias Kristoffer joutui (myytiin, lahjoitettiin) eräälle pajarille, joka oli keisarin suosikkeja. Poikaa kohdeltiin hyvin, hän sai opiskella pianon soittoa, soitteli peräti tsaarillekin. Kristoffer kävi myös koulua, ei tosin kuulemma niin menestyksekkäästi. Seudulla oli muitakin ”ryöstösaaliita”, pojat alkoivat suunnitella pakoa.

Eräänä päivänä pojat lähtivätkin koulun sijasta metsään aapinen ja leipäpala mukanaan. Piilottelivat päivisin ja kulkivat öisin. Suuntasivat sinne, mihin olivat nähneet elokuun auringon laskevan. Poikia ajettiin takaakin, mutta onneksi kohdalle osui maanmiehiä, jotka auttoivat pakoon. Pojat tulivat johonkin Suomen rannikolle, ilmeisesti Porvooseen, josta seelattiin Ruotsin puolelle. Roslagenilainen kauppias Kristofferin vei Tukholmaan. Kotiseudulle ei ollut viisasta mennä. Ja kas, Tukholman laivasillalla oli naisia pyykillä. Joku konna varasti vaatemytyn yhdeltä ja Kristoffer lähti juoksemaan varasta kiinni. Sai voron kiinni ja palauttaessaan vaatenyyttiä pyykkääjälle, nainen kysyi pojalta suomeksi, että mistä on kotoisin, poika vastasi Oulusta ja ihmettä siinä oli äiti ja poika. Rauhan tultua palasivat Ouluun. Topeliuksen kertomus Koivu ja tähti perustuu tähän tapahtumasarjaan.

Kristoffer toimi sittemmin Oulussa tullivirkamiehenä kuten monet esi-isänsäkin. Kristoffer Toppelius avioitui Sievin kappalaisen tyttären Margaretha Lithoviuksen kanssa. He saivat kuusi lasta, joista yksi sai nimekseen Mikael. Hänet tunnemme mahtavan ilmaisuvoimaisena kirkkomaalarina. Mikael Toppelius maalasi 1700-luvulla mojovia, realistisia kuvia Pohjois-Pohjanmaan kirkkojen seinien koristukseksi ja seurakuntalaisten herätykseksi. Raahestakin löytyy Toppeliusta. Museon kirkkosalissa on Pulkkilan jo puretusta kirkosta peräisin oleva saarnastuoli, jonka on maalannut Toppelius. Siinä kyllä hillityt rokokoohenkiset ja –väriset kuviot, enkelimedaljonkeja kyljissä.

Mikael kävi taiteilijan opissa Tukholmassa, mutta palasi kotikonnuilleen. Vaimonsa Maria Ocklavitz oli kotoisin Iistä, isänsä oli puolalaista syntyä, asettunut tänne pikku vihan aikoihin. Mikael ja Maria saivat kaikkiaan yksitoista lasta, joista kahdeksan eli aikuisiksi asti. Tyttäristä Lisette ja Greta(eli Johanna Elisabeth ja Margareta) pitivät enemmänkin omaksi huvituksekseen kuin elatuksekseen hyvin varustettua lainakirjastoa. Tuo Greta oli muuten tanssinut juuri niissä naamiohuveissa, joissa Kustaa III tuli ammutuksi.

Mikaelin ja Marian yhdeksäs lapsi ja toiseksi nuorin poikaZakris Toppelius, opiskeli lääkäriksi, hän toimi Uusikaarlepyyn kaupungin- ja piirilääkärinä ja keräsi kansanrunoja. Hän muutti nimensä Topeliukseksi v. 1800. Zakris ja vaimonsa Katharina Calamnius hankkivat Uusikaarlepyystä Kuddnäsin tilan, sillä Zakris oli innokas maanviljelijä. Zakris ei kerennyt pitkään onnestaan nauttia, sillä hän vilustui pahoin ajettuaan virkamatkallaan jäihin ja järkyttävästi halvaantui vilustumisen jälkiseurauksena. Zakris eli vielä kymmenen vuotta halvaantuneena, mutta jatkoi edelleen lääkärin ammattiaan, potilaat kävivät hänen luonaan. Noina halvauksen vuosina hän kirjoitti puhtaaksi aiemmin rokotus- ym matkoillaan keräämiä vanhoja kansanrunoja. Karjalaiset runonlaulajat tulivat kyllä Kuddnäsiinkin laulelemaan. Zakris Topelius julkaisikin näitä runoja viisiosaisena julkaisuna.

Lapsista aikuisiksi elivät vain Zakris ja Johanna Sofia. Johanna avioitui Luodon kirkkoherra Lars Wilhelm Schalinin kanssa. Poika Zakris lähetettiin 11-vuotiaana kotoisan koulun jälkeen Oulun triviaalikouluun. Oulussa hän asui setänsä Gustaf Toppeliuksen ja vaimonsa Marie Calamniuksen luona. Zakris lähetettiin Ouluun nimenomaan siinä toivossa, että hän oppisi siellä suomenkielen. Koulu oli kyllä ruotsinkielinen, mutta koulukaverit ja muu väki suurimmaksi osaksi umpisuomalaista. Oulussa Zakris luki tätiensä kirjaston kirjoja laidasta laitaan, omaelämäkerrassaan kertoo: ”Luin sanomattoman paljon, nielaisin kaiken sekä nautittavan että mauttoman näistä tuhannesta sidoksesta. Ensiksi rosvoromaanit, sitten Lafontaine, Schopenhauer, kaikki runoilijat ja kaikki historiakirjat aina kuivaan Hallenbergiin ja vielä kuivempaan Kustaa II Aadolfin historiaan saakka.”

Aika Oulussa oli kasvavalle pojalle tietysti tärkeä ja koulukavereista jäi joitain elinikäisiä ystäviä mm. Matias Aleksanteri Castren. Koulun päätyttyä Zakris lähetettiin Helsinkiin maisteri Runebergin hoiviin valmistautumaan ylioppilaskirjoituksiin. Zakris asui täysihoidossa Runebergeillä muutaman muun pohjalaispojan kanssa. Runebergin johdolla opiskeli myös Johan Justus Staudiger, sittemmin Raahen piirilääkäri. Ja taas elinikäistä ystävyyttä syntyy. Nuori Topelius ei suinkaan ollut aivan mallikelpoinen mammapoika. 14-15-vuotiaana hän poltti kartuusitupakkaa, joi punssia tai otti naukun Catanissa (ravintola) sekä pelasi korttia rahasta, joskus pelihäviöt olivat melko suuriakin,. Palovartijan leikkiminen öisillä kaduilla oli suosittua huvia. Tällöin mm. ”leimattiin” ohikulkijoita lumipalloilla. Joskus pojat harrastivat kaduilla liiankin vallattomia kujeita, ärsyttivät poliiseja ja santarmeja ja olivat vähällä joutua putkaan. Välillä näiden teinipoikien illanviettojen jälkeen tunnit jäivät pitämät, sillä poikaset olivat aamulla ”hieman huonossa kunnossa”. Näistä poikamaisuuksista huolimatta Topelius kuitenkin jakaa lapsuudestaan tuttua rakasta harrastustaan eli leikkii paperinukeillaan. Tämä toki silloin, kun Topelius oli omissa oloissaan. Opiskelun lisäksi Topelius harrasti maisteri Runebergin kanssa runoutta ja musiikkia.

Toukokuussa 1833 Topelius sai yliopistoon oikeuttavan todistuksen. Kesäkuun alussa hän kirjoittautuu yliopistoon ja liittyy kotipaikkansa mukaisesti Pohjalaiseen osakuntaan, joka oli melkoinen mellakkakeskus 1800-luvun alkupuolen yliopistomaailmassa. ”Ylioppilaselämällä 1830-luvulla oli pienet vaatimukset ja paljon varjopuolia, mutta se kehitti luonnetta. Puolet ylioppilaista oli työmuurahaisia, toinen puoli otti elämän kevyesti ja jakaantui iloisiin veikkoihin ja renttuihin. Minun lähin seurapiirini sattui kuulumaan iloisten joukkoon. Ihmettelen, lukiessani nykyään päiväkirjaani, miten paljon aikaa, terveyttä ja voimia hukattiin, ei laiskotteluun tai irstailuun – sillä näistä tuttavuuksista minä säästyin – vaan muihin vaihteluihin kesken opintojen yksitoikkoisuutta. Siinä oli toveriseuroja, pieniä päivänkysymyksiä koskettelevia kiistoja, eikä niinkään harvoin kortinpeluuta, jolloin voittaja tavallisesti kutsuttiin ravintolaan illallisille ja hävinnyt sai maksaa. Onneksi en koskaan oppinut biljardia pelaamaan. Kaarna seurasi virran mukana. .. Minä lauloin kuorossa toista tenoria ja olin mukana pienemmissä sotaisissa kahakoissa, mutta muut toverit sekaantuivat pahempiinkin mellakkoihin.”

Pohjalaisen osakunnan piiristä lähtivät ne monet uudet aatteet, joista sittemmin tuli yliopiston ja Suomenkin muuttajia. Meidän tuttumme Nervander, Runeberg, Snellman ja Ehrström siellä puuhastelivat muiden muassa. ”Tästä piiristä läksivät sitten ne uudet aatteet, joista kerran oli tuleva yliopiston ja isänmaan tunnussana. Pohjalainen osakunta ei pitänyt niinkään vähän kiinni entisyydestään ja kunniastaan; siinä oli nuoruuden voimakasta itsetietoisuutta, mutta myös paljon sellaista, joka hiveli nuorukaisen parhaita tunteita ja käänsi hänen mielensä omista pienistä harrastuksista yleisiin tarkoitusperiin. Minusta ja monesta muusta Pohjalainen osakunta kasvatti kansalaisen. Se oli kansanvaltainen tasavalta, joka yhtenä päivänä kantoi suurmiehiään riemukulussa, toisena nousi kapinaan heitä vastaan; vaihtelevaista, helposti liikutettua, epäkiitollista nuorta väkeä, mutta herkkää suurten aatteiden vaikutukselle. Cygnaeus nimitti pohjalaisia Suomen ateenalaisiksi.”

Topelius itse pohti, että seuraavien seitsemän vuoden kalliit opinnot menivät hukkaan. Zakriksesta piti tulla maisteri ja sitten isänsä jalanjäljissä lääkäri, mutta ei halunnutkaan lääkäriksi, koskei sietänyt nähdä verta. Ajan tavan mukaan tentti kuitenkin kaikki yksitoista yliopistossa opetettua ainetta eli suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon. Topeliuksen omista kirjoituksista voi aavistella, että kaikella muulle sen ajan elämällä kuin opiskelemisella oli hänen elämäänsä suurempi merkitys. Laaja sivistys ja monipuoliset opinnot tulivat hyvin käyttöön, sillä Topelius aloitti Helsingfors Tidningarin toimittajana 1842. Toimi siinä vuoteen 1860 asti. Sen ajan sensuuri teki lehden toimittamisesta sangen vaikeaa ja uutiset olivat hyvin rajoitettuja, siis mitä sai uutisoida. Topeliuksella oli ihan toisenlainen tyyli kuin Snellmanilla ja Saimallaan. Lehdessään Topelius käsitteli usein kulttuurikysymyksiä ja ajoi uudistuksia vähävaraisten elämisen hyväksi. Pakinoitsi, kirjoitti satuja, joista useimmat sitten ilmestyivät ”Lukemisia lapsille” –sarjana, samoin Välskärin kertomukset jne.

Mutta palataanpa vielä sinne nuoruuteen.Topeliuksella oli nuorena ellei aivan lapsena jo ihastumisia ja rakastumisiakin, mutta raatimies Lindqvistin tytär vei lopulta sydämen. Uusikaarlepyyläisen kauppiaan ja raatimies Lindqvistin 16-vuotias tytär Emilie on pitkä ja hoikka ja soreakasvuinen. Sinisissä silmissä oli pehmeä, lempeä loiste. Hän lauloi ja säesti itse itseään kitaralla ja pianolla. Emilien ympärillä pyörii ihailijoita niin nuorukaisia kuin myös pormestari Haeggström. Elämäkerturi sanoo, että Emiliessä kirjallisissa kysymyksissä ilmeneviä sivistyksen puutetta korvasivat sen sijaan huomattavat soitannolliset taipumukset. Ainakin Zackriksen mielestä. Vuosi tolokulla kehiteltiin suhdetta, tanssittiin ja näyteltiin samoissa näytelmissä aina kun Zackris oli Uusikaarlepyyssä.

Vihdoin syyskuussa 1842 pari kihlautui, morsio oli 21 ja sulho 24. Morsiamen isän bisnekset olivat jo pitemmän aikaa menneet huonohkosti, mutta se ei nuorta paria huolettanut. Emilien sisar Mathilda oli kihlautunut Uudenkaarlepyyn pormestarin Johan Haeggströmin kanssa. Emilie Lindqvistiäkin liehitellyt pormestari Haeggström oli avioitunut tammikuussa 1840 asessori Sjöbergin tyttären Magdalena Sophian kanssa, mutta nuori vaimo menehtyi keuhkotautiin toukokuussa 1843. Toinen vaimoehdokas löytyi siis aika pian. Herra Haeggström oli melkein 20 vuotta morsiantaan vanhempi. Sisarukset pitivät kaksoishäät. Morsiuspuvut ja ”toisenpäivänpuvut” tilattiin pääkaupungista, samoin morsiusyömyssyt ja morsiussukkanauhat. Kaksoishäitä vietettiin 30. joulukuuta 1845. Vieraita oli kutsuttu peräti 217 henkeä, myös Oulusta ja Helsingistä. Pariskunnat vihki rovasti Gabriel Borg (oli aiemmin. mm. Pyhäjoella kirkkoherrana) Tämän mahtavan juhlan kunniaksi Lindqvistin yläsalin kattokruunussa paloivat aivan ensimmäistä kertaa steariinikynttilät! Ensimmäisen hääpäivän ohjelmassa oli vihkiminen ja sitten laulettiin. Toisena päivänä jatkettiin juhlintaa tanssin merkeissä Kuddnäisissä eli Topeliuksen syntymäkodissa. Molemmat pariskunnat asuivat siellä, samassa pihapiirissä. Kotimatka hääiltana ei sujunut ilman kommelluksia, pormestarin reki kaatui ja toinen sulho, tuo tuleva professori, oli unohtanut silkkihattunsa Helsinkiin ja joutui käyttämään liian pientä lainahattua, joka putosi matkalla. Uusikaarlepyyläiset pitivät noita vahinkoja huonoina enteinä. Morsiuspareja ne eivät haitanneet.

Haeggströmit tulivat sittemmin Raaheen, sillä Johan nimitettiin Salon tuomiokunnan tuomariksi v. 1849. Perhe asui Friemanin talossa. Haeggströmeille siunaantui yhteensä yhdeksän lasta. Karmaisevasti tulirokko vei tuomari Haeggströmin seitsemästä lapsesta neljä vuodenvaihteessa 1859- 1860. (Satu seitsemästä sisaruksesta.)Myös nuorin poika menehtyi muutaman vuoden päästä samaan tautiin. Toiseksi vanhin tytär Anna Sofia lähetettiin teini-iässä Helsinkiin harjoittamaan soitantoa ja kieliä ja luontevasti asuinpaikka löytyi serkkujen luota Topeliuksilta. Anna oli kuulemma kaunis, kukoistava neito, jonka sisuksissa lymysi salakavala keuhkotauti, joka vei tytön Tuonelaan toukokuussa 1868. Tuohon aikaan Topeliuksilla asui myös tyttö nimeltään Agnes Candelin, joka raahelaistyttöjä hänkin.

Kenties muistatte keväiseltä Jenny Maria Montin –luennolta, että Montinin lapset olivat kavereita naapurissa asuvien Haeggströmin lasten kanssa. Haeggströmin tytär Olga oli Jenny Marian paras nuoruuden ystävä ja hän menehtyi Jenny Marian suureksi, lohduttomaksi suruksi keuhkotautiin kesällä 1870. Kihlakunnan tuomari Haeggström oli kuollut huhtikuussa 1870 ja loput Haeggströmin perheestä eli äiti Mathilda, vanhin tytär Alina Mathilda ja toiseksi nuorin poika Georg Bertil Oskar, ainoat katraasta henkiin jääneet, muuttivat Helsinkiin. Lähemmäs siskon perhettä. Kun Jenny Maria Montin lähti tammikuussa 1873 muutamaksi kuukaudeksi Helsinkiin tutustumaan isoon maailmaan asusteli hän Topeliuksella. Tuo Helsingin vierailu oli varmaan Jenskan nuoruuden huippukohta. Hän sai olla vieraana suuresti ihailemansa Topeliuksen kodissa, istua hänen vieressään teatterissa jne..

Seitsemän Haeggströmin lasta ja isänsä on haudattu Haaralaan. Hautamuistomerkit ovat Haaralan itälaidalla 1970-luvulla poissiirrettyjen rivistössä.

Topeliuksella asui sittemmin myös Jenny Marian sisko Alma Montin. Topeliuksen omat tyttäret olivat Ruotsissa opintomatkalla ja heidän huoneisiinsa asutettiin kolme täysihoitolaista, Alma ja kaksi uusikaarlepyyläistä tyttöä. Täällä Topeliuksella Alma tutustui nuoreen ylioppilaaseen, Topeliuksen sisarenpoikaan Zakris Schalinin. Ja avioliittohan siitä seurasi. Schalin oli Uudenkaarlepyyn seminaarinjohtaja.

Takaisin Topeliukseen. Sen lisäksi, että Topelius toimitti sanomalehteä, hän oli myös Suomen historian ylimääräisenä professorina Helsingissä ja myöhemmin Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professorina ja yliopiston rehtorina. Topelius sai valtioneuvoksen arvonimen 60-vuotiaana. Topelius osallistui mitä moninaisimpiin sivistysharrastuksiin, hän oli luonnontieteellisessä seurassa Societas pro Fauna et Fennicassa, Suomen Taideyhdistyksessä, Suomen muinaismuistoyhdistyksessä, Suomen historiallisessa seurassa, eläinsuojeluyhdistyksissä, Suomen taiteilijaseurassa ja virsikirjakomiteassa ym. Tuo samainen Jenny Maria oli aikoinaan puuhaamassa Raaheen Topeliuksen innoittamana pikkulintujen suojelusyhdistystä tai suojelusyhtiötä, kuten silloin ilmaistiin.

Topeliuksen tuotanto on hirmuisen laaja: satuja, runoja, oppikirjoja Maamme-kirja. Luonnonkirja, Matkustus Suomessa ,Välskärin kertomukset, Lukemisia lapsille jne. Tuo Luonnonkirja ilmestyi ruotsiksi v. 1856 ja suomeksi 1860. Sitä luettiin Suomen kansakouluissa vuosikymmenien ajan. 1900-luvun alussa se koettiin jo sisällöltään vanhentuneeksi, mutta sitä käytettiin vielä pitkään lukukirjana. Vasta 1920-luvulla otettiin viimeiset suomenkieliset painokset ja 1930-l:lla ruotsinkieliset. Toinen koululaisia tiedon teille ohjannut kirja oli Maamme-kirja, joka ilmestyi 1875, ensin ruotsiksi, sitten suomeksi. Tuota Maamme-kirjaa käytettiin kouluissa aina tuonne 1940-50-luvuille asti. Toki sitä hieman uudistettiin välillä ja suomennosta tarkistettiin. Siitä on muuten digitaalinen editio netissä.

Zakris Topelius ja vaimonsa Emilie saavat kaikkiaan kuusi lasta. Pienokaisena menehtyneestä Rafaelista kertoo satu ”Kesä jota ei koskaan tullut”. Lapsista vain kolme tytärtä Aina, Toini ja Eva elivät aikuisiksi asti. Hauska linkihkö Raaheen on se, että

Evan ja Toinin kotiopettajana veljekset Karl Felix ja Oskar Heikel. Ja heistähän Felix tuli sittemmin perustamaan Porvarikoulua Raaheen.

Topelius on kirjoittanut kertomuksen myös yhdestä Raahessa syntyneestä pojasta otsikolla Raahen poika tai Poika Raahesta. Tarina kertoo kuinka poju oli peloton ja vahva jo polvenkorkuisena ja hurautti tuulimyllyn siivessä roikkuen yhden kierroksen korkeuksissa. Kyseessä on tämä meidän vapaustaistelijamme Matts August, sittemmin August Maximian Myhrberg. Topelius tapasi majuri Myhrbergin ystävänsä professori Immanuel Ilmonin luona 1850-luvulla. Kaikki seurueessa tiesivät, ettei Myhrberg mielellään puhunut asioistaan, mutta Ilmoni osasi hienosti junailla asian, ryhtyi kuvailemaan Akropoliin piiritystä, eli tapahtumia, joissa Myhrberg oli mukana ja näin huomaamattaan ”narrasi” Myhrbergin kertomaan sen ajan tapahtumista. Topelius harmittelee, ettei heti tuon tapahtuman jälkeen kirjoittanut Myhrbergin kertomaa muistiin.

On Topeliuksella myös ihan verisukulaisiakin täällä Raahessa. Palataan takaisin Venäjälle kaapatun Kristofferin jälkeläisiin. Sieltä löytyy poika Kristoffer, josta tuli isänsä tavoin tullimies Oulussa. Kristofferilla ja vaimollaan Karin Perttusella on vain yksi jälkeläinen, nimeltään Zakris. Hänestä tuli suutari, ja hän oli Oulun suutarivanhin eli suutarimestari.

Zakriksen ja vaimonsa Anna Svanin esikoinen Zakris lähtee pappisuralle. Hänet vihitään papiksi v. 1821. Zakris Toppelius nimitetään Raahen ja Saloisten pitäjänapulaiseksi 1830. Zakris avioitui raahelaisen kauppiaan Adolf Fredrik Dauersin ja vaimonsa Margaretha Lithoviuksen tyttären Catarina Amalian kanssa. Zakris Toppelius piti kirkollisen työnsä lisäksi myös koulua. ”Toppeliuksen skoulu” joka toimi aina 1870-luvulle saakka. Toppelius kuului heränneisiin eli körttisiin. Paulaharjun mukaan oli ”ankara herännäisyyden saarnaaja ja maallisen koreilun vihamies.” Opetti ensin yksinään mutta sitten olivat jo pieksuissa kulkevat, harmaapukuiset ”mörkkiveriset” tyttäretkin Sofia ja Maria apulaisina. Lopulta tyttäret hoitivat koulun itse. Lukeminen ja kirjoitus, katkismus ja historia olivat tärkeimmät oppiaineet, samoin käsityöt. Samainen Toppelius kävi vuodesta 1848 asti antamassa maanantaisin uskonnon opetusta Lybeckerin köyhäintyttöinskoulussa. Pastori kyseli tarkkaan edellisen pyhän tekstit ja saarnat, paras oli osata, muuten sai pastorin vihat niskoilleen.

Toppeliuksen vanhimmat tyttäret menivät naimisiin merikapteenien kanssa. Sofian puoliso oli Anders Lackström ja Marian Isak Rundström. Isak Rundström menehtyi työmatkallaan Pensacolassa 1878. Maria Rundström lähti sittemmin Helsinkiin lähetyskoulun emännäksi. Maria Rundström piti Raahessa merimieslähetysompeluseuroja, joita tuohon aikaan aloiteltiin.Pastori Toppeliuksen poika Zakarias lähti apteekkialalle, hänestä tuli proviisori, tiedetään hoitaneen apteekkilaatikkoa Pulkkilassa, Lydia Elisabeth, jonka 10-vuotiaana merkkaama merkkausliina on museossa, toimi kansakoulun opettajana Raahessa ja Turussa ja nuorin tytär Aina Katarina kävi Jyväskylän opettajaseminaarin ja on toiminut ainakin Raahessa vasta perustetun kansakoulun opettajana.

Topeliuksen linkit ja aasinsillat Raaheen:

· Mikael Toppelius meillä Pulkkilan kirkon saarnastuoli

· Pappi Zacris Toppelius, vaimo Karin Amalia Dauers, tyttäret.

· opiskelukaveri Johan Justus Staudiger.

· Haeggströmit: Kaksoishäät (Gabriel Borg), Satu seitsemästä sisaruksesta, Anna Haeggström Topeliuksilla

· Schalin Alma os. Montin ja sitä ennen Jenny Marian vierailu

· Myhrberg Poika Raahesta

· Eva ja Toini Topeliuksen kotiopettajana nuori ylioppilas Felix Heikel