Raahen koululaitoksen lyhyt historia

Pedagogio

Heti kaupungin perustamisen jälkeen perustettiin Raaheen erityinen kansanopetuslaitos, lastenkoulu eli pedagogio. Sellainen tuli olla silloisen koulujärjestyksen mukaan jokaisessa Ruotsi-Suomen kaupungissa. Ylempiä kouluja eli triviaalikoulua ja kymnaasia[1] ei pikkuinen, muutaman sadan asukkaan Raahe saanut.

Pedagogio toimi Raahessa lähes 200 vuotta, aina vuoteen 1841 saakka. Koulun oppilasmäärä vaihteli vuosittain ollen vähimmillään alle kymmenen ja enimmillään viitisenkymmentä oppilasta. Koulun suosio riippui paljolti kulloisestakin opettajasta eli pedagogista, jonka virkaa hoiti maan tavan mukaan kaupungin pappi. Esimerkiksi Johan Henrik Hildenin aikana (1812-1817) oppilasmäärä laski uhkaavasti niin, ettei oppilaita ollut Hildenin viimeisenä virkavuonna ensimmäistäkään. Tarina kertoo, että Hilden oli taipuvainen vahvoihin juomiin ja opettajana hyvin ”leväperäinen”.

Pedagogio toimi aluksi raatihuoneen alakerrassa, kunnes sille tehtiin 1600-luvun lopussa oma koulurakennus Kirkonmäelle, kirkon pohjoispuolelle. Talo kärsi pahoja vaurioita Ison vihan (1713-1721) aikana, ja vaikka rakennusta korjattiin useaan otteeseen, oli se jatkuvasti liian kylmä. Vihdoin 1750-luvulla rakennettiin uusi, kaksikerroksinen koulutalo, jota vielä sadan vuoden päästäkin kiiteltiin hyvin rakennetuksi.

Kouluun tultiin noin 9-10 vuoden iässä, ja koulua käytiin tavallisesti kaksi vuotta. Monille oppi ei kuitenkaan tarttunut päähän helpolla, joten koulussa saatettiin viettää kuusikin vuotta.

Ensimmäisenä kahtena kouluvuotenaan pojat oppivat alkeistietoja. Opetus alkoi lukutaidosta ja samalla harjoiteltiin kirjoitusta, skriivaamista. Kolmannella osastolla opiskeltiin jo oppikoulutasolla ja opittiin laskentoa eli räknäämistä, maantietoa, historiaa sekä vieraita kieliäkin, saksaa ja ranskaa. Latinaa opetettiin pojille, jotka aikoivat korkeampiin kouluihin.

Koulun oppilaat olivat pääasiassa porvarien – kauppiaiden, virkamiesten ja muutaman käsityöläisen sekä säätyläisten poikia. Opetuskielenä oli ruotsi, vaikka monet koulun oppilaista eivät sitä taitaneet ensinkään. Suomenkieliset oppilaat joutuivat heti kouluun tullessaan rankkojen ruotsalaistamistoimenpiteiden kohteeksi, kun heidän suomenkielinen nimensä muutettiin ruotsalaiseen asuun, esimerkiksi Hiitolin, Järvelin, Aholin, Vuotelin ja Niemelin. Suomeksi alettiin opettaa vasta 1800-luvun alussa.

Koulupäivä oli pitkä. Varhaisimpina aikoina pedagogiumiin taaperrettiin jo aamukuudelta, myöhemmin vasta seitsemäksi. Päivä jatkui kello 16:een saakka iltapäivällä, ja siihen sisältyi kaksi tunnin mittaista taukoa. Lomaa saatiin jouluna, pääsiäisenä ja juhannuksena, ja lupapäiviä oli runsaasti. Muutenkin monen lapsen koulunkäynti oli epäsäännöllistä. Kodin askareet ja taloustyöt tai perunannosto menivät monesti koulun edelle.

Koulun opettaja osallistui myös koulun ulkopuoliseen kansanopetustyöhön sekä kaupungissa että Saloisten pitäjän puolella. Pitäjän lapset saivat oppia lukkarinkouluissa ja myöhemmin kiertokouluissa. Kirkollista kansanopetusta järjestettiin katekismussaarnoihin ja lukukinkereihin liittyvissä rippi- ja pyhäkouluissa.

Ala-alkeiskoulu

1840-luvulla järjestettiin Suomessa kansanopetus ja oppikoululaitos uudelleen, ja ala-alkeiskoulut tulivat korvaamaan pedagogioita. Oppikouluopetus muodostui tästä lähtien kolmesta asteesta: ala- ja yläalkeiskoulusta sekä kymnaasista eli lukiosta. Raahessakin vanhasta pedagogiosta muodostettiin ala-alkeiskoulu, joka toimi aina vuoteen 1875 saakka. Alkeiskoulunkin oppilaat olivat pääasiassa poikia, tytöt kävivät useimmiten yksityistä koulua. Oppilasmäärä alkeiskoulussa vaihteli 50 molemmin puolin.

Koulussa oli rehtori ja yksi opettaja, jotka kumpikin opettivat omaa luokkaansa. Rehtorina oli koko koulun toimikauden ajan Nils Gustav Emeleus, ”Nutu-Jussi”. Opettajana toimi pisimpään Viktor Wilhelm Wichman, jota kutsuttiin yksinkertaisesti ”maisteriksi”.

Maisteri oli luonteeltaan tulinen ja äkäinen. Jos pojat takeltelivat läksyissä tai olivat vallattomia, saivat he herkästi kynsilleen klupusta. Klupu oli pajusta köyden tapaan punottu patukka, jonka pojat joutuivat vieläpä itse punomaan maisteria varten. Muutenkin entisajan koulukuri oli ankara ja rangaistukset sen mukaisia. Esimerkiksi ala-alkeiskoulun rangaistuspäiväkirjaan vuodelta 1890 on kirjattu oppilas Perkisen saaneen jälki-istuntoa laiskuudesta, Kangas puolestaan istui pitkällisen huolimattomuuden ja Niemelä irvistelyn takia.

Ala-alkeiskoulu toimi vanhan pedagogion talossa kirkon vieressä. Siellä kävivät opiskelemassa myös privatistit, herrasväen lapset, jotka olivat jo käyneet läpi maisterin ja rehtorin puolen ja jatkoivat opintojaan maisterin johdolla oppikoulussa. Ala-alkeiskoulu olikin Raahen vaikutusalueen ainoa oppikoulu. Merikapteeneiksi aikovat saivat maisterilta jopa yksityisopetusta laskennossa, geometriassa ja trigonometriassa.

Raahen ala-alkeiskoulussa sai opetusta paitsi ruotsiksi myös suomeksi, toisin kuin monissa yksityiskouluissa. Useimmat koulun ruotsinkielisistä oppilaistakin osasivat suomea, koulutarkastajan lausunnon mukaan ”yhtä hyvin ja paremmin kuin ruotsin kieltä”, ja niinpä saatiin vuonna 1864 lupa muuttaa opetuskieli kokonaan suomeksi.

Oppiaineita olivat uskonto, maantieto, historia, aritmetiikka, geometria, kielioppi, sisäluku ja ajatusharjoitteet, kauno- ja oikeinkirjoitus sekä laulu. Opettajan apuna toimi luokan kulloinkin paras oppilas, första tai priimus, joka esimerkiksi saneli kirjoitustunnilla kirjoitettavat lauseet.

Joulun alla pidettiin koulussa syyslukukauden lopettajaisiksi ilminatsuuni, jolloin vanhemmatkin saivat tulla kuulemaan, kun poikia opetettiin. Kevättärmiinin[2] lopuksi ennen juhannusta oli eksaameli[3], jolloin tuli enemmänkin kaupunkilaisia katsomaan, mitä koulussa oli opittu. Poikien vihot ja kirjat olivat esillä, ja lopuksi jaettiin kaikille todistukset.

Ala-alkeiskoulu merkitsi pedagogioon verrattuna koulutoiminnan vakiintumista ja kouluolojen parantumista. Systeemiin oltiin silti laajalti tyytymättömiä, mikä johti koulujen lakkauttamiseen ja muuttamiseen reaalikouluiksi 1870-luvulla.

Alkeiskoulu

Kun kansakoulu oli perustettu vuonna 1869, tuli mahdolliseksi muuttaa ala-alkeiskoulu reaalikouluksi. Niin tehtiinkin vuonna 1875, mutta koulu lakkautettiin jo 1877 heikon suosion vuoksi, ja näin Raahe jäi moneksi vuodeksi (1877-1884) ilman valtion ylläpitämää oppikoulua.

Vuonna 1883 maan koululaitosta järjesteltiin jälleen uuteen uskoon. Vanhat reaalikoulut muutettiin kaksi- ja neliluokkaisiksi alkeiskouluiksi. Raahen kaksiluokkainen, suomenkielinen alkeiskoulu aloitti toimintansa vuonna 1884. Rehtorina ja ainoana vakituisena opettajana toimi Hugo Anshelm Ingman, joka opetti niin uskontoa, suomea, ruotsia, maantietoa, historiaa, aritmetiikkaa, geometriaa kuin kaunokirjoitustakin. Laulussa ja voimistelussa oli omat erikoisopettajansa. Parin vuoden kuluttua saatiin kouluun toinen vakinainen opettaja, Gustaf Adolf Wangel. Koulu oli alueen ainoa oppikoulu, ja se laajeni kahden vuoden kuluttua 3-luokkaiseksi. Vuonna 1906 siinä oli jo viisi luokkaa.

Alkeiskouluun pääsi läpäisemällä sisäänpääsytutkinnon, jossa kuulusteltiin uskonnon, suomen kielen, laskennon ja maantiedon taitoja. Oppilaat tulivat pääasiassa kansakoulusta, mukaan lukien seminaarin harjoituskoulu, sekä valmistavista pikkulasten kouluista. Muun muassa presidentti Kyösti Kallio aloitti opintiensä Raahen alkeiskoulussa. Tytöt olivat tervetulleita alkeiskouluun vuodesta 1895 lähtien.

Alkeiskoulukin toimi kirkonmäellä vanhassa, ahtaassa ja jo huonokuntoisessa koulutalossa. Vuonna 1903 koulutaloa korjattiin perusteellisesti, mutta se oli edelleen aivan liian pieni. Rehtori Ingman ajoi innokkaasti uuden koulun rakentamista, mutta opiskelu vanhassa koulutalossa loppui kuitenkin vasta kesällä 1908, kun kirkossa syttynyt tulipalo tarttui myös vanhaan koulutaloon polttaen sen maan tasalle.

Palo antoi lopullisen sysäyksen uuden koulun rakentamiselle. Uuden koulutalon suunnitteli arkkitehti Jac. Ahrenberg. Alkeiskoulu toimi väliaikaistiloissa rakennustöiden ajan, ja aloitti toimintansa uudessa kauniissa kivitalossa 1.9.1912. Uuden koulun eteen suuresti vaivaa nähnyt rehtori Ingman ei ehtinyt sitä kuitenkaan nähdä valmiina, sillä hän kuoli edellisenä talvena. Tuliterän koulun rehtoriksi valittiin vanhin kollega, lehtori G. A. Wangel.

Keskikoulu ja jatkoluokat

Vuoden 1914 syksystä lähtien kaikki alkeiskoulut muutettiin keski-kouluiksi, mutta Raahesta puuttui edelleen yliopistoon valmistava koulu. Tähän tarpeeseen vastaamaan perustettiin vuonna 1915 yksityisten kaupunkilaisten toimesta Raahen keskikoulun jatkoluokat. Uudessa koulutalossa toimivat jatkoluokat sulautuivat niin oppilaiden kuin kaupunkilaistenkin mielissä yhdeksi ja samaksi kouluksi keskikoulun kanssa.

Nikolai II:n luopuessa kruunustaan ja Venäjän vallankumouksen lähtiessä liikkeelle vuonna 1917 suuret muutokset koettelivat myös keskikoulua. Alkuvuodesta 1918 keskikoulun voimistelusali toimi sotilasharjoitusten näyttämönä, ja vasta helmikuussa päästiin jatkamaan koulutyötä. Jatkoluokkien kaikki pojat ja keskikoulunkin pojista varttuneimmat olivat tosin jo liittyneet suojeluskuntaan ja suorittivat vahtipalvelusta. Myöhemmin monet lähtivät rintamalle. Keväällä koulu oli suljettunakin kuukauden ajan, mutta loppuvuosi käytiin kuitenkin koulua. Ensimmäiset jatkoluokilta valmistuneet ylioppilaat saivat lakkinsa vuonna 1919.

Kaiken kaikkiaan jatkoluokkien alkuvuodet olivat hankalia. 1920-luvun alun aallonpohjan jälkeen, jolloin luokilla oli yhteensä vain kuusi oppilasta, alkoi tilanne kuitenkin parantua. Lukuvuonna 1930-31 oppilaita oli jo 64.

Vuonna 1952 jatkoluokat yhdistettiin virallisesti keskikouluun, ja näin synnytettiin kahdeksanluokkainen yhteislyseo ja Raaheen saatiin vihdoinkin valtion ylläpitämä yliopistoon valmistava oppilaitos. Samalla Raahen keskikoulun jatkoluokkien 37 vuotta kestänyt toiminta yksityisenä oppikouluna päättyi. Tilanpuutteesta kärsivä koulu sai uuden rakennuksen Porvari- ja Kauppakoulua vastapäätä sijaitsevalle entisen olutpruukin tontille vuonna 1958.

Suomessa siirryttiin peruskoulujärjestelmään vuonna 1974. Tuolloin tuli kaupungissa toimineeksi 90 vuoden ajan valtion oppikoulu: ensin alkeiskoulu, sitten keskikoulu yksityisine jatkoluokkineen, ja viimeksi yhteislyseo. Peruskoulujärjestelmän myötä yhteislyseosta muodostettiin Merikadun yläaste ja Raahen lukio, joista lukio jäi toimimaan yhteislyseon tiloihin.

Ruotsalainen yhteiskoulu

1880-luvun alussa perustettiin Raaheen yksityisillä varoilla ruotsinkielinen tyttökoulu, fruntimmerskoulu, johon otettiin kuitenkin myös poikaoppilaita, ja niin siitä muodostui pian yhteiskoulu. Koulu valmisti oppilaita osaksi suoraan kauppakouluun, osaksi lyseoiden 5. ja yhteiskoulujen 6. luokalle, mutta ei kuitenkaan yliopistoon. Koulussa oli hyvä yhteishenki, mistä oli todisteena opettajakunnan uskollisuus: neidit Mimmi Palmqvist ja Sanny Montin olivat koulun opettajina koko sen 30 vuotta, jonka koulu toimi, ja neiti Fanny Nyholmkin 27 vuotta.

Koulu lakkautettiin vähitellen luokka luokalta, kun sen valtionapu peruutettiin. Kun vielä kauppakoulukin muuttui suomenkieliseksi, ruotsinkielisellä koululla ei enää ollut tehtävää. Koulun viimeisenä toimintavuonna 1910 siinä oli enää neljä oppilasta.

Jäljelle jäi kuitenkin valmistava pikkulasten koulu, Svenska småbarnsskolan, joka oli perustettu vuonna 1903. Sen opettajana toimi vuosikymmeniä neiti Alma Andersson, tante Alma. Eräskin entinen oppilas muisteli, että koulurakennukseen saavuttaessa tante oli ovella vastassa ja käsiään taputtaen hoki tahtia: et, tu, över tröskeln[4] , jotta tytöt eivät olisi kuluttaneet askelillaan kynnyspuuta. Ruotsia osaamaton pikkutyttö tosin kuvitteli tädin sanovan”Et tuu” eli älä tule.  Svenska småbarnsskolan toimi silloisella Aitakadulla (nyk. Palokunnank. 24) talossa, joka on vieläkin olemassa.

Mamsellikoulut

Aivan 1800-luvun alusta lähtien Raahen lapsilla oli mahdollisuus opetukseen yksityisissä tyttökouluissa tai pikkulasten kouluissa. Useimmat yksityiskoulujen pitäjistä olivat ruotsalaissyntyisiä, naimattomia naisia eli mamselleja, ja heidän valmistavat koulunsa toimivat riippumatta toisistaan, mutta myös toisiaan täydentäen. Mamsellikouluissa kävivät pääasiassa tytöt, pojillehan oli tarjolla kaupungin ylläpitämä koulu.

Tyttöskouluissa opetettiin lähinnä perustietoja: lukemista, laskentoa, kirjoitusta, kristinoppia ja ompelua. Käsitöitä tehtiin monenlaisia, mm. pallistettiin nästyykejä[5] ja ommeltiin tyttöjen vaatekappaleita.

Käsitöistä mieluisinta tytöille oli merkkausliinojen, märkdukien, teko. Liinaan pisteltiin ”sitsilangalla” aakkoset, sukulaisten nimikirjaimet, oma nimi vuosilukuineen sekä kaikenlaisia koristekuvia. Liina toimi sitten mallikuvastona, kun kotona myöhemmin kirjottiin tekstiilejä. Soveliuksen talon laivapatruunin kodin makuukamarin seinällä olevan merkkausliinan on tehnyt 8-vuotias Anna Helena Leufstadius vuonna 1848.

Aivan ensimmäiset kirjoitusharjoitukset tehtiin usein pieneen hiekkalaatikkoon eli ns. santapenkkiin.

Ensimmäinen mamsellikoulu, josta tietoja on säilynyt, oli tante Festinin koulu, jota täti piti Rantakadulla nykyisen Kauppaklubin talossa 1810-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä Raahessa toimivat ainakin Fastin ja Wikbladin tätien koulut ja siitä lähtien monet, monet muut.

1860-luvulta tunnetaan raahelaissyntyisen Eva Charlotta Heickelin ja Gustafva Ekströmin herrastyttöjen koulut. Heickelin mamselli opetti perustietojen lisäksi raamatun- ja yleistä historiaa, maantietoa ja laskentoakin. Hän antoi myös soittotunteja ja perusti myöhemmin Raahen ensimmäisen kirjakaupan.

Tante Gustafva oli puolestaan monipuolisesti sivistynyt nainen, jonka koulu mainittiin Raahen ensimmäisenä ”nykyaikaisena” kouluna. Mamselli Ekström oli piirilääkäri Ehrströmin käly ja piti kouluaan tohtorin talossa Rantakadulla. Hänen kouluunsa pääsivät vain Raahen rikkaimmat tyttäret. Neiti Ekströmin koulussa opiskeltiin jopa ranskaa, saksaa ja piirustusta. Gustafva-mamselli lopetti koulunsa, kun Raaheen perustettiin yksityinen ruotsalainen tyttökoulu 1880-luvulla. Hän ei pyynnöistä huolimatta suostunut uuden koulun johtajattareksi.

Herskapin ohella oli kouluja myös ”yhteiskansan” eli varattoman väen lapsille. Vanhan Auvinska-muorin koulussa opittiin tavaamaan ja lukemaan suoraa. 1850-luvulta lähtien aina 1870-luvulle vähäväkisten lapsia opetti myös Bergströmin mamselli Henriette, ”pieni, nilkku, hyväntahtoinen neiti”. Elisabeth Lindman eli ”Linmannin Liisu”, merimiehen tytär, piti omaakin koulua ennen kuin siirtyi opettajaksi Lybeckerin kouluun.

Oppilasmäärät mamsellikouluissa olivat yleensä pieniä, kymmenen oppilaan molemmin puolin. Tämä johtui koulutilojen ahtaudesta ja siitä, että opettajia oli useimmiten vain yksi. Oppikirjoja oli vähän ja havaintovälineitä ei senkään vertaa. Opetusmenetelmät olivat alkeellisia, eikä opetuksella pyritty ymmärryksen kasvattamiseen, vaan ulkoa oppimiseen. Läksykin kuulusteltiin niin, että oppilas antoi opettajalle lukemansa kirjan, esimerkiksi Svebiliuksen katkismuksen, ja alkoi höpöttää tekstiä ulkomuistista opettajan seuratessa kirjasta läksyn sujumista.

Kurinpitoa ei mamsellien kouluissa tarvinnut kovasti harjoittaa, kun oppilaat olivat pääasiassa tyttöjä. Mitä nyt joskus Bergströmin neiti antoi luunapin tai Kihlgrenin mamselli sitoi liian eläväisen tyttölapsen palmikostaan kiinni tuolinselkämykseen. Klupun käytöstään ala-alkeiskoulussa kuuluisa pastori Wichmann ei koskaan lyönyt yksityiskoulussaan, mutta tyhmyyteen suutahtaessaan ärähti tytölle: ”Sinä senkin pässi!”  Arestiakin saatettiin antaa.

Koulupäivä aloitettiin yleensä kello seitsemältä tai kahdeksalta aamulla, ja se kesti opettajasta riippuen 5-7 tuntia. Välitunteja ei pidetty, sen sijaan keskellä päivää oli parin-kolmen tunnin tauko. Lukukaudet olivat samat kuin ala-alkeiskoulussa. Opetuskielenä oli vuosisadan puoleen väliin saakka yksinomaan ruotsi, sittemmin alettiin käyttää suomeakin. Susiteetin[6] skouluissa eli Ekströmillä, Heickelilla, Bergillä ja Bergströmillä opiskeltiin toki vain ruotsiksi. Auvinska lienee käyttänyt suomea jo 1850-luvulla.

Vuonna 1841 aloitti yksityisvarojen turvin myös sunnuntaikoulu, joka oli tarkoitettu lähinnä käsityöläisten kisälleille ja oppipojille. Maksuttoman koulun opettajina toimivat alkeiskoulun opettajat.

Lybeckerin koulu

Vuonna 1843 Sofia Franzén avioitui Georg Henrik Lybeckerin kanssa ja luovutti hääpäivänään mittavan äidinperintönsä köyhille tytöille tarkoitetun koulun perustamiseksi. Koulu aloitti toimintansa heti seuraavana vuonna ollen maamme ensimmäinen suomenkielinen tytöille tarkoitettu oppilaitos. Koulun virallinen nimi oli Lybeckerin tyttökoulu tai pientenlasten koulu, mutta sitä nimitettiin yleisesti ”Lybeckerin köyhäin tyttöin skouluksi”, sillä oppilaiksi otettiin kaupungin köyhimpien perheiden tyttäriä, etupäässä orpolapsia. Tytöt olivat yleensä noin 10 vuoden ikäisiä aloittaessaan koulun.

Koulussaan tytöt saivat opetusta uskonnossa, laskennossa, kirjoituksessa ja naisten käsitöissä. Ensimmäisinä opettajina toimivat merimies Lindmanin tyttäret Susanna (opettajana 1844-51) ja Elisabeth (”Liisu”, vv. 1851-70). Heidän sisarensa Katariina avusti opetuksessa. Kerrotaan, että itse Sofia Lybecker määräsi Lindmanin sisarukset koulun opettajiksi, hän kun oli käynyt samaa mamsellikoulua sisarusten kanssa ja todennut heidän sopivuutensa kasvattajan tehtävään.

Koulua pidettiin aluksi Lindmanien kotitalossa Aitakatu 25:ssä, nykyisellä Palokunnankadulla. Vuonna 1859 Sofia Lybeckerin nuorempi sisar Helene Bergbom lahjoitti koululle oman talon nykyiseltä Reiponkadulta. Tässä talossa koulu toimikin seuraavat 125 vuotta. Sofian taloksi nykyään kutsuttu rakennus seisoo edelleen paikallaan, ja sen seinässä on koulun muistolaatta.

Koulupäivä aloitettiin rukouksella, minkä jälkeen kuulusteltiin ulkoläksy katekismuksesta ja ”luettiin sisältä” Uutta Testamenttia. Kauno-kirjoitusta harjoiteltiin joka päivä, ensin santapenkillä, sitten kivitaululla ja lopuksi sulkakynällä ja musteella vihkoihin. Parina tuntina viikossa harjoiteltiin oikeinkirjoitusta sanelun mukaan, samoin laskentoa.  Käsitöistä tärkeimpiä olivat ainakin Liisun kaudella kehrääminen, sukan kudonta ja liinavaatteiden ompelu. Opetuksen edistyminen mitattiin joka kevät tutkinnoissa.

Vuonna 1869 koulun opettajan virkaan valittiin Jyväskylän seminaarista vastavalmistunut opettajatar Fredrika Pietilä, joka ryhtyi uudistamaan oppilaitosta kansakoulun suuntaan. Painopiste siirtyi pois käsitöistä ja uskonnosta, ja koululaiset pistettiin jopa voimistelemaan. Kaupunkilaisia eivät uudistukset miellyttäneet, vaan kaupungilla puhuttiin, että ”hyvä skoulu meni pilalle”. Pietilä ei kuitenkaan kauan viihtynyt Lybeckerin koulussa, vaan siirtyi parin vuoden päästä opettajaksi vastaperustettuun Raahen suomenkieliseen kansakouluun.

Kansakoulu aloitti Raahessa 15.2.1872, ja Lybeckerin koulu muutettiin samana vuonna käsityökouluksi. Tuolloin johtajaksi valittiin Sofia Mathlin. Vuonna 1896 aloitti työnsä koulun pitkäaikaisin johtajatar Olga Sarkkila, joka viihtyi tehtävässään peräti 49 vuotta. Hänen aikanaan koulun toiminta tehostui, ja työn tuloksia alettiin esitellä yleisölle näyttelyissä.

Käsityökouluksi siirtymisen jälkeenkin Lybeckerin koulussa opetettiin myös muita aineita. Lukujärjestykseen mahtui kutomisen, ompelun, kaavojen piirustuksen ja pyykinpesun ohella katekismuksen opiskelua, Raamatun historiaa ja laskentoa.

Kansakoulu

1800-luvun puolivälissä alettiin Suomessa ajaa läpi kansakouluajatusta, Uno Cygnaeus etunenässä, ja vuonna 1866 annettiin kansakouluasetus. Oulun läänin ensimmäinen kansakoulu, Salon emäseurakunnan (Pattijoen) ja Saloisten kappelin yhteinen Savolahden kansakoulu perustettiin vuonna 1869, ja se aloitti toimintansa vuoden 1870 syksyllä.

Hankkeen paikallisia tukijoita olivat erityisesti Saloisten kirkkoherra E. W. Borg, piirilääkäri C. R. Ehrström ja kruununvouti N. Lagerlöf, joka luovutti omistamansa Niemelän sotilasvirkatalon koulun käyttöön. Nykyisen Välikylän alueella sijainneeseen taloon ei kuitenkaan ollut kulkukelpoista tietä, joten koulua ei siellä koskaan pidetty. Koulu aloitti Lagerlöfin omistamassa Ollinsaaren kartanossa, ja siirtyi vuoden päästä Öörnin sotilastorppaan nykyiselle Junnilanmäelle, jossa se toimi vuoteen 1899 saakka.

Koska koulu oli lähellä Raahea, sinne tuli oppilaita myös kaupungista. Osa raahelaisista vastusti kouluhankkeita voimakkaasti, joten kaupunkilaislapsille saatiin oma, kaksikielinen kansakoulu vasta tiukan väännön jälkeen vuonna 1872. Yläkoulu pääsi aloittamaan vuonna 1873. Helmikuussa 1873 Oulun Wiikko-Sanomat uutisoi:

”Braahessa avattiin alhaisempi kansakoulu mennä vuonna ----. Oppilaiksi pyrkijöitä oli kosolti. Tänä lukukautena käypi siinä 79 suomalaista ja 36 ruotsalaista lasta.”

Raahen kansakoulu aloitti Lybeckerin koulun vieressä Reiponkadulla, talossa jossa myöhemmin toimi ruotsalainen yhteiskoulu. Oma talo saatiin vuonna 1874, jolloin tarkoitusta varten ostettiin Isontorin – nykyisen Pekkatorin - kulmalta tuomari Häggströmin (Friemanin) talo. Koulun ensimmäiset opettajat olivat neiti Fredrika Pietilä suomenkielisellä puolella ja Olga Slåttsberg ruotsinkielisellä puolella. Apuopettajana toimi neiti Anna Jernberg.

Ruotsinkielinen kansakoulu kuihtui lopulta oppilaiden puutteeseen, ja se lakkautettiin vuonna 1903. Tilanahtaus vaivasi Raahen kansakoulua jatkuvasti. Pientä helpotusta tilanteeseen toi seminaarin harjoituskoulu, joka otti oppilaikseen kaupungin tyttölapsia, mutta sekään ei poistanut ongelmaa. Vasta vuonna 1958 yhteislyseon saadessa uudet tilat entisen oluttehtaan tontille Raahen kansakoulu pääsi asianmukaisiin, kouluksi suunniteltuihin tiloihin eli nykyiseen Keskuskouluun. 

Lapaluotoon perustettiin oma kansakoulu vuonna 1910, ja Saloisten kirkonkylälle vuonna 1912 (Myllymäen koulu).

Kansakoulussa käytettiin aluksi eri aineiden opetuksessa sekä Topeliuksen ”Maamme kirjaa” ja ”Luonnon kirjaa” että Runebergin ”Vänrikki Stoolin tarinoita” – samoja kirjoja, joita sen edeltäjissäkin oli luettu. Vähitellen eri aineet saivat omat oppikirjansa. Opetus- ja havaintovälineitä oli alkuaikoina vain vähän, mutta jo 1900-luvun alussa oli saatavana esimerkiksi fysiikan, kemian ja maantiedon havaintovälineitä.

Havaintovälineistä suosituimpia olivat opetustaulut. Värikkäillä kuvatauluilla oli suuri vaikutus pieniin oppilaisiin, joiden oppikirjoissa kuvat olivat vielä harvinaisia. 1800-luvun lopulla opetustauluja tuotiin ulkomailta, lähinnä Saksasta ja Ruotsista. Ensimmäisen suomalaisen opetustaulusarjan julkaisi WSOY vuonna 1900, minkä jälkeen kotimainen tuotanto kasvoi nopeasti. Koulutarpeiden keskusliike ja Valistus Oy kasvoivat suurimmiksi suomalaisiksi alan yrityksiksi.

Seminaarin mallikoulu

Vuonna 1896 Raaheen perustettiin opettajaseminaari, jolla oli oma harjoituskoulu, nk. mallikoulu. Oppilaiksi otettiin kaupungin kansa-kouluikäisiä tyttölapsia ja jonkin verran myös lapsia kaupungin ulkopuolelta. Seminaari aloitti toimintansa Lindbergin talossa Rantakadulla. Seminaarirakennus harjoituskouluineen, kasvihuoneineen ja opettajien sekä puutarhurin asuntoineen valmistui Pitkäänkariin vuonna 1899. Harjoituskoulu toimi aina seminaarin lakkauttamiseen saakka vuonna 1971, jonka jälkeen siitä muodostettiin Pitkänkarin kansakoulu.

 

-Miska Eilola

 

[1] lukiota

[2] Kevätlukukauden

[3] päättökoe

[4] Yks, kaks, kynnyksen yli.

[5] päärmättiin nenäliinoja

[6] seurapiirin, paremman väen