Kynttilänjalkojen tarina

Raahen museon kokoelmissa on kaksi vanhaa, erikoisen mallista kynttilänjalkaa. Kynttilänjalan alustana on messinkinen soikea vati, johon on kiinnitetty kaksi pidikettä kynttilöitä ja niiden kohottamista varten. Toinen kynttilänjaloista on Pakkahuoneen museossa, toinen Soveliuksen talon ”Laivapatruunin kodin” isännän huoneessa. Nämä, ilmeisesti paikallisen vaskisepän muotoilemat kynttilänjalat ovat luultavasti peräisin 1700-luvun viimeiseltä vuosikymmeneltä. Näihin kynttilänjalkoihin liittyvä tarina on romanttinen kertomus kahden nuoren raahelaisen läpi elämän kestäneestä rakkaudesta ja uskollisuudesta.

Rakastuneet serkukset

Rakkaustarinan päärooleissa on mies nimeltään Johan Sovelius (1770-1852), meriäkin purjehtinut varakas liikemies ja soma serkkunsa, rikkaan kauppiaan Baltzar Freitagin tytär Catharina (1769-1840). Jo aivan nuoresta pitäen kerrottiin näiden nuorten viihtyneen hyvin toistensa seurassa. Kaupunkilaiset odottelivat jännittyneinä tulevia suuria häitä. Viisaat tiesivät kyllä, etteivät serkukset saaneet avioitua, mutta kuninkaan luvalla sellainen olisi mahdollista. Tiedettiin, että lupaa avioliitolle oli haettu. Molemmilla suvuilla oli vaikutusvaltaisia suosittelijoita Tukholmassa ja uskottiin, että lupa saataisiin. Hylkäävä päätös kuitenkin tuli, mutta Johan päätti uusia anomuksensa henkilökohtaisesti. Johan seelasi[1] Tukholmaan, jossa pääsikin esittämään asian itse kuninkaalle, mutta lupaa ei heille vieläkään hellinnyt. Muistitiedot eivät kerro hylkäyksen syytä. Catharina ja Johan vannoivat ikuista uskollisuutta eivätkä ottaneet kuuleviin korviinsakaan muita aviopuolisoehdokkaita. Molemmille olisi kyllä ollut tarjokkaita aivan haitalle asti, sen verran hyvissä varoissa molempien perheet olivat. Catharina ja Johan teettivät itselleen nuo kynttilänjalat, joissa päätettiin polttaa kynttilöitä aina silloin, kun oikein toista kaipasi ja räytyi[2]. Johan asui vihreässä Soveliuksen talossa ja Catharina nykyisen Myhrbergin puistikon, silloisen kauppatorin toisella reunalla, Brahenkadun varrella. Pian alkoivat paikkakuntalaiset nähdä parikynttiläin tuiketta vastakkain sijaitsevien talojen ikkunoista. Useimmiten ne paloivat samanaikaisesti. Kun toinen kynttiläpari syttyi, nähtiin pian toisenkin syttyvän. Kynttilöiden valojen tarkoitus oli kaikkien tiedossa. Liikuttuneina ja uteliainakin seurattiin romanssin jatkumista.

Anomus kuninkaalle

Kun nuori kuningas Kustaa IV Adolf vuonna 1802 saapui Suomen vierailullaan Raaheen, hänet majoitettiin Johan Soveliuksen taloon. Isännän kerrottiin levittäneen pakallisen sinistä verkaa kadulta pihalleen, jottei kuninkaan tarvinnut kenkiänsä liata. Vaikka Johan aivan varmasti kestitsi kuningasta puolisoineen miten parhaiten taisi, ja toimi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, ei lupaa tuolloinkaan herunut.

Suomen sodan jälkeen levisi Raaheenkin tietoja uudesta Suomen suuriruhtinaasta, jonka mainittiin olevan lempeän ja ymmärtäväisen. Uusi avioliittolupa-anomus laadittiin. mutta aikanaan saatu päätös oli taaskin kielteinen!

Vuodet vierivät

Elämä pienessä kaupungissa jatkui. Johan paneutui suuriin liikeasioihinsa toimien samalla kaupungin raatimiehenä. Johan Sovelius muuttui vuosi vuodelta yhä yksinäisemmäksi ja kylmemmäksi. Mutta kaiken kiireenkin keskellä palailivat herkät hetket mieleen. Silloin syttyivät hänen ikkunalleen taas kynttilät valaisten peittelemättömiä ikkunoita ja huoneitakin laivatauluineen. Kun kynttilät syttyivät naapurissa, ei sielläkään ollut verhoja ikkunoiden edessä. Siellä Catharina usein asettui ikkunaan mietteliäänä, väliin istuen sitten lukemaan tai ompelustensa ääreen.

Vuosikymmenet kuluivat. Serkukset jatkoivat yksinäistä elämäänsä toisilleen uskollisina. Valot sammuivat lopullisesti Catharinan kynttilöistä vuonna 1840. Entistä yksinäisempänä, milteipä erakkona, Johan jatkoi elämänsä kulkua, mutta Catharinaansa hän ei unohtanut. Silloin tällöin nähtiin Johanin kynttilöiden vielä tuikkivan ja harmaan, pitkätukkaisen miehen istuvan aatoksissaan asiapaperipinojensa ääressä. Vuonna 1852, eräänä heinäkuisena aamuna löydettiin Johan kuolleena ikkunansa äärellä polvistuneena. Hänen vieressään oli tuo messinkinen kynttiläjalka, jonka kynttilät olivat loppuun palaneet.

PS. Erityisen epäreilun tästä tarinasta tekee se, että Johanin sisar Katarina Sovelius (1783-1862) sai avioitua serkkunsa Josef Nilsson Soveliuksen (1777-1827) kanssa. Katarinan ja Josefin isät olivat veljeksiä: Matts Johansson Sovelius (1726-1795) ja Nils Johansson Sovelius (1737-1802) ja heidän äitinsä olivat siskokset Brita (1742-1808) ja Elisabeth Possenius (1741-1798). Tässä liitossa, jos missä, oli mahdollisuuksia vaikeisiin perinnöllisiin sairauksiin. Vaikka sisaruksilla Johanilla ja Katarinalla oli aika iso ikäero, on Katarina mennyt naimisiin 1800-luvun ensivuosina, samoihin aikoihin, kun veli Johan vielä anoi lupaa omalle liitolleen!

Tämä traaginen Johan liikuskelee yhä vieläkin kodissaan, jossa nyt on ”Laivapatruunin koti” ja museon toimisto.

-Eija Turunen

[1] Purjehti

[2] Kärsi