Talavisia huvituksia

Tuntuu ku sillon mun lapsuuvesa ois talavet olleet kylymempiä ja lumisempia ku nykyjään. Varsinki Rantakavulla saatto pyrryyttää lunta niin palijo, että pienemmät talot aivan hautaantu lumikinosten sissään. Näytti siltä kuin jättiläiskokonen meren hyökyaalto ois seisahtunu räystäitten tasolle.
Oli sitä lunta muillaki kavuilla. Oli niin korkiat kinokset, ettei rotuvaarilta[1] nähäny yli kavun toiselle puolelle. Sitäpaitti piti ussein kaivaa kinosten läpi vain kaitasia solia, joita myöten pääsi kulukeen krannisa[2] praataamasa[3] ja tiitninkiä[4] lukemasa.
Kraatilasi[5] kuukauskaupalla näytti kolomia- nelijääkymmentä kraatia[6] pakkasta ja toisinaan elohopiaki jääty niin ettei päiväkausiin tietty kuinka korkialle pakanen oli noussu.
Akkunakki jääty umpeen että hohottamalla[7] täyty tehä tirkistysreikiä akkunoihin, joista sitte luurattiin ulos ketä kavulla kuluki.
Polttopuukki tahto loppua ja niitä piti säästellen polttaa niin ettei kaikkia huoneita ees pijetty lämminnä. Muistan yhenki talaven, ku isä ei ollu kotona, vaan Kokkolasa vai Vaasasako se oli työasioisa ja me kotona elettiin vain peräkamarisa. Me istuttiin kakluunin eesä praasunpaisteella[8] ja siinä hiilien päällä äiti keittiki eikä köökisä. Se oli minusta mukavaa ja kojikasta.

Kevään tullen lauhtuvat ilmat

Mutta iltasilla hämärän tullesa varsinki kevätpuoleen, ku ilimat alako lauhtua, rupes töppösjalakapoikia kokkoontuun kavulle.
Ihtekusaki kaapunginosasa oli pojilla omat sakkinsa ja kokkoontumispaikkansa. Meillä s´oli siinä meijjän porttikongisa tai sitte Karppisen portilla.
Ensin siinä vähä tuumailtiin mitä ruvettas tekkeen. Jokku yritti vähän aikaa pelata pilijaartia[9] hevoskikkaroilla tai sitte ruvettiin roirosille[10] ja juostiin pitkin kattoja ja pränsolia[11].
Mutta joskus otettiin kelekka, varsinki sillon, ku isompiaki poikia oli mukana ja pantiin joku lakki silimillä makkaan mahallaan kelekasa, jota sitte pyöritettiin ympäri että sokolta meni suunta sekasi. Sitten lähettiin kelekkaa kulijettaan pitkin kartanoita ja solia ja lopuksi jätettiin johonki kummaan paikkaan, josa sokko sai nousta ja kahtua misä oli, ku ensten oli laskenu kahteen- tai kolomeenkymmeneen.
Ussein kyllä tiesi jo hajusta – vaikka oli talavi – että ny´viijjään jonku talon makin[12] alle. Monta kertaa minäki löysin ihteni Karppisen makin katolta ja kerran minut oli viety raatihuoneen plaanan[13] alla kulukevaan viemäriin, mikä onneksi oli jääsä.
Ne oli mukavia poikia, jokka kokkoontu sielä meijän nurkalla.

Impolan Aukusti

Muistan Impolan poika-Aukustin, niin sitä kuhtuttiin, ku isänsäkki oli Aukusti. Ne asu Oomannin kartanolla olevasa pienesä pihamökisä, joka oli niin keheno ja maaperrään vajonnu, että kevväällä lumien sullaisa vesi tuli laattialle seinän ravoista.
Poika-Aukusti oli meitä vanahempi ja isompi, mutta oli mielellään meijjän pienempäin kansa ja olihan siittä palijo apua, jos sattu muijjen kaupunginossain poikasakkein kansa yhteenottoja.
Aukusti oli vissiin rippikoulusa vai muutenko vain isä-Aukusti kerran lujetti pojallaan katekismusta. Oli menneillään uskontunnustus, josa sanotaan ”Jumala Jumalasta, totinen Jumala totisesta Jumalasta” ku Aukusti hyvin kankiasti tavasi että ”nokinen jumala - - -”, mutta sillon isä-Aukusti julumistu ja karijas että ”Kahto p – sees nokinen jumala” ja poika-Aukusti kaappas ulos ja isä peräsä. Sielä ne pottumaalla vähän aikaa juoksi peräjäläkeen ja palasivat sitte harijotuksia jatkaan.
Joskus poikasakki saatto ruveta härnäämään jotaki, joka oli sen verran kouho[14], että lähti ajjaan takkaa. Joskus härnättiin Kärsämäjen Heikkiä, jolla oli semmonen mukava tapa, että ku siltä kysy mistä te´utta kotosin, niin se aina kierautti käjellään naamansa eesä kuin aikos tarttua nokastaan kiinni ja sano että Kärsämäjeltä. Mutta Heikin härnääminen ei ollu oikein mukavaa, ku se otti kirveen käteensä ja uhkas tappaa.
Oon kuullu, että vanahempaan aikaan oli uuvvenkaapunginosan pojilla ollu palijo mukavampaa. Uuvveksikaapungiksi sanottiin Fellmanin kavun eteläpuolella olevaa kaapunginossaa ja meillä keskikaapungin pojilla oli joskus yhteenottoja niijjen kansa.
Mutta siihen aikaan, josta aijjon kertua, eli aivan toisella laijalla kaapunkia, katinhännäsä vanaha merimies ja verkonkorijaaja Silverpärin Jaako. Siittä Paulahariju tietää, että Jaako teki ihtelleen ruumisarkun ja hautakivenki valamiiksi elläissään, hakkas sitä kymmenen vuotta ja pani siihen nimet ja syntymäajat ja luuli voivansa panna kuolinvuojenki, joka oli sitte 1917.
Tämä Jaako tuli sitte joskus katinhännästä Brahenkatua pitkin Mäkelän höytille[15] kuten se pruukas[16] sanua. Se oli koko pitkän päivän istunu verkon ja rysänpaikkuusa ja lähti sitte selänparannus reissulle uuteen kaapunkiin.
Ku Jaako oli sitte saanu muutaman olutlasillisen, tuli se kavulle josa pojat oli oottamasa. Ei tarvinnu muuta ku yks poikajoukosta huuti sotaäänellä
- Kaakka-Jaako -
niin sillon se juoksu alako.
Poikaparvi paineli eellä ja Jaako ikenet irvisä jälesä juosten ja välliin huutain
”Ku minä tulen tänne Mäkelän höytelle niin Jussilan nurkan pojat ne aina huutaa kaakka-Jaako. Vaan ku minä saan ne kiinni, niin minä ryttyytän ettei jää ku sininen nahka luijjen päälle – luijjen päälle ääh!”
Niin sitte juoksu jatku korttelin ympäri pitki pränsolia, pojat eellä ja Jaako peräsä niin kauvon ku Jaako seleves ja poikain harmiksi lähti kävellä tassuttaan katinhäntää kohen ja siihen se lysti loppu sillä kerralla.

-Eero Permi: Suomen helemi

[1] Jalkakäytävä

[2] Naapurissa

[3] Juttelemassa

[4] Sanomalehteä

[5] Lämpömittari

[6] Astetta

[7] Hengittämällä lämmintä ilmaa lasia vasten

[8] Tulen lämmössä

[9] Biljardia

[10] Hippasille

[11] Palokujia

[12] Ulkohuoneen, ulkovessan

[13] Pihatien

[14] Hölmö

[15] Seudulle

[16] oli tapana