Huvilaelämää entis-Raahessa

Ranta-alueet ovat olleet arvokkaita ja arvostettuja elin- ja toimintaympäristöjä kivikaudelta asti. Raahen rannoille on kautta aikain keskittynyt laivanrakennus- ja telakkatoimintaa, muuta teollisuutta ja yritystoimintaa sekä virkistystoimintaa. Yksityinen rakentaminen ranta-alueille alkoi 1800-luvulla ja oli pitkään pääsääntöisesti huvilarakentamista. Joitakin huviloita muutettiin 1900-luvun alussa talviasuttaviksi, mutta varsinaisesti ympärivuotisia asuntoja rannoillemme on alettu rakentaa vasta viime vuosikymmeninä.

1800-luvun puolivälin tienoilta alkaen tuli vanhassa Raahessakin muodikkaaksi vetäytyä keskieurooppalaista esimerkkiä noudattaen kesänviettoon luonnon helmaan. Ensimmäisen ”kesämajan”, kuten niitä tuolloin kutsuttiin, rakennutti tiettävästi pormestari Konstantin Hildén (pormestarina 1856-65) Kraaselin saarelle. Pian myös moni muu porvari teki kesämajan kaupungin ulkopuolelle, meren rannalle ”paetakseen kaupungin arkipäiväisyydestä”. Toki kaupungissa liikkui epidemioita (keuhkotautia ym.), joita näin myös välteltiin.

Suurimman suosion kesäparatiisina sai Lapaluoto. Sen parhaat alueet, Virpiniemi sekä Maivaperän ja Pirttiniemen pohjoisrannat vallattiin huvilakäyttöön nopeasti 1880-luvulla. Vuosisadan vaihteessa huviloita nousi myös Ruottaloon, Mikonkariin, Pitkäänkariin, Ulkofanttiin ja saaristoon, mutta Lapaluotoon oli jo muodostunut oikea huvilayhdyskunta! Tietä viitoitti suurporvari Henrik Montin, joka rakensi kesämajansa Suenreiän rannalle 1870-luvulla. Johan Sovelius toi markkinatuvan Kalajoen markkinaplassilta Pirttiniemeen kesämajakseen, Henrik Sovelius puolestaan rakennutti laivaveistämön tienoille (nykyiseen Varvin kaupunginosaan) kauniin Rosenlund-nimisen huvilan ja sen ympärille komean puiston. Reinin Bellevue Maivaperässä kuului sittemmin Soveliuksille ja toimi myöhemmin Ruona Oy:n konttorina. Matti Junellilla oli pieni ”fiskarstuga” Maivaperässä ja viinatehtailija Möllerillä varvin lähellä melkein meren päälle pystytettyFåfängan (suom. Turhamaisuus!). Lapaluodossa sijaitsee myös alun perin Pitsilinnaksi nimetty, sittemmin Gunillan kummitustalona tunnettu huvila.

Huvilaelämän kulta-aikaa elettiin vuosina 1850-1900. Kesän tullen lastattiin veneeseen perhe, palvelusväki ja kimpsut ja kampsut. Monet perheet viettivät ”kesämajassa” koko kesän. Miehet kävivät töissä ja liikeasioissa kaupungissa, mutta palasivat joka päivä töiden loputtua Lapaluotoon. Kesäkoteihin kuljettiin hevoskärryillä tai venekyydillä. Virpiniemelle kulki kärrytie, jota pitkin pääsi hevosella perille. 1880-luvulla kaupungin ja Lapaluodon välillä liikennöi jopa pieni höyrylaiva,Wega, kuljettaen niin ihmisiä kuin tarvikkeitakin.

Huviloissa elettiin vaatimattomammin ja vapaammin kuin kaupungissa. Ruuankaan suhteen ei pröystäilty, vaan syötiin lähinnä perunaa ja maitotuotteita. Juhannuksena sentään koottiin näyttävä ruokapöytä ja kokoonnuttiin ”valviaisiin” ja kokonpolttoon.

Kapteeni C.A. Swanljungin perheen 9 poikavarsaa ”päästettiin irti” kesäksi Poikala-huvilalla Lapaluodon Heiniemessä. Poikakatras vältteli jopa pesulla käyntiä! Kun palvelustyttö toi pesueelle pesuvettä, kysyivät pojat: ”Onko nyt pyhä?”. Syksyn tullen kaupungissa kyseltiin yleisesti: ”Joko Swanljungin pojat on kaikki saatu kiinni?”

Kapteeni Swanljungin leskellä Sofiella oli myöhemmin toinenkin huvila, Niemi Maivaperässä. ”Siellä tädit istuivat hattu päässä ja saali hartioilla kuistilla kutimineen”, muistelee Gretel Swanljung. Ihan naapurissa oli Ossian Swanljungin (vanh.) huvila ja saman lahden rannalla paljon muitakin huviloita.

Jotaila

Soveliuksilla oli Lapaluodon Virpiperällä Jotaila-huvila, jonka rakennutti kauppaneuvos Fredrik Sovelius. Sen ensimmäinen osa, pienehkö paritupa valmistui vuonna 1883. Hieman myöhemmin rakennusta laajennettiin 3-kerroksisella, 8-kulmaisella tornilla. Rantatonttiin kuului myös laituri, huvimaja, uimakoppi sekä kiskoraiteinen venevaja. Jotailaan pääsi sekä maitse että meritse. Syvän rannan ansiosta jopa pienet höyryalukset saattoivat rantautua Jotailaan. Huvilan ylimmästä kerroksesta näkyi pitkälle Roskan selälle. Varsin likietuinen paikka siis laivanvarustajan kesämajalle!

Sovelius-suvun kantaisän, Jotailan ukon mukaan nimensä saanut huvila oli Soveliusten käytössä ahkerasti 1900-luvun alkuun saakka. Vuonna 1906 se myytiin Raahen Puutavara Oy:lle, jolta se päätyi Raahen Laivaus Oy:lle. Vuonna 1929 Raahen Pursiseura osti Jotailan ja siitä tuli ”Pohjois-Suomen komein pursimaja”. Pursiseura menetti huvilan vuonna 1950 Kristiinan Puu Oy:lle, sillä kaupunki ei jatkanut seuran maanvuokrasopimusta. Huvila palveli em. yhtiön toimistona. Lopulta rakennuskaunotar ränsistyi pystyyn ja purettiin 70-luvun alussa.

Tomtebo

Fredrik Soveliuksella oli Lapaluodossa toinen huvila, 1890-luvulla rakennettu Tomtebo Someronlahden pohjukassa. Fredrikin kuoltua vuonna 1897 nuori leski Ebba nai Arthur Lagerlöfin. Lagerlöfien aikana huvilan nimi suomennettiinTonttulaksi ja sen pihapiiriin rakennettiin huvimaja, uimakopit sekä oma talo palvelusväelle. Arthur Lagerlöf oli kansanedustaja ja liikemies, ja huvila tulikin tutuksi niin liike-elämän johtohahmoille kuin valtiolliselle eliitillekin. Kesäkuussa 1909 huvilalla vieraili Suomen kenraalikuvernööri Vladimir Böckmann.

Alkuperäinen Tomtebo siirrettiin muualle vuonna 1931. Jäljelle jäivät perustukset, tulisijat ja piiput, joiden ympärille rakennettiin uusi Tonttula vuosina 1944-46. Se oli asuinkäytössä vuoteen 1981 saakka, jolloin se siirtyi Raahen seudun Rintamaveteraanien omistukseen toimitaloksi ja kesämajaksi. Tonttula myytiin vuonna 1994 kaupungille (KOY Kummatti) veteraanien jäädessä sinne vuokralaisiksi. Talo joutui 2001 niin pahan ilkivallan kohteeksi, ettei sitä koskaan korjattu. Sittemmin Tonttula jäi kokonaan teollisuusalueen aitojen sisälle ja on nykyään jo purettu.

Lapaluodon huvilayhdyskunta hiipuu

1900-luvun alussa Lapaluodon satama kasvoi ja rautatien käyttö yleistyi. Huvilayhteisön riesana oli myös Lapaluodon sataman levoton liikkuva työväestö. Suuri osa satamajätkistä oli perheettömiä ja asunnottomia, joten he majoittuivat metsässä tehden murtoja ja muuta ilkivaltaa huviloille.

Sataman ja rautatien tulo kosketti ensimmäisenä kapteeni Segercrantzin omistamaa Someron huvilaa. Kaupunki vuokrasi huvilan ympäristön lautatarhalle, mitä Segercrantz pontevasti, mutta turhaan protestoi. Huvilaa ei kukaan halunnut ostaa, mutta se säilyi vuokra-asuinkäytössä. Syksyllä 1944 se oli venäläisten sotavankien leirinä.

Lapaluodon luonnonrauha oli rautatien tulon myötä menetetty, eikä huviloilla enää viihdytty, vaan ne siirrettiin muualle tai purettiin pois teollisuuden alta. Joitain jäi satamaan toimistokäyttöä varten tai muutettiin talviasuttaviksi, ja näin muutamia säilyi nykyaikaan. Esimerkiksi Sivert Lundbergin perikunta teetti huvilastaan talviasuttavan, ja siinä asui sahan toimihenkilöitä 1950-luvulle asti.

Pirttiniemen huvilaelämä loppui 1920-luvun puolivälissä. Virpiperän saha oli palanut ja Juseliuksen sahaa alettiin rakentaa. Swanljungit yrittivät pelastaa Niemi-huvilaansa jäämästä sahateollisuuden jalkoihin, mutta taipuivat lopulta siirtämään sen Lapaluodon tien varteen.

Saarihuvilat

Aiemmin mainittu pormestari Hildénin huvila oli pitkään ainoa saaristoon rakennettu huvila, kunnes vuonna 1898 Salon kihlakunnan tuomari Fredrik Grönroos rakennutti kolmikerroksisen huvilan Isoon-Kraaseliin. Sinne kuljettiin aluksi purjeveneellä ja 1900-luvun alusta lähtien tuomarin hankkimalla moottoriveneellä. Huvilaan saatiin oma puhelinkin jo 1900-luvun alussa. Puhelinnumero oli 23. Uutta kukoistustaan huvila eli 1930-luvulla, jolloin Alma Salo emännöi Kraaselin ”lepokotia” tarjoten siellä täysihoitoa kesäisin.

Ulkofantin saaressa oli purjelaivakaudella lukuisia makasiineja, aittoja ja kalastajien tukikohtia. 1900-luvun alussa sinne alkoi nousta huviloita. Vanhaa Ulkofantin huvila-asutusta edustavat nykyään Pursimaja, Rautaruukin työntekijäin ammattiosasto ry:n n:o 200 vapaa-ajanviettopaikka, Saariahon, Aurion ja Pyhäniemen huvilat sekä Pyhäniemen ja Jortamon kalamajat.

Ulkofantin ensimmäisiä huviloita oli merikapteeni Kankaan vuonna 1913 rakennuttama hirsitalo. Kapteeni eli kuitenkin vain pari vuotta talon valmistuttua, ja hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1917 talon osti kauppias Johan Petter Saariaho. Huvila oli Saariahon perheellä 2000-luvun alkuun saakka. Rakennuksen kaksikerroksinen avokuisti muutettiin umpinaiseksi vuonna 1924. Samalta ajalta on jugendtyylinen ulkolaudoitus, jonka alta löytyy alkuperäinen punamullattu pystyvuorilauta. Huvilan sisäpuolinen panelointi 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä on säilytetty. Vuodesta 2002 huvila on toiminut Miilukangas Ky:n henkilökunnan koulutus- ja virkistyspaikkana.

Aurion 1920-1930-luvulta periytyvä huvila on kaksikerroksinen kapearunkoinen hirsirakennus, jossa on koristeellinen katettu avoveranta. Huvilan paikalla on tiettävästi sijainnut vanha kalastajien verkkovaja. Pyhäniemen huvila on tyypillinen vuosisadan alkupuolen kapearunkoinen hirsirakennus, jonka toiseen kerrokseen on myös sisustettu asuintilaa. Huvilan rannassa on kaksi kalamajaa muistuttamassa Ulko-Fantin vanhasta käyttötarkoituksesta. Pyhäniemen kaksikerroksinen hirsinen kala-aitta on 1800-luvulta.

Pursimaja on kaksikerroksinen ja hirsirunkoinen, alkujaan yksityinen huvila 1900-luvun alusta. Paikka oli alun perin jaettu kahteen eri huvilapalstaan, joista toinen kuului maisteri Johannes Latomaalle ja toinen Jenny, Erkki ja Elli Siipolle. Pursimajan vanhimmat osat ovat entistä Siipon huvilaa, joka on rakennettu 1910-luvulla. Nykyään palstat rakennuksineen ovat Raahen Purjehdusseuran omistuksessa. Seura lisäsi vuonna 1953 rakennukseen saliosan, jota jatkettiin lautarakenteisella avoterassilla 1990-luvulla.

Pursimajan naapurissa Pikkulahden rannalla sijaitsee myös kaikille raahelaisille tuttu AO200:n vapaa-ajanviettopaikka, ”Kakssatasen maja”. Ensimmäisen huvilan tälle komealle paikalle rakennutti hautakiviveistämön omistaja, tehtailija John Kivinen vuonna 1929. Vuorineuvos John Grundström, legendaarinen ”Sokeri-Jussi”, osti paikan vuonna 1930 ja rakensi uuden rankorakenteisen porvarishuvilan, joka seisoo edelleen paikoillaan. Rakennus oli ensimmäisiä rankorakenteisia huviloita Raahessa ja tyypillinen esimerkki 1930-luvun huvilasta etelään antavine lasiverantoineen ja toisen kerroksen parvekkeineen.

Grundström myi huvilan Santaholma-yhtiöiden kassanhoitaja Heikki Myllylälle vuonna 1939 ja Myllylän perikunta puolestaan AO 200:lle vuonna 1977. AO 200 on kunnostanut rakennuksen entistä tyyliä kunnioittaen ja säilyttäen jotain alkuperäistä myös sisätiloissa. 1990-luvun puolivälissä huvilan lasiveranta tehtiin umpinaiseksi ja laajennettiin koko rakennuksen levyiseksi saliksi. Lähempänä rantaa on uudempi pyöröhirsinen, yksikerroksinen rakennus kokous-, keittiö- ja saunatiloineen.

Preiskarin saaren 1800-luvun lopulta periytyvässä huvilayhdyskunnassa on useita kookkaita hirsihuviloita. Saaren itärannalla seisova Pehkosen huvila on tiettävästi sijainnut alkujaan Pirttiniemessä ja siirretty sieltä Preiskariin vuonna 1900. Vuonna 1949 huvilan toinen kerros siirrettiin Miljoonaperälle Oikokadun varteen asuinrakennukseksi. Pehkosen huvilan naapurissa on Tage Unnbomin 1930-luvun alussa rakennuttama huvila alun perin Sovioille kuuluneine runsasmuotoisine huvimajoineen.

Preiskarin etelärannalla sijaitsevaan 1800- ja 1900-luvun taitteessa rakennettuun kaksikerroksiseen Suorsan, entiseen Elomaan, hirsihuvilaan on 1900-luvun alkupuolella tehty jugend-tyyliset julkisivut. Huvilassa on kolmikerroksinen torniosa, jossa on kauniin koristeellisia ikkunoita.

Ilolinna

Entis-Raahen hauskimpia kesäisiä huvipaikkoja oli ”Ilolinna”. Pitkänkarin tien päässä meren rannalla olevassa pitkässä, punaiseksi maalatussa rakennuksessa oli iso sali ja kaksi kamaria. Ilolinna ja sinne vievä linjatie rakennettiin 1860-luvun puolivälissä kveekareilta saaduilla varoilla. Mestarina hääri Matts August Sovelius, kauppias Ahlholmin vävy lahjoitti taloon komeat tapetit ja muutkin porvarit osallistuivat talon kustannuksiin.

Ilolinnassa kaupungin kerma piti kesähuvejaan. Tehtiin veneretkiä merenselälle ja saarille ja palattiin Ilolinnaan syömään ja juomaan. Keitettiin uusia perunoita, syötiin voileipiä ja juotiin kahvia, leikittiin piirileikkejä ja tanssittiin. Juhannuksenviettopaikkana Ilolinna oli ehdoton, ja kokkotulien polttaminen kuului asiaan.

Myöhemmin Ilolinna on toiminut muun muassa lasten kesäleirien pitopaikkana. Allekirjoittanutkin on kerran ollut sellaisella (ikimuistoisella!) leirillä mukana. Vieläköhän disko-siskon diplomi löytyisi vanhempieni autotallista…?

huvilatutkimusten myötä lapsuusmuistoihin vaipui museumimamselli Miska