Ilminatsuunista ja kynttilöistä ikkunoilla

Näinä pimeinä aikoina syntyy joka vuosi keskustelu siitä, onko pihalle viriteltävät valohommelit kaamos- vai jouluvaloja. Mielipiteitä ja näkökulmia on joka lähtöön. Härkätorin puistoon sytytellään tulevana perjantaina talvivalot. Tuosta valaistuksesta voisi melkein käyttää entisaikojen tapaan nimitystä ilminatsuuni, mutta toisaalta ei, sillä ilminatsuunilla ilmaistiin jotain juhlavaa hetkeä tai päivää, ei viikko tolokulla palavia valoa. No eihän tuolloin aikoina entisnä sellaiseen ollut edes mahdollisuutta. Valo oli tyyristä miten tahansa tuotettuna.

Juhlavalaistukselle eli tuolle ilminatsuunille oli aina joku pätevä syy. 1700-luvulla kaupungeissa oli tapana sytyttää juhla-aikoina kaksi kynttilää kadunpuoleiselle ikkunalle. Kynttilöillä juhlistettiin sekä kotia että katua. Sopivia juhlapäiviä olivat erityisesti kuningashuoneen merkkipäivät ja esimerkiksi joulu. Entis-Raahesta tiedetään, että jouluna jokainen, joka vaan pystyi, valaisi talonsa ikkunat kynttilöin. Kaupunki ”lyysäsi” ihanaisesti joulukirkkoon tulevien maalaisten mielestä. Maalaisten ja kaupunkilaistenkin ihastuksen voi hyvin ymmärtää, katuvalaistusta ei ollut käytännössä laisinkaan ja ikkunoissa tuikkivat kynttilät valaisivat normaalisti niin hämäräiset näkymät häikäisevästi. Niinhän ne Juhani ja Liisikin näkivät kirkkomatkallaan ”joka ikkunalla kaksi kynttilää.”

Tuo hallitsijain merkkipäivien huomiointia jatkettiin myös suuriruhtinaanmaassa. Tietysti myös kruunupäiden vierailun sattuessa kohdalle kaupungit valaistiin niin kynttilöin kuin juhlavin soihduinkin. Myöhemmin 1800-luvulla kahdella kynttilällä alettiin ilmaista kytevää kapinointia ja suomalaisuusaatteen kasvua. Hallitsijan merkkipäivien sijaan kynttilöitä poltettiin esimerkiksi kansallisrunoilijamme ja oman aikansa superjulkkiksen J.L.Runebergin tai J.W.Snellmanin syntymäpäivänä. Sortovuosien aikaan tuosta Runebergin päivän vietosta tuli Venäjän vastaisen protestoinnin ilmentymä.

Kynttilöiden koodikieltä tarvittiin myös 1900-luvun alussa jääkärikoulutukseen lähteneiden nuorukaisten etappireiteillä. Salaiset reitit kulkivat korpimaita pitkin Ruotsiin ja sieltä Saksaan. Reittien varsilla oli taloja, joissa matkalle lähteneet saivat levähtää ja syödä. Jotta nämä nuorukaiset eivät olisi joutuneet käräyttäjien ja kätyreitten kynsiin, oli sovittu merkkikielestä: jos talon ikkuna oli pimeänä tai sillä paloi yksi kynttilä, saattoi talossa olla santarmi tai joku muu vaaratekijä, jos ikkunalla paloi kaksi kynttilää, taloon saattoi turvallisin mielin mennä.

Kaksi kynttilää ikkunalla jatkoi elämäänsä tämänkin jälkeen. Joku lukijoista saattaa muistaa, että ainakin männä vuosina kuului itsenäisyyspäivänä asiaan sytyttää kaksi kynttilää palamaan kadunpuoleisille ikkunoille. Kynttilät sytytettiin klo 18.00 ja sammutettiin kahden tunnin päästä. Varsinaisesti kahta kynttilää itsenäisyyspäivän kunniaksi alettiin polttaa vuonna 1927 Itsenäisyyden liiton aloitteesta. Alkuun kynttilöitä ei poltettu läheskään joka huushollissa. Tapa yleistyi vasta sotien jälkeen, olihan itsenäisyys tullut entistä kalliimmaksi ja arvostetummaksi. Sittemmin tätäkin tapaa pidettiin radikaalien piireissä taantumuksellisena hapatuksena, kuten niin montaa muuta sotaan liittyvää asiaa. Muistelen kuitenkin, että 1960- ja 1980-luvuilla kynttilöitä paloi lähes kaikkien kotien ikkunoissa joulukuun kuudennen iltana. Monetkohan tekokuitukartiinit kärähti? Pitääpä muistaa tulevana itsenäisyyspäivänä käydä pällistelemässä, josko tapa on vielä voimissaan vai onko sähkökyntteliköt syrjäyttäneen tämän tradition.

Mutta miksi juuri kaksi kynttilää? Asialla on ainakin yksi erinomaisen looginen selitys. Entisajan taloissa ikkunat olivat yleensä kaksiruutuisia, oli luontevaa laittaa kynttilät molemmin puolin keskipienaa.

Kynttilöiden kanssa tuuskasi museotantti Turunen

Julkaistu alunperin 15.11.2016.