Kolmesti haudattu

Tiesittekö arvoisat museuumiblogin lukijat, että Raaheen haudattiin Herman Felmingin lisäksi toinenkin Suomen sodassa menehtynyt vainaja? Alma Söderhjelm mainitsee hänet historiateoksessaan (Raahen kaupunki 1649-1899). Alma kirjoittaa näin: Eräs Flemingin taistelutoveri, Bruncrona, tuotiin myös Raaheen, ja hoiti häntä täällä kaupungin lääkäri, tohtori Hjertman. Hänkin haudattiin tänne, mutta hautaa ei ole löydetty. Jokunen vuosi sitten, kun esittelimme Kruununmakasiinilla komeaa vapaaherra Herman Flemingin tarinaan liittyvää sydänkorua, tuo kadoksissa ollut hauta herätti kyllä museotantin kiinnostuksen mutta se jäi kiireitten jalkoihin. 

Lähes kaikkitietävä Heikki Impivaara kirjoittaa julkaisussaan Lisiä Raahen kaupungin historiaan seuraavasti: Että Bruncrona olisi haudattu Raaheen, ei pitäne paikkaansa. Eräs Flemingin lesken kirje (päivätty Turussa maaliskuun 29:nä 1809 ja osotettu kauppias Mikael Montinille – nykyisinkin vielä tämän perillisten hallussa Raahessa), jonka olen nyttemmin saanut nähdäkseni, sisältää näet kohdan, josta käy ilmi, että Bruncrona vietiin Täältä Turkuun, jonne Flemingkin olisi kuletettu, ellei se olisi ollut hänen aikanaan vaimolleen lausumaa nimenomaista toivomusta ja tahtoa vastaan.

(Impivaara oli pöyristynyt Söderhjelmin kirjan puutteellisuuksista ja kirjoitti murskakritiikin Historialliseen Aikakauskirjaan nro 4 vuonna 1912 pian kaupunkihistorian ilmestyttyä. Impivaaran ”Lisät” julkaistiin lukuisilla oikaisuilla varustettuna Raahen Sanomissa nk. nurkkanovellina tammi-elokuussa vuonna 1913.)

Kuten museuumiblogin lukijat ovat varmaan huomanneet, täällä museoelämässä joku ajan tai muun puutteen takia tutkimatta jäänyt kiintoisa seikka/esine tupsahtaa eteen ihan toisaalla. Niin kävi tälläkin kertaa. Jokunen vuosi sitten museotantti luki lukuisia hautajaisiin ja kuolemaan liittyviin tapoihin ja perinteisiin keskittyviä tutkimuksia ja artikkeleita. Ja kas, Bo Lönnqvistin erinomaisessa teoksessa Dödens ansikte, tuo toinen vainaja tuli vastaan. 

Viimeinen leposija hakusessa

Tarina menee näin: Tenholasta kotoisin oleva kapteeni Georg Wilhelm Bruncorna (s.1775) haavoittui Pyhäjoen taisteluissa huhtikuussa 1808 ja menehtyi saamiinsa vammoihin täällä Raahessa saman kuun 17. päivä. Lankonsa kenraalimajuri Johan Fredrik Aminoff pystyi aktiivisesta sotatilasta huolimatta järjestämään hänelle komeat hautajaiset ja Bruncrona haudattiin Raahen kirkkomaahan. Samaan kirkkomaahan haudattiin eversti Herman Fleming parin päivän päästä. Reilun vuoden lepäsi kapteeni Bruncrona Raahen kirkkopuiston mullissa. Elokuussa 1809 hänen arkkunsa siirrettiin vainajan kotikonnuille Tenholaan, jossa se sijoitettiin Prästkullan kartanon hautakappeliin. Prästkullan kartanon omisti tuolloin Bruncronan lesken Eleonora Elisabeth Charlotta Tauben suku. Kenraalimajuri Johan Fredrik Aminoffin kerrotaan pitäneen tässä toisessa seremoniassa kovin koskettavan hautauspuheen. Kapteenin tomumaja ei saanut vieläkään olla rauhassa, vaan lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen se siirrettiin uudelleen. Viimeinen leposija tehtiin Bruncronan perheen omistaman Karsbyn kartanon maille vuonna 1844. 

Muistoesineitä

Bruncronan menehtyessä vaimonsa Eleonora Elisabeth Charlotta Taube oli kolmenkymmenen, pojat Abraham Reinhold noin 5-vuotias ja nuorempi Evert Wilhelm vain vuoden ikäinen. Muistoksi miehestään ja isästään he saivat rintamalta kapteenin omaisuutta: pistooleja, kanuunankuulan repimän päällystakin, univormun frakin, lievetakin ja housut. Tavaroita ja vaatekappaleita vaalittiin rakkaana muistona kotona, kunnes ne lahjoitettiin v. 1876 Helsingin historialliseen museoon eli nykyiseen Suomen Kansallismuseoon. Esineistöä on myös Turun museokeskuksessa.

Bruncronalta säilyi sotaretkeltä myös lompakko ja rukkaset. Lompakossa oli sisällä kapteenin veljen maalaamat miniatyyrimuotokuvat vaimosta ja pojista. Poikien kuvan yhteydessä on ruotsinkielinen teksti: ”Pappa! Kunniasi on meidän kunniamme, antamasi esikuva ainoa perintömme”. Eleonora-rouvan kuvassa on teksti ”Ole rauhassa Wilhelmini! Näemme jälleen, joko ajassa – tai ikuisuudessa.” Rukkaset ovat tätä nykyä Turun museokeskuksen kokoelmissa ja ne esiteltiin museokeskuksen kuukauden esineenä 2.11.2015. Käykäähän kurkkaamassa netissä.

Mahtaakohan Raahen seurakunnan asiapapereista löytyä mainintaa siirrosta? Tuon ikäiset paperit lienevät siirretty aikoinaan Oulun Maakunta-arkistoon eli nykyiseen Kansallisarkiston Oulun toimipisteeseen. Moinen vainajan siirtäminen lie tuiki harvinaista. Hautarauhahan on yleensä rikkumaton, mutta onko pyyntö tullut tarpeeksi korkialta ja tärkiälta taholta? Ken tietää. Täytyypä joskus arkistossa käydessä ottaa asiasta selevää.