Kortistointia, luettelointia ja tahatonta komiikkaa

Sen edelleen mysteeriksi jääneen ”valkoinen, ei kovin kevyt” –esineen (ks. museuumiblogi 14.2.2018) lisäksi Raahen museon valloittavissa kokoelmissa on monta muutakin ihmettä. On ”Majavan työt Lapinmaassa. Entuutesta”, se on peltipurkkiin asetettu majavan syömä puukappale. Lisäksi löytyy esimerkiksi Raahessa kasvanut kirsikka sekä Hailuodosta löytynyt tryffeli. Kirsikan lahjoitti kauppaneuvoksetar Louise Franzén ja tryffelin museomme perustaja tohtori Ehrström. Nuo luonnonannit säilöttiin spriihin samaan pieneen pulloon. Ajan hammas jyrsi pullon luonnonkorkkisen korkin epätiiviiksi ja sprii haihtui, mutta kiinteät ainekset säilyivät. Olen pidellyt käsissäni tuota pulloa ja ihmetellyt sen pohjalla olevia rusinanomaisia kokkareita. Esinenumeron ja -luettelon perusteella pääsin selville kokkareista ja niiden lahjoittajista.

Ideaalitilanteessa joka ikinen museoesine olisi luetteloitu ja numeroitu. Luettelointi pitää sisällään esineen kuvailun, mitat, materiaalin, käyttötarkoituksen jne ja tietysti lahjoittajan. Nykyään esineet kirjataan sähköiseen kokoelmanhallintajärjestelmään asiasanoineen, mutta entisinä aikoina esineet kirjattiin luettelokirjaan ja sittemmin niistä tehtiin myös esinekortit. Ehrströmin aikana kirjattiin (ihan vaan paperiarkille) lahjoittaja, esine ja alkuperä, ei muuta. Vähitellen 1900-luvun kuluessa Museovirasto alkoi lähettää museoille ohjeita esineluetteloinnista ja tarkoitusta varten hankittiin omat luettelokirjat eli diaariot. Välillä joku historianopiskelija Helsingistä tuli apuun ja monen sortin maisteria kävi tutustumassa ja neuvomassa. Museokortistoja on yleensä kaksi, toinen on numerojärjestyksen mukainen ja toinen esineryhmittäin luokiteltu: huonekalut, tekstiilit, soittimet, työkalut jne. Museomme esineryhmien joukossa on myös luokka nimeltään ”Ajokalut ja niiden osat”. Menneinä vuosikymmeninä tuo ”ajokaluluokka” oli varma paikka tyystin kateissa olevalle esinekortille, joita ei löytynyt siitä loogiseksi ajatellusta luokasta. En käsitä kuka niitä kortteja sinne livautteli, mutta näin vain oli. Ehkä tohtori E:n henki kulijaili kanssamme.

Museotanttikin on muinaisella 1980-luvulla ollut talossa ihan niillä töin, että on luetteloinut museon esineitä korteille. Esinekortit kirjoitettiin ensin käsin ja aikataulun salliessa kirjoitettiin puhtaaksi joko käsin tai kirjoituskoneella. Korttiin tehtiin myös piirros esineestä. Muistanpa erään hyisen syyspäivän, kun istuin Pakkiksen kultasepänhuoneessa kortistoimassa esineitä takki päällä, näpit aivan jäässä. Kirjaamistyöhön valjastettu lyijykynä tipahti kohmeisista näpeistä lattialle ja pyörähti lattianrakoon ja sitä myöten lattianalussyövereihin. Siellä se on edelleen varmassa tallessa.

Mennäänpä takaisin sinne ajalle ennen ammatillista museotyötä. Kovasti arvostamamme museon johtokunnan jäsenet ja muut vapaaehtoiset luetteloivat esineistöä parhaan tietämyksensä mukaan. Joku luetteloija on järkähtämättömällä järjestelmällisyydellä luonnehtinut kaikki vähänkään fiinimmät tekstiilit damastiksi. Toiset luetteloijat olivat harvasanaisempia kuin toiset. Esine nro 437 on kortiston mukaan ”Taulu. Kankainen”, ei mitään muita tietoja. Jossain vaiheessa museon esinekortteja alettiin kirjoittaa puhtaaksi kirjoituskoneella. Tuohon aikaan lyöntivirheiden korjaaminen oli työlästä, ellei mahdotonta, jos ei halunnut suttuista lopputulosta tai tuhlata tyyriitä luettelokortteja. Museotanttia jaksaa aina vaan ilahduttaa esinekortti numero 2139: ”Naulakko. 5 messinkikoukkua, koko 39,5 cm x 15,5 cm etupuolella vaate, siinä neukottuja joristeita”. Kyseinen naulakko on ostettu K.Lagerlöfin huutokaupasta l. auksuunista. Nuo neukotut joristeet, niin kiehtovalta kuin ne kuulostavatkin, eivät ole jo kadonnutta kansanperinnettä tai nykyään tuntematon käsityösortti vaan väärin kirjoitettuja (luonnehdittuja ja) ristipistoja. Tarkkaan ottaen ristipistot/petit point –pistot on kyllä saatu aikaan neulalla ja langalla, mutta ainakin nykyihminen mieltää neulomisen kutomiseksi.

Museotantin ei kyllä kannattaisi naureskella toisten kirjoistusvirheille. Itse on kirjoittanut potikosta p.o. optikko ja loi tohtori Ehrströmille kansainvälisen uran kertomalla, että hän toimi Torinossa. Erkkahan tuli Raaheen Torniosta. Puhumattakaan käsinkirjoitetusta tekstistään ”vaikuttajanaiset”, joka sai kirjoittajalta itseltään tulkinnan ”vaikeuttajamairet”.