Kylläpä piisas lautasia! - Bergbomin auksuuniluettelosta poimittua
Aivan erityisen hyvä tapa tutustua entisajan ihmisten elämään on tutkailla perunkirjoja ja muita pesänselvitykseen liittyviä asiakirjoja. Jos omaisuus on vainajan jälkeen huutokaupattu, on nykytutkijalla edessään huisin mielenkiintoinen lähdeaineisto. Tällaisen aarteen äärelle pääsin, kun sain käsiini hovineuvos Gabriel Bergbomin perukirjan ja hänen kuolemansa jälkeen pidetyn huutokaupan eli auksuunin luettelon.
Hovineuvos Gabriel Bergbomin vaimo Catharina Elisabeth Peldan oli kuollut jo kymmenkunta vuotta aikaisemmin, aikuisiksi asti kasvaneet kaksi poikaa olivat luoneet komeat virkamiesurat muualla kuin Raahessa, eikä viidestä naimattomasta tyttärestä kuviteltukaan eläjiksi tilalla. Bergbomin tyttäristä vanhin, raahelaisittain legendaarinen ”Päripumin mamselli” (se väärän biisin soittaja), oli avioitunut maisteri Chydeniuksen kanssa ja muuttanut eteläiseen Suomeen. Perikunnalla ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin myydä tila rakennuksineen, kiluineen ja kaluineen. Huutokauppa pidettiin hovineuvoksen lokakuisen kuoleman jälkeen 4.-7.12.1838.
Huutokauppaluettelon mukaan Raahen herrasväki tai lähinnä herrat, olivat innokkaina huutamassa itselleen Bergbomin irtaimistoa. Ja tavaraa riitti. Arvokkaimpina oli kultaesineitä ja hopeaisia kahvi- ja teekannuja ym. tarjoiluastioita, kynttilänjalkoja, korvakoruja ja niin edelleen. Mööpeli- eli huonekaluluettelossa huomio kiinnittyy mahtavaan määrään erilaisia sohvia. Huushollissa oli seitsemän erilaista sohvaa, joille jokaiselle oli 6-10 samaan sarjaan kuuluvaa tuolia, nojilla tai ilman. Osa istuimista oli pehmustettu, osassa nahkaverhoilu taikka vihreä kangas. Lisäksi oli 12 yksinkertaista toppaamatonta eli pehmustamatonta tuolia. Oli vaatekaappeja, erilaisia kirjakaappeja, senkkejä ja lipastoja. Kirjoituspöytiä, ruokapöytiä klahveilla ja ilman, sekä mahonkinen pöytä ja lautapelipöytä. Tietysti irtaimistossa oli sänkyjä sekä vuodekatoksen kultakoristeiset pylväät.
Isompienkin kallaasien pito kartanossa onnistui, sillä siellä oli sinikoristeinen serviisi eli astiasto, johon kuului 8 tusinaa matalaa lautasta, 5 tusinaa syviä lautasia ja 1,5 tusinaa pienempiä lautasia. Lisäksi oli kaksi terriiniä, 15 erikokoista karottia, 10 erikokoista tarjoiluvatia, kaksi skoolia pitkävartisilla kauhoilla sekä kaksi kannellista voiaskia. Tämän yhtenäisen serviisin lisäksi on muunlaisia lautasia ja astioita suuret määrät: mm. 16 paria teekuppeja, kiinalaista posliinia oleva punssimalja, englantilaisesta savesta tehtyjä putinkivormuja, posliinisia konvehtikoreja ja –vateja, 18 kultareunaista, hiottua viinilasia, 8 isompaa kaiverrettua viinilasia, sylttiskooleja.
Talosta löytyi tietysti myös viinapannu ja samaan tarkoitukseen tarkoitettu tislauspannu. Kattiloita, pannuja ja patoja, läviköitä eli turslaimia, riivin- eli raastinrautoja, pasteijamuotteja, tarjottimia, kynttilänjalkoja ja halstari ym. oli kupari-, tina-, messinki- ja rautatavaroiden joukossa.
Lasten huvituksena, tai miksei aikuistenkin, talossa oli ollut Laterna Magica eli taikalyhty, jolla pystyttiin heijastamaan kuvia esim. seinälle. Lisäksi oli viulu, huilu ja rumpu. Bergbomin laaja kirjastokin myytiin huutokaupassa. Harmillisesti auksuuninpitäjä ei ole kirjannut kirjojen nimistä ylös kuin kaksikymmentä, kirjoja tai niistä koottuja pompseja oli kaikkiaan 87.
Raahelaisherrat uudistivat garderobejaan hankkimalla auksuunista frakkeja, housuja ja liivejä, osa varmaan peräisin Bergbomin virka-asuista. Myöskin pukumiekkoja ja muita miekkoja ja floretteja huutokaupasta lähti herrojen mukaan. (Oli myynnissä kaksi pientä kanuunaakin.) Sangen kiintoisa vaatekappale oli pesukarhuturkki vihreällä kashmirpäällisellä, kaulus ja rannekkeet karhua. Vaatetavara oli kaikin puolin miehekästä, tekivätkö tyttäret jonkinlaisen jaon äitinsä vaatteistosta hänen kuolemansa jälkeen, ehkä. Tietysti huutokaupassa myytiin pöytäliinoja, lakanoita, polstereita ja polsterinvaaruja eli tyynyjä liinoineen ja muita kodin tekstiilejä.
Kartanossa on ajeltu neljänistuttavilla korkeilla kuomuvaunuilla tai pienemmillä keltaiseksi maalatuilla kieseillä. Lisäksi oli muita vaunuja ja kärryjä sekä rekiä ja sipikka. Monenlaisia arkkuja, kirstuja ja kapsäkkejä lähti myös kartanon huutokaupasta uusiin koteihin. Ja kymmeniä piippuja, muutamat piippuhyllyt ja myös mynnejä eli imukkeita, johon savuke laitettiin.
Museoetsivän mieltä tietysti kiehtoo se ajatus, josko joku meidän laajan kokoelmamme esineistä pystyttäisiin identifioimaan tästä auksuunista huudetuksi, se olisi hauska lisä esineen provenienssiin eli ”elämäkertaan”. Muuten, vastikään Raaheen muuttanut ja hieman suuruudenhullua taloaan Rantakadulle (nyk. raatihuone) rakennuttanut tullinhoitaja Brunow oli yksi innokkaimmista ostajista tässä auksuunissa.
Ollinsaaren kartanon osti Salahmin ruukin inspehtori Samuel Aspegren. Hovineuvos Bergbomin tyttärille vuokrattiin talo kaupungista nykyiseltä Kauppakadulta. Kirkonkirjojen mukaan siskokset eivät kuitenkaan muuttaneet sinne, vaan heille ostettiin talo nykyiseltä Reiponkadulta. Vanhat raahelaiset muistelivat Samuli Paulaharjulle mamsellien olleen hieman erikoislaatuisia, sommaita, Raahen murteella ilmaistuna. (Tuon Bergbomin neitien talon ostivat v. 1859 Helene ja Carl Gustaf Bergbom, joka oli näiden kaupunkiin muuttaneiden mamsellien veli. Bergbomit lahjoittivat talon Sofia Lybeckerin tyttökoulun koulutaloksi. Lybeckerin koulun perustaja Sofia Lybeckerhän ( os. Franzén) oli Helene Bergbomin sisko.)
Auksuuniluetteloa ällisteli museotantti Turunen