Lastentansseissa

Museotantti törmäsi taannoin parissakin lähes muinaisessa muisteluksessa tapahtumaan nimeltä lastentanssit. Molemmat muistelijat kertovat lastentanssien olleen yleisiä Raahen herrassöötingeissä. Pitihän seuraelämän tärkeä ainesosa, tanssiminen osata oikein ja nurin ja vaikka unissaan. Entiseen aikaan ei riittänyt se, että hötkytteli itekseen jotakuinkin mussiikin rytmissä miten parraaksi näki. Ehei, tanssiaskeleet, pyörähdykset, kumarrukset ja kävelyt piti osata takitilleen oikein kunkin tanssilajin kohdalla. Vaikka muistelijoilla on ikäeroa likemmäs kolmekymmentä vuotta, ovat tarinat hyvin samankaltaisia.

Entis-Raahelle ja varmaankin kaikille pikkukaupungeille oli tyypillistä, että porvari- ja virkamiesperheet kiertyivät tiiviisti sukulaisiksi (monesti taktisten ja suunniteltujen) naimakauppojen kautta. Niinpä erityisesti vanhempi sukupolvi tituleerasi toisiaan serkuiksi, vaikka varsinaisesta ”serkkuudesta” ei ollutkaan kyse. Varakkaampi väki piti tiiviisti yhteyttä, visiittejä tehtiin puolin ja toisin. Raahelle ominaista oli kuulemma kustavilaisen ajan perintönä mutkaton seuraelämä ja konstailematon yhdessäolo, jonka myös nuoremmat sukupolvet olivat omaksuneet. Museotantti on joskus noista entisajan visiteeraustavoista kirjoitellutkin.

Seuraelämään totutteluun kuului siis myös tuo tanssimisen jalon taidon opettelu. Lastentansseja pidettiin vähintäänkin kerran kuussa. Tansseja pidettiin yksityiskodeissa, ne alkoivat iltapäivällä kello kolmen aikaan ja päättyivät illalla kahdeksalta, viimeistään yhdeksältä. 1850-luvulla syntynyt muistelija kertoo osallistuneensa ensimmäisiin lastentansseihinsa 6-7-vuotiaana. Tapahtuma oli selvästikin tärkeä ja siihen panostettiin. Ensikertalainen sai elämänsä ensimmäiset saappaat, ne olivat kiiltonahkaa, niiden varsien sisään sujautettiin sinisestä kankaasta valmistetut pitkät housut. Lisäksi asuun kuului kaunis punarantuinen, punaisilla lasinapeilla varustettu silkkiliivi sekä pieni sininen takki. Kuulostaa aivan herrasmiehen asulta, jopa pitkät housutkin. Pikkupojathan puettiin yleensä polvihousuihin.

Ensi alkuun tanssittiin piiritansseja kuten ”Väva vadmal” tai ”Fria vill Simon i Sälle” ja muita vanhoja ruotsalaisia kappaleita. Hieman vanhemmat lapset olivat saaneet oppia joko ihan tanssikoulussa tai kotoisasti tädin tai sedän opettamana, polkkaa, valssia, ”ruotsalaista katrillia” ja potpuria eli purpuria sekä franseesia. Kotiljonki, katrilli, purpuri ja franseesi ovat kaikki nk. kontratansseja, joissa ei varsinaisesti tarvitse omaa tanssiparia. Näiden kontratanssien jälkeen muotiin tullut tanssipartnerit varsin lähekkäin toisiaan tuova valssi olikin sitten alkuun vähintäänkin arveluttavaa sorttia. Tanssahtelua säesti toisinaan tanssijoiden laulu, yleisimmin kuitenkin kuulemma pianonkilkutus tai viulun soitto. Vanhemmat kannustivat tanssivaa lapsikatrasta sanoin ja teoin. Varmaan samalla katsastettiin myös soveliaita tulevia aviokumppaneita. Amor on ihan varpilla piileksinyt tanssisalongin kartiinien poimuissa.

Lastentansseissa tarjoiltiin myös elvykettä: voileipiä ja maitoa tai teetä, kahvia, jopa lemunaadia tai mantelimaitoa, Franzénin lastentansseissa tarjottiin myös sylttiä eli hilloa. Tuo mantelimaito oli perintöä kustavilaiselta ajalta, jolloin tee ja kahvi olivat vielä uutuuksina harvinaisia (sitä paitsi Kustaa III:han kielsi kahvinjuonnin useampaan kertaan). Aikaa myöten kahvin yleistyessä mantelimaito oli siirtynyt aikuisten pöydistä lapsille tarjottavaksi. Joissain taloissa vanhemmille koulupojille tarjottiin jopa lasillinen punssia tai bischoffia, ei kuitenkaan ilman mammojen ja tanttien äänekästä protestointia.

Ihan pelkkää auvoa ei lastentanssitkaan olleet. Nuorempi muistelija kertoo nujakasta eräissä tansseissa.  Tarinaan liittyy kaksi Raaheen sukuloimaan tullutta somaa pietarsaarelaistyttöä, jotka ottivat tilaisuuteen osaa.  Näiden Fannyn ja Ainan serkut, Soveliuksen veljekset, härnäsivät heitä siinä määrin, että tyttöset kääntyivät muistelijan puoleen ja vetosivat hänen ritarillisuuteensa. Neitokaiset saivat oitis urhean suojelijan. Tästä intoutuneena Soveliuksen pojat alkoivat sitten sivallella sanan säilällä ja viskoivat julmia pilkkasanoja kohti kahdeksanvuotiasta ritariamme. Tuloksena oli luonnollisesti tappelus, vastustajan ylivoiman takia ritari koki kovia, seurasi verenvuodatusta kavaljeerin nenästä ja huulesta. Muistelijan mukaan hänen urheutensa ja saamansa vammat palkittiin ihanaisen hellästi ja runsaasti suloisten tyttöjen kyynelillä ja hyväilyillä. Suudelmia ei toki noina viattomina vuosina annettu, muistelee hän.

Toinen muistelija kertoo, kuinka entisajan poikaset olivat naistenmiehiä jo kuusivuotiaina ja ensimmäiset sydänsurut oli podettu siinä kahdeksan vuoden iässä. Lastentansseissa vuosien mittaan syntyneet ihastukset syttyivät ja sammuivat, jotkut kestivät pitempään, toiset katkesivat kuolemaan, toiset erotti maailma. Hänen viidestätoista ikätoveristaan yksi lapsuudessa roihahtanut ihastus kehkeytyi rakkaudeksi ja johti avioitumiseen. Surkeasti kuolema kuitenkin vei sulhon Lontoossa vain reilun vuoden avioliiton jälkeen.

Tässä vaiheessa museotantti eksyi sivuraiteille ja lähti tutkailemaan vuonna 1856 kuolleitten luetteloa ja muita lähteitä saadakseen selville kuka tuo Lontoossa kuollut oli. Selvisi, että edellä mainittu ”sikiästä” asti yhteen kuulunut pari oli Catharina Augusta Durchman ja Nils Adolf Ståhlberg. (Nämä henkilöt vilahtavat myös blogissa Tapaus kultainen sormustin.) Vuonna 1828 syntynyttä Nilsiä tituleerataan kuolinilmoituksessa kauppiaaksi, mutta kirkonkirjassa kapteeniksi. Kuolleitten luettelon mukaan hän kuoli verensyöksyyn, Finlands Allmänna Tidningissä julkaistun kuolinilmoituksen mukaan hän kuoli lyhyen sairastamisen jälkeen. Kai Snellmanin katalookin (Raahen purjelaivat ja niiden päällystöt 1800-luvulla) mukaan priki Minnetin kapteeni Nils Adolf kuoli Lontoossa ”tappelun seurauksena”. Sanomalehden mukaan sureva nuori leski oli myös Lontoossa, museotantin selvityksen mukaan hän oli lähtenyt täältä Raahesta miehensä följyyn Minnetille. Oi voi, Carinin ja Nilsin yhteinen taival johti lastentansseista Lontooseen.

Olisi intressanttia tietää, missä vaiheessa tuommoiset lastentanssit jäivät pois käytännöstä. Onhan se ollut erinomainen tapa oppia tanssimaan, käyttäytymään ja vähän tarvittaessa tappelemaankin.