Kirjakauppaa ja muita sivistyksellisiä toimia

Nyt kun tänne armaaseen Raaheemme on jälleen saatu kirjakauppa (ja millainen sellainen!) tuli museotantin mieleen vähän muistella niitä aivan ensimmäisiä kirjakauppoja tai mahdollisuuksia ostaa kirjoja, paperitavaraa ja muuta tähellistä.

Aivan ensimmäiset mahdollisuudet kirjojen ostoon raahelaisilla oli markkinoitten yhteydessä. Sinne tuli yleensä oululaisia kirjansitojia, joka myivät omia tuotteitaan mm. arkkiveisuja ja hartauskirjallisuutta. Sen ajan hc-kirjallisuuden ystävät hankkivat kirjoja ulkomailta. Tämmöinen oiva mahdollisuus oli esimerkiksi merikapteeneilla, joista erinomaisena edustajana on Johan Fellman ja ällistyttävä kirjakokoelmansa (nyt osa RPKK:n kirjastoa). Kirjoja ostettiin myös bisnesmatkoilla vaikkapa Tukholmaan. Museomme arkistossa on 10. heinäkuuta 1828 kirjoitettu kuitti, jossa Zachris Franzén kuittaa saaneensa Carl Wichmanilta 60 riikintaaleria kirjahankintoihin Tukholmassa Raahen lukuseuraa varten.

Paikallistason myynti alkoi, kun raahelainen kirjansitoja Westerlund piti silloin tällöin kaupan Raamattuja ja Katekismuksia ja muuta mieltä jalostavaa lukemista. Paulaharjun mukaan kirjansitoja Sundström myi kirjoja markkinoilla, mutta oli varannut niitä jonkin verran myös kotiinsa myyntiin.

Ensimmäisenä Eva Charlotta

Mutta varsinaisesta kirjakaupasta puhutaan ensimmäisen kerran koulumamselli Eva Charlotta Heickellin (27.12.1820-22.1.1896) kohdalla. Koulumamselli Heickell oli kotoisin Torniosta, mutta hänen juurensa ovat vahvasti Raahessa, suvun nimi oli alkujaan Heikkilä. Charlottan (puhuttelunimi) isä Jacob toimi Torniossa kihlakunnan voutina ja sittemmin kollegiasessorina. Jcobin ja Eva Gustava Planmanin perheeseen syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta. Isän kuoleman jälkeen Charlotta ja siskonsa Anna Lovisa muuttivat Raaheen siskonsa Gustava Jacobina Durchmanin ”vetäminä”. Kirkonkirjoissa vanhapiikasiskokset he ovat hyyryllä asuvien luettelossa ”kollegiasessori ja kruununvouti Jacob Heickellin tyttäret.” Anna Lovisa kuoli keuhkotautiin jo 1851. Eri lähteiden mukaan Charlotta muutti siskonsa kuoleman jälkeen Ouluun, mutta tuli parin vuoden kuluttua takaisin.

Charlotta palasi Raaheen 1854 ja aloitti mamsellikoulunpidon. Taitoja oli monenlaisia, soitteli ja antoi tunteja fortepianon soittamisessa ja kirjoitteli runojakin. Charlottaa pidettiin silloisessa Raahessa hyvin oppineena ja valistuneena naisena. Paulaharjun ja muiden lähteiden mukaan neiti Heickell piti kouluaan Jurveliuksen talossa Cortenkadulla ja kapteeni Wirven talossa Rantakadulla. Heickellin koulu työskenteli kuulemma ilman suunnitelmaa ja metodia, slentriaania (museotantti: ikkäänku mielijohdetta) seuraten, aivan kuten opettajattaresta oli sopivinta. Lukujärjestys kyllä oli, mutta vaivatta laadittu. Keväällä pidettiin juhlallinen tutkinto kuten muissakin kehittyneemmissä Raahen kouluissa, joten ihan mitä sattuun ei opetus voinut olla. Gustava Ekströmin koulu oli Raahen toinen tasokkaampi koulu jo pitemmälle oppineille neitokaisille. Ekströmin koulu oli järjestelmällisempi ja ehkä hivenen arvostetumpikin sen takia. Koulumaksu Heickellin koulussa oli 12 mk lukukaudessa ynnä halkoja, kynttilöitä sekä sahtia oppilaita varten. Tuleva runoilija Isa Asp kävi ensin pienempänä nti Bergin koulua ja sittemmin nti Heickellin koulussa 10 kk. Heickellin koulu oli pelkästään ruotsinkielinen.

Kirjakauppiaaksi

Varsinaista syytä koulun pidon lopettamiselle ei tiedetä, joku arvailee, että neiti Ekström vei voiton ja lopultahan kansakoulu tuli tänne Raaheenkin 1872.  Jätettyään mamsellikoulun pidon Charlotta alkoi pitää kirjakauppaa.

Vanhoista sanomalehdistä löytyy tietoja, että mamselli Charlotta Heickell on Suomen kustantajainyhdistyksen asiamies Raahessa, ensimmäinen tieto on joulukuulta 1869. Viktor Forseliuksen kokoamassa Finlands Handelskalender –luettelossa kerrotaan vuonna 1871, että kaupunkimme kirjakauppias on C.Heickell, neiti (bokhandlare, C.Heickell, fröken). Charlotta otti esim v. 1878 suomeksi ilmestynyttä ”Pohjanmaan helmi” –kirjaa myytäväkseen viisi kappaletta. Kustantaja Werner Söderströmin mukaan kirja on ”romantillinen kertomus 1808-vuoden sodasta”, teoksen kirjoitti ruotsalainen romantikko J.O.Åberg. Tilauksen pienuus selittyy ehkä sillä, että ostava asiakaskunta lienee kuitenkin enimmiltään ruotsinkielisiä. Kustantajan mukaan kirjan menekki olikin parempi suomenkielisessä sisä-Suomessa.

Asuinkamarinsa pöydällä Charlottalla oli aina myytävänä kirjallisuutta ja muuta kirja-alaan kuuluvaa tavaraa, esim. ihanoita papereita, joista entis-Raahen lapsoset tekivät joulukoristeita. Charlotta Heickell myös tilasi ajankohtaisia, tunnettujen kirjailijoiden kirjoittamia kirjoja kaupungin silloisille lukupiireille ja yksityisillekin. Samoin Raahen lainakirjaston tileistä näkyy, että Heickelin kirjakaupasta on tehty hankintoja. 

Runosuoninen suku

Charlottan perhe oli runoilevaa sorttia, isä Jakob kirjoitti suomenkielisiä runoja, joita julkaistiin mm. Oulun Wiikko-sanomissa, käräjäkirjuriveli Jakob runoili siskonsa tavoin ruotsiksi ja hänenkin runojaan julkaistiin lehdissä.

Charlottalta on säilynyt muutamia runoja, jotka on julkaistu ainakin Svenska Folkskolans vänner-kalendern -nimisen julkaisun eräänlaisessa muistokirjoituksessa vuonna 1910. Artikkelissa kerrotaan, että Z.Topelius olisi Raahessa vieraillessaan (sukuloi tuomari Haeggqvistillä) lukenut Charlottan runoja ja lausunut ”hänestä olisi voinut tulla yksi naispuolisista runoilijoistamme, jos olisi lahjakkaille taipumuksilleen hoitavaa kasvatusta eli opastusta ja ohjausta.” Niinpä niin.  Runot on kirjoitettu jo 1850-luvulla, niissä on naisnäkökulmaa, tunnetta, satiiria, ystävällistä sellaista.

”Min lott ej var att bliva fru/och följa mannens nycker; jag sitter blott som skoltant nu/och gör vad själv jag tycker.”

Museontanttimainen käännös:

”Rouvaksi en tullutkaan, miehen oikkuja toteuttamaan, koulutanttina istun vaan ja teen mitä itseä sattuu huvittamaan. " Tai vaikka näin: ”Kohtaloni ei ollut rouvaksi tulla ja miehen toiveita noudattaa. Koulutanttina oleilen vaan ja teen mitä itseä huvittaa.” 

Elämän ehtoo

Uusi Suometar 5.4.1889: ”Kirjankustantajainyhdistys on asiamieheksi neitien X ja Charlotte Heickell sijaan, jotka ovat tahtoneet asiamiehen toimesta luopua, ottanut neiti Anna Friemanin Raahessa ja neiti X:n Heinolassa.”

Eva Charlotta Heickell kuoli Raahessa 23.1.1896 vanhuuteen. Hautakivessä on päivämäärä 22.1.1896.

Ja vielä: Museon visiittikorttialbumien selostukset eli ”Levis” kertoo näin: ”Vanhan perimätiedon mukaan hän oli ollut hyvin läheisessä ystävyydessä Elias Lönnrotiin.” Museotantti on tarkastanut tämän kuuman vihjeen. No höh, Elias Lönnrotilla oli kyllä nuoruudessaan lämpimiä tunteita mamselli Heickelliä kohtaan, mutta ei Charlottaa, vaan isosisko Anna Lovisaa. Eipä siitä sitten sen kummempaa tullut, niin kuin tiietään.

Toisena toimeen ryhtyi Aina Frieman

Aina on tuiki raahelaista syntyperää. Friemanin nimi on tuttu Friemanin talosta ja keisarillisesta vierailusta. Ainan perhe ei tuossa Pekkatorin nurkkatalossa asunut, vaan hieman pidemmällä Kirkkokatua etelään eli Kirkko- ja Koulukadun kulmassa eli entisessä Alto Maren talossa ja vielä entisemmässä Nordströmin talossa. Ainan isä oli kauppias Johan Frieman ja äitinsä oululaissyntyinen Maria Hedman. Maria on muuten pienenä tyttönä askarrellut ne hemaisevat joulukoristeet, jotka koristavat Soveliuksen talon yläkerran joulukuusta.

Aina syntyi perheen esikoisena 17.12.1856 ja oli ilmeisen sairaalloinen koko ikänsä, näin ainakin valokuvien ja sittemmin muistokirjoituksen perusteella. Ainalla oli yksi veli, neljä vuotta nuorempi Ivar, joka opiskeli ylioppilaaksi saakka. Hän toimi mm. senaatin ylimääräisenä kopistina, kunnes palasi takaisin Raaheen ja toimi mm. Suomen yhdyspankin Raahen haarakonttorin johtajana Mainion Leviksemme mukaan ylioppilas ja komea ja hyvin pidetty seuramies. Kuoli äkkiä kodissaan pankinkonttorissa 29.10.1910. Aina lienee käynyt kotikaupunkinsa mamsellikoulussa, varmaa tietoa ei ole mutta ”varmuudella voinemme olettaa”, että mamselli Ekströmin koulu oli valintansa.

Lupa avata ja harjoittaa kirjakauppaa

Aina, kauppiassuvun vesa, ryhtyy hänkin kirjakaupan pitoon. Ilmeisesti tuo Ainan kauppapuuha oli hieman laajempialaista kuin Charlottan. ”Painoasian ylihallitus on tämän kuun 12. p:nä antanut kouluopettajattarelle M.J.Hernstedtille ja kauppiaantyttärelle Aina Friemanille luvan avata ja harjoittaa kirjakauppaa, edellinen Heinolan kaupungissa ja jälkimmäinen Raahessa.” näin uutisoi Helsingin Wiikko-Sanomia 26.5.1882. Aina on nyt 26-vuotias ja kirjakauppias. Charlottan ja Ainan kirjakaupat toimivat muutaman vuoden yhtä aikaa. Charlottahan oli tuossa vaiheessa jo nykykatsannossa eläkeikäinen ja kaupanteko oletettavasti hiipumassa. Viktor Forseliuksen kauppakalenterissa vuodelta 1883 mainitaan raahelaisten yritysten joukossa vain yksi Bokhandlare, nämligen Aina Frieman, fröken ja yritys on sen mukaan perustettu 1882.

Museotantti silmäili hieman digitoituja paikallislehtiä ja havaitsi, että Aina Friemanin kirjakauppa mainosti ainakin joulunäyttelyään vuosittain isolla ilmoituksella. Entisaikaan kaupat rakentelivat tiloihinsa pöydän tahi hyllyn, joka tulvi houkuttelevasti kaikenlaista ihanaa joululahjoiksi soveltuvaa tavaraa. Syksyisin Ainalta sai ostaa myös koulukirjoja ja koulutarpeita. Muutama kirjamainoskin lehdissä oli. Kirjakaupan ohella Aina harjoitti Raahe-aiheisten postikorttien painatusta.  Samoille apajille niin kirja- kuin postikorttialallekin tuli vuonna 1896 Robert Rossander. (Monet meistä ovat vierailleet ainakin Rossanderin eli sittemmin Roihun paperikaupassa.) Rossander näyttää keskittyvän kirjapainoalalle. Vuonna 1907 Jussi Oksanen avasi Raahen uusi kirjakauppa –nimisen myymälän Rob. Roihun taloon. Oksanen mainosti todella ahkerasti.

Ainan persoonasta

Aina ja Ivar asuivat kaksistaan lapsuudenkodissaan. Aina on kirjoitusten perusteella ollut eloisa, lahjakas ja lämminsydäminen nainen.  Aina oli viimeisinä vuosinaan halvattu eli jonkinlaisesti halvaantunut. Taloon muutti Svenska småbarnskolanin opettaja Mimmi Palmqvist. Mimmin Ainan sairaassa ruumissa asui terve ja rikas sielu. Hän seurasi innokkaalla kiinnostuksella kaikkea, joka koski yleistä hyvinvointia. Vielä viimeisinä elinkuukausinaan, kun oli vuoteenomana, halusi hän, että sanomalehdet luetaan tarkasti ääneen. Ihailtavalla kärsivällisyydellä kantoi hän sen tiedon, ettei hitaasti hivuttava sairaus anna hänelle armoa.

Sanomalehti Raahe julkaisi 10. elokuuta 1912 muistokirjoituksen, jossa kirjoitetaan mm. seuraavaa: ”..neiti Aina Frieman monivuotisten kärsimysten jälkeen päässyt iäiseen lepoon…Terveydeltään heikkona jo varhaisimmasta lapsuudestaan saakka kantoi hän uskomattomalla kärsivällisyydellä sitä kuormaa, minkä hänen hetki hetkeltä heikontuva terveytensä hänelle aiheutti. Tässä heikossa kuoressa asui kuitenkin tere sielu. Erityisellä innolla ja osaaottavaisuudella seurasi hän aina niin hyvin synnyinseutunsa kuin myöskin isänmaansa kohtaloita. Niinikään oli hän ruotsalaisen sivistyksen harras ystävä.

Useita viikkoja oli hän viettänyt ”Majalassa” hänelle jo lapsuudestaan saakka rakkaaksi käyneessä kesäasunnossaan, jossa kuolon viikatemies vihdoin elokuun 9 pnä klo 3.20 ip laski kylmän kätensä hänen elämän myrskyssä väsähtäneelle sydämelleen tarjoten sille tervetulleen iäisen levon.

Surulla ei voida muistella hänen poismenoaan. Hänen kärsimyksensä olivat siksi suuret, että hänen lukuisat sukulaisensa, ystävänsä ja tuttavansa ovat kiitollisia siitä, että ne vihdoinkin ovat loppuneet.

Katkerin kaipauksin tullaan täällä muistelemaan vainajaa, jonka mukana sammui yksi Raahen vanhimmista suvuista. Rauha hänen muistolleen. ”

Friemanin suku sinänsä sammui Ivariin ja Ainaan, toki Friemanin sukukuntaa tänne Raaheen jäi tyttärien kautta elämään.

Ken on käynyt Kansallismuseossa, on nähnyt siellä Aina Friemanin ihanan nukkekaapin eli -kodin. Museotantti on kovasti pohtinut, miks’ei Aina lahjoittanut sitä Raahen museoon? Nukkekaappi on lahjoitettu kesäkuussa 1911 Suomen muinaismuistoyhdistykselle ja sitä kautta se on sitten kulkeutunut Kansallismuseon kokoelmiin, näin kysyvälle kerrottiin. Onkohan syynä ollut se, että Aina oli henkeen ja vereen ruotsalaisen, ruotsinkielisen kulttuurin ja kielen ystävä ja kannattaja. ja museon perustaja Ehrström oli kovasti suomenmielinen mies,. Aina ja veljensä Ivar lahjoittivat omaisuutensa Ruotsalaiselle sivistysrahastolle, Uppsalan yliopistolle ja Ruotsalaisen kansakoulun ystäville.