Soitantaa keisarillisille korville, mutta millä soittimella?
Me raahelaiset, ainakin suurin osa meistä, tunnemme tarinan Bergbomin mamsellista ja väärästä biisistä. Eli siitä hiuksenhienosti vältetystä skandaalista, kun Carin–mamselli soitteli kaupunkiimme saapuvalle keisari Aleksanteri I:lle Napoleonin marssin. Tuosta munauksestahan selvittiin kaupunkilegendan mukaan joko siksi, että keisari veteli armollisia päiväunia vaunuissaan eikä mamsellin soitanta häntä herättänyt tai toisen version mukaan kaupunkilaiset aloittivat hurjan hurraamisen, kun kuulivat, mitä kappaletta mamselli alkoi soittaa ja klaveerin ääni hukkui hurrauksiin. Itse olen kallistunut tuon hurraillu-version kannalle, sillä olisihan joku nukkuvan ylhäisyyden seurueesta voinut käräyttää provokatiivisen mamsellin keisarille. Kohtalokkain seurauksin.
Mutta kysymys ei olekaan nyt siitä, kuuliko keisari vai ei, vaan siitä, millä soittimella Raahen pohjoistullilla tuota tervetulomusiikkia kilkuteltiin. Raahen museo on jo 1960-luvulta asti ylpeänä esitellyt Levónin suvulta tullutta vasaraklaveeria, jonka provenienssitietoihin eli ”elämäkertaan” kuuluu tuo keisarille soittelu. Kaarlo Levón kertoo k.o. soittimesta myös teoksessaan ”Klaveeri ja muita kertomuksia” ja veljenpoikansa Martti Levón kirjassaan ”Merenkävijöitä ja kauppaporvareita”. Levónin-suvussa kulkenut tarina menee näin: Piirilääkäri Hjertman oli hovineuvos Bergbomin perheystävä ja kartanon mamselli opetti heidän Henrica-tytärtään soittamaan. Hjertmanit ostivat soittopelin Ollinsaaren kartanosta hovineuvoksen kuoleman jälkeen. Museon seinällä on valokuvakin, jossa jo ikääntynyt Hjertmanin tytär, sittemmin rouva Levón, istuu soittopelin äärellä. Soitin periytyi aikanaan Martti Levónille, joka lahjoitti soittimen Raahen museolle vuonna 1962 eräiden muiden esineiden ohella.
Tuossa Levónin lahjoittamassa soittimessa on kannen alla valmistajan etiketti nk. mestarin leima. teksti ”Henric Joh. Söderström 1812 Stockholm”. Tiedetään, että Bergbomin Carin-mamselli oli Tukholmassa pensionaatissa syventämässä sivistystään ja erityisesti klaveerinsoittotaitojaan hiomassa ja hänelle ostettiin sieltä soittopeli, joka sitten tuotiin tänne Raaheen vuonna 1814.
Tuossa jo aiemmin ällistelemässäni hovineuvos Bergbomin jälkeen pidetyssä auksuunissa oli myytävien tavaroiden joukossa, ”Diverse persedlar” eli ”sekalaisia varusteita” otsikon alla tosiaankin erilaista sekalaista tavaraa. Siinä oli erilaisia arkkuja, kirstuja kapsäkkejä, kymmeniä piippuja, mynnejä, piippuhyllyä ja muuta tupakkirootinkia, univormuun kuuluneita miekkoja, muita miekkoja, floretteja, sapeli, parranajoon liittyvää välineistöä, viivottimia, kirjoitusvälineitä ja niille erilaisia rasioita ja lippaita, rihvelitaulu, keisari Aleksanterin posliininen kuva sekä kymmenen lasista kynttiläformua.Ja sitten, kenkälusikan ja vaateharjan jälkeen: ”Yksi Klaveeri, kannessa öljymaalauksia” (1st. Claver med Oljemålningar på locket). Sitä ei ilmeisesti myyty tai kukaan ei sitä halunnut. Ja klaveerin jälkeen luettelo jatkuu: satullipeili ilman peiliä, kaksi kehtoa ja muita lastenvarusteita ja niin edelleen.
Tuo auksuuniluetteloon kirjattu öljymaalauksin koristettu klaveeri on nyt se upea ylellisyysesine, Cembal d’amour, joka on Kansallismuseon kokoelmissa ja joka aika isolla todennäköisyydellä on SE soitin, jolla keisarille soitettiin 2. syyskuuta 1819.
Tuosta Kansallismuseon kokoelmiin kuuluvasta Cembal d’amourista (KM 44017) tiedetään Kansallimuseossa seuraavaa: soittimen osti Ollinsaaren kartanosta vuoden 1838 tienoilla Bergbomin perheen hyvä ystävä piirilääkäri Hjertmanin vaimo Henrica Kröger. Soitin siirtyi sittemmin heidän tyttärensä Henrican (myöh. Levón) omistukseen. Vuoden 1896 tienoilla Erik Ossian Bergbom osti soittimen Raahesta, oletettavasti Henrica Levónilta. Soittopeli sijoitettiin Bergbomien omistamaan kartanoon. Ylitirehtööri Erik Ossian Bergbomin, vuodesta 1903 aateloituna Wuorenheimon, tytär Augustine Therese Wuorenheimo lahjoitti Cembal d’amourin Kansallismuseolle vuonna 1944. (Ylitirehtööri Bergbom on hovineuvos Bergbomin pojan, senaattori Johan Erik Bergbomin poika) . Myös Kansallismuseossa soittimeen on liitetty tarina Carin-mamsellista ja soitannasta keisarin vastaanottoseremonioissa.
Molemmilla soittimilla on siis samat provenienssitiedot eli elämäkerrat. Mikäänhän ei estä meitä kertomassa museossamme tarinaa ”Päripumin mamsellista” ja hänen soitannastaan. Onhan meillä lisäksi kaksi muutakin keisarin vierailuun liittyvää esinettä: Aleksanteri I:n suuteloimat Janika Friemanin (ikä 3v.) otsahiukset, jotka sittemmin otettiin talteen ja niistä punottiin hiusketju sekä Friemanin talon ikkunaruutu, johon keisarille sydämensä menettänyt Catharina Frieman (ikä 15v.) raapusteli nimensä sekä keisarin nimikirjaimet, Aleksanterin isälleen antamalla timanttisormuksella.
Eikä tässä vielä kaikki, kokoelmissamme on myös fortepianoksi nimetty kapine, josta vanhan esinekortin mukaan saamme tietää, että ”fortepianolla kerrotaan soitetun keisarin kunniaksi”. Martti Levón on yllä mainitussa kirjassaan viitetiedoissa kertonut samaa: ”Raahen museossa on eräs toinenkin Bergbomin klaveeri, jolla kerrotaan soitetun Aleksanteri I:n kunniaksi”
On meillä kyllä vielä spinettikin…
-Soittotaidoton museotantti