TERVEYDEKSI! Brunni, uimahuoneet ja höyryskaapit

To, 14.11.2019 - 13:42

Viimeisen luennon tarkastelun kohteena on muutama terveyttä edistävä asia entisajan Raahessa. Nämä asiat tai ilmiöt ovat kyllä maailmanlaajuisia, mutta mehän ollaankin aina oltu mukana edis-tyksellisissä hankkeissa.

Brunni

Aloitetaan Brunnista eli lähteestä, tarkemmin sanottuna terveyslähteestä. Perimätieto kertoo, että alueemme vanhin terveyslähde sijaitsi Aittaniemen seudulla. Kerrotaan, että Aittaniemen lähteen vettä lähetettiin ihan Tukholmaan asti tutkittavaksi. Tietoja on myös parista muusta lähteestä, toinen oli Ollinsaaressa ja toinen Pattijoella Prunnihaassa. Näitten vettä nautittiin erilaisiin vaivoihin.

Mutta se kuuluisin terveyslähde oli Raahen Brunni, joka oli tuolla Holminkankaalla. Ja huomatkaahan tässäkin tuo ruotsin kielen vaikutus (ed. luento/blogi kielikysymyksestä). Brunn on kaivo på svenska. Ja Holminkangas holm= saari ja 1800-luvun lopun sanakirjan mukaan luoto. Brunnin voi paikantaa tuonne Kulkupolku-nimisen tien tienoille Kyöpelivuorenpuiston laitaan.

Tämä Holminkankaan Brunni on ensimmäinen ja ainoa, jossa tiedetään yhtään enemmän. Brunnista on tietoja tuolta 1800-luvun alusta lähtien. (Raahen opettajaseminaarin lehtori Kaarlo Levón kirjoitti 1900-luvun alkupuolella sukunsa historiaan liittyviä muisteluksia, työtä jatkoi hänen veljenpoikansa Martti Levón, heiltä minunkin tietoni suurelta osin ovat peräisin). Kaupunginlääkäri Anders Jakob Hjertman luovutti v. 1820 kaupungin maistraatille muistion, jossa kertoo kaupungin lähistöllä olevasta terveyslähteestä, kuinka se on tarkastettu ja tarkastuksessa oli selvinnyt, että sen vesi oli mineraalipitoista ja sisälsi kaikkia niitä ainesosia, jotka vaikuttavat ihmisen elimistöön mitä monipuolisimmin tervehdyttävästi. (Kansallisarkiston Oulun toimipisteessä säilytettävässä Raahen kaupungin arkistosta löytynee lisää Brunnin toimintaan liittyvää mainintoja asiakirjoissa arkistoiduista asiakirjoista. Joskus vielä ehdin niitä tutkailemaan.)

Kyseisen terveyslähteen vesi oli pehmeää, siinä oli vapaata hiilihappoa ja pieni rautapitoisuus. Hjertmanin mukaan lähde oli ollut käytössä jo aiemman kaupunginlääkäri Johan Söderbergin aikana 1810-luvun puolivälissä ja kaupungin rahamiehet olivat lahjoituksillaan avustaneet lähteen toimintaa. Toiveissa lie siinnellyt oikea vesiparantola, joka olisi ollut mahtava vetovoimatekijä kaupungille. Kaupunginlääkäri Johan Söderberg valitettavasti kuoli jo vuonna 1815 kuumeeseen vain 46-vuotiaana. Lähde jäi ilmeisesti vaille säännöllistä hoitoa ja meni tärviölle. Tohtori Anders Johan Hjertmanista tuli uusi kaupunginlääkäri ja piirilääkärimme vuonna 1818. Samana vuonna kaupunkimme arvoisa maistraatti suoritti Brunnilla tarvittavat parannukset ja kunnostukset.

Eli Hjertman oli mitä ilmeisimmin pistänyt heti toimeksi Brunnin kanssa. Hjertman yritti saada aikaiseksi sellaisen muutoksen, että yksityisten omistajien sijaan kaupunki ottaisi Brunnin omistukseensa ja huolehdittavakseen, vaan eipä kaupunki siihen lähtenyt. Brunnin yksityiset omistajat, lienevät olleet parhainta porvaristoa. Lähteen käytöstä, veden nauttimisesta saaduilla rahoilla lyhennettiin vuoden 1818 korjauskustannuksia kaupungille. Erilaisten päätösten tekemistä esimerkiksi korjauksista ym hankaloitti hieman se, että osakkaita oli runsaasti ja kaikista asioista jouduttiin kovasti diskuteeraamaan. Suhteellisen kaukana kaupungista sijainneella Brunnilla kävi sakilaiset tai muut tekemässä ilkivaltaa ja korjauksia vaadittiin tämän tästä. Korjauksista huolehti ja niitä usein henkilökohtaisesti johti apteekkari Carl Wichmann. (Muistanette kenties Wichmannit sieltä taannoiselta luennolta/blogista Kaupunginhaavurin sukukuntaa tuolta parin vuoden takaa). Apteekkarin ja tohtorin yhteistyötä tarvittiin muutenkin. Tohtori saattoi lähdeveden vaikutuksen tehostamiseksi määrätä asiakkaille myös jotain lääkkeitä. Ystävällinen apteekkari antoi kuulemma vähävaraisille terveyslähdeasiakkaille ilmaiseksi nuo lääkärin määräämät lääkkeet. Wichmann vastasi mitä ilmeisimmin lähteen nk. operatiivisesta toiminnasta ja ylin valvonta oli Hjertmanin huolena. Wichmann toimi usein myös brunniveden annostelijana.

Ystävämme Samuli Paulaharjun mukaan lähteen ympärille oli rakennettu viisiseinäinen hirsimaja, lähes viisi syltä pitkä, kolmatta leveä, eli vajaat 10 m muutaman metrin levyinen, punaiseksi maa-lattu rakennus. Brunnirakennuksessa oli kaksi huonetta, joista toisessa oli pulppuava lähde, toinen oli tarkoitettu vedenjuojien oleskelutilaksi. Lähde oli huoneen nurkassa ja lattiassa oli vain ”pituaijalla” ympäröity aukko, josta voitiin ammentaa vettä ja jakaa potilaille. Koskapa terveysvedestä piti maksaakin, olivat käyttäjät pääasiassa säätyläisiä.

Tohtori Hjertmanin raporttien mukaan v. 1820 lähteen elvyttävää vettä oli käynyt nauttimassa 43 vierasta, seuraavana vuonna asiakkaita oli 50 henkilöä, vuonna 1822 54 henkeä. Vuonna 1823 Brunnilla kävi terveyttään hoitamassa 60 henkilöä. Asiakkaat olivat enimmäkseen oman kaupungin asukkaita, mutta asiakkaita saapui kuulemma myös toisilta paikkakunnilta. Asiakkaitten enemmistönä olivat keski-ikäiset naiset. Kas kummaa.

No mitä sairauksia tuolla ihmevedellä parannettiin tai oireita lievennettiin. Niitä olivat monensorttiset vatsavaivat, häiriöt ruoansulatuselimissä, madot, leini, joka lienee sama kuin kihti, verenvähyys, reumatismi, päätauti, hermostuneisuus, hysteerisyys ym. (Tuo hysteerisyyshän se vasta onkin merkillinen sairaus.) Tohtori Hjertmanin mukaan lähdevesi vaikuttaa parantavasti ja rauhoittavasti varsinkin lieviin tauteihin, vatsavaivoihin ja hermostuneisuuteen. Hjertman ei tyytynyt pelkästään lähdevesihoitoon, vaan hoiti potilaitaan lääkkeillä ja muullakin hoidolla kehittäen brunniveden juomisen todelliseksi vesihoidoksi. Vesihoitoa voitiin olosuhteiden pakosta antaa tai nauttia vain parin kesäkuukauden ajan, monet asiakkaat palasivat lähteelle seuraavanakin kesänä. Tohtori valitteli silloiselle lääkintöhallitukselle lähettämissään raporteissa, että Raahen tuulinen ja kylmä ilmasto ei ollut soveliasta reumatismin hoitoon. Paulaharjun mukaan Brunnituvan ulkopuolella oli seinän vieressä penkkejä, joilla saattoi istua paistattelemassa päivää ja siemailla tuota ”elävää vettä”. Kuuri aloitettiin yleensä lasillisesta ja satsia korotettiin aina yhdeksään lasiin asti ja sitten taas vähennettiin. Toisilla asiakkailla oli Brunnilla eväät mukanaan. Kauppias Berghin rouva kävi kuulemma hakemassa Pyhälästä suolaista lohta evääksi ja saattoi sitä syödessään juoda parikymmentä lasia vettä.

Brunnilla järjestettiin myös juhlia ja hilpeitä karkeloita. Vuonna 1821 tohtori kuitenkin kertoo, että ”siitä huolimatta, että epäsuotuisat ilmat estivät huvitilaisuuksien ja ilonpidon järjestämisen ulkoilmassa ja tekivät mielen vähemmän vastaanottavaksi iloisuudelle, kiittivät kuitenkin useimmat vesikuurin edullista vaikutusta.” ja tohtori jatkaa ”päivät olivat sateisia, myrskyisiä pimeitä ja kylmiä.” Tuona vuonna brunni avattiin heinäkuun alussa ja suljettiin elokuun 20. päivä.

Kiitos Kaarlo Levónin, tiedetään että Brunnilla on vietetty tohtori Hjertmanin kunniaksi Jaakon-päiviä sankalla vierasjoukolla. Entisaikaan nimipäiviä vietettiin paljon innokkaammin kuin syntymäpäiviä. Synttäreitä ei oikeastaan pahemmin noteerattu. Erään nimipäiväjuhlassa lausutun runon taakse on kirjattu vieraitten nimet. Siinä on nelisenkymmentä nimeä, kaupungin mahtiporvareita, kauppiaita, jokunen maanmittari sekä maaherra ja laamanni. Eli kaikki korkiat ja tärkiät oli paikalla.

Brunnin toimintaan vaikutti tietysti veden pulppuilu. Jos kevät ja kesä olivat kovin kuivia, ei vesikään riittänyt ja vieraat kärsivät veden puutetta. Hjertman esitti, että lähteen pääsuoni pitäisi kaivaa esiin, jotta veden saanti varmistuisi. Brunnin moninaiset osakkaat eivät kuitenkaan lämmenneet asialle. Kaiken kukkuraksi vuonna 1824 lähde jäätyi syvältä eikä kaivon vahti, vaikka oli ohjeistettu, avannut kantta tarpeeksi ajoissa, että kevätaurinko olisi päässyt sulattamaan jään. Jääkannen alla virtaillut vesi haki sitten uuden uoman, ja Brunnin vesimäärä jäi hyvin vähäiseksi. Toimintaa jatkettiin vielä, tosin hiljentyvällä voimalla. Tohtori Anders Jakob Hjertman kuoli vain 45-vuotiaana syksyllä 1833. Hän vilustui pahasti eräällä virkamatkallaan eikä toipunut siitä. Kirkonkirjojen mukaan kuolinsyy oli halvaus (1788-1833).

Brunnin toiminta kuitenkin vielä jatkui. Tuon luomulähdeveden sijaan brunnivieraat joutuivat kuulemma nauttimaan keinotekoisia mineraalivesiä. Samuli Paulaharjulle muisteltiin brunnia ja sen asia-kaita, jotka näyttävät syntyneen 1810-20-luvulilla eli terveydenhoito Holminkankaalla jatkui ihan aktiivisena. Paulaharjun mukaan Raahen frouvat ja mamsellit, jotka Tukholman ym matkoillaan olivat tutustuneet suuren maailman tyyliin, laittoivat Brunnin salongissa toimeen leikkejä ja tansseja ja taas välillä kävivät hörppäämässä vettä. Asiakkaina oli mm mamselli Janika Frieman (se taannoinen tyttönen, jota keisari Aleksanteri I:n suuteli otsahiuksille v.1819, hiuksista punottu koruhan on meillä Pakkiksella), Bergbomin mamsellit Ollinsaaren kartanosta, (joitten sisko soitti sen väärän biisin samaisen Allun vierailun yhteydessä, soittopeli, tai semmoiseksi väitetty on kans Pakkiksella), Himmelska-Matilda eli Mathilda Lacke sekä kauppias Reinin Helene-rouva.

Himmelska-Mathildasta kertoo Rosa Sovelius Paulaharjulle näin 1920-luvun alussa. ”Mathilda Lacke oli Raahen kaunotar, kuoli n. 30 vuotta sitten taisi olla 70 v. Piti mankelia, jossa ihmiset kävivät manglaamassa. Hän voimisteli ja otti merikylpyjä. Soitti kitaraa ja se oli silkkinauhassa kaulassa. Kirjoitti runoja ystävilleen. Kun kerran kävi Kristiinassa, sanoi saaneensa 52 ihailijaa. Hänellä oli kihara tukka nauhalla sidottu. Otti sokeripalan päällä Eau de Colognea, että silmät tulivat kauniiksi ja kauniit ne olivatkin.”

Myös laivanvarustaja ja kauppias Henrik Sovelius eli Sovion Heikku kuului Brunnin asiakkaisiin.

Vuoden 1844 valtiollisissa tilastoista mainitaan, mm., että Raahessa on 1845 asukasta ja terveydenhuollon alalta, että täällä on kaupunginlääkäri, apteekki ja helsobrunn eli terveyslähde kaupungin ulkopuolella. Heikki Impivaara kertoo laatimassaan Lisiä Raahen kaupungin historiaan –lehdykässä, että paikalla tosiaan oli vielä n. 1865:n tienoilla rakennus, jota käytettiin kaupungin hienoston huvittelupaikkana, samalla kuin hoidettiin terveyttä juomalla rautapitoista vettä. Kuten ehkä muistatte, Impivaara moitti Raahen kaupunki 1649-1899 -teoksen laatijaa Alma Söderhjelmiä tämän löperöhköstä tutkimustavasta. Impivaaran mukaan Alma Söderhjelm olisi paikalle vaivautuessaan voinut löytää itsensä lähteenkin Antinkankaan laidasta kaupungin pohjoisella kulmalla ja paikalla olleen rakennuksen kivijalan jätteet. Se Brunnista.

Kylpylaitokset

Toinen maailmalta omittu terveysvaikutteinen juttu oli kylpylaitos eli yhensortin uimahuoneet. Täällä Raahessa niitä on ollut useampia. Yksi monessa lähteessä mainittu on ollut Ahlqvistinuimahuone ja kylpylä. Kauppias Ahlqvist rakennutti kylpylaitoksensa nimeltään ”Helsan - Terveys” Pitkänkarin Takarannalle 1860-luvulla. Siellä sai kylmiä tai lämpöisiä merikylpyjä. Valikoimaan kuului myös sellaisia merkillisiä ”skaapeja”, joista jäi pää ulkopuolelle ja muu ruppi sai nauttia lämmöstä tai kuumuudesta. Erään muistelijan mukaan ”höyryskaapi on semmonen laatikko, johon höyry tuli kai paasta, pää pistettiin semmosesta ku hyhhylän reiästä ulos, sitte sielä oltiin ja hikkoiltiin.” No, kylvyn jälkeen saattoi virkistää itseään elvykkeellä. Tarjolla oli olutta, viiniä ja punssia. Kylpylaitoksella oli myös keilarata. Sangen monipuolista tarjontaa siis. Tätä kylpylaitosta suosivat erityisesti miehet, liekö naisväellä ollut edes pääsyä sinne.

Tuossa aiemmin mainitsin Himmelska-Mathildan nauttimat merikylvyt. Niin Mathilda kuten Raahen muukin naisväki saattoi ottaa kylpyjä Kylmäniemen puolella olevassa kauppias Lundbergin kylpylässä. Jälkeenpäin saattoi virkistäytyä kahvilla ja lämpöisillä vehnärinkeleillä.

Mitään aivan eksaktia tietoa noista varhaisista kylpylaitoksista en onnistunut mistään löytämään. Raahessa ei ilmestynyt sanomalehteä vielä tuohon aikaan eikä museon arkistossakaan ole mitään asiaa valaisevaa. En löytänyt yhtäkään karttaa, johon olisi merkitty kylpylaitosten sijainnitAikakone ois jälleen ollut tarpeellinen. Ollapa nyt hallussa jonkun aikalaisen kirjeitä tai päiväkirjoja! Mahdollisesti siellä maistraatin papereissa vois olla joku tiedon jyvä tai sitten ei.

Mutta jotain pieniä tiedonmurusia hieman myöhemmältä ajalta sentään löytyi:

Suuresti fanittamamme posteljooni Johan Westerback raportoi Oulun Lehdessä helmikuussa 1887 Raahen asioita. ”Pitkänkarin siltaa on ruvettu rakentamaan uudestaan, että hevosellakin pääsee heilauttamaan sielä, kuin näet Pitkässäkarissa on se kuuluisa kylpylaitoski, jossa niin moni on menetetyn terveytensä takasin saanut hautomalla ja huuhtelemalla itsiään terveyden vedessä! Sekä siellä Pitkänkarin päässä on Ilolinnaki, jossa niin monta ilohupihetkeä on pidetty… Tottapa myös hevostie laitetaan kylpyhuoneelle, että huono jalkai-set saavat vossikalla ajaa sinne. Nyt kuin käppäläinen kuusien välistä kiepuroiden pääsee”.

Oulun Lehti 28.5.1887 pikku-uutinen: ”Raahe. Täkäläinen uimahuone, joka on ihan kaupungin vieressä, avataan jälleen kesäkuun 15 p. yleisön käytettäväksi.

Kaikenlaisia lämpymiä ja kylmiä kylpyjä on saatava. Tarkempia tietoja antaa Ludvig Ahlqvist”

Täällä merenrannalla uimataito oli tarpeellinen ja varmaan meleko monella hallussakin. Taustatietoja hakiessani silmään osui tieto Ruotsin ensimmäisestä uimaoppaasta. Sen laati upseeri ja miekkailunopettaja Gustav Mauritz Pauli. Kirja ilmestyi 1829. Pauli perustelee uimataidonmerkitystä monella tavalla. Uiminen on ”liikuntaa tarjoavaa kylpemistä” ja sellaisena oiva lääke moneen vaivaan. Se parantaa ruuansulatusta ja antaa rauhallisen unen. Kaiken perustana on vettä kohtaan tunnetun pelon voittaminen. Varovainen aloitus on terveellistä myös tottuneelle uimarille. Vähintään kymmenen minuuttia ennen veteen menemistä aletaan hiljalleen vähentää vaatetusta. Uimapaikka on syytä tarkastaa huolellisesti, ettei veden kätkössä oli karvaita yllätyksiä. Ensin kylvetetään pää, sitten valellaan rinta vedellä. Veden lämpötilaa ei pidä kokeilla varpailla, sillä näin syntyy helposti vastenmieltä koko puuhaa kohtaan. Tämä samainen herra Pauli toimi myös Helsingissä ja piti siellä vuonna 1830 uimakouluakin. Se siitä.

Raahen ensimmäinen sanomalehti, Raahen Sanomat alkoi ilmestyä vuonna 1889. Kiitos digitoidun sanomalehtiarkiston, löytyvät Raahenkin lehdet netistä. Lehdistä löytyikin useampia aiheeseen liittyviä kirjoituksia ja mainoksia. Lokakuun lopussa 1889 nimimerkki –s. kirjoittaa kylpylaitoksesta näin: Raahen Sanomat 26.10.1889 ”Raahen Sanomain toimitukselle. Pyydetään arv. lehdessänne sijaa seuraavalle:

Sananen Raahen kylpylaitoksesta

Tosin on uudenlainen kylpylaitos jo toista vuotta ollut olemassa Raahessa, mutta kylvyn saaminen tässä saattaa joskus olla hyvinkin vaikeata ja hankalaa, etenkin sille, joka ei vielä ole päässyt tälle laitokselle omituisen järjestyksen perille. Jotta ensinnäkin saisi tietää, minä aikoina laitos on avoinna miehille, milloin naisille, minkä-laisia kylpyjä on saatavina ja mihin hintoihin y.m. y.m. - niin lienee tarpeellista ryhtyä tuohon erittäin mukavaan ja varmaan keinoon, nim. ”kuulustelemaan” kaupungissa – jolla keinoin kuitenkin saattaa saada mitä erilaisimpia tietoja. Paikkakunnallamme on sanomalehti, ja mielestämme olisi yksinkertaisinta, tässä julkaista ilmoitus näistä kaikista asioista, etenkin kuin täten myöskin olisi hyvä toivoa kylpi-jöitten luvun melkoisesti lisääntyvän. – Niin ei kuitenkaan johtokunta ajattele.

Mutta myöskin kaikkea tätä lukuun ottamatta, ei suinkaan ole helppo asia pimeänä syysiltana osata mainittuun kylpylaitokseen tahi sieltä pois. Myöskin luulisi että saunapiikojen lukua lauvantai-iltana saattaisi lisätä kolmeksi, koska kylpijöitä silloin tavallisesti on enemmän kuin muulloin. – Ehkä tämä kuitenkin olisi liiaksi vaadittua yhdellä kertaa!

Mahdollista että näitten ehdotettujen muutoksien toimeenpaneminen syystä tai toisesta on vaikeata, koskei johtokunta tähän saakka ole niihin ryhtynyt, mutta kohtuullista mielestämme kuitenkin olisi, että asianomaiset vähän enemmän kuin tähän saakka pitäisivät yleisön mukavuutta silmällä. –s.”

Raahen Lehti 9.5.1900 ”Rouva Helene Rein on myynyt Pitkänkarin pohjoisrannalla sijaitsevan kylpylaitoksen ”Terveys” kanttori W.Wirtaselle 1800 mk:n kauppahinnasta. Kylpylaitoksen uima- ja kylpyhuoneet tulevat asetetuiksi asianmukaiseen kuntoon.”

Tuo multitaskaaja Willehad Wirtanenhan oli tarkastelumme kohteena jokunen aika sitten. Helene Rein oli Ludvig Ahlqvistin sisko ja naimattoman veljen kuoleman jälkeen kylpylä lie periytynyt hänelle.

Raahen Lehti 5.7.1904

”Mutakylpyjä Raahessa. Kuten tunnettu, on jo varhemmin ulkomailla ja sittemmin myös Suomessa, erittäinkin kuulussa Naantalin kylpylaitoksessa, yhä suuremmalla menestyksellä ruvettu luuvalo- ja nivelkolotus-tauteja parantamaan n.k. mutakylvyillä. Mutta se muta, jota tähän tarkoitukseen käytetään, on vallan harvinaista; sen kun tulee sisältää tarpeellisen määrän rikkeä, rautaa ja eri suolasaineksia sekä muuten olla hienoa, sannasta vapaata ja pehmeätä kuin voide. Moista erinomaista mutaa on kuitenkin jo aikoja sitten löydetty muutamalta saarelta Raahenkin edustalla, mutta meille suomalaisille luonteenomaisella välinpitämättömyydellä on tuon luonnon antimen annettu rauhassa levätä kätköissään. Niissä harvoissa tapauksissa, joissa sitä täällä on käytetty, on se kumminkin osottautunut erittäin tehokkaaksi ja moniaat sairaat ovat sen avulla vuosikausiksi päässeet tuskia tuottavasta kolotuksestaan. Tähän hyvään tulokseen nähden ja varteenottamalla lääkärin kehotuksia on täkäläisessä Rantasaunassa nyttemmin ruvettu antamaan säännöllisiä mutakylpyjäkin, aluksi pari kertaa viikossa, ja käytetään niissä tuota mainitsemaamme mainiota mutaa. Kun luuvalo ja nivel-kolotus ovat sangen yleisiä vitsauksia meidänkin paikkakunnallamme ja moni, niiden vaivaamana, uhraa satoja markkoja etsiäkseen parannusta kaukaisissa kylpylaitoksissa, on mielestämme paikallaan että yleisöä huomautetaan, jotta tehokkaita mutakylpyjä voidaan saada kotikuusenkin juurella verrattomasti huokeammasta hinnasta. Tosi on että tämä kylpymuoto kysyy ylimääräisiä kustannuksia kylpylaitoksenkin puolesta, siihen kun tarvitaan erityisesti lämmitetty huone, vartavasten harjoitetut hierojat ja etäältä haettu, muokattu ja lämmitetty muta; mutta sittenkään eivät kustannukset näistä kylvyistä vastaa murtolukuakaan niistä matka-, kylpy- ja elatuskustannuksista, joita erityinen kylpymatka vaatii. Niinhyvin sairastelevan yleisön itsensä kuin kylpylaitoksen tähden soisimme sentähden että puheenlaista kylpymuotoa täälläkin ahkerasti viljeltäisiin. Ellei nimittäin useampia kylpijöitä ilmaannu, täytynee kylpylaitoksen lakata antamasta tällaisia kylpyjä, koskapa ei kannattane vain moniaita yksityisiä varten varalla pitää niitä valmistuksia, joita mutakylpyihin tarvitaan.

Tämän yhteydessä emme voi olla julkilausumatta kummastustamme siitä välinpitämättömyydestä, jota Raahen yleisö osottaa sekä kylpyjä että kylpylaitoksiaan kohtaan, vaikka tuskin ketään löytynee, jota ei tietopuolisesti tuntisi miten tärkeitä kylvyt ovat ruumiin terveydelle. Rantasauna tarjoo nykyisin suomalaista saunaa, höyry-, amme-, suola- ja mutakylpyjä ja Pitkänkarin kylpylaitoksessa saadaan höyry- ja ammekylpyjen ohella semmoisia merikylpyjä tasaisella, kivettömällä pohjalla että niiden vertaista saa kaukaa etsiä. Mutta kumpainenkin laitos viettää kituvaa elämää kun varsinaisia kylpyvieraita on varsin harvoja vain. Ihmeelliseltä tuntuu kuin lukee miten Ruotsin lukemattomissa kylpylaitoksissa yksin Pohjanlahden perukassakin, noin parikymmentä peninkulmaa pohjoisempana Raahea, löytyy sadoittain kylpyvieraita. Moniaita vuosikymmeniä sitten tulivat oululaiset Raaheen merikylpyjä ottamaan ja näkyi täällä maaseutulaisiakin; mutta nykyisin ei kylvyt täällä kelpaa oman kaupungin asujamillekaan. Lieneekö syy sitten sysissä vai sepissä. Muuan kylpijä”

Raahen Lehti 2.7.1904 kertoo, että ”Pitkänkarin kylpylaitos on avattu ja tarjoo: Meri-, höyry-, puoli-, amme-, suola-, havu-, ymkylpyjä. … Ihana, terveellinen kävelymatka uimahuoneelle! Joh. Gust. Rein”

Nuo kylpylaitoksissa tarjotut puolikylvyt mietityttää. Onkohan niillä tarkoitettu raahelaisittain sanottuna kuhunupunkasa istumalla suoritettuja kylpyjä. Kuhnupunkka on semmoinen pienempi, läkkipeltinen korkeaselkäinen amme, jossa istutaan, jalat on ulkopuolella. Tuo nimi kuhnupunkka tai kuhnepunkka tahi –amme tulee kylpyjen keksijän saksalaisen naturopati Louis Kuhnen mukaan. Kuhne kehitteli 1800-luvun puolivälissä teorian sairauksien synnystä ja menetelmän niiden parantamiseksi. Hoitomenetelmänä kylmät istumakylvyt ja erilaiset haudekylvyt juurikin tuossa kuhunupunkasa. Tuo Kuhne onkin aika intressantti heppu teorioineen. Hältä on saatavilla erilaisia kirjoja mm. ”Louis Kuhnen vesiparannusmenetelmät ja kasvonilmeoppi”

Vuonna 1896 perustetun Raahen opettajatarseminaarin opiskelijoilla oli Pitkänkarin Takarannalla oma, vain seminaarilaisten käyttöön tarkoitettu uimahuone.

Monet noista 1900-luvun alun lehtijutuista haiskahtavat nykylukijan nenään lähestulkoon mainoksilta. Tässä yksi: Raahen Lehti 19.6.1906 ”Kylpemään! Pitkänkarin kylpylaitos tarjoaa monessa suhteessa houkuttelevia ja terveydelle hyödyllisiä etuja. On ensinnäkin hauskalla, kauniilla paikalla, meressä laitoksen edessä hyvä hiekkapohja ja vilpoisat Pohjanlahden laineet, joissa voi ruumistansa karaista. Jos pelkää kylmiä kylpyjä, saa höyrykaapissa pusertaa ruumiistaan liikaa hikeä ja tiivistää näin veltostuneita lihaksiaan. Laitoksen luona maanpuolella on lähellä pehmoinen rantahiedikko, jossa saa ottaa ilma- ja aurinkokylpyjä ja karaista ihoa tauteja vastaan. Takana siinä tuoksuu tuores pihkainen metsä, jota hengittäen basillit ja tuberkkelit keuhkoista kuolevat ja laajenee kutistunut rintakehä. Wieläkö pitää? Ja miksi sitten ei ahkerammin käytetä kylpyjä ja kerätä terveyttä, ihmisen kalleinta pääomaa? Kylpymaksujen ei pitäisi ketään pelvoittaa, siksi halvat ne toki ovat.

Kylpemään siis, naisin ja miehin, tietysti vuorollaan. Lyhyt on Lapissa kesä, vähän lämpimän aikaa. Sitä tarkemmin tuo etuisa aika hyväksi käytettäköön.”

Museonrannassa ollut yleinen sauna nk rantasauna oli jokseenkin huonossa kunnossa ja uudesta saunasta haaveiltiin. Lehdestä saamme lukea monia kirjoituksia, jossa rantasaunan kuntoa moititaan. Yhdessä vaiheessa kerrottiin, että ”ikävästi ja rumasti joutuvat naiset ja miehet kylpemään samana aikana.” Toisessa yhteydessä mainitaan, että vanha ja huonokuntoinen rantasauna ”ei herätä halua kylpemiseen. ”

Raahe 24.10.1908 ”Rantasauna lienee keskiviikkona rahatoimikamarin puolesta tarkastettu, huomattu puhdistetuksi ja hajoavilta paikoiltaan korjatuksi sekä hyväksytty käytäntöön. Sauna avattiin torstaina yleisön käytettäväksi.”

Raahe sai sen kauan odotetun rautatien vihdoin joulukuussa 1899. Uusi tullihuone rakennettiin 1900-luvun alkuvuosina rautatieaseman läheisyyteen radan varteen. (Nyk. Nuorisokeskus Paradise). Nyt alettiin pohtia vanhan Tulli- ja Pakkahuoneen uutta käyttöä. Tokihan siellä museo jo lymysi. Pakkahuoneelle oltiin tekemässä milloin kauppahallia, milloin saunaa. Tuosta sauna-asiasta keskusteltiin vilkkaasti ja ihanat paikallislehtemme raportoivat kaupungin päättäjien kokouksista. Tuohon aikaan täällä ilmestyi poliittisesti jotakuinkin vastakkaisia suuntauksia edustaneet Raahen Sanomat ja Raahe, jotka sitten v. 1919 yhdistyivät Raahen Seuduksi.

Raahen sanomalehdet kertovat marraskuun alussa vuonna 1907 valtuusmiesten kokouksessa laajasti ja monipolvisesti rönsyilleestä saunakeskustelusta. Raahen kaupunkihan päätti helmikuussa 1897, että kaupunkimme virallinen kieli oli suomi. Äidinkieleltään ruotsinkieliset saivat toki käyttää omaa kieltään kokouksissa ym. Valtuusmiesten kokouksessa ruotsinkieliset puheet käännettiin suomeksi. Kokoukset venyivät tämänkin takia ja reportterit saavat kyllä paljon iloa kokousten raportoinnista. Joku valtuusmiehistä oli sitä mieltä, että ”Raahe tarvitsee enemmän saunaa kuin museota” joku taas huomautti, että vesi pakkahuoneen kohdalla on sellaista, ettei ole varmuutta siitä kumpiko likautuisi lisää, vesi vaiko ruumis, kun sanottua vettä käyttää.

Vanha rantasauna paloi 26.9.1910. Sammutustyössä ansioituneet urheat VPK:laiset saivat vakuutusyhtiöltä palkinnoksi saunarakennuksen kivijalan ja 100 markkaa rahaa. Tuo tuolloinen satanen olisi arvoltaan nykyään n. 400 euroa.

Rantasaunan palon jälkeen Pitkänkarin kylpylaitoksen käyttö mitä ilmeisimmin lisääntyi. Oli toki avoinna vain kesäkaudella. Useaan taloon laitettiin höyrykaappit, joiden avulla saunan puutetta koitettiin korvata. Nk. yleisiä saunoja oli kyllä kaupungissa muutamia, mutta ne olivat pieniä, tavallisten huushollien yhteydessä olleita saunoja.

Vihdoin tammikuussa 1912 rantatorilla avataan uusi sauna, jonka jotkut meistä vielä muistavatkin. Lehdessä kerrottiin takitilleen saunan huonejärjestyksestä ym. Saunassa oli kalliimpi ja halavempi puoli. Molemmilla osastoilla oli samankokoiset odotushuoneet ja pukuhuoneet Kalliimmalla puolella oli itse saunaosastolla seitsemän eri huonetta erilaisille toiminnoille. Oli höyrykaappi- ja suihkuosastoa, ammehuonetta, vihtasaunaa jne. Luvassa oli myös sähkökylpyjä. Tuo osasto ei ollut vielä valmis. No gulbs, kyllä sähkökylvyt vähän arveluttaa. Tuo komia saunarakennus purettiin vuonna 1975.

Vielä sananen uimisesta, kylpylaitosten kautta mennään.

Sanomalehti Raahe kirjoittaa elokuun alussa vuonna 1911 hassusta tapauksesta, joka sattui eräälle oululaiselle herrahenkilölle. Tämä oululainen meni miesten vuorolla Takarannan kylpylaitokseen, reippaana poikana ui läheiseen saareen, jossa jäi kellottelemaan rannalle ja nukahti. Herättyään hän aikoi palata takaisin kylpylaitokseen. Uidessaan ja sukeltaessaan kohti kylpylaitosta, hän sai huomata, että meri oli täynnä pulikoivia Eevan tyttäriä, jotka säikähtivät pahanpäiväisesti aalloissa liikkuvaa mieshenkilöä. No ei siinä auttanut muu, kuin uida takaisin saareen ja odottaa, kunnes miesten vuoro taas alkoi.

1910- ja 1920-luvulla tuota Pitkänkarin kylpylaitosta myydään moneen otteeseen. Usein myynti-ilmoituksissa mainitaan, että pytingin saa helposti muokattua asunnoksi.

Raahen Seutu kirjoittaa 3.7.1919

”Uintiaika on paraikaa käsissä; vahinko vaan ettei uimahuonetta ole jota voisi uidessaan käyttää. Huomiota herättää monissa uimamiehissä se, että vaikka Takarannalla on uimahuone sitä ei pidetä avoinna yleisölle. Mutta kuulemamme mukaan on uimahuoneen omistaja tehnyt tarjouksen kaupungille, että se joko ostaisi tai vuokraisi uimahuoneen ja avaisi sen yleisön käytettäväksi. Emme voi muuta kuin kannattaa tätä ehdotusta, sillä välttämättömästi täytyy toki merikaupungissa olla merikylpylä. Toivomme että kaupunki ottaisi mainitun kylpylaitoksen huostaansa sekä suorittaisi tarpeelliset korjaustyöt saadakseen huoneet asialliseen kuntoon sekä avaisi kylpylän yleisön käytettäväksi aivan ensi tilassa, ettei uintikausi loppuisi.

Eiköhän yksityinenkin yritteliäisyys saisi tässä vaivojaan palkituksi joko ostamalla tai vuokraamalla mainitun uimahuoneen ellei siihen kaupunki ryhdy.

1920-luvun alussa uimalaitoksen puutteesta ja tulevasta paikasta ilmaistaan mielipiteitä paikallislehdessä. Sanotaan, ettei kaupungissa oli koskaan ollut oikeata tarkoitustaan vastaavaa uimalaitosta. Pari uimahuonetta kuivalla maalla ja kilometrien päässä! Kaupunginlahdessa uiminen on järjestysviranomaisten toimesta kielletty Fantin ja Tervahovin tällä puolen, siksi ettei kaupungin siltoja vaan ruvettaisi käyttämään uimapaikkoina. Ja lisäksi vesi oli uimareille terveydelliseltä kannalta turmiollista. ”Sellaisessa mätänemistilassa olevassa vedessä ei voi ajatellakaan virkistyvänsä.” Keväällä 1920 Voimistelu- ja urheiluseura Linko lähti pontevasti ajamaan uimalaitosta Tervahoville. Urheiluseuran asettama uimalaitostoimikunta laati suunnitelmat ja kustannusarvion asiaa edistääkseen. ”Hankkeeseen on ryhdytty siis siitä syystä, että ilman uimalaitosta ei voida ajatella merikaupunkia sekä myös kohottaakseen innostusta terveelliseen ja tuiki tarpeelliseen urheiluun, sillä ketkä uimataitoa tarvitsevat, ellei juuri rannikon asukkaat.” Paikaksi ehdotetaan Fantin rannan sijasta Tervahovin rantaa tai entisen paviljongin seutua. Fantin ranta todetaan useammassa kirjoituksessa liian matalaksi ja haisevaksi lääseiköksi. Takarantaa pidetään kaukaisena ja kylmänä paikkana

Joulukuussa 1924 kirjoitellaan aiheesta innokkaasti edelleen. Nimimerkki Terveyslautakunnan jäsen vastaa erään nimimerkki ”Maren” pitkään kirjoitukseen ja vastuksesta käy ilmi mm.

”Mare ei kai ole viime kesinä kovin usein käynyt uimassa Takarannan hietikkorannalla, ei ainakaan, ikävä kyllä ole joutunut näkemään sitä kurtiisia mitä siellä mm vähissä pukimissa olevat nuoret tytöt ja aikaiset miehet harjoittavat, kurtiisia, joka vakavamman väen on pakottanut kaupunkiin takasin uimattomina. Ja mitä henkilöitä poliisien on täytynyt käydä karkottamassa Takarannalla ja Kylmässäniemessä olevista uimahuoneista? Minä vaan kysyn… Läheinen metsä on mitä sopivin huligani-ainesten kerääntymispaikka.”

Uimalaitosasia edistyi pikkuhiljaa. Huhtikuussa 1925 rahatoimikamari päätti, että syyskuuhun mennessä pitää paikka varmistua. Lopulta 20.11.1925 Raahen valtuusmiehet päättivät rakentaa uimalaitoksen entisen paviljongin seutuville. Kesäkuun 12. päivä vuonna 1926 Raahen Seudussa ilmoitetaan, että uintikausi äsken valmistuneella kaupungin uimalaitoksella alkaa. Ilmoituksesta käy ilmi pilettien ja nk. kausikorttien hinnat. Seuraavana talvena pohdittiin vielä mahdollista lisäruoppausta ja mahdollista hyppytelineen rakentamista, jos vedensyvyys riittää. Rahatoimikamarin ja urheilulautakunnan huoleksi jäi uimaopettajan hankkiminen ja se, että uimalaitoksen vahtimestarille opetettiin virvoitustoimenpiteitä. Uusi uimalaitos otettiin ilolla ja tarmokkuudella käyttöön.