Hajahuomioita raahelaisesta syömisestä

Siihen aikaan, kun Raahe oli Suomen suurin laivanvarustuskaupunki(1860-70-lukujen taitteessa) ja meillä meni tosi lujaa, saattoi laivankapteeni ilmoittaa vieraaseen satamaan tullessaan, että ”Raahesta ollaan ja rahhaa evväänä!” No, ei täälä ihan pelekkää rahhaa syöty. Tosin parisataa vuotta sitten, kun kauppias Soveliuksen rouva valmisteli maaherran kunniaksi järjestettäviä päivällisiä, oli herra Sovelius vahvasti sitä mieltä, että tarjolla olisi dukaattisoppaa, niin tyyriiksi valmistelut olivat tulleet.

Raahella, merenkulkukaupungilla oli oivalliset suorat yhteydet maailman metropoleihin ja satamakaupunkeihin, eli täällä oltiin hyvinkin perillä aikakauden uutuuksista joka alalla.

Jo ennen Raahen kaupungin syntyä meidän keskiaikainen esiäitimme, Salon (eli nykyisen Saloisten) satama mahtavine markkinoineen toi tänne hansakauppiaita, jotka toivat tullessaan mm. kallisarvoista suolaa sekä uutuuksia ruokavalioon: papuja, herneitä ja makkaroita. Pianhan sitä osattiinkin jo ryyni- ja verimakkaroita tehdä. Savustamalla kypsytetyt makkarat olivat hyviä säilymään.

Luontaisesti raahelaisten ruokavalioon kuului kala, tuoreena, kuivattuna, suolattuna. Suolakala, ruisleipä ja nauris, siinä oli jokapäiväisen ravintomme kulmakivet ennen 1800-luvun alussa alkanutta potaatin voittokulkua. Suolattua ja kuivattua kalaa vietiin myös maailmalle.

Tuon Salon pitäjän aikaan keskiajalla mekin täällä tunnustimme katolista uskoa, joka sääteli syömistä tiukasti paastopäivien myötä. Meillä yhäkin jatkuva torstainen hernesopansyönti on peruja tuolta ajalta. Perjantain ja lauantain paastopäiviin valmistauduttiin syömällä torstaina läskillä höystettyä hernekeittoa. Paaston aikana kiellettyjen listalla olivat liha ja muut eläintuotteet voi, juusto, kananmunat. Mereneläviä eli kaloja ja niiksi luokiteltavia, siis majava, saukko, hylje ja vesilinnut, sai einehtiä.

Suola oli pitkälle kohti nykyaikaa Raahen tärkeimpiä tuontiartikkeleita. Suolaa tarvittiin myös toiseen tärkeään vientituotteeseen eli voihin. Voita käytettiin myös verojen ja pappien tienestin eli tihuntin maksuun.

Talouksissa on kyllä yleensä ollut lehmä tai kaksi, mutta sekin talvella ummessa. Lehmästä saatu maito pyrittiin aina muuttamaan rahaksi, siitä tehtiin voita tai juustoa.

Nykymittapuun mukaan ruoka oli tosi tymäkästi suolattua. Perusruoan eli suolasilakan suolapituisuus oli 30% luokkaa. Yleisimmin ruokajuomana oli olut, sitä joivat itse asiassa kaikki lapsista lähtien. Vesi oli bakteerien takia monesti jopa hengenvaarallista. Maitoa saivat ihan pienimmät lapset. Piimää ja kirnupiimää kyllä juotiin, kun oli mahdollista. Arkiolut ei ollut kovin vahvaa, nykyisen pilsnerin vahvuista. Juhliin tehtiin kyllä vahvempaa olutta ja simaa. Kannattaa muistaa, että kaikessa syömisessä ja juomisessakin oli säätyjen väliset erot. Oluthan oli ravitsevaa, sillä täytettiin päivittäistä energiavajetta, yleensä juotiin 2-3 litraa/pv

Oluenpano ja viinanpoltto kuuluivat emännän perustaitoihin. Yleensä pihapiireissä oli pryky eli brygghus jossa hommat hoidettiin. Päivä aloitettiin viinanaukulla. Onneksi sitten 1700-luvun lopulla saatiin kahvia, joka syrjäytti paloviinan aamunavauksesta.

Juotiin täällä toki viinejäkin herrassöötingeissä. Viiniä saatiin kätevästi maailmalta. Reinin, spanskan ja franskan viiniä tarjoiltiin fiineimmillä kutsuilla. Mutta ehkä vielä useammin bishoffia ja punssia. Bishoffi tehtiin puna- ja valkoviinistä, sokerista ja maustettiin yleensä pomeranssilla ja ennen tarjoilua siihen lisättiin seltterivettä eli kivennäisvettä, reseptistä on monia variaatioita. Usein illan jatkuessa pitemmälle herroille oli tarjolla rommia, konjakkia, madeiraa tms, naisille viiniä, joskus likööriäkin.

Merenkulku toi ruokavalioon oman lisänsä. Ulkomailta saatiin mausteita, riisiä, kahvia, teetä, kaakaota, säilykkeitä, kaviaaria, juustoja, kuivattuja hedelmiä, sitruunia, sylttyjä. Jokainen itseään kunnioittava kauppiaanrouva halusi varastoihinsa kotimaisista marjoista tehtyjen sylttyjen lisäksi ihanaa englantilaista inkiväärisylttiä. Sillä oli lähestulkoon statussymbolin asema. Inkiväärisylttihän on aika väkevää, siinä saattoi joku asiaan vihkiytymätön matami sylkäistä syltit suustaan, niin äkäistä se oli kotoisaan mesimarjasylttiin verrattuna. Siinä riitti toisille juoruilemista… HUOM, kiitos merenkulun raahelaishuusholleissa, pienemmissäkin, syötiin 80-luvulla riisipuuroa joulun aikaan, ei ohraista.

Laivanrakentajien lapset juoksuttivat laivavarveilla työskenteleville isilleen einettä aamukahdeksan aikaan. Laivanvarustaja, kauppias Baltzar Fellmanilla, joka oli jo varhain kävellyt varveille töitä seuraamaan, oli tapana tarkistaa, mitä lasten viemisinä oli. Jos korissa oli pottuja ja jauhopuuroa, oli Paltsu tyytyväinen, tai ”lapskooria..se on oikeaa työmiehen ruokaa.” (Lapskoori/lapskaussi/ lapscourse: suolalihasta, potuista ja juureksista keitetty muhennos ET huom.)

Mutta kryynipuuro oli kauhistus ja voisilimä se vasta kamalaa tuhlausta olikin. Paltsu neuvoi merimiesten eukkoja. ”Keittäkää te miehille oikeaa miehenruokaa, niin kuin talakkunaa eikä viskusoppaa (kuivatuista luumuista tehty soppa ET huom.) ja kryynipuuroja.” Paltsu oli omassa elämässä kovin visu ja tarkka ja edellytti sitä myös muilta. Hän paheksui myös merimiesten tai muiden kaupunkilaisten kahvin juontia. Laivavarvin työpirtissä purjeita ompelevat seelinompelijanaiset puolustivat kaffen juontiaan, sanomalla ”Me juoma sen särpymeksi, (eväänä olevan kuivan leivän kera ET huom) mutta te juotta huviksi.”

Porvarishuusholleissa arkiruoka oli aika vaatimatonta. Aamukahvi nautittiin klo 5-6, siis ihan ”kaljupääkahvit”. Aamiaisella n. klo 8 aterioitiin vankemmasti: leipää, voita suolakalaa, puuroa tai velliä tai pottuja ja läskikastiketta. Päivällinen syötiin puolenpäivän tinoilla klo 12-14: perunaa ja kalaa t. lihaa, keittoa, kalalaatikkoa (lakslootaa olematta lohta), usein veriruokia (putinki, kampsua, palttua), jälkiruoaksi ehkä marjakeittoa, ”viinikeittoa”, lappapuuroa tai kiisseliä. Lettuja tai pannukakkuja jos ruoaksi oli hernekeittoa. Illallinen einehdittiin klo 20.00: lämmitettyjä päivällisruokia, paistinperunoita ehkä munakokkelia, kampsua tai leipää, voita, silakkaa, piimää.

Pyhinä ja juhlapäivinä saattoi olla lintu- tai raavaan- tai vasikanpaistia ja jälkiruoaksi kräämiä eli luumu- tai sekahedelmäkiisseliä vahtukerman kera tai riisipuuroa. Vuodenkierto vaikutti luonnollsestikin tarjottavaan ruokaan.

Makeita leipomuksia oli leetat ja piparkakut, joita oli kaikissa juhlissa ympäri vuoden. Erityisen juhlava oli iso pullakranssi, jonka keskelle laitettiin piparkakkuja. Maustekakkuja tehtiin juhlatilaisuuksiin myös. Herkkuja oli myös roonit eli vohvelit. Nämä olivat kyllä herrassöötinkien tarjottavia

Raahelaisen kauppiaan tytär Jenny Maria Montin-Tallgren (s.1852) muistelee purjelaivan kotiintulojuhlia näin: ”Laivan kotiintuloa juhlisti isännistö. Laivassa vietetyt herraskemut olivat ilon ensi ilmauksena, eikä niissä säästelty kapteenin uusia Etelän tuliaisia – viinejä monen lajisia, jaloja, väärentämättömiä; herkullisia viikunoita, suuria appelsiineja, samoin pähkinöitä, keksejä, hienoja juustoja ja jos minkälaisia säilykkeitä. Kelpasi siinä vieraille hernekeitto sianlihan kera, laivakokin valmistamana aito-meriläiseen tapaan, ja lopuksi hyvä kahvi. Vielä höysteeksi merimiesjuttuja, ja hyvillä mielin astuivat herrat jonkun tunnin kuluttua pariin erinomaiseen laivapurteen ja palasivat koteihinsa.

Seuraavana päivänä toimitti isännistö laivassa kemut perheilleen ja lähimmille sukulaisilleen. Ja se, joka niihin aikoihin oli lapsi, jota komeitten, rikkaasta Etelästä palaavien laivojen isännät pitivät niin hyvänä kuin taisivat – se ei unhoita näitä juhlia.”

Toinen ruokamuisto on Saloisten pappilasta 1870-1880-lukujen taitteesta:

Toukokuun 1. päivä oli kirkkovuoden alkamispäivä, sitä vietettiin pappilassa usein näin. Rovasti Borg kutsui tavallisesti kaikki kaupungin vanhemmat herrat päivälliselle pappilaan. Carolla-rouva kertoo:

”Minkäänlaista taitavaa kokkia ei ollut saatavilla, joten jokaisen rouvan on tultava toimeen oman palveluskuntansa avulla. Meidän ruokatarjoilumme oli seuraava: voileipäpöytä, kalahyytelöä reunustettuna sillisalaatilla (=rosolli ET huom.), lihalientä pasteijain kera, kinkkua vihreiden herneiden ja hapankaalin kera, vasikanpaistia salaattien kera ja karpalohyytelöä sitruunaleipien kera. Juomina tarjoiltiin olutta, maitoa, kolmenlaista viiniä – portviiniä, sherryä ja hapanta viiniä.”

Pappilan päivälliset olivat kohtalaisen kokoiset, suurempiakin kallaaseja on täällä Raahessa vietetty, ainakin sen perusteella, että hovineuvos Bergbomin pesänselvityksen mukaan Ollinsaaren kartanossa oli tällaisia tapauksia varten sinikoristeinen parempi serviisi, jossa oli 8 tusinaa eli 96 matalaa lautasta, viisi tusinaa eli 60 syvää lautasta. Samaa sarjaa oli kaksi terriiniä, 15 erikokoista karottia, 10 erikokoista tarjoiluvatia ja mm. kaksi skoolia pitkävartisilla kauhoilla, nämä juurikin bishoffia tai punssia varten.

Nykyään on tapana tarjota ruokaa seisovasta pöydästä. Sen alkujuuret on nk. viinapöydässä (snapsbord) tai voileipäpöydästä, jonka antimia nautittiin ikäänkuin aperitiiviksi ennen kuin siirryttiin varsinaiseen ruokasaliin ja päivällispöytään. Viinapöytä katettiin yleensä juhlasalin viereiseen huoneeseen. Pöytä oli seinän vierustalla, tarjolla oli pieniä suolaisia alkuruokia ja voileipiä ja kyytipojaksi oli erilaisia maustettuja viinoja ja viinibooleja. Nämä suolapalat ja kyytipojat nautittiin seisten.

Matkailuparlamentin päivällisillä 8.9.2016 ulosannettu.