Jenny Maria - kotiseudun harras ystävä
Ken tulee Raahen museon töihin ja on kohtalaisessakaan määrin tekemisissä museon kokoelmien kanssa, törmää nimeen Jenny Maria Montin-Tallgren. Jenny Mariaan törmää monissa muissakin Raahen historiaan liittyvissä paikoissa/asioissa. Kuka oli tämä ilmeisen touhukas ja aikaansaapa ihiminen.
Jenny Maria Montin syntyi 4.3.1852 kauppias, raatimies ja laivanvarustaja Johan Montinin ja hänen toisen vaimonsa Kristina Margareta Durchmanin esikoiseksi. Johan Montinin ensimmäinen vaimo Mathilda Junell kuoli 37 vuotiaana tammikuun alussa vuonna 1850. Kuolinsyyksi on ilmoitettu synnytys. Mathilda synnytti marraskuun lopussa kuudennen lapsensa August Abrahamin eikä enää toipunut siitä. Johan ja Mathilda olivat avioituneet keväällä 1836. Vanhin lapsista oli 13-v. No, mikä nyt eteen? Lapsia tuli hoitamaan moster Britu, äidin täti, mutta kyllähän talo kaipasi emäntää.
Perimätieto kertoo seuraavanlaista tarinaa. Raahelaistyttäret olivat vuoden vaihteessa 1850 tehneet taikoja nähdäkseen tulevat sulhasensa ja KristinaMargareta Durchmanille oli peilistä näyttänyt Johan Montinin kasvot. Margareta oli huudahtanut hämmästyneenä ”Nej men farbror Montin!”. Tosiaankin setä, sillä Johan Montin oli Margarethaa yli kaksikymmentä vuotta vanhempi ja kuuden lapsen leski-isä. Ei mikään unelmien sulho. Mutta niin vain kävi, että toukokuun alussa 1851 Margareta ja Johan vihittiin. Margareta ja Johan saavat 17 vuoden aikana kaikkiaan 11 lasta. (Aili Tallgrenin mukaan lapsia oli yhteensä. 12, yksi lapsista syntyi kuolleena. Lapsista vanhin oli illan päähenkilö Jenny Maria.
Johan Montinilla oli kyllä itsellään yhteensä 18 lasta. Risto Enarvin esivanhemmistaan Ina Montinista ja Eliel Engbergistä kertovassa kirjassa on sukutaulu, jossa on mainittu avioliiton ulkopuolinen tytär Aina. Risto Enarvi kirjoittaa: ”Silloin kun Raahe eli voimakkainta kasvukauttaan ja Johan Montin eräänä sen keskeisistä henkilöistä työskenteli täydellä intensiivisyydellä liikkeittensä hyväksi, hänelle tapahtui se, mikä monelle vitaaliselle miehelä tapahtuu. Hän ihastui tyttöön (ET huom, puotineitty Katharina Lindman oli s. 1826 ja siis 33-v, ei aivan tyttönen) ja tämä synnytti hänelle tyttären, Aina Marian jouluaatonaattona 1859. Varsin taitavasti omaisten piiri osasi salata tämän synnin ulkopuolisilta, ja se olisi ehkä jäänyt jälkipolviltakin toteamatta, ellei tuolle tyttärelle vuorostaan Johanin kuolinvuonna olisi syntynyt poika, Aaro Hellaakoski. Unto Kupiainen on kirjassaan ”Aaro Hellaakoski, ihminen ja runoilija” ilmaissut asian näin: Äitinsä isän kautta runoilija joutuu Anna-Maria Tallgrenin sukulaiseksi”
Melko varmasti Aina olisi painunut unhoon, ellei hänen pojastaan olisi sittemmin kehkeytynyt kuulu runoilija, siis Aaro Hellaakoski.
Jenny Marian oman kertoman mukaan hän oli heikko ihmistaimi, joka vain äärimmäisen hellällä hoidolla saatiin pysymään hengissä. Noin puolitoistavuotiaana Jenny Maria sairastui isorokkoon ja oli ”viikon päivät sokeana, ihan sokeana, se on kauhean totta! Äiti on puhunut tästä kaikesta; hän myöskin kertoi miten isä itki, aina kun hän tuli huoneeseen ja näki sokean lapsensa – itki kun pelkäsi että ainiaaksi jään sokeaksi, - eikä voinut olla huoneessa.”
Monet sairaudet kiusasivat Jenny Mariaa koko elämän ajan. Siinä varhaisnuoruudessaan Jenny Maria kuljeskeli mielellään Haaralan hautausmaalla, jonne niin monet sukulaiset, tuttavat ja ystävätkin oli haudattu. Jenny Marian mieliharrastuksia oli kukkakimppujen ja seppelten sitominen ja vieminen haudoille. Äiti oli jo kovin huolissaan tästä hautausmaa-innostuksesta.
Jenny Mariaa opetti kotiopettajatar Olga Nummelin, jota Jenny Maria myöhemmin lämmöllä muisteli. Jenny Maria opiskeli myös raahelaisten porvaristyttöjen ”korkeakoulussa” eli Gustava Ekströmin mamsellikoulussa. Jenny Marian opintie päättyi jo 14-vuotiaana. Jenny Maria oli innokas lukija. ”Kunpa saisin aina vain lukea, ei koskaan tehdä muuta- silloin olisi maallinen onneni varma” –kirjoittaa Jenny Maria päiväkirjassaan. Ajan kansallisromanttinen innostus tarttuu Jenny Mariaankin. Kerrotaan, että hän olisi kovasti halunnut mennä opiskelemaan Jyväskylän seminaariin, voidakseen toimia isänmaan hyväksi. Toisen lähteen mukaan isä ei olisi päästänyt, toinen lähde kertoo lääkärin kieltäneen seminaariin pyrkimisen. Isä Johan koulutti kyllä poikansa, mutta tytöille kuulemma riitti, että he oppivat tekemään ruokaa, pesemään pyykkiä ja vastaamaan kodinhoidosta
Toukokuussa 1870 Jenny Maria riemuitsee päiväkirjassaan: ”Maria Tschetschulin on saavuttanut ylioppilaslyyran! Vahinko vain, ettei maan ensimmäisen naisylioppilaan nimi ole suomalainen tai ruotsalainen. Jälkimaailma älköön unohtako 19. toukokuuta, pysyköön se päivä kaikkien Suomen tyttöjen muistissa!” Tämä kiihkeä tunteellinen suhtautuminen jotakuinkin kaikkiin asioihin näyttää olevan Jenny Marialle hyvin luonteenomaista läpi elämän. Jenny Maria oli intomielinen idealisti ja lähipiirinsä ihailema. Toki hän ilmaisu myös tyytymättömyytensä, eikä se ollut harvinaista, aivan yhtä suurella intensiteetillä. Veli August sanoikin 16-vuotiaasta siskostaan ”Jenny on yhtä tyytyväinen kuin löysähuulinen lintu.” Jenny Mariaa kuitenkin myös kehuttiin ja kiitettiin, sillä hän kirjoittaa päiväkirjaansa parikymppisenä ”Minkä tähden kaikkien pitää imarrella minua? Ajan pitkään se voi olla minulle vahingoksi.”
Täyttymätön haave opiskelusta ja kansakuntaa hyödyttävästä ammatista tekivät Jenny Mariasta aikuisena naisasianaisen ja koulutuksen puolustajan. Jenny Maria toisti usein lausetta: ”Kallisarvoisin perintö, minkä vanhemmat voivat antaa lapsilleen, on sivistys.” Viisaasti sanottu.
Jenny Maria oli poikkeuksellinen porvarintytär, hänellä oli voimakas yhteiskunnallinen omatunto, jos niin voi sanoa ja palava innostus taiteeseen ja kulttuuriin. Vuonna 1870 Jenny Mariaa pyydettiin Suomen Taideyhdistyksen asiamieheksi Raahessa. Jenny Maria kirjoittaa ”Eikö ole koomillista? Kuinka voin saada aikaan jotakin minä, joka olen sellainen pieni hupakko?” Ei Jenny Mariaa mitenkään satunnaisesti valittu, vaan suosittelijana oli mitä ilmeisimmin ollut raahelaissukujuurinen herrahenkilö, joka tunsi hovimaalari Robert Wilhelm Ekmanin. Jenny Maria mm. myi tarmokkaasti arpoja Taideyhdistyksen hyväksi.
Raahen tytöt perustivat Topeliuksen innoittamina Pikkulintujen suojelusyhdistyksen. Raahen tyttäret perustivat Jenny Marian johdolla, kuinkas muutenkaan, oman lukuseuransa, jossa luetaan Franzénia, Runebergiä, Topeliusta. Jenny Maria on siinä kahdeksantoistakesäisenä mukana lastenkodin johtokunnassa ja ajoi kansakoulujen ja kirjastojen perustamista.
Loppuvuodesta 1870 perustettiin Suomen Muinaismuistoyhdistys, jonka jäseneksi Jenny Mariakin halusi. Ja Jenny Marian epäilyistä huolimatta pappa-Montin antaa luvan jäseneksi liittymiselle. Ja kuinka ollakaan, kohta Jenny Maria sai kirjeen Muinaismuistoyhdistykseltä, josko hän rupeaisi yhdistyksen asiamieheksi kolmeksi vuodeksi. ”Voi kuinka minä tulin iloiseksi ensin! Mutta voinko minä, pieni heikko vähäpätöinen tyttö, vastaanottaa tällaisen luottamustehtävän? Halua, intoa ei puutu, koko sydämen in sykkii rakkautta suomalaista Isänmaatani kohtaan – mutta tällainen tehtävä, pystynkö?” Jenny Mariahan pisti töpinäksi, hän kunnosti Fleming haudan kirkkopuistossa, olihan vapaaherra Herman Fleming potenut Suomen sodassa saamiaan sotavammoja ja hyvästä hoidosta huolimatta kuollut Jennyn isän isän talossa. Lisäksi Jenny Maria mm. lähetti hälle toimitettuja merimieslauluja yhdistykselle. Kun Raahen kirkkoa kesällä siivottiin, tutki innokas muinaistutkija. sen perin pohjin, hän ei tosin päässyt kirkon lattian alle, josta kirkonvartija Nissilän lapsuuden aikaan oli siirretty sadoittain vainajia hautausmaahan. Jenny Maria kierteli lähimailla haastattelemassa vanhoja ihmisiä Suomen sodan ajoilta jne jne. Aina ei intomielisen keräilijän sietokyky kestänyt intressanttien persoonien asuinsijoja.
Otteita Jenny Marian merkinnöistä Vihannista heinäkuulta 1872: ”…olen koettanut saada tietooni vanhoja satuja, sananlaskuja ym. mutta se ei tahdo onnistua, sillä ihmiset ovat niin vaatimattomia, että heillä mielestään ei mitään ole. Voi jospa voisin saada heidät puhumaan, miten onnellinen olisinkaan. Sinä rakas Suomen kansa! Muuatta vanhaa eläkeläisvaimoa ”suurta sukua”, olen ilokseni saanut puhutella tänään.
Suurin osa päivää on kulunut syömiseen: kahvia leivän kera, päivällinen, johon kuului linnunpaistia, viiliä, imelää juustoa, tuoretta rieskaa ym., muuraimia, kahvia ja leipää, teetä. Tarvitaan vatsaa!
Hullunkurista! Pidän emännästä, hän on todellakin miellyttävä talonpoikaisvaimo… …Palatessamme Säilystä täytyi jälleen poiketa samaan taloon kuin menomatkalla, sillä olimme vallan läpimärät. Aivan outo emäntämme auttoi meitä ystävällisesti riisuutumis- ja pukeutumistoimissa. On vallan ihmeellistä, miten todella ystävällisiä kaikki täällä ovat! Olisin onnellinen, jos pian saisin kuulla, että kansakoulu avataan täällä! Sillä ihmiset – luulen – ovat vastaanottavaisia sivistykselle ja valistukselle – he ovat henkisesti rikkaita!
Tänään olemme kutsuttuja taloon tässä lähistössä. On niin hauskaa kerran saada elää näin aivan Suomen kansan joukossa, nähdä heidän tapojaan ja työtään.”
Tammikuussa 1871 Jenny Mariaa pyydettiin järjestämään arpajaiset Raahen kansakoulun hyväksi. Kouluhan oli perustettu Ollinsaareen syksyllä 1870. Jenny Marian arpajaishanke kohtasi vastoinkäymisiä. 18.1. Jenny Maria kirjoittaa päiväkirjassaan: ”Nyt olen itkenyt, - voi miksi ihmiset ovat niin ihmeellisiä? Nika ja Sofie olivat meillä juuri, he tulivat pakiparastaan puhumaan arpajaisista, riidellystä hommasta, josta oli ollut puhetta eilisessä iltamassakin ja jota yhä tänään vatkataan. Tulin niin pahoilleni, kyyneleet olivat taas minun aseenani…. Ensin päätettiin rekiretkestä Hiitolaan, mutta vanhemmat ja viisaammat toivat esiin kaikenlaisia esteitä, joita emme me ensi innoissamme huomanneet, ja joita emme nyt voineet sanoa aiheettomiksi. Rekiretki pyyhkäistiin siis, päätettiin pitää yksinkertaiset aamupäiväarpajaiset. Mutta nyt tulee nuoriso omine vastaväitteineen ja sanoo: kuka viitsii mennä aamupäiväarpajaisin? Miksi olemme petetyt, kun toivoimme rekiretkeä? Voi noita sokeita, pikkumaisia, he eivät näe kaiken tarkoitusta, näitten arpajaisten suurta tarkoitusta! He eivät välitä yleisestä hyvästä, he ajattelevat hetken huvia!...” Jenny Mariaa jatkaa 20. tammikuuta ”Olen itkenyt tänään usean kerran onnettomain arpajaisten tähden, jotka ovat joka ihmisen suussa. On niin vaikeata. Aamupäivällä olimme asessori Hårdhilla, siellä riideltiin oikeastaan koko aika. Oli vaikeata olla siellä itkemättä. Tant Roos, August Möller ja Mimmi siellä puhuivat pilkallisesti arpajaisista. Voi, he eivät lainkaan ajattele tarkoitusta, sen he vallan unohtavat hetekn huvien tähden. He eivät ajattele, että talo, jota varten työskentelemme, on hyvin tärkeä; että siinä tehdään rakkauden kylvöä, joka lasten sydämissä kantaa koko maalle satoa tulevaisuudessa. Kansakoulussa luodaan Suomen tulevaisuutta. kansakoulut ovat maan toivo. Me pyrimme kauniiseen päämäärään. Jumala antakoon työllemme menestystä ja siunauksensa!” Kaikeksi onneksi arpajaiset onnistuivat hyvin, tilaisuus oli menestys.. Kansakoulu sai rahaa 492 markkaa ja opettaja Pettersson loisti kuulemma kuin aurinko.
No kaiken tämän lisäksi Jenny Maria oli rakastunut tai alkuun ensin ihastunut. Kaikki alkoi siitä, kun Jenny lähti Mimmi Durchmanin eli serkkunsa Maria Henriette D:n kanssa vierailulle Lohtajalle vuoden 1870 alussa. Tytöt osallistuivat paikallisiin rientoihin ja vierailivat sopivissa paikoissa. Lohtajan rovastinpappilassa vierailtiin myös ja ajan tavan mukaan siellä myös tanssittiin. Ja ah ja voi, Jenny Maria tanssi franseesin Lohtajan kappalaisen pojan, 19-vuotiaan ylioppilas Ivar Tallgrenin kanssa. Jenny Maria kertoo päiväkirjassaan tanssikavaljeerinsa ihmeellisistä silmistä, jotka olivat suuret, tummat ja ilmeikkäät. Nuo ihanat silmät jäivät vilahtelevat sen jälkeen aika tiuhaan Jenny Marian päiväkirjamerkinnöissä. Ja kuinka ollakaan syksyn lähestyessä Jenny Marian pikkuveljille ja Friemanin pikkupojille tarvittiin kotiopettajaa, Jenny Maria ehdotti papalleen ylioppilas Tallgrenia, joka oli kuulemma niin vähissä varoissa, että hänen pitäisi lähteä välillä merille tienaamaan, jos ei sopivampaa ansiotyötä ilmenisi. Niinhän siinä kävi, että Ivar palkattiin kotiopettajaksi lukuvuodeksi 1870-71. Hän ei asunut Montinilla, mutta pikkuhiljaa alkoi vierailla siellä ihan spontaanistikin, voi onnen aikaa! Seuraavaksi talvikaudeksi tuli toinen kotiopettaja, joka oli Jenny Marian iloksi muinaistieteen harrastaja, mutta ei noteerannut naisten tekemää keruu työtä miksikään, pah. Jenny Marian ja Ivarin romanssi oli vielä nupussaan ja Ivarilla sattoi kyllä olla kilpailijoitakin. Öhrbom oli nimittäin hirviän hyvä lausumaan runoja ja se vetosi Jenny Marian tunteikkaaseen mielenlaatuun
Raahen toimeliaat tyttäret suunnittelivat perustavansa sunnuntaikoulun ”palvelijatarraukoille, jotka elivät hyvin suuressa pimeydessä.” Raahenkin tyttöjä oli kehotettu liittymään Suomen sunnuntai-kouluyhdistykseen.”Elämme ihmeellisiä aikoja, joka taholta tulee herätteitä työhön ja hyödylliseen toimintaan.” Jenny Maria kirjoittaa päiväkirjassaan: 5.1.1871 ”klo 2 iltap. olisi lasten oppitunnin pitänyt alkaa, mutta tänään alkoi se jonkun verran aikaisemmin; klo 3 on tunti lopussa. Aksel, Fanny ja Olga ovat oppilainani joka päivä. Lauantaina on minulla 35 oppilasta, joita opetan kirjoittamaan; sitäpaitsi taitaa Maria Toppelius perustaa sunnuntaikoulun – sielläkin tulen opettajaksi, ja jos sitten vielä otan Palmgrenin lapset, olen oikea ”koulutantti” – olisipa se aika outoa! On niin ihmeellistä nyt opettaa toisia, huomata miten he tarkkaavat minun pienitäkin liikettäni ja mielellään tekevät niin kuin tietävät minun toivovan. Olen niin iloinen, niin tyytyväinen! Siten on minullakin nyt pieni vaikutuspiiri, miten hauskaa, mutta niin käsittämätöntä. Jumala auttakoon minua tekemään jotain maan ja kansan hyväksi!”
Jenny Maria lähti tammikuussa 1873 Helsinkiin muutamaksi kuukaudeksi, tutustumaan isoon maailmaan. Aika Helsingissä on varmaankin neitomme nuoruuden huippukohta. Hän sai olla vieraana suuresti ihailemansa Topeliuksen kodissa, istua hänen vieressään teatterissa jne. Syy moiseen tuttavallisuuteen on siinä, kuten ehkä tiedätte tai muistatte, että Z.Topeliuksen vaimon sisko eli käly miehineen ( tuomari Haeggström) asuivat Raahessa siinä Montinien naapurissa eli meidän Friemanin talona tuntemassa talossa. Montinin lapset olivat tietty kavereita Haeggströmin lasten kanssa. Johan Haeggström nimitettiin Salon tuomiokunnan tuomariksi v. 1849. Haeggströmeille siunaantuu kymmenen lasta, mutta karmaisevasti tulirokko vie seitsemästä lapset neljä tammikuussa 1860. Myös nuorin poika menehtyy muutaman vuoden päästä samaan tautiin. Olga H. oli Jennyn Marian ystävä, mutta menehtyi keuhkotautiin Jenny Marian suureksi, kiihkeäksi suruksi. Myös Anna Sofian vie sama sairaus. Seitsemän Haeggströmin lasta on haudattu Haaralaan. . (Topeliuksen Satu seitsemästä sisaruksesta.) Heidän hautakivensä ovat Haaralan itälaidalla, nk. siirrettyjen hautakivien rivistössä.
Loput Haeggströmin perheestä muuttivat Helsinkiin 1870-luvulla.
Helsinki oli tulvillaan ihmeellisyyksiä, taidenäyttelyitä ja teatteria, konsertteja ja kavaljeereja. Käynti suomalaisessa teatterissa sai Jenny Marian aivan haltioitumaan: ”Nouse riennä Suomen kieli!” Jenny Maria osallistui myös Suomen Muinaismuistoyhdistyksen vuosikokouksen, mikä oli aivan ihmeellistä. Mutta ehkä vielä ihmeellisempää oli se, että tuo taannoinen kotiopettaja Öhrbom pyysi Jenny Mariaa seppeleensitojattarekseen ja hän pääsi promootioon, ooo, Jenny Maria tunsi leijailevansa näkyväisen yläpuolella, siirtyvänsä Hellaan laakerilehtoihin. Tuon kaltaiset ylevät haltioituneet ylilyönnit tuntuvat olevan hyvin tyypillistä Jenny Mariaa.
Mutta eteenpäin. Jenny Maria ja Ivar Tallgren avioituivat. Alkuun Ivarilla joitakuita lyhyempiä pappispestejä eri puolilla Suomea. Jenny Marian ihanteelliset käsitykset Suomesta, suomalaisista ja yksinkertaisesta elämästä lienevät ainakin alkuun joutuneet koetukselle. Perhekin kasvaa pikku hiljaa. Tuo kiihkeästi tunteva, hentoinen, sairasteleva ja herkkähermoinenkin Jenny Maria oli varmasti lujilla ja kovilla, niiden kahdeksan vuoden aikana, kun perheen kuusi lasta syntyivät. Vanhin tyttäristä, Olga menehtyy aivan pienenä, samoin Maariassa syntynyt nuorin poika syntyi kuolleena. Kotiväen kirjeissä näkyy huoli Jenny Marian niin ruumiillisesta kuin henkisestä terveydestäkin. Mamma Montin kirjoittaa jollekulle, että Jenny-raukka huolimatta paremmasta asemastaan on tyytymätön sekä itseensä että koko maailmaan. Mamma Montin on menossa viimeisillään olevan esikoisensa luo ja jo etukäteen pelkää tyttärensä kohtauksia.Mamma kuitenkin helpottuu saavuttuaan viiden päivän matkan jälkeen Pyhäjärven pappilaan, esikoistytär on tullut odotusaikansa lopussa tyystin toisenlaiseksi ihmiseksi; äkilliset tunteenpurkaukset ovat laantuneet. Tämä muutos oli kuitenkin vain raskauden loppuajan ilmiö.
Ivarin nimitys Maarian kirkkoherraksi 1887 oli tärkeä käännekohta perheen elämässä. Jenny Marialle muutto Maariaan oli palaamista nuoruuden lempiharrastuksen, muinaistutkimuksen pariin. Jenny Maria oli ihastuksissaan, olihan Turun seutu kaiken sivistyksen ynnä kirkollisen elämämme kehto. ”Täällä on kaikki tapahtunut”. Maarian pappila sinänsä oli historiallisesti merkittävä paikka. Pian papinrouva tunnettiinkin ympäristössään innokkaana muinaisesineitten keräilijänä Jenny Marian tarkka muinaismuistosilmä ja -korva saavatkin aikaan mahtavia löytöjä.
Näin kirjoittaa tytär Aili Tallgren ”Heti Maariaan muuton jälkeen, ensi kesänä, oli Jenny Maria löytänyt erikoisen käyntipaikan mantereella, Koroisissa, Siellä vanha isäntä Matti tiesi kertoa ihmeitä. Hänen ”parhaasa pellossaan” niemellä Aurajoen ja Vähä-joen yhtymäkohdassa, oli kiviä mullan alla ja aura voi nostaa sellai-sia, joissa oli ”puustaavia kalliossa”. Kiitos toimintansa Muinaismuistoyhdistyksessä, Jenny Maria tiesi mitä piti tehdä ja keneen piti ottaa yhteyttä. Ja Jenny Maria raportoi löydöstään Helsinkiin ja vihdoin 1891 saapui professori J.R.Aspelin paikalle. Ilmeni, että pellossa oli vanha hautausmaa. Matkaan tuli mutkia ja rahanpuutetta, mutta ruustinna piti sitkeästi meteliä, jotta paikalla tehtäisiin kaivauksia, jotka tehtiin lopulta 1901-02. Löydöt olivat sensaatiomaiset. Paljastui, että Koroisten niemellä oli sijainnut 1200-luvulla Suomen kirkollinen, hallinnollinen ja taloudellinen keskus: löydettiin piispan asunnon ja kirkon rauniot ja kolme piispan hautaa ja 300 muuta hautaa.
Turussa oli 1880-luvulta lähtien alettu seurata rakennustöiden yhteydessä paljastuvia esine- ja muita löytöjä. Tarmokas Jenny Maria tuli rakennusmestareille ja työmiehille tutuksi. Varmaan niitä äijiä välillä jurppikin tuon innokkaan ruustinnan sekaantuminen asioihin. Mutta ei sitä sentään ruustinnaa voi ajaa pois. Ruustinna kirjoitti havainnoistaan Helsinkiin ja lähetti löytämiään esineitä. Jenny Maria innosti muitakin mutta herätti myös ankaraa vastustusta. Sanottiin, että maan alta löytyvät rakennelmat ovat kellareita Turun palon ajoilta, on täysin hyödytöntä jokaisen sellaisen löydön vuoksi hälyttää Muinaistieteellistä toimikuntaa. Kaikeksi onneksi ruustinna oli sitkeä, sillä hänen tarkat silmänsä bongasivat eräässä kaivannossa kiintoisia rakenteita. Tytär kirjoittaa päiväkirjassaan tammikuussa 1901. ”Kaskenkadun varrella löytyneet rauniot ovat antaneet mammalle paljon työtä ja hommaa. Ensin pani hän minut niitä piirtämään kauhean tuulisena päivänä. Mamma itse ikivanhassa kapassaan multaisena ja pörröisenä mittasi ne. Sitten kirjoitti hän niistä Helsinkiin ja käski jonkun välttämättä tulla tänne, houkutukseksi pani minun silmänräpäyskuvani mukaan.”
Itse tohtori Appelgren saapui paikalle. Ja kyllä, rouniot osoittautuivat keskiaikaisen dominikaaniluostarin jäännöksiksi. Raunioista löytyi Albrekt Mecklenburgilaisen aikaisia hopearahoja 1300-1400-luvuilta. Nuorimmat rahat 1430-luvulta
Jenny Marialla oli pappilan yläkerrassa oma huoneensa, joka oli ”täydellinen museo”, sinne hän keräsi muistoja ja esineitä myös synnynkaupungistaan Raahesta. Ruustinna ahersi myös Maarian kotiseutututkimuksen parissa, mm. nimistötutkimuksia jne. Tutkimuksia myös julkaistiin. Hän kirjoitti myös Raahen liittyvistä asioista, joista tämäkin museotäti on kovasti hyötynyt.
Eri lähteiden perusteella Jenny Maria Montin-Tallgren oli lahjakas ihminen, jonka joutui tukahduttamaan omia kykyjään ja taipumuksiaan perinteisessä naisen roolissa vuosikausiksi. Hän oli herkkähermoinen ja lujatahtoinen, hän tunsi olevansa onneton, levoton ja kahlittu, huh-huh. Jenny Maria suuntasi luovat voimansa ja sammumattoman kunnianhimonsa ennen kaikkea lapsiinsa. Äitinä Jenny Maria oli kuulemma voimakas, sitova ja ylihuolehtivainen. Äidinrakkaus oli tunteellista ja vaativaa. Esim. jo omaa elämäänsä elävän Anna-Maria Tallgrenin ystävä kehotti häntä pysymään loitolla Maarian pappilasta, sen vanhoista suruista, rauenneista toiveista, liioitellusta ja epäterveestä hellyydestä. Lasten sairastumiset otettiin aina kuolemanvakavasti ja juuri tuo Anna-Maria oli äitinsä tavoin sairasteleva. Äiti kietoi tytön todelliseen pumpuliin ja varjeli ja suojeli häntä ja vaati sisaruksiltakin erityistä varovaisuutta. Anna-Maria Tallgren kirjoittaakin ”Ikävä lapsuus. ei koulutovereita, aina sairas, ei saanut olla ”kuin muut”, vieraisilla villapaita mukana, kadulla huivi hatun alla, ilman palttoota vasta 15 asteen lämmössä” Äidin hössötys siitä, oliko vaatteita tarpeeksi päällä koski kyllä kaikkia lapsia.
Luennon alkupäässä kerroin, kuinka Jenny Maria intoili Suomesta ja suomalaisuudesta, ”nouse riennä suomen kieli!” Tallgrenien lapset olivat aikoinaan Ruovedellä laitettu suomalaiseen kouluun, mikä paikallisten mielestä oli vääryys lapsia kohtaan. Lapset puhuivat keskenään suomea, mutta äidille he puhuivat ruotsia ja kirjeet äidille kirjoitettiin ruotsiksi. Vanhemmat puhuivat keskenään ruotsia. Vuosikymmenien aikana asiat kuitenkin muuttuivat. Ivar Tallgren pysyi kyllä suomalaisuuskannalla, mutta rouvansa ei. Jenny Marian luja ruotsikielinen raahelaistausta lie vaikuttanut asiaan ja se voitti aviomiehen ihanteet. Jossain kielipoliittisessa tilanteessa mamma kuulemma kantoi sururusettia ja vetäytyi omiin oloihinsa lukemaan Runebergia (drama queen!). Routavuosien sortopolitiikka aiheutti vaikean särön vanhempien välille. Ivar oli suomettarelainen ja Jenny Maria perustuslaillinen. Niin syväksi ja kipeäksi vanhempien välinen poliittinen ristiriita välillä kehkeytyi, että lapset pohtivat 1900-luvun alkuvuosina, mahtaako perhe hajota politiikan vuoksi.
Jenny Marian ja Ivarin lapsista kasvoi samanlaisia kulttuurin ja historianharrastajia kuin vanhemmistaankin. Perheen lapset ovat kertoneet, että Turun saariston kesäpaikassa perhe huvitteli etsimällä ja mittaamalla muinaisia hautapaikkoja. Perhe kävi usein myös Raahessa ja lapset kertoivat, että matkaan valmistauduttiin sitomalla pienistä kukista kauniita seppeleitä, joita lapset sitten heittivät junan ikkunasta, kun puksuteltiin Suomen sodan taistelupaikkojen ohi. Kiinnostus kulttuuriin ja historiaan herätettiin jo kotona ja ilmeisen sopivalla syötöllä, sillä lasten ammatit liippaavat aihepiiriä.
Oiva Tallgrenista (s.1878) tuli eteläromaanisten kielten tutkija, professori, suomensi nimensä Tuulioksi 1933, Kaarlo (s.1879) oli kirkkoherra ja kristillinen kirjailija, Aili (s.1883) piirustuksen opettaja, joka talletti arkistoihin perheen historiaa. Aarne Michael eli Mikko (s.1885) oli arkeologian professori, kansainvälisesti tunnustettu arkeologi ja Anna-Maria (s.1886) ihailtu ja pelättykin kulttuurikriitikko, esseisti ja suomentaja.
Raahen Seutu kirjoittaa 5.3.1927 otsikollaan Jenny Maria Montin-Tallgren 75 vuotta.
”Eilen maaliskuun 4 p:nä täytti 75 vuotta tunnettu muinaismuistoharrastaja ja suuri kotiseutuystävä, asessorska Jenny Maria Montin-Tallgren. Vaikka asessorska Tallgren enimmät aikansa onkin elänyt loitolla kotikaupungistaan Raahesta… ei häneltä synnynkaupunki ja täällä oleva suku ole jäänyt unohduksiin vaan on hän monella tavalla m.m. täällä käymällä ylläpitänyt vieläpä lujittanut niitä siteitä, jotka hänet liittävät vanhaan Raaheen. Hänen lämmin rakkautensa ja myötätuntonsa synnyinseutuunsa on jotain aivan erikoista, ja se on suurenmoista. Niinpä todistaa siitä se, että hän kotiinsa Maarian pappilaan on järjestänyt itsellensä kokonaisen kotiseutumuseon, jossa paitsi esineitä isän, tunnetun liikemiehen Johan Montinin ja hänen puolisonsa Margretin, syntyjään Durchman, talosta on paljon muitakin tavaroita, erittäin Raahesta ja osittain muualta hankittuja. Onpa siis ymmärrettävää, että tuota henkevää, kaikkea muinaista niin suuresti harrastavaa ruustinnaa ja hänen kotiansa mielellänsä käyvät tervehtimässä ja katsomassa sellaiset henkilöt, joille Suomen entisyys muistoineen on kallis.
Jos kohta Turun seutu, sivistyksemme vanhin kehto, tuli hänen varsinaiseksi kotipaikakseen ja toimialakseen, ei hän silti, kuten tämänkin lehden lukija hyvin tietävät, suinkaan ole unohtanut synnyinkaupunkiaan Raahea, vaan aina on hänen ajatuksensa liikkunut lapsuuden ja varhaisimman nuoruuden muistojen mailla. Täällä käydessään on hän ahkerasti hankkinut lisiä hallussaan oleviin vanhaa Raahea koskeviin laajoihin muistiinpanoihinsa ja monet pitkät tunnit on hän istunut Raahen vanhan kirkonkirjojen ääressä, joten voi sanoa, että ne oikeinpa ovat kuluneet hänen käsissään. Vieläpä on tämä jalo Raahen tytär kasvattanut lapsen-sakin oman ylevän maailmankatsomuksensa hengessä ja ainakin kaksi näistä on meille raahelaisille hyvin tuttua, nim. kirjailijatar Anna-Maria Tallgren, joka jo useampia vuosia sitten kävi meille pitämässä hauskan esitelmän vanhan Raahen oloista, ja professori A.M.Tallgren, joka kahdestikin on kunnioittanut paikkakuntaa käynnillään, viimeksi viime kevättalvella, jolloin hän kotiseutupäivillä piti suurta huomiota ja mieltymystä herättäneen esitelmänsä edustamansa tieteen, muinaistutkimuksen alalta.
”Raahen Seutu” pyytää suuren juhlapäivän johdosta mitä lämpimimmin onnitella Maarian pappilan yleväaatteista ruustinnaa, jaloa Raahen tytärtä, toivottaen hänelle korkeimman siunausta, rauhaisaa ja viihtyisää elämän iltaa.”
Jenny Maria oli aikoinaan määrännyt, että hänet haudataan Raaheen, rakkaaseen Haaralan hautausmaahan, Durchmanin sukuhautaan, rakkaan muster Carinin (Carin Ståhlberg) viereen. Jenny Marialla oli tapana lähettää sukulaisten ja ystävien hautajaisiin tänne Raaheen seppeleitä, joissa oli rämpsy ”Det är ljuvigt att sova i Haarala trädgård” (On suloista levätä Haaralan puistossa). Kun Jenny Mariasta sitten aika jätti loppuvuodesta 1931, oli koko Koroisten väki palkollisia myöten saattamassa ruustinnaa tämän viimeiselle matkalle. Ruustinnan arkku kuljetettiin Raaheen junalla, omassa vaunussaan. Koroisten väki ja suuri joukko muita maarialaisia olivat Turun asemalla hyvästelemässä ruustinnaansa.
Tervetuloa katselemaan Jenny Maria Montin-Tallgrenin lukuisia lahjoituksia Raahen museoon!
Julkaistu alunperin 15.2.2018.