Ruustinnan arkielämää

”Minusta on tullut toimelias emäntä”, kirjoittaa Carolla 1878 sisarelleen Marialle. ”Väliin minusta tuntuu, että on ihmeellistä, ettei koko talo mene nurin, kun minä olen olevinani se, jolla on täällä määräämisvalta. Meillä on kyllä pystyvää ja hyvää palvelusväkeä, mutta kaikki tarvitsevat tietenkin emännän silmälläpitoa. Täällä on ennen ollut aina tapana syödä voita yhtenä aamuna ja viiliä toisena, mutta kun rupesi näyttämään uhkaavalta voisaavissa, otin asian puheeksi ja vaadin voin käytön vähentämistä. Ja näin tapahtuikin! Mutta jälkeenpäin kuulin puhuttavan, että se oli tietenkin rovasti, joka oli määrännyt näin ja minua pidetään luultavasti hyväntahtoisena enkelinä. Nyt keitetään palttuleipää syötäväksi voin asemasta. On paljon asioita, joita minun olisi pitänyt oppia jo ennen. Minun ensimmäinen vehnäleivän leipomiseni epäonnistui. Olin pannut paperia pelleille pullain alle ja paperi hiiltyi uunissa ja pullat tarttuivat kiinni peltiin! Mutta haluaisin oppia taitavaksi leipojaksi ja kaipaan niitä monenlaisia ”reseptejä” – rinkeleitä, sokeriässiä, leivoksia ym. varten, joita teillä ennen käytettiin kotona. Voisitko kirjoittaa paperille leipomis- ja ruanlaitto-ohjeitanne ja lähettää minulle tänne Saloisiin. Varsinkin kun meille tulee vieraita, on minulla ollut huolia ruokien laitosta.



Kesällä meillä on täällä niin hauskaa. Puutarha on vihreä ja kaunis, ”eternellit[1], nemofilit[2], punapellavat ja ruusupensaat” ym. kasvit ovat täydessä kukassa. Kaikkein sievin on kuitenkin se pyöreä kukkapenkki, jota kutsutaan ”Papan penkiksi”. Se on keskellä ruohokenttää ja komeilee kaikenlaisilla kukilla mm. orvokeillaan. Sadetta vain tarvittaisiin. Heinänkorjuu on paraikaa käynnissä niin että sen vuoksi on kyllä hyvä, että on poutailmoja. Meitä on nykyään 29 henkeä, jotka päivittäin on ruokittava padastamme, niin että se ei saa olla pieni, se on selvää. Joka ilta keitetään perunoita. Väki syö täällä neljä kertaa päivässä ja herrasväki kolme kertaa – se merkitsee seitsemää ateriaa päivässä ja ruokahalu on hyvä.

Lasten kesä pappilassa

Tietenkin erityisesti lapsille kesä on mieluisaa aikaa. Selma ja pikkutytöt juoksentelevat ja leikkivät pappilan kauniilla pihanurmikolla ja puutarhassa, sekä marjailevat pappilan ympäristössä. Pojat ovat innokkaita kalastelemaan Kuljunlahdella ja Calle on myös hyvin innostunut metsästämään. Ja sehän on hyvin hauskaa meille sillä monta kertaa olemme saaneet syödä lintupaistia. Mutta sattuipa kerran kesällä, että pojat ampuivat Kuljunlahdella kaksi Mattilan kesyä kasvattihanhea ja ottivat vielä kaksi muuta elävinä kiinni – samat hanhet, jotka minä jo edeltäpäin olin tilannut Mattilalta ensimmäisiä vieraspäivällisiäni varten! Kuulimme kuinka pojat illalla myöhään tulivat kotiin ja kiipesivät vinttikamariinsa kovaäänisesti keskustellen ”suuresta saaliistaan”. Mutta kun he aamulla kuulivat selostuksia ”hanhista”, niin ilo suuresta saaliista laimeni ja he olivat aika noloja. Me tietenkin maksoimme Mattilalle hanhista!



Niin, ne hanhet – ne minä tarjosin hanhenpaisteina ensimmäisillä järjestämilläni päivälliskutsuilla, joilla Oravan Anna oli kokkina. Järjestin nämä päivälliset heinäkuussa Edvardin[3] veljen, kanslianeuvos Carl Gustaf Borgin ollessa vierailemassa Saloisten pappilassa. Muina päivällisvierainamme olivat Franzénit, Soveliukset, Ahlqvist äitinsä kanssa, pormestarin väki, Staudingit ja Ehrströmit. Mieliala päivällisillä oli iloinen, ruokakin oli hyvää ja kukkavaasit kukkineen kauniita. Carl Gustaf piti kauniin puheen rovastille ja hänen nuorelle rouvalleen!



Kun Carl oli lähtenyt, tuli uusia vieraita. Österbladit Vihannista. Sitten vietimme Christinan nimipäivää, ja seuraavana päivänä tuli Sofia Frosterus, Sievin rovastinna, tyttärensä kanssa. Hänen matkustaessa kaupunkiin tapasi hän siellä August Borgin, joka oli meille tulossa. Ja tietenkin Soveliukset tulivat tervehtimään Augustia. Niin että kyllä meillä kesällä oli yhtä ”vierasruljanssia”!



Syyskuun alussa järjestimme Callen ja Gabrielin matkan Ouluun, jossa he käyvät koulua. Selma ja Fredrik jäivät kotiin vielä tällä kertaa.

Pappilan syystyöt

Sitten meillä alkoivatkin pappilan syystyöt. En nyt kerro miesten syystöistä – viljan leikkuusta, puimisesta, tuulimyllyllä jauhattamisesta – vaan niistä töistä, joita pappilan emäntä valvoi. Ja kyllä niitäkin töitä oli riittämiin! Ensin pappilassa leivottiin ja sen jälkeen oli ”tihunti”[4]. Tihunti onnistui aikalailla hyvin. Ensimmäisenä päivänä oli täällä yli sata henkilöä, toisena päivänä ei käynyt niin paljon väkeä sen vuoksi, että sattui samaksi päiväksi muuta tehtävää, joka esti heitä tulemasta. Nämä henkilöt ovat jälkeenpäin suorittaneet maksunsa. Edvard oli itse varastorakennuksessa, minä otin keittiössä vastaan voin ja maksun juustosta ym. Pirtissä tarjoiltiin kahvea ja ruokaa. Minulla ei ollut paljon aikaa olla pirtissä tarjoilemassa, mutta emäntien kanssa keskustelin jälkeenpäin täällä sisähuoneissa – olipa joukossa yksi rouvakin. Heti maksujen perimisen jälkeen meillä oli suuri ”lahtaus”[5]. Me lahtasimme kolme lehmää ja 41 lammasta. Myöskin myimme kolme lehmänruhoa. Karjahan on nykyään niin halpahintaista, että liha on halvinta ruokaa. Vahinko vaan, ettei lahdin jälkeen ilma on ollut niin kylmää, että liha olisi ilman muuta säilynyt, vaan se oli suolattava. Suuri sonni ja siat säilytetään elävinä jouluun saakka, jolloin ne vasta lahdataan saadaksemme jouluksi tuoretta lihaa. Toiselta puolen on asia niin, että suuremman lahtikarjamäärän elättäminen ei kannata, koska siinä tapauksessa eloon jätettävä karja joutuisi keväällä kärsimään nälkää – lahtaus on suoritettava, olkoonpa kylmä tai lämmin ilma. Lahtausta seurasi suuri syyspyykki ja sen jälkeen palvelusväen vaihto. Meiltä lähti pois kaksi renkiä ja yksi piika. Isännän renki, joka on pystyvä ja hyvä, jäi taloon. Karjakko[6] lähti talosta. Hän oli luotettava ja hyvä, mutta ”hihhuliitta-profetissa”[7] niin, että Edvardista rupesi tuntumaan ikävältä pitää ”sellaista täydellisyyttä” piikana. Hänellä puolestaan on hyvä koti, johon saattoi mennä niin, että erosimme kaikessa ystävyydessä. Meidän uusi karjakkomme on palvellut Plantingilla, niin että kyllä hänelläkin pitäisi olla kokemusta tehtävissään. Meidän entinen keittiöpiikamme on korotettu kotiapulaiseksi. Tällaista ei vielä tänä vuonna ole meillä ollut, sillä Sofia, josta sinä niin paljon pidit, on nyt hyvinvoipa kansakoulunopettajan rouva. Kyllä meillä pappilassa on riittävästi töitä neljälle kotiapulaiselle[8]. Stina osaa jo silittää aika hyvin ja kun hän saa lisäkokemusta, pääsen ”silittäjälle”-lähtemisistä – silittäjät eivät suinkaan ole niitä halvimpia. Minä olen hyvin iloinen siitä, että Edvard otti hänet meidän palvelukseemme, hän osaa myöskin neuloa aika hyvin ja käyttää kangaspuita. Entinen välipiika on nyt keittiöpiika ja välipiikana on uusi ihminen. Lastenhoitaja, pieni Rosa Åhman, jää myös edelleen meidän palvelukseemme. Meidän ”ruoti-muori” alkaa olla jo aika huonokuntoinen, mutta jos hän vain pysyy jaloillaan, tekee hän parhaansa matonkuteiden leikkaamisessa ym. Stina nyt aloittaa valkoisen puolivillaisen kankaan kutomisen. Suuret kangaspuut on sijoitettu keltaisen rakennuksen pirttiin. Ennen joulua on tarkoituksemme kutoa myös mattoja ja lisäksi meillä on edessä myös täkkien ompeleminen.



Matonkudonta on muuten tämän paikkakunnan ylpeys. Täältä lähetetään mattoja monille paikkakunnille Suomessa ja vieläpä Pietariin saakka. Täältä löytyy sellaisia ”mestari-kankaankutojia ja kehrääjiä”, joita pidetään hyvin suuressa arvossa. Raahessa ovat Hinni Hartlingin matonkutojat laajalti tunnettuja.

Pappilan joulu

Niin, kaiken tämän syystouhun jälkeen oli tietenkin jo joulu lähellä ja alkoi joulunvieton valmistelu – mutta joulunvietostamme pappilassa olen jo monasti ennenkin kertonut.



Näin kertoili Carolla pappilan emännän tehtävistä ja töistä ensimmäisenä vuotenaan Saloisten pappilan emäntänä

Vuodet vierivät ja tapahtumat toistuivat vuosittain Saloisten pappilassa: valoisa Pohjolan kesä puutarhatöineen ja heinänkorjuineen; pimeä syksy viljankorjuineen, tihunteineen ja lahtauksineen; pitkät talvipuhteet kankaankutomisineen ja käsitöineen. Ero oli vain siinä, että toiset vuodet olivat hyviä ja toiset huonoja. Kirkkoherran tulot olivat riippuvaisia vuodentuloksista – ei vain oman maan viljelyyn nähden, mutta erikoisesti siksi, että talonpoikain maksukyky kirkkoherralle tulevien kymmenysosuuksien suorittamisessa riippui myös vuodentulosta. Talonpojilta saamillaan tuotteilla kirkkoherra kävi sitten kauppaa rahatulojen hankkimiseksi.



Carolla kirjoittaa, että ”vuosi 1879 oli huono vuosi, jolloin suuri köyhyys vallitsi maaseudulla ja kerjäläisiä kulki taloissa loputtomiin. Myös rikkaat porvarit valittivat rahanpuuttetta. Talonpojat toivat Raaheen halkoja ja mitä vain heillä oli, saadakseen rahaa, mutta rahapula oli niin suuri, että eräskin rikas kauppaporvari sanoi: Rahaa en voi antaa, mutta annan suoloja talonpojille”.



Tulipa kuitenkin hyviäkin vuosia Saloisten pappilalle. Vuonna 1881 Carolla kirjoittaa:

”Viikkomääriä on pappilasta kuljetettu viljaa kauppias Ahlqvistille, joka on maksanut viljasta melkoisen hyvän hinnan. Oli hyvä vuosi!”



Carolla ei näytä olleen paljonkaan kiinnostunut pappilan karjanhoidosta, koska hän ei mitään kerro esimerkiksi karjan lukumäärästä ja karjan hoidosta. Ainoa mistä hän mainitsee on ”että viljapellot ovat kauniita ja laajat niityt vihantia”, tai että ”pappilassa on hyviä renkejä ja karjakoita”. Todennäköisesti hän jätti kaiken tämän huoltamisen itsensä rovastin tehtäväksi.

Ruustinnan lapset

Pappilan nuoren emännän elämään tuli luonnollisesti suuri muutos silloin, kun hän sai omia lapsia. Hänen ensimmäinen lapsensa, poika Johan Aron Arvid, syntyi 1878. Seuraavia lapsia olivat tytär Aina Martta Maria 1882 ja taasen poika Tor Lars Jakob 1885. Näiden lastensa hoitamiseen ja kasvattamiseen uhrasikin pappilan emäntä paljon aikaa ja huolta. Mutta myös rovastin edellisessä avioliitossa syntyneet, kotiin jääneet lapset aiheuttivat jatkuvaa huolenpitoa. Vanhemmat lapset, Calle, Selma, Gabriel ja Fredrik kävivät koulua Oulussa, mutta kaikki olivat loma-aikansa pappilassa. Vuonna 1883 Calle suoritti ylioppilastutkinnon ja jatkoi opiskeluaan Helsingissä. Vuonna 1885 Selma meni naimisiin Ano Toimi Viktor Mannelinin kanssa – häät vietettiin Saloisten pappilassa. Mutta nuorimmat lapsista, tyttäret Edit ja Eva olivat kotona Saloisten pappilassa kunnes hekin tulivat siihen ikään, että alkoivat talvisin käydä koulua Raahessa.

Kutsuja ja päivällisiä

Carollasta kehittyi vuosien kuluessa pystyvä pappilan emäntä ja myös taitava ruoanlaittaja ja leipoja. Hän piti seurustelusta ”miellyttävien” ihmisten kanssa ja järjesti mielellään kutsuja ja päivällisiä. Tähän hänellä olikin hyvä tilaisuus Saloisten pappilassa, jonne usein suuren Borgin suvun jäseniä tuli vierailemaan tai kutsuttiin Raahen säätyläisiä vierailemaan. Rovasti Borg, joka oli monipuolisesti sivistynyt ja molempia kotimaisia kieliä taitava sekä luonteeltaan iloinen ja seurusteluhaluinen oli saanut Raahen säätyläisten piirissä paljon hyviä ystäviä. Ystävyyssiteitä lujitti vielä tyttären, Rosan, avioituminen Soveliuksen sukuun.

Saloisten pappilassa oli tapana rovasti Borgin aikana kutsua vieraita nimipäiville, syntymäpäiville sekä moniin muihin tilaisuuksiin, joissa useimmiten tarjoiltiin päivälliset monine ruokalajeineen ja viineineen. Eipä ihme, että pappilan emännän mielessä usein pyörivät ruokahuolet. Olihan pappilan omissa varastoissa tosin perunoita ja kesällä saatiin ostaa kalaa ja suolattua lihaa, mutta tuoreesta lihasta oli väliin puute. Ja mikä harmillista, Saloisissa ei ollut pystyviä makkarantekijöitä, niin että väliin oli tilattava makkaroita Vaasasta saakka ja kerran lähetettiin Muhokselle, jossa oli makkarantekijöitä, koko sian ruho kinkuiksi savustettavaksi ja makkaran laittoa varten. Mutta satunnaiset ruoan hankintahuolet eivät näytä olleen esteinä pappilan emännän hienojen päivällisten järjestämiseksi.



Hauskana esimerkkinä kerrottakoon Carollan selostus vapunvietosta pappilassa. Tähän aikaan oli tapana viettää vappua, toukokuun 1 päivää, joka oli kirkkovuoden alkamispäivä, ja sitä vietettiin pappilassa merkkipäivänä. Rovasti kutsui silloin tavallisesti kaikki ”kaupungin vanhemmat herrat” päivällisille pappilaan. Carolla kertoo eräistä tällaisista päivällisistä seuraavaa: ”Rosa kävi päivällä ja toi ihanasti tuoksuvia resedoja Franzénilta. Minkäänlaista taitavaa kokkia ei täällä ole saatavissa, joten jokaisen rouvan on tultava toimeen oman palveluskuntansa avulla. Meidän ruokatarjoilumme oli seuraava: voileipäpöytä, kalahyytelöä reunustettuna sillisalaatilla, lihalientä pasteijain kera, kinkkua vihreiden herneiden ja hapankaalin kera, vasikanpaistia salaattien kera, karpalohyytelöä sitruunaleipien kera. Juomina tarjottiin olutta, maitoa ja kolmenlaista viiniä – portviiniä, sherryä ja hapanta viiniä.”