Sivistysharrastuksia ja kielikysymyksiä

Saloisten pappila oli rovasti Borgin aikana tunnettu sivistysharrastuksistaan. Rovasti itse ja hänen perheensä lukivat mielellään sekä kirjoja, että sanomalehtiä; keskusteltiin vieraitten kanssa päiväntapahtumista ja politiikasta ja Raahessa otettiin osaa sikäläisiin sivistysharrastuksiin. Kerrottakoon tässä yhteydessä aluksi eräs pieni tapahtuma vuodelta 1870, joka elävästi kuvaa papin perheen sivistysharrastuksia.

Carolla kertoo:
”Istuimme täällä pappilassa aamupäivällä ja joimme kaikessa rauhassa kahvia, kun asessori Hårdh ajoi pihalle. Ihastuin niin ukkoon, kun kuulin että hän innoissaan oli tullut tänne pappilaan yksinomaan sen vuoksi että halusi Edvard-langon, entisen ylioppilaan, nimikirjoituksen suomenkieliseen onnitteluadressiin, joka oli tarkoitettu lähetettäväksi nuorille ylioppilaille Helsinkiin ylioppilastalon vihkimisjuhliin. Luin monta kertaa sähkösanoman ja minusta se oli erinomainen ja oli niin hauska että sellainen sähkösanoma lähetettiin täältä.

Mutta ei vain tällä hyvä, vaan illalla hämärissä meille tuli välttämätön halu osoittaa pappilan kaikelle väelle minkälaisia tunteita meillä oli – päätimme järjestää pienen kuvaelman. Rosa tuli vasta myöhemmin kaupungista isänsä Edvardin kanssa ja mukana olivat myös Björkvistin pojat. Rosa sopeutui nopeasti tilanteeseen, hänen tuli pukeutua ”harmaaksi menneisyydeksi”. Kuvaelma oli seuraava:

Tausta oli valkoinen, ympäröitynä punaisilla, katajanoksilla kiinnitetyillä verhostimilla. Valkoisella pohjalla oli vihreistä oksista laadittu ”18 26/XI 70”. Korokkeen (parnasson) vasemmalla puolen istui kirjojen ympäröimänä harmaatukkainen nainen, joka tutki historiaa. Edessä nähtiin nuorukainen, lyyra lakissaan, nojautuneena Suomen lippuun ja osoittaen määrätietoisesti toisessa kädessään pitämäänsä Kalevalaa. Sivulta näkyi kuusen havujen yli tulevaisuuden suojelushenki, nuori valkopukuinen tyttö, joka piti laakeriseppelettä pojan pään päällä.

Kun kaikki oli valmista, kutsuimme talon väen sisään, vieläpä kerjäläispojan, joka sattui tulemaan pappilaan, katsomaan kuvaelmaamme. Kirkkoherra selosti tämän jälkeen päivän merkitystä ja kuvaelman tarkoitusta.”

Koulunkäyntiä ja kulttuurikysymyksiä

Kun pappilan oman perheen lapset joutuivat kukin vuorollaan Ouluun kouluun ja vanhin poika Calle vuonna 1883 Helsingin yliopistoon opiskelemaan, oli luonnollista, että oppikoulu- ja yliopistokysymykset olivat jatkuvasti perheen kiinnostuksen kohteena.

Mutta oli muitakin kulttuurikysymyksiä, joista rovasti Borg ja hänen perheensä olivat kiinnostuneita. Johan Wilhelm Snellmanin kaikuva, vaativa ja innostava ääni suomalaisuuden ja suomenkielen puolesta sanomalehti Morgonbladetin palstoilla oli kuulunut maaseutupappiloihin saakka. Sivistyneistön mielipiteiden laineet kävivät korkeina keskusteltaessa Snellmanin aatteista. Oli nk. ”fennomaaneja”, kiihkeitä suomenmielisiä ja nk. ”svekomaaneja”, kiihkeitä ruotsinmielisiä. Rovasti Borg seurasi innokkaasti Snellmanin kirjoittelua Morgonbladetissa, jonka hän oli tilannut Saloisten pappilaan. Sydämestään hän oli suomenmielinen, niin kuin papisto yleensä siihen aikaan, mutta rauhallisena kirkonmiehenä hän ei tahtonut sekaantua sanomalehtien riitoihin. Hänellä oli nykyisin myös toisin ajattelevia lehtiä kuin Morgonbladet, kuten Vasabladet, jossa usein arvosteltiin Snellmanin kirjoituksia. Myöhemmin hän tilasi myös oululaisen, suomenkielisen lehden, Kaikun, jonka päätoimittaja K. F. Kivekäs oli kiihkeä suomenmielinen.

Raahen vanha kauppaporvaristo oli yleensä ”svekomaaneja”, olihan heillä vankat ruotsalaisuuden perinteet jo 1700-luvulta. Lähimmät sukulaiset, Soveliukset, olivat myös jäykkiä ruotsalaisuuden kannattajia. Vanha ”komerssin”[2] rouva meni niin pitkälle, että hän esitti Virpiperän[3] nimen muuttamista ”Bertiläksi” edellä mainittujen pojan nimenmukaisesti, koska hänen mielestään suomenkielinen sana Virpiperä oli sekä ruma että nolo[4]. Komerssi itse, patruuna Fredrik, oli kuitenkin ruotsinmielisyydestään huolimatta tomera liikemies. Hän pelkäsi, että nimenmuutto suututtaisi fennomaaneja, mikä olisi haitaksi hänen liiketoiminnalleen, ja määräsi, että nimeä ei muuteta.

Myöskin Raahen ja Saloisten virkamiesten piirissä oli paljon ruotsinmielisiä henkilöitä, vaikkakin osa virkamiehistä oli fennomaaneja. Kun rovasti Borg tarjosi Morgonbladetin numeroita, joissa oli Snellmanin kirjoituksia, lainaan Järvelän tilalla asuvalle kruununvouti Plantingille, sänoi tämä, ettei tahdo edes sormillaan koskettaa sellaista lehteä. Kruununvuodin kunniaksi on kuitenkin mainittava, että hän (ehkäpä juuri Borgin ansiosta) myöhemmin muutti mieltään ja rupesi lukemaan Snellmanin kirjoituksia.

Kielipoliittisia kiemuroita

Kerrottakoon vielä eräs tapaus vuodelta 1880, joka tapaus selvittää elävästi, minkälainen ”kielitilanne” Raahessa näihin aikoihin oli. Papinrouva Carolla kertoo, että Saloisten pappilassa vieraili suomalaisen oopperan laulajatar Lydia Lagus. Hän oli matkalla Ouluun konserttia pitämään ja tiedusteli Carollalta olisiko hänellä mahdollisuuksia pitää myös Raahessa konsertti. Siinäpäs tuli pappilan naisväelle pulma eteen ja neuvotteluihin kutsuttiin myös Rosa Sovelius! Ja tulos neuvottelusta oli: Raahessa ei kannata pitää konserttia, sillä tilaisuuteen voi tulla korkeintaan 50 – 60 henkilöä ja kustannukset huoneesta, pianosta ja valosta ovat aivan liian korkeat näin pienen yleisömäärän ollessa kysymyksessä. Mutta taloudellinen puoli ei kuitenkaan ollut pääsyy, vaan se, että useat henkilöt Raahessa olivat niin nurjamielisiä suomenmielisiä ja myös suomalaisen oopperan taiteilijoita kohtaan ettei ollut syytä järjestää suomenkielistä konserttia. Carolla sanoo kirjeessään että jälkeenpäin hän tunsi itsensä tyytymättömämmäksi kuin koskaan paikkakunnan arkipäiväisten ja materialisten olojen vuoksi.

Papinrouvan omaa ajatustapaa tämän ajan kulttuurikysymyksistä kuvaa ehkä parhaiten hänen kirjeensä sisarelleen Marialle 20.11.1880. Maria oli kirjoittanut hänelle Vaasasta ja pyytänyt, että hän avustaisi nimien keräämiseksi Snellmanille annettavaksi suunniteltuun naisten adressiin. Carolla kirjoittaa:
”Snellman on hyvä, maamme paras mies, niin että minusta tuntuu, että kun se honka kerran kaatuu, on niin kuin jänne omassa sydämessä katkeaisi, mutta kuitenkin tuntuu väliin siltä, että miksi juuri naisten pitäisi esiintyä. - - -
Ehkäpä se ilahduttaisi kuitenkin Snellmania, jos hän näkisi, että Suomen naiset ymmärtävät häntä ja hänen jaloa pyrkimystään ja että hän siten vakuuttuu yhä enemmän toivomuksessaan kaiken hyvän voitosta rakkaassa isänmaassaan. - - -
Kyllä Rosakin on, mikäli tiedän, suomenmielinen, mutta kun hänen miehensä ja koko suku ovat ruotsinmielisiä niin ymmärtää kyllä, ettei hänkään voi antaa Suomen lipun vapaasti liehua. En luule, että Edvardkaan pitäisi siitä, että minä kiertelisin suomenmielisten listojen kanssa, toistahan se on Sinun kanssasi, kun te molemmat olette samaa mieltä kieliasiassa. Kyllähän Edvardkin on suomenmielinen, mutta ei ota osaa riitoihin. Kyllä aika jona saamme elää on sentään ihanaa  - elää samana aikana kuin Runeberg, Stenbäck, Topelius ym. Kuka nyt voi Helsingissä puhua niin lämpimästi ja ilahduttaa nuoria, niin kuin Cygnaeus teki aikanaan. Ei kaikille vuosisadoille ole suotu onnea kasvattaa sellaisia miehiä.”