Isä, poika ja pojanpoika Corte – Raahen pontevat pormestarit (1650-1728)

La, 21.09.2019 - 15:32

Armas kotikaupunkimme syntyi, kun kenraalikuvernööri Pietari Brahe tarkasti toisella virkakaudellaan hallintoalueeseensa lisättyä Pohjanmaata talvella 1649 ja päätti alueen tarvitsevan kaksi uutta kaupunkia. Brahe allekirjoitti Turun linnassa 5.12.1649 Koppön ja Salon kaupunkien perustamiskirjat. Koppö muuttui v. 1652 Kristiinankaupungiksi ja Salo Raaheksi (Brahestad).

Vuonna 1650 kuningatar Kristina antoi Brahelle Kajaanin vapaaherrakunnan. Siihen kuului kaikki kruunun tilat Kajaanin, Kuopion ja Iisalmen pitäjissä. Myöhemmin siihen lisättiin Salon pitäjä ja Pielisen pogosta. Läänitykset olivat kuningattaren tapa palkita kruunulle suuria palveluksia tehneet henkilöt. Tarkoituksena oli myös, että aatelisto ja varsinkin kreivit sekä vapaaherrat kehittäisivät monipuolisesti alueensa taloutta ja kulttuuria. Raahesta tuli sittemmin Kajaanin vapaaherrakunnan satamakaupunki.

Brahen kymmenes tarkastusmatka (tammi-huhtikuu 1651), ulottui tänne meille asti. Vierailu oli Salon/Raahen kannalta tärkeä, sillä silloin Brahe päätti, ettei kaupunkia rakenneta Salon sataman alueelle, vaan sille pitää löytää uusi paikka. Tämä valaistuminen tuli Brahelle 1.3.1651 Salon pappilassa. Brahe määräsi maanmittaaja Claes Claessonin matkustamaan kanssaan ”Pohjanmaan läpi niin kaupunkien kuin maaseudunkin piirustusten ja regulariteetin vuoksi”. Samalla reissulla Brahe päiväsi käskykirjeen, jossa vahvistettiin ”Sahlon” kaupungin jo käytössä ollut nimi ja sille annettiin vaakuna mm. sinettiä varten. Kreivi taisi kyllä sinetillä ennakoida kaupungin siirtymistä osaksi Kajaanin vapaaherrakuntaansa, mikä tapahtui 18.1.1652. Selvimmin tämä näkyi kaupungin sinetin tekstissä, missä ei ollut mainintaa Salosta, vaan luki ”Sigillvm Civitatis Brahe” eli Brahen kaupungin sinetti.

No niin nyt on kaupunki, sille tarvittais pormestari. Oulussa hääräsi eräs saksalaissyntyinen porvari nimeltään Henrik Corte. Tuo heppu oli tullut Saksasta, ilmeisesti Lyypekistä, kolmikymmenvuotisen sodan aikana Tukholmaan. Hän siirtyi sieltä Ouluun ruotsalaisen kauppias ja tehtailija Spiringin asiamieheksi 1640-luvun alussa. Henrik meni naimisiin oululaistuneen porvari Kaspar Forbuksen tyttären Kristiinan kanssa. Appiukko Kaspar Forbus tullut Danzigista, mutta hänen arvellaan olevan skotlantilaista sukuperää. Corte toimi Oulussa myös kauppiaana, oli tärkeä tervanviejä. Corte osoitti jo tuolloin sangen kyynärpäätaktiikkaista käytöstä.

Henkasta tuli Pohjois-Pohjanmaan vouti ja nimismies 1640-luvun puolenvälin jälkeen. Vuonna 1649 Corte perusti Pietari Brahen kehotuksesta Pohjanmaan maavoudin Johan Bockmöllerin kanssa Ouluun olutpanimon. Cortesta tuli vuosisadan puolimaissa yksi Brahen monilukuisista klienteistä. Brahe etsi kyvykkäitä kauppiaita suojateikseen. Kreivillä oli kykyjenetsijänä toinen klienttinsä, kamariviskaali Antti Äimä, (joka btw hoiti kenraalikuvernöörin hommia sen jälkeen, kun P.B. muutti Tukholmaan) jonka valtuutti hankkimaan uuden kaupungin pormestariksi ”sopivan ja kykenevän miehen”. V. 1650 Äimä ilmoittaa värvänneensä hommaan yhden Oulun merkittävimmistä porvareista.

Cortea ei pahemmin innostanut muuttaa tuohon perustettuun kaupunkiin, mutta pakkohan se oli. Brahe lupasi pormestarille vapaan asunnon ja 12 vuoden verovapauden. Henkka venyi Oulussa, mutta lopulta muutti tänne. Corten Oulun talo tuhoutui kaupunkipalossa 1652. Hän soikkasi vielä Oulun porvareiden kanssa talosta ja tervakaupasta. Oululaisten mielestä hän ei voinut omistaa taloa Oulussa ja harjoittaa siellä kauppaa, koska asui Saloisissa ja oli siellä porvarina.

Vaikka ei ihan riemumielin tänne tullutkaan, niin silti uusi pormestari ryhtyi ripeästi ja tarmolla toimimaan Salon kaupungin perustamisen vaatimissa tehtävissä, järkkäsi hallintoa ja rakennutti kaupunkia ja sen julkisia laitoksia.

Corten mukana muutti Raaheen puuseppä Jonas Skytte, räätäli Gustaf Öhrn, tynnyrintekijä Anders Alf, ja appiukon avioton poika Hans Forbus, joka toimi H.C:n kirjanpitäjänä. Kreivi lähetti kaupunkiin tai määräsi tänne muuttamaan sellaisia hyviä miehiä, joita kaupunki tarvitsi kehittyäkseen ja pysyäkseen elossa.

Pormestarin laatima piirros Raahesta vuonna 1659

Vuotuisten raporttiensa liitteeksi piirsi pormestari Corten kuvan kymmenvuotiaasta Raahesta vuonna 1659. Piirroksesta näemme, miltä kaupunki näytti. Raahessa oli renessanssin regulariteetin mukainen ruutuasemakaava, se oli moderni kaupunki savupiippuineen. Kaupungin ympärillä tulliaita, tulliportit. Kaupunkiin tuotteitaan myymään tulevat talonpojat joutuivat maksamaan tavarastaan pikkutullia 1/32 osa tavaran arvosta eli äyri/talari. Pikkutullin tulot menivät lyhentämättömänä Brahen taskuun. Raahessa maksettiin siis Pekkatullia.

Raahen kirkko silloisen Pohjanmaan kookkain. Piispa Gezelius kiittelee sitä v. 1652 tienoon kauneimmaksi. PB. lahjoitti tammea Bogesundista ja siitä tehtiin saarnastuoli ja kreivillinen penkki. Corten lankomies Mikael Balt, ranskalainen kuvanveistäjä, askaroi saarnastuolin ja kirkon muut koristukset. Piirroksen selostuksen mukaan kirkko ei ole vielä täysin valmis, ainakin tapuli näyttää puuttuvan.

Kaksikerroksinen raatihuone valmistui jo vuonna 1654, mitat n. 29x6 metriä, kuvan perusteella siinä oli luultavasti satulakatto. Katteena oletettavasti paanut tai laudat, jotka tervattiin vasta v. 1696. Raatihuoneen komea barokkitorni vulsteineen on kovasti samanlainen kuin edelleen olemassa oleva Tornion kirkontorni. Tornia kiertää parveke eli altaani. Tornissa riippui soittokello, jota soiteltiin altaanilta käsin. Raatihuoneessa on veistoskoristuksia ainakin oven päällä, altaanissa ja katonharjassa (nk. kattoratsastajat). Veistosten tekijä on ilmeisesti kuvanleikkaaja Mikael Balt, joka työskenteli tuohon aikaan Raahen kirkon veistoskoristusten parissa.

Raatihuoneen tornissa oli myös tuntikello eli ”ajansanoja” (säjarwerk). (Ajansanoja pysähtyi sittemmin helmikuussa 1684. Raahen pormestari ja raati keskustelivat aiheesta 14.2.1685 ja totesivat sen ”seisseen vuoden ja päivän ajan rikkonaisena ja pilattuna. Pormestari ja raati kirjoittivat Vaasaan saapuneelle kellosepälle, että tuuppa korjaamaan (v. 1685). Kelloseppää ei kuulunut, joten pormestari otti kellon kainaloonsa seuraavana kesänä, kun lähti Tukholmaan. Corte palasi korjatun kellon kanssa syyskuussa. Alettiin miettiä, että mihin ajansanoja laitettais. Kaupunkilaiset päättivät, että ”neuvokkainta olisi kellon ja ”ajansanojakammarin” laittaminen raatihuoneen kaupungin puolelle”

Raatihuoneen alakerrassa oli kaupunginkellari, kauniiksi mainittu koulutupa ja kaksi eteiskamaria molemmille. Yläkerrassa oli itse raatihuone eli maistraatin kokoontumistila kolmine eteiskamareineen ja kreivilliseen käyttöön varattu sali sekä kaksi eteiskamaria. Ihan siltä varalta, että herra kreivi sattuisi tulemaan visiitille. Kreivi Brahe ei koskaan ehtinyt visiteeraamaan nimikkokaupungissaan. Raatihuoneen ikkunoissa oli kaupungin porvareiden lahjoittamat lasiruudut. Mitä luultavimmin rakennus oli punamullattu, olihan se kirkon jälkeen kaupungin arvokkain pytinki. ”Muhkea rakennus, jolle ei monenkaan pikkukaupungin raatihuone voinut vetää vertoja”

Pormestari Corten residenssi on komealla sisäänajoportilla (veistosportaali) varustettu pytinki. Portin päällä näyttää olevan (arvattavasti) Mikael Baltin veistämä koriste. Pormestarin pihaan ajettiin talon läpi menevästä sisäänajoportista. Portin päällä oli nk. porttikamari. Talossa oli korkea, jyrkkä, luultavasti laudalla katettu aumakatto. Julkisivussa on kahdeksan ikkuna-akselia ja neljä savupiippua, arvatenkin siis neljä lämmitettävää huonetta. Talossa oli ajan tavan mukaan paritupaan pohjautuva pohjakaava.

Pormestari Corten kaupunkipalatsi toimi samalla Salon voutikunnan residenssinä. Kaikki kaupungissamme vierailevat ”korkiat ja tärkiät”, niin maaherrat kuin Kajaanin vapaaherrakunnan korkeimmat virkamiehetkin, yöpyivät sen suojissa. Voi olla, että Corten residenssikin oli punamullattu, oli se vaan sen verran korska heppu.

Henrik Corte sr:n toiminta Raahen pormestarina

H.C. oli pormestariuden lisäksi myös Salon pitäjän vouti eli nimismies, hän peri sekä kruunun että kreivin verosaatavat. Koska Raahe oli vapaaherrakunnan ulkosatama, Corte valvoi veronkannon lähettämistä emämaahan. Kruununverosta saatiin vapautus pariksikymmeneksi vuodeksi.

Corte lähetti emämaahan vuosittain useitakin aluksia, ne kuljettivat Raahesta viljaa, voita, talia, kuivaa kalaa. Tuotteet jemmattiin ranta-aittoihin kuljetuksia odottamaan. Toisinaan pormestari seelasi mukana Bogesundiin ja neuvotteli paikallisen voudin kanssa kreivin asioista. Yleensä lähetyksiä seurasi Corten palvelija, sittemmin vävy Johan Mikonpoika Tammelander. Joskus Corte lähetti superhyvää voita itsensä kreivin pöytään. Joskus muita lahjoja Brahelle (parin lappalaissaappaita ja kauniin ajoreen). Pormestarin/voudin ja hänen esimiehensä Brahen välit ilmeisen hyvät.

Asukkailla oli sanomista pormestarinsa toimista. Hän ei malttanut pitää sormiaan pois kaupasta. ”Kaiken mitä Saloisissa tuotettiin, otti Corte muitta mutkitta haltuunsa” sanoivat kaupunkilaiset. Vuonna 1659 lähetti Brahe kaksi komissaaria tutkimaan porvariston pormestaristaan tekemiä valituksia. Ilmeisesti mitään hälyyttävää ei löytynyt, koska asiakirjoissa ei ole säilynyt mitään merkintöjä. Corte oli suurkauppias, jonka laajat liiketoimet tekivät hallaa muille kauppiaille. Hänellä omia laivoja, joilla kuskasi vientitavaroitaan ja vapaaherrakunnan verotavaroita. Corte oli varakas mies, lainasi kansalle ja antoi pikku lahjojakin hätävuonna. Ilmeisestikin Matti Sovio-vainaan leski oli sanonut: ”Pormestari vainajan aikana ei kukaan rohjennut todistaa häntä vastaan”. Pormestari oli kaupungissaan kutakuinkin itsevaltias, tiesi ja tunsi oman mahtinsa ja merkityksensä, mutta nähtävästi tietäen ja tuntien myös olevansa sen arvoinen. Corte edusti kaupunkia vuoden 1672 valtiopäivillä.

Ihan ilman rettelöitä pormestari ei selvinnyt: Eräs vänrikki Josef Mattsson oli vihoissaan tunkeutunut pormestarin taloon ja yritti salakavalasti takaapäin miekalla halkaista tämän kallon, mutta Corten sanoin, ”Jumala sen armollisesti esti”. Kerran taas porvari Niskainen oli kutsuttu pormestarin luokse maksamaan henkirahaansa, no, sukeutui tappelu. Corte yritti heittää Niskaisen ulos, Niskainen tarttui Corten kuontaloon, ja Corte iski Niskaista ”suulle”. Ja toinenkin samanlainen tappelus on merkitty kirjoihin.

Pormestarilla oli jokunen uskollinen tukijakin, kaupungin raatiin kuului lankomies Hans Forbus sekä lankomiehiä koulumestari Caspar Caspari Forbus ja kappalainen Johan Caspari Forbus. (Jaa-a, onko tukeminen ollut vilpitöntä vai velvollisuusvetoista ja toisaalta, haiskaahtako tässä hieman nepotismi?)

Tärkeä ja huomionarvoinen asia on, että pormestari Corte piti talonpoikien puolta. Kreivi nimittäin toivoi voudin käsittelevän/kohtelevan kansaa, rahvasta niin, ettei siinä saanut syntyä mikään orjamainen arkuus ja pelko.

Pormestaria syytettiin talouselämän monopolisointiyrityksistä, sillä kruunun ja kreivikunnan verotavaroiden käsittelijänä hänellä oli hyvät suhteet ympäröivän maaseudun talonpoikiin ja hän tuli toimeen heidän kanssaan. Liikeverkosto kehittyi talonpoikien avulla laajaksi ja yhteistyö takasi erinomaiset mahikset käydä kauppaa talonpoikien verotuotteilla. Corte pystyi tarvittaessa helposti maksamaan talonpoikien verot ja antamaan luottoa. Kauppa kruunun tuotteilla sujui asiansa osaavalta veronkantajalta luontevasti. Tästä seurasi myös kikkailua: talonpojilla ei ollut rahaa maksaa veroja, mutta tervaa oli kyllä. Corte pystyi ostamaan tervan, mutta tarvitsi lisää tervaosuuksia ulosvientiä varten. Tervakomppania säännösteli tervakauppaa tiukasti ja tarkasti. Corten vuotuinen vientikiintiö oli mahtavat 50 lästiä mutta hän halusi siis lisää. HC vetosi Braheen, jotta tämä järkkäisi hälle ylimääräisiä tervaosuuksia. Pyyntöön vastattiin, sillä esimerkiksi v 1666 Corte vei tervaa omilla laivoillaan Tukholmaan 113 lästiä, kun muut kauppiaat vei yhteensä 86 lästiä! Ei ihme, että nurinaa kuului. (lästi=12 tynnyriä, 1tynnyri=48 kannua=125,6 litraa) Cortella siis lupa viedä 1356 tynnyriä tervaa. (Toki pimiästi vietiin myös).

Henrik Corte sr:lla mahetsut kilpailuedut, niiden turvin hän vahvisti asemansa kaupungin kiistattomana johtajana. 1600-luvun ”kaupunginperustaja-pormestari” suhtautui johtamaansa kaupunkiin kuin omaan yritykseensä, asukkaat olivat ikään kuin hänen alaisiaan. Pormestarin bisnekset olivat monesti kahnausten syinä porvariston kanssa.

Hulppea bastioni-suunnitelma

Brahen ja pormestari Corten keskinäisestä kirjeenvaihdosta käy ilmi, että kaupungin ympärille suunniteltiin rakennettavaksi bastioneilla eli tykkitorneilla varustettua kaupunginmuuria. Tälle jykevälle puolustuslaitokselle oli ihan tarvettakin, mutta painavampi syy oli se, että vahva puolustus liittyi renessanssin ihannekaupunkiin. Aloite tuli Brahelta. Corte jalosti asiaa ja lähetti v. 1663 kreivi Brahelle piirroksen suunnitellusta puolustussysteemistä. Corten suunnitelman mukaan puolustusta olisi varmistettu myös katkaisemalla kaupungin mantereeseen yhdistävä kannas vallihaudalla. Varsinainen kaupunki on ympäröity kurtiinimuurilla, jonka kulmissa on tykkitornit eli bastionit. Rakennustyön toteuttajiksi suunniteltiin romaneja eli sen ajan kielenkäytännön mukaan tattareja. Työllistämissuunnitelma ei onnistunut ja lopulta koko homma kaatui myös rahapulaan. Tuo mahtipontinen suunnitelma korvattiin kannakselle rakennettavalla kahdeksankulmaisella (oktogoni) tykkitornilla, jonne hankittiin kahdeksan rautatykkiä.

Elinkeinoista hieman

Laivanrakennus oli tärkeää heti kaupungin perustamisesta asti. Pitkänkarin laivaveistämöillä rakennettiin pienoisia skuutteja ja kreijareita. Osittain paatit valmistettiin myyntiin, osittain omaan seelauskäyttöön. Pikipolttimo oli myös Pitkässäkarissa. Saha/sahoja oli vesivoiman äärellä.

Tärkeä hanke uuden kaupungin elinkeinoelämälle oli suolankeittämön perustaminen, se liittyi valtakunnalliseen pyrkimykseen suolan saannin helpottamiseksi (ja halvemmalla). Suolahan oli vielä 1800-luvulla tärkein tuontitavara. Maaliskuussa 1669 kreivi Brahe kirjoitti pormestari Henrik Cortelle ja käski tämän perustaa suolankeittämön. Pormestari Corte vastasi kreiville 12. huhtikuuta. Pormestari kiittelee Hänen Kreivillistä Korkeuttaan omasta vähästä, mutta koko maankin puolesta siitä, että tämä näin haluaa pitää huolta asukkaista. Suolan puutteen ja kalleuden vuoksi ihmiset keräsivät talvisin rannoille ja jään päälle tullutta luodevettä (s.o. jään päälle noussutta vettä) käyttääkseen sitä keittotarpeisiinsa, kun muuta suolaa ei ollut.

Pormestari Henric Corte itse keitti koemielessä suolaa isossa rautapadassa, mutta kaikkien hämmästykseksi havaittiin, ettei suola ollut läheskään niin valkoista, kuin tuontisuola. Keittämön paikaksi pormestari Corte valitsi ”mukavan pienen saaren täältä kaupungin läheltä minua taloani vastapäätä”, tuotti sinne tukkeja ja halkoja. Suolankeittopannu tehtiin Brahen varta vasten lähettämistä levyistä. Tuotannon aloitus viivästyi ankaran myrskyn takia. Brahe lähetti tänne lokakuussa 1669 erityisen suolankeittäjän toimintaa hoitamaan. Suolankeittoon ryhdyttiin ilmeisen suurin toivein. Suolan keittäminen osoittautui perin vaikeaksi. Talvella keitetystä koe-erästä saatiin paras tulos. Kaksi, kolme viikkoa kestäneen työn tuloksena saatiin kapan verran suolaa, joka oli kylläkin väriltään mustaa kuin multa. Kun tuo suola oli seisonut muutaman päivän ja ilma oli ollut hieman kostea, muuttui se velliksi ja suli vähitellen pois. Pormestarin mielestä tämän kokemuksen jälkeen ei enää kannattanut ryhtyä uusiin kokeiluihin, vaan hän lähetti suolankeittäjän takaisin sinne, mistä hän oli tullutkin.

Parin vuoden päästä toteutettiin toinen Kajaanin vapaaherrakunnan talouselämän kehittämiseen liittynyt hanke, joka työllisti sekä Raahessa ollutta vapaaherrakunnan johtoa, Raahen kauppiaita, että koko Salon pitäjän talonpoikia ja ajoittain myös sen irtainta väestöä. Se oli hyvä esimerkki kaupungin ja ylämaan välille syntyneestä vuorovaikutuksesta, johon sen ajan kaupunkipolitiikka tähtäsi. Perustettiin nimittäin potaskatehdas Siikajoen Palokoskelle

Potaska oli kalilipeää, jota valmistettiin keittämällä lehtipuiden tuhkasta. Valmiina se oli tavallisen suolan näköistä rakeista ainetta, jota käytettiin erityisesti lasiteollisuuden tarpeisiin. Tukholmassa tuohon aikaan kaksi lasitehdasta, jotka kilpailivat keskenään ja käyttivät huomattavia määriä potaskaa. Potaskan keittoon tarvittu tuhka vaati puolestaan suunnattomien lehtipuumäärien polttamista tuhkaksi. Siksi se herätti myös vastustusta sekä talonpoikien että aikanaan myös esivallan edustajien taholta.

Päätös potaskatehtaan perustamisesta tehtiin vuonna 1671.Ensimmäiset tavaratoimitukset Tukholmasta tehtiin tuon purjehduskauden aikana. Rakennustyöt aloitettiin keväällä 1672. Kreivi Brahe oli hankkinut tehtaan johtajaksi saksalaissyntyisen mestarin Siegfried Leopoldtin. Hän toimi läheisessä yhteistyössä pormestarin kanssa. Corte ilmoitti huhtikuun 3. päivänä 1672 esimiehelleen: ”Potaskan keiton suhteen on päästy niin pitkälle, että olen mestarin kanssa matkustanut ympäri pitäjää opettamassa talonpojille, kuinka heidän tulee polttaa tuhkaa”. Samaten kävi Corten kirjeestä ilmi, että talonpojat olivat jo vedättäneet paikalle tehtaan rakentamiseen tarvittavat hirret, ja Corte oli määrännyt joukon irtoväkeä rakennustöihin. Keittämisessä tarvittavat suuret puusammiot valmistuisivat, kunhan keittopannu tulisi purjehduskauden alettua. Corte oli antanut tarvittavan raudan omista varastoistaan, sillä kreivin lähettämä rautaa kuljettanut alus oli jäätynyt syksyllä Länsipohjan rannikolle. Potaskatehdas toimi pikkuisen rykien ja lakkautettiin noin kymmenen vuoden kuluttua.

Perheestä

Henrik Cortella ja ensimmäisellä vaimolle Kristina Forbukselle syntyi kaikkiaan kuusi lasta, kaksi tytärtä ja neljä poikaa. Toisen vaimon, Elisabeth Ljungen kanssa Henrik sai yhden pojan. Kaikki viisi poikaa laitettiin akateemiseen oppiin, mutta murheellisesti vain vanhin, Henrik junior selvisi täyteen aikuisikään asti. Tyttäret Anna ja Brita avioituivat ja jatkoivat sukua. Corten pojat opiskelivat Upsalassa ja ajan tavan mukaan tulivat ylioppilaiksi ihan teineinä. Pojista myös Jakob on maininnan arvoinen. Hän on nimittäin ensimmäinen tiedossa oleva raahelainen runoilija! Jacob opiskeli Strengnäsissä 1670-luvun alussa, tuli ylioppilaaksi 14-vuotiaana, opiskeli Upsalassa ja vihittiin papiksi Tukholmassa 18-vuotiaana. Aika levottomasti siirtyili paikasta ja virasta toiseen. Väitteli Turussa, palasi Raaheen, jossa toimi jonkin sortin ylimääräisenä pappina. Kuoli nippanappa 21-vuotiaana maaliskuussa 1679.

Jacob julkaisi 14-vuotiaana latinankielisen valitusrunon Johan-veljensä kuoleman johdosta. Tuo latinankielinen runokin on huomionarvoinen juttu, mutta minusta aika yllättävää on, että tämä samainen Jakob on laatinut suomenkielisen runon Uppsalan yliopiston rehtorin Celsiuksen virkaanasutujaisiin talvella 1674. Näin runoili Jacob 15-v.:

”Tämä ompi wanha tapa/Ja io aikoa alettu:/ Ollak yhden ylimmäiszä/ Vanhimpana valdamieszä:/ Cuhun sinä cutzutahan/Toivotahan tulevaxi,/ Herra suuri, oppinehin/ Juuri taitava tavoissa./Jonnak onnia Jumala/ Armostahan antakohon/ Ollaxensi onnellinen/ Virasansi vissi juuri./Rauha ratki casvakohon/Enäntyköhön ain’ enämmin/ Terveys tähän lisäxi/ Itäxensi ilman alla./Jota suokohon Jumala/ Taivahan korkia kuningas.”

Takaisin Henkka senioriin. Henric Corte oli aikalailla häikäilemätön, suuressa määrin omavaltainen herra. Hän toimii 50 vuotta Raahen pormestarina. Ikääntyessään hän luovutti toimiaan pojalleen Henrik nuoremmalle. Henrik Corte seniorin kuoleman jälkeen uuden pormestarin nimitys oli kreivi Brahen heiniä, mutta Raahen porvaristo halusi sanoa sanansa ja he kannattivat kaikki junioria.

Petri Karonen luonnehtii kirjassaan Pohjoinen suurvalta Suomen eli itäisen maakunnan merkitystä valtakunnalle näin: Suomi oli 1600-luvulla poliittisesti periferiaa. itseasiassa tässä vaiheessa valtakunnassa oli enää vain yksi keskus, Tukholma. Sen sijaan talouselämän kannalta Suomen tilanne oli toinen, sillä Varsinais-Suomen ja Viipurin seudun lisäksi Pohjanmaa kuului keskustaan. Pohjanmaata ei tavallisesti luettu keskusalueisiin kuuluvaksi, mutta alueen vankat ja taloudellisen työnjaon kannalta kehittyneempää teknologiaa vaatineet vientituotteet (terva, sahatavara, laivat) nostivat sen keskustaan koko valtakuntaakin ajatellen. Taloudellinen aspekti nostaa Viipurin seudun samaan kategoriaan. Varsinais-Suomi, erityisesti Turun ympäristö, oli lisäksi kulttuurillisesti keskusaluetta. Muu osa Suomesta olikin sitten aivan epäilyksettä takamaata.

Henrik Corte jr. Raahen pormestari nro 2

Tämä juniori Corte oli Raahen ensimmäinen lainoppia opiskellut ja Turun hovioikeudessa auskultoinut johtava virkamies. Hän toimi Hailuodon vapaaherrakunnassa lainlukijana 1672-74, oli siis kreivi Brahen palveluksessa. Lisäksi hän toimi kihlakunnanoikeudessa lainlukijana ja valittiin 1672 Raahen kaupunginkirjuriksi, 1673 varapormestariksi ja 1675 raatimieheksi. Kun isä H.C. oli työmatkoilla tms poissa, oli poika-H.C. maistraatin puheenjohtaja, kun oli kerta varapormestarikin. Juniori oli siis jo erityisen hyvin perehtynyt kaupungin asioihin ja niiden hoitoon. Nimitettiin pormestariksi 1680 (PB:n allekirjoittama valtakirja 10.4.1680). Valtiopäivämies 1682-83.

Nuorempi Henrik oli luonteeltaan samanlainen voimamies kuin isänsä. Ylioppilasaikanaan oli kuulemma ”bullersam” (mellastaja). Raastuvanoikeuden pöytäkirjoista löytyy merkintöjä. Vuonna 1682 hän joutui maksamaan 60 kuparitalarin sovintomaksun, koska oli heinäkuussa 1681 lyönyt merimatkalla lankonsa, eli Anna-siskon miehen Johan Tammelanderin päähän kepillä verihaavan. Tammelander oli ollut pakotettu olemaan pitkän ajan parturin käsiteltävänä (s.o.välskäri). Corten ja porvariston välillä oli myös selkkauksia. Kaupunkilaiset moittivat pormestaria avoimesti. Oikeus sakotti kerran muuatta porvaria, joka oli ”osoitellut pormestaria pilkallisilla ja sopimattomilla sanoilla.”

Henkan ensimmäinen vaimo löytyi perhepiiristä: hän oli isä-Henrikin toisen vaimon Elisabeth Ljungen tytär vaimon ekasta avioliitosta alalaamanni Nycarliuksen kanssa, josta Elisabeth oli jäänyt leskeksi. Henrik junior oli kolmesti naimisissa, sai kaikkiaan ainakin 11 lasta. Vain ensimmäisen avioliiton lapset, Gabriel, Henrik ja Anna elivät aikuisiksi. Henrik III lähti sotilasuralle ja päätyi Ranskaan kreiviksi. nimellä de Courte.

Henkka juniorin aikana vastoinkäymisiä

Kaupunginlakkautushommeli lähti käyntiin, kun Brahe kuoli. Oulu ja Kokkola laativat vuoden 1680 valtiopäiville valitukset, koska ”Raahe paljaalla olemassaolollaan on niille haitaksi. Rakkaat naapurimme, esittivät kuningas Kaarle XI:lle anomuksen Raahen kaupunkioikeuksien peruuttamisesta. Oululaiset esittivät että ”Raahe muitta mutkitta lakkautetaan. Raahe vahingoitti kaupallaan Oulun kaupunkia. Raahe oli perustettu juuri siihen pitäjään, jossa oululaiset saamiensa oikeuksien nojalla kävivät kauppaa. Oululaiset joutuivat tuimaan kilpailuun uuden kaupungin kanssa joka ”ei voi esittää mitään erioikeuksia eikä mitään todelliselle kaupungille kuuluvia asiakirjoja ja päälle päätteeksi sillä ei ole edistymisen ja kehittymisen mahdollisuutta, vaikka se kylläkin on kelvollinen vanhoja iäkkäitä kaupunkeja vahingoittamaan.”

Valtiopäiväin edustaja sen tähden pyysi Oulun porvariston hartaasta toivomuksesta ”tulla vapautetuksi sellaisesta erioikeudettomasta ja kuitenkin sangen vaarallisesta paikasta, josta kuninkaallisella. majesteetilla ja kruunulla ei ollut mitään tuloja… Sillä siten he eivät mitenkään voi tulla toimeen, ja jos nyt Oulun kaupunki, joka on vanha kaupunki ja niin kuin hyvillä suonilla varustettu kaivo, häviäisi ja kuivuisi pienen täplän vuoksi, joka edun tai toisen tähden on äkkiarvaamatta eloon herätetty, näyttää sellainen ehdottomasti hyvin arveluttavalta.”

Kokkolan valtiopäiväedustaja (edusti myös Uusikaarlepyytä) jätti molempien kaupunkien porvariston puolesta pyynnön, että Pietarsaari ja Raahe lakkautettaisiin. Raahea noilla valtiopäivillä edusti raatimies, notario ja kauppias Brunell, koska HCjr, uusi pormestari, ei ollut tyytynyt kaupungin lupaamaan 300 kuparitalarin palkkioon. Edustajan tehtävä oli nimenomaan hankkia vahvistus Raahen erioikeuksille. Ei siis ihan onnistunut tuo Brunell.

Joulukuun 10.1680 päivätyssä kirjeessä kuninkaallinen majesteetti Kaarle XI ilmoitti maaherra Wrangelille, että koska Pietarsaari ja Raahe olivat lähikaupungeille haitaksi ja sitä paitsi itse olivat sellaiset, että ne eivät voineet millään tavalla edistyä kruunun niitä voimassa pitämättä, nämä kaupungit oli lakkautettavat ja asukkaitten – oman vapaaehtoisen valinnan mukaan – siirryttävä johonkin vanhemmista kaupungeista: Uusikaarlepyy, Kokkola, Oulu.

Kirjeen sisältö julistettiin Raahessa 17.3.1681 (vasta!) pidetyssä ylimääräisessä raastuvan kokouksessa. Itse maaherra paikalla. Tietysti hirviä pettymys ja katkeruus valtasi raahelaiset. Porvaristo neuvotteli 19. ja 21.3.1681, miten kunkun päätös saataisi pyörrettyä, niin että hän antaisi pitää kaupungin, jonka edistykseksi he olivat tehneet työtä, jonka he olivat varustaneet kirkolla ja raatihuoneella, koululla ja kellotapulilla ja jossa monet tontit jo oli ehditty rakentaa, suurtakin vaivaa nähden. Päätettiin valita lähetystö, jonka piti hankkia maaherra Wrangelilta puoltolause kaupungin hyväksi sekä sen lisäksi lähettää kaupungin edustaja Tukholmaan koettamaan tämän puoltolauseen avulla taivuttaa kunkun sydän. Lähetystön jäsenet: Corte ja Brunell. Lisäksi Brunell lähtisi Tukholmaan lobbaamaan.

Laadittiin kuninkaalle kirjelmä, jossa porvaristo toi esiin mielipiteensä aiotun toimenpiteen johdosta. Tietystikin käskyä totellaan, mutta he eivät voineet olla alamaisimmasti huomauttamatta ”siitä tukaluudesta ja vaikeudesta ja lopullisesta perikadosta”, joka kohtaisi koko porvaristoa, kaikkia köyhiä leskiä ja orpoja, jos kaupunki hävitettäisiin, jonka tähden kaikki sekä hengelliset ja maallikot, sekä vanhat että nuoret, vanhemmat ja lapset, jotka asuivat kaupungissa, hartaimmin pyysivät, että kaupunki pystytettäisiin, etenkin seuraavista syistä:

Hyvän asemansa ja satamansa tähden, joka oli paras koko Pohjanmaalla, koska raahelaiset voivat lastata suoraan omassa rannassa ja purjehtia ”yhdellä tuulella” aina Tukholman laiturille saakka, jota vastoin muitten täytyi lastata puoli peninkulmaa ulompana ”aukeaa merenaaltoa vasten”.
koska kaupungille jo oli myönnetty kuninkaalliset erioikeudet.
koska suuria kustannuksia oli uhrattu kirkon, Pohjanmaan parhaan kirkon, rakentamiseen,
sen tähden, että kaupunkia olivat rasittaneet vuodesta 1675 saakka raskaat verot, merisotaväen-rahat ja suostunnat.

Sitä paitsi Raahe ei ollut haitaksi millekään muulle kaupungille, koska Oulu oli 9 ja Kokkola 14 peninkulman päässä ja näillä kaupungeilla oli 40 peninkulmaa laajat kauppa-alueet ja sen lisäksi koko Savonmaa. Muuten oli Raahe enemmän kuin mikään muu kaupunki pysyttämisen arvoinen, se kun oli kaikin puolin veden ympäröimä, niin kuin maaherra Ribbingkin v. 1668 oli todistanut. Ällistyttävästi asioita hoitamaan laitettiin Brunell, jota ei kuitenkaan kaupungissa hirviästi arvostettu. Hänet lähetettiin ilmeisesti siksi, että Raahessa ei kovin monia, joilla olisi ollut hommassa tarvittavia tietoja ja käytöstapoja. (Ehkä myös taloudelliset näkökohdat).

Brunell sitten lähti. Ensin matkalla Tukholmaan viipyi Vaasassa, otti ihan ölövinä siellä vastaan kaupunginkirjurin toimen. (Raahessa neuvosmies ja notario). Kun lopulta pääsi Tukholmaan, bailasi siellä ankarasti eikä pannut tikkua ristiin Raahen asiassa. Pormestari Corte tuli Tukholmaan vähän myöhemmin, eikä löytänyt Brunellia mistään päiväkausiin. Lopulta löytyi ympäripäissään kapakista. Corte otti asian hoitaaksen ja etsi valtuutetun, joka hoitaisi asiaa, kun Corten piti lähteä Raaheen. Kaupunki lamaantui tuona aikana, ei huntsinut mikään. Vuoden 1682 valtiopäiville laadittiin lisää pontevia valituksia. Lisäksi kerättiin todistuksia talonpojilta Savosta ja mm. lausuntoja Kajaanin, Sotkamon, Iisalmen ja Rautalammin kirkkoherroilta (srklaisten puolesta).Nyt maksettiin Cortelle tarpeeksi, että saatiin hänet asiaa ajamaan. Oululaiset valittivat lisää mm. ”raahelaiset eivät ees meinaa muuttaa.” Mutta hyvin kävi. Raahe sai 15.11.1682 päivätyn avoimen kirjeen, jossa vakuutettiin, että kaupunki tästä lähtien samoin kuin tähän asti ”jäi olemaan” ja sai kruunun veronsa säännöllisesti suorittamalla nauttia saamiansa oikeuksia.

Vaikeudet eivät loppuneet tähän. 1690-luvun nälkävuodet koettelivat koko valtakuntaa, tuli nk. Pikku jääkausi, koko Ruotsin valtakunta, erityisesti itäinen osa tosi hädässä. Vuosisadan vaihteessa oli lisää katovuosia ja kulkutauteja ja päällepäätteeksi vielä rutto 1700-luvun alkuvuosina.

Henrik Corte nuorempi kuoli 2.8.1706. Raahen kirkonkirjain vainajainluettelo kertoo: ”Tämän kaupungin pormestari, muinoin jalosyntyinen, korkeastikunnioitettu ja hyvin-uskottu herra, herra Henrik Corte, joka oli syntynyt Oulun kaupungissa v:na 1647 korkeanylhäisistä vanhemmista – isä oli silloin asuva sanotussa kaupungissa ja sittemmin ensimmäinen pormestari täällä Raahessa ja Saloisten pitäjän nimismies, herra Henrik Corte, kotoisin Saksasta, ja vaimo Kristina Forbus, kruunun nimismiehen Kaspar Forbuksen tytär -, isävainajansa jälkeen hyvin ja kiitettävästi hoidettuaan pormestarinvirkaa tässä kaupungissa 26 vuoden ajan, vaikean ja kestetyn sairauden, mutta jumalisen ja hurskaan valmistuksen jälkeen nukkui kuolemaan elokuun 2 p:nä, 59 ikävuodellaan, ja haudattiin tänne Raahen kirkkoon marraskuun 4 p:nä tätä vuotta, nim. 1706.”

Leski halusi, että puolisonsa haudataan Pietarsaareen, sillä lesken suvulla oli siellä tila. Poika Gabriel ei suostunut, koska isä oli elänyt suuren osan elostaan Raahessa, tehnyt sen hyväksi elämäntyönsä ja kuollut siellä. Ja sitä paitsi Raahen kirkossa oli kunniapaikalla muurattu ja kivipaadella varustettu hauta, jossa H.C.jr:n kaksi puolisoa, vanhemmat ja nuorempina kuolleet lapset ja lapsenlapset lepäsivät. Ja oli sitä paitsi itsekin toivonut tulevansa haudatuksi omaistensa keskelle. Ja porvaristokin oli sitä mieltä. Henrik Corte jr haudattiin 4.11.1706 kirkon lattian alle.

Gabriel Corte, Raahen pormestari nr 3

Kirkonkirjoista ei löydy Gabrielin syntymäaikaa, hän on syntynyt ilm. 1670-luvun puolivälissä. Kirkonkirjoista hänet löytää kastetodistajana v. 1694 loppuvuodesta merkinnällä ”studiosus G.C.” eli opiskelija. Opiskeluista ei ainakaan toistaiseksi tiedetä sen kummemmin. Kolmas Corte nimettiin kaupungin notaariksi, rahastonhoitajaksi ja varapormestariksi vuonna 1700. Raatimiehenä hän oli vuodesta 1701 lähtien.

Gabriel joutui notaarina jokseenkin hankalaan välikäteen. Isänsä Henrik Corte nuoremman kuolinpesä joutui konkurssitilaan, sillä H.Cjr:lta jäi suuret velat. Poika Gabriel peräsi kaupunginkirjurin eli notaarin ominaisuudessa pesältä 2000 talaria hopeassa, maaherra vaati tupakkakomppanian puolesta 4000 kuparitalaria ja rykmentinkirjuri Erik Munselius erään toisen rykmentin puolesta 700 talaria 21 äyriä kuparirahassa. Leski ja vanhin poika Gabriel (eli notario itse) joutuivat myymään kaiken omistamansa.

Gabriel sai pormestarin valtakirjan 16.10.1707. Vakinaiseksi pormestariksi hänet nimettiin varsinaisesti tammikuussa 1708. Gabrielin toimikausi osuu kyllä tosi hankalaan aikaan. Juuri oli hiljalleen alettu toipua katovuosista ja rutosta, niin sitten alkaa Suuri Pohjan sota eli Isoviha ja tuo mukanaan venäläisvalloituksen vuosiksi 1714-1721. Gabriel perheineen lähti muun Raahen porvariston ym väen kanssa Ruotsiin pakoon Isonvihan aikaan. Kaupunki tyhjeni kaikesta väestä. Vähäisempi väki pakeni metsien piilopirtteihin. Gabriel Corte yritti Ruotsissa kuitenkin edistää Raahen asioita. Hän edusti Raahea Ruotsin valtiopäivillä 1719, 1720, 1727. (Huom. yritti Pohjanmaan muiden kaupunkien edustajien ohella saada kaikille Pohjanmaan kaupungeille oikeuden vapaasti käydä kauppaa valtakunnan kaikissa tapulikaupungeissa, 1719. Ei onnistunut. Uusi yritys 1720 ja senkin jälkeen muiden toimesta useamman kerran.)

Rauhan palattua raahelaiset kotiutuivat pahoin tuhottuun kaupunkiin. Gabriel Corte kirjoittaa kunkulle ”…me köyhät seitsemän vuotta paossa olleet pakolaiset nyt pääsemme kokonaan tuhottuun ja suurimmaksi osaksi poltettuun kaupunkiimme ja kotiseudullemme … Ja vaikka vaikeudet ja meidän kurjuutemme tämän valitettavan paon aikana ovat olleet hyvin suuret ja ovat kasvaneet vielä suuremmiksi, koska vihollisen hyökätessä Länsipohjaan viime kesänä osa porvareitamme ryöstettiin putipuhtaiksi. Lisäksi tullessamme havaitsimme, että kirkkomme, sen koristeet, ikkunat, ovet, sisäovet ja kellot oli tuhottu ja raunioitettu, meidän julkiset ja suureksi osaksi yksityiset talomme poltettu ja loput raunioitettu ja tehty niin käyttökelvottomiksi, että niitä tuskin voi korjata, niin tuskinpa mikään kaupunki tai seutu koko Pohjamaalla tai Suomessa on niin pahasti tuhoutunut, ja se surkea väki, joka jäi jäljelle, on nyt, osa polttamalla, osa muuten kiusattu kuoliaaksi ja loput viety Venäjälle, ja kaupunki ympäröivine maaseutuineen on laajalla alueella aivan paljaana ja tyhjänä väestä ja karjasta…”

Ilm. kirkon arvokkaimmat koristukset oli viety piiloon tai otettu mukaan, koska ovat todistettavasti vielä olemassa.

Mutta voi elläisään! Vuonna 1727 osa porvaristosta anoi suoraan maaherralta Raahen kaupunkioikeuksien lakkauttamista ja että porvariston sallittaisiin muuttaa johonkin toiseen kaupunkiin esim. Ouluun. No miksi?? Koska kaupunki oli, niin kuin kuulitte lähes täysin tuhottu ja elinkeinot pysähdyksissä ja sitä myöten porvaristo köyhtynyt. Osa syynä saattoi olla myös se, että porvaristo oli tyytymätön pormestariin, erityisesti suomenmieleiset valittivat. No, kuitenkin Corte valittiin vielä edustamaan kaupunkiamme Tukholman valtiopäiville 1726-27. Gabriel Corten vaimo Kristina Walstenius kuoli Raahessa 24.6.1727 (ukko siis Tukholmassa). Raahessa odotettiin pormestarin kotiinpaluuta, että rouvansa saataisiin haudattua. Jostain syystä pormestari merkillisesti jumitti Tukholmassa, vaikka raahelaiset ja jopa maaherra käskivät tulla jo pois. Rouva haudattiin 3. joulukuuta ilman aviomiehen läsnäoloa. Corte kuoli Tukhomassa 20.9.1728. Raahen kirkonkirjojen kuolleitten luettelo on varsin lyhytsanainen: ”Eläessään kunnioitettu Gabriel Corte, tämän kaupungin pormestari, on Herrassa nukkunut vastamainittuna päivänä ja haudattu saman kuun 24:nä.” Hänet haudattiin Tukholmaan Katarinan kirkon viereen

Gabriel Cortella ja vaimollaan oli kahdeksan lasta. Aikuisikään eli kaksi nuorinta poikaa, joista toisen vaiheista ei ylioppilasiän jälkeen tiedetä mitään. Gustav Johan Corte toimi sittemmin katsastelukirjurina Upplannin rykmentissä.

Gabrielin luonteesta ym ei pahemmin tietoja mutta, Heikki Impivaaran mukaan suomenmielinen osa porvaristosta ja sen etupäässä hänen vannottu ja sydämikkö vastustajansa Jaakko Simelius (Ossi Viita Raahen tienoon historia II: ainutlaatuinen riidankylväjä) ahdisti häntä tuimasti eri

tilaisuuksissa, kuitenkaan voitolle pääsemättä, mikä ajanhenkeen katsoen olikin luonnollista. Gabrielissa ei ollut samaa jyrkkää ryhtiä ja jäntevyyttä, joka niiksi tullen ei epäröinyt korkeimman omakätisesti käydä niskoitteleville lakia lukemaan, niin kuin edelliset viranhoitajat olivat osanneet tehdä.

Vähän murheellisesti päättyi Corte-suvun dynastian valtakausi. Gabrielin aikana olosuhteet olivat aivan järkyttävät. Siinä ei ehkä itsevaltiaan otteet ja jyrkkä ryhti ja jäntevyys olisi auttanut ollenkaan. Ja lisäksi suomenmielisten myyräntyö söi maata jalkojen alta. Rauha Gabrielin tomumajalle sinne Tukholmaan.

Tuo Henrik Corte nuoremman kuoleman yhteydessä mainittu Corte-suvun hauta lienee siirretty Raahen kirkon sisältä kirkkotarhaan joskus 1800-1900-lukujen taitteessa, sillä vuonna 1907 hautapaasi uudistettiin ja se on edelleen ihailtavissamme Raahen kirkon kupeessa.