Janika, keisarin suuteloima

Perheen tyttäristä muistamme erityisesti sen Catharina Serafian, joka oli aivan megalätkässä keisari Aleksanteri Ykköseen, joka vieraili heillä tovin syyskuussa 1819. Ja sen Allun kauppias Friemanille antaman sormuksen, jolla Catharina raaputteli ikkunaansa. Ikkunaruutu Pakkahuoneen museon yläkerrassa, vinkvink.

Tarina kertoo, että tervehdittyään talon naisväkeä keisari moiskautti suukon nuorimman tyttären otsahiuksille. Janikahan oli tuona maagillisena hetkenä vain kolmevuotias. Voi hyvin kuvitella, että keisarin siirryttyä esim. salin puolelle kaupungin korkeitten ja tärkeitten herrojen seurassa, haettiin kiireesti jostain käsityökorista sakset ja leikattiin ne suudelmasta osuman saaneet hiukset talteen. Jossain vaiheessa niistä sitten punottiin kaulaketju. Hiuskorut olivat tuohon aikaan kovin, kovin suosittuja. Erityisesti muistokoruja tms. tehtiin, samoin niitä käytettiin koruompeluun eli kirjontaan. (Ja hiuskorukin löytyy Pakkahuoneen museosta).

Tyttäret Henrietta Albertina ja Janika jäivät naimattomiksi, asuivat äitinsä kanssa tämän kuoleemaan saakka. Äiti Frieman kuoli toukokuussa vuonna 1852. Henrietta muutti seuraavan vuoden marraskuussa Helsinkiin ja Janika siskonsa Augusta Elisabeth Fagervikin huusholliin Reiponkadun ja Brahenkadun kulmaan. Oli tavallista, että naimattomaksi jäänyt sisko muutti jonkun sisaruksensa huusholliin, kun molemmat vanhemmat oli kuolleet. Vanhapiikasisko saattoi autella huushollihommissa, lastenkasvatuksessa jne. Pakko oli johonkin mennä, sillä toimeentuloa ei pahemmin ollut, mitä nyt oli perintönä mahdollisesti jotain saanut.

Murekortin eli kuolinilmoituksen vasemassa alanurkassa olevat kirjaimet S.b.u. eli sorgens beklagande undanbedes, tarkoittaa ”Surun valittamista pyydetään välttämään.”