Johan Westerback - posteljooni ja kolporttööri

Illan päähenkilö on Johan Westerback 28.12.1832-1.5.1897. Museon kuva-arkiston J.W:n kuva on varustettu tekstillä: posteljooni Johan Westerback oli evankeelisen suunnan saarnamies, ns. kolporttööri. Käytti punertavaa peruukkia.

Ruotsinkielen verbi kolportera tarkoittaa kirjojen ja lehtien kaupittelua ovelta ovelle. Kolportör on kiertävä kirjojen ja lehtien kaupustelija, kiertävä saarnaaja, jonkun aatesuunnan levittäjä.

Samuli Paulaharju Vanha Raahe s.155: Friemanin mamselli oli saanut salakielellä kirjoitetun kortin. Posteljooni Westerback korttia tuodessaan paheksuen valitteli: Postmestari ja minä olemme tutkineet tätä preivikorttia emmekä ole saaneet selvää… mamselli on vissiin salakihloissa ja preivikortti on sulhaselta.

Jokunen vuosi sitten minuun otti yhteyttä Heikki Majamaa –niminen henkilö, jonka appiukon isoisä tämä Johan oli. Majamaa kysyi, onko meillä tietoa tai kuvia tästä kyseisestä herrasta. Heikki Majamaa on sittemmin tehnyt suurenmoisen työn ja koonnut Westerbackan kirjoituksista kaksikin koostetta. Toinen on Johan Westerbackan lähinnä Raahea koskevista kirjoituksista, pikku-uutisista ja kommentaareista koostettu Johan Westerback sanomalehdissä vuonna 2012 ja toinen Johan Westerback Jumalan asialla vuonna 2015.

Viime mainitun kokoelman teemana on Majamaan sanoin Johan Westerback ja Westerbackin intomielinen omistautuminen Jumalan asialle. Westerbackasta, lähinnä hänen hengellisestä kehityksestään ja aivoituksistaan on ilmestynyt Pietari Kurvisen kirjanen vuonna 1898. Nimi kuuluu Postiljooni Johan Westerback ja yleinen autuutemme Kristuksessa. Pietari Kurvinen oli toiminut lähetyssaarnaajana Afrikassa 1860-70-luvuilla ja jatkoi sitten SLEY:n kiertävänä sananjulistaja. Kurvinen ja Westerback olivat ystäviä, kiersivät myös yhdessä. Erityisesti nuo Heikki Majamaan koosteet ovat olleet minulle hyvin tärkeänä lähteistönä.

Elon vaiheita

Johan eli Juho Westerback syntyi 28.12.1832 Karijoen kylässä köyhän torpparin perheeseen.. Torppari Elias Westerback oli kahdesti naimisissa, perheeseen syntyi yhteensä 11 lasta, mutta ajalle tyypillisesti vain kuusi eli aikuisiksi asti. Johanilla olisi ollut kovasti haluja ja kykyjä opiskella, mutta perheen köyhyys ei antanut siihen mahdollisuutta. Omien sanojensa mukaan Johan oppi lukemaan ”niin hyvin, että naapurit vaateivat isääni kouluttamaan minusta pappia ja olis mulla ittellänikin ollu halu, sillä minä aina lasten joukossa leikitellessäni olin pappina, mutta köyhyys esti.”

Johan muutti 16-vuotiaana Kristiinankaupunkiin ja joutui siellä huonoon seuraan, nk. synnin tielle, erityisesti pelihimo kuului olleen hänen vaivanaan. Sittemmin, vuonna 1852, Johan muutti Tampereelle, jossa tutustui Karkusta kotoisin olevaan Eva Sofia Tjäderiin ja pariskunta avioitui v. 1856. Nuori sulhanen oli 23-vuotias ja morsian hieman vanhempi, 28 vuotta.

Noin 25-vuotiaana Johan koki voimakkaan hengellisen herätyksen ja sen mukaisesti yritti elää siivosti ja kunnollisesti Jumalan ja ihmisten edessä. Johan koki suurta tuskaa totuuden etsinnässään. ”Minä kävin ahkerasti kirkos ja oli siivo olevana. Ihmiset luuli minua jumaliseksi, mutta omatuntoni sanoi toista.” ”En ymmärtäny oikein… ehtoisilla semminki oli aivan raskaat hetket, minä piehtaroitten voivotin sängys.”

Hengellisessä etsinnässään Westerback lähestyi kirjeitse raahelaissyntyistä Henrik Gabriel Hedbergiä, sillä juuri Hedbergin kirjoituksista Johan mainitsee löytäneensä ”sen salatun viisauden, joka niin monelle tuhannelle sielulle on tuntematoin, nimittäin selvän evankeljumin kirkkauden joka vieläkin on hulluus ja pahennus kuin ennenkin.”

Hedbergistä tuli myöhemmin Westerbackin läheinen ystävä.

Vuonna 1858 Johan perheineen muutti Tampereelta Alavudelle. Johan toimi Alavudella posteljoonina. Sikäläisen kirkkoherra Stenbäckin kanssa hän kävi moninaisia hengellisiä keskusteluja. Johan jatkoi hengellisen kirjallisuuden lukemista ja tutkimista, erityisesti Hedbergin Uskon oppi autuuteen nk. kolahti Westerbackille. Uskonnollisen vakaumuksen löytäminen synnytti Johanissa voimakkaan julistamisen tarpeen, hän aloitti kirjoittamisen ja muutamaa vuotta myöhemmin myös saarnaamisen. Johan Westerback onkin varmasti yksi Suomen tuotteliaimmista kirjoittajista 1800-luvulla. Johan kirjoitti suomeksi ja ah, kuinka ihanaa hänen kielenkäyttönsä onkaan!

Johan julkaisi Nuorukainen ja Evangelinen –nimisiä kuukausijulkaisuja vuosina 1865-1897. Yhteensä 407 numeroa. Lehtien lisäksi Johan Westerbacka julkaisi omalla kustannuksellaan 23 kirjaa tai kirjasta, tuhansia sivuja tekstiä. Nimet olivat mm. Kristillisiä tutkinnoita, Lyhyjä tutkinnoita yksinkertaisille kristityille kehoitukseksi sekä Raamatun tutkinnoita, eli uudesta aiwottuin ensi wuosikertaisen Ewankeliumien ja Epistolain tutkintoa, viimemainittua ilmestyi kolme osaa. Näiden lisäksi Westerback julkaisi satoja kirjoituksia sanomalehdissä, niin sisällöltään hengellisiä kuin maallisempia, pikku-uutisia ja raportteja. Johan oli Raahen korrespondenttina eli kirjeenvaihtajana Pohjois-Suomi –lehdessä 1878-1881, Ouluun Lehdessä vuodesta 1880-1887, ja vielä Pohjalainen lehdessä syksyllä 1890. Aikaisemmilta asuinpaikoiltaan Johan kirjoitti muutaman vuoden ajan eteläisempiin lehtiin.

Tuo omakustanteinen julkaisutoiminta söi Westerbackan taloutta siinä määrin, että hän oli enemmän tai vähemmän veloissaan koko elämänsä ajan. Posteljoonin palkka ja julkaisuista saanut tulot eivät niiden kattamiseen riittäneet.

Suomen Evangelis-Luterilainen Yhdistys eli SLEY sai Suomen senaatilta perustamisluvan v. 1873. Säännöissä mainitaan yhtenä toimintamuotona nk. kolporttöörien toiminta. ”Evankeliumiyhtiö” oli alusta alkaen kirjanmyyntityhtiö, jonka kirjojen ja julkaisujen myynti oli nimenomaan kolporttöörien tehtävä. Kirjamyynnin lisäksi he myös saarnasivat. Johan Westerback liittyi kolporttöörien joukkoon vuonna 1876. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1893 Johan Westerback pystyi keskittymään saarnamatkoihin totisella tarmolla. Heti toukokuussa 1893 hän lähti kiertomatkalle, jolta palasi kotiin vasta marraskuussa. Tämän jälkeen tehdyt saarnamatkat olivat muutaman kuukauden pituisia. Käytännössä hän kävi kotona Raahessa vain muutaman viikon pätkissä.

Näin kertoo karijokinen emäntä Hilda Länsimäki, joka oli teini-ikäinen Westerbackin kuolessa:

”Kyllä se oli merkillinen mies, se vanha Westerback. Niin erinomainen luonteeltaan, niin ystävällinen ja hyvä. Ja aivan erikoinen profetian lahja hänellä oli: minunkin elämäni tiesi monta kymmentä vuotta eteenpäin. Ja ahkera hän oli puhumaan. Neljässäkin paikassa hän piti selitystä samana päivänä ensin aamulla täällä meillä, sitten aamupäivällä Hautaviidassa, iltapäivällä Marttusella ja illalla Ylikylässä, Juhalassa. Ja kansa kulki hänen perässään. Heti kun hän tuli tänne vanhaan kotiinsa, alkoi saapua ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia, kylästä ja kauempaa. He sanoivat, että illallahan on selitykset, vaikka ei ollut ilmoitettu mitään, Hän oli niin sydämellinen ja aurinkoinen, kaikki hänestä pitivät. Kaikki hän autuaiksi julisti, kädestä otti, katsoi silmiin ja sanoi ”Sinäkin olet autuas!”

Hilda kertoo vielä: ”Hän mieluummin käveli kuin meni hevoskärryllä, semmoiset sisuskalut hänellä olivat”.

Suomen evankelisluterilaisessa yhdistyksessä eli SLEYSSÄ alkoi ilmetä opillisia ristiriitoja 1890-luvulla. Ns. ”Härmän kokouksessa ” v. 1895 tilanne kärjistyi siinä määrin, että yhdistyksestä erotettiin seuraavana vuonna neljä jäsentä, yksi erotetuista oli Johan Westerback.

Westerbackin omien kirjoitusten perusteella hänestä saa intomielisen ehkä paremminkin palavasieluisen kuvan. J.W. uutisoi innokkaasti tärkeäksi katsomistaan asioista eikä pelkää tuoda omaa näkökantaansa esille. Esimerkiksi mielipiteet kaupungissamme vaikuttaneista ja edelleen vaikuttavista uskonsuunnistaja niiden jäsenistä J.W. tuo kärkkäästi esille.

Westerback tutustui lestadiolaiseen liikkeeseen Oulussa 1860-luvun puolivälissä ja sai siitä hyvinkin myönteisen kuvan. Vuonna 1865 Raahessa pidettiin syysmarkkinoiden aikaan evankelisten ja lestadiolaisten saarnamiesten eli Westerbackin ja Sjöringin toimesta yhteinen hartaustilaisuus torilla. Osa Westerbackin kannattajista myöntyivät lestadiolaisuuden oppiin vaikka tulivatkin sittemmin takaisin hänen joukkoihinsa. Westerback koki tämän hajottavana tekijänä. Lestadiolaisuuteen liittyvät liikutukset eivät Westerbackan mieleen olleet. Hän sanoo: ”Emme päässeet koskaan yhteen henkeen, vaikka hyväsyinkin paikoin heitä, mutta en kaikissa. –Kiistailin heidän kanssansa ilon, hypyn ja halaamisen asioista, jotka heillä oli pääasiana.” Kun lestadiolaiset halusivat koota oman yhteisön, oli se Westerbackille kova pala. Lopulta tiet erosivat totaalisesti ja Westerbackan kirjoituksista näkyy hänen kovin nurjanpuoleinen suhtautumisensa lestadiolaisuuteen. Westerback käyttää kirjoituksissaan lestadiolaisista ilmaisua hihhulit.

Kappalainen Haniel Östringiä (virassa 1879-91) kohtaan tuntemaa antipatiaa hän ei myöskään peittele, eikä Östringkään omaansa toiseen suuntaan. Östring kirjoittaa jopa vastineita J.W.n kirjeisiin.

Westerback kirjoittaa (Pohjois-Suomi 9.3.1878) yhdssä raportissaan

”…Kristillistä mieltä on monenlaista. Herraswäessä on enin osa aivan huoletoinna sielustansa, eivät käy kirkossakaan, ainoasti joku harva vähin haparoitsee miten kukin käsittää. – alhaisessa kansassa on 3:en laista päälohkoa: hihhulit, körttiset ja Hedbergiläiset, jotka kukin pitävät eriseurojansa, ja on keskinäinen vaino välinsä; kukin lahko pitää omansa parhaana. Hihhulien seuroissa saarnataan, hypätään ja kiljutaan, körttisten seuroissa veisataan ja praatataan, Hedbrgiläisten seuroissa lujetaan ka weisataan. –Sitten vielä on maailman mielisillä heidän seuransa.”

Nekrologista. Raahen Lehti 7.5.1897

Toukokuun 1. p:nä vaipui täällä kuolon uneen entinen posteljooni Johan Westerback 65:llä ikävuodellaan. vainaja oli ollut posteljoonina tässä kaupungissa 36 vuotta ja erosi toimestaan 4 vuotta sitten saaden täyden eläkkeen. sen jälkeen antautui hän tykkänään uskonnollisen lehtensä ”Evangelisen” toimitukseen, uskonnollisten kirjain levittämiseen ja hartaushetkien pitoon, joihin hän uhrasi kaiken aikansa ja varansa ja saavuttipa hän sanotulla lehdellään sekä esitelmillään itselleen monta ihailijaa, varsinkin Etelä-Suomessa….

Vähän perheestä

Alavudelta Westerbackat muuttivat vuonna 1864 Raaheen. Muutto-kuormassa oli mukana neljä lasta ja täällä Raahessa syntyi vielä neljä. Westerbackan perhe asui Kauppakadulla entisessä värjäri-mestari Abraham Ervastin talossa. Tytär Lydia Elisa menehtyi alle kaksivuotiaana. Pojista vanhempi, Johan Elias hukkui kaksitoistavuotiaana.

Johan kirjoittaa poikansa hukkumisesta kesäkuussa 1878 kirjoittamassaan Kirjeitä maaseudulta –raportissa muiden asioiden päätteeksi:

”Kesäk. 19 p. Olen joskus ilmoitellut asioita täältä muihin koskewia, mutta nyt oikein likinäisesti minuun itseeni koskevaa, ja sangen kovaa asiaa. Nimittäin minun rakkahin poikani Johan Elias hukkui Raahen lahteen. Hän lähti kahden muun pienoisen pojan kanssa paatilla lahdelle Fantti nimiseen pieneen luotoon päin; poikani Janne styyräs. Mutta mitä mieleen tuli? Kääntivät takaisin, ja kuinka poikani kupsahti mereen, ja ne toiset pienet pojat eivät voineet auttaa. Ja siellä oli toista tiimaa ennen kuin saatiin ylös. Sitten kyllä koettiin herättää henkiin – mutta myöhään, henki oli eronnut. Ennenkin hän on pudonnut, mutta sattui ennen apua, vaan nyt oli viime kerta.

Kova on kohta, isät ja äidit arvaavat, miltä tämmöinen tapaus tuntuu. Oi kuinka kipiää se tekee, mutta kuin uskon että Jumalan Isällinen käsi näissä kaikissa johtaa, niin en muuta taida, kuin tyydyttää sieluani Jumalan tahtoon, joka kuitenkin hyvä on, ehkä luonnolle pahalta tuntuu.”

LAPSET:

• Mathilda Wilhelmina 14.4.1857 (pso Jeremias Alin)
• Vendla Sofia 28.12.1859 (pso Kalle Herman Nenonen)
• Anna Johanna 31.12.1861
• Lydia Elisa 14.12.1863-31.8.1865
• Johan Elias 21.1.1866-17.6.1878
• Lydia Eulalia 12.2.1868 (USA:an, siellä pso Antti Wihtori Warila)
• Emil Antimus 24.4.1870-21.4.1926
• Alma Eva 24.12.1873

Vanhin tytär Mathilda Wilhelmiin meni aikoinaan naimisiin maalarimestari Jeremias Alinin kanssa (taidemaalari mm. Merijärven kirkon alttaritaulu) Toiseksi vanhin Vendla Sofia avioitui Kalle Nenosen kanssa. Toiseksi nuorin tytär Lydia Eulaalia muutti Amerikkaan ja perusti perheen siellä. Muut lapset eivät perustaneet perhettä.

Ainoa aikuiseksi elänyt poika, Emil Antimus jatkoi isänsä jalanjäljissä posteljoonina. Hänellä on murheellinen kohtalo. Museon kuva-arkiston mukaan hän oli ”syyllistynyt erilaisiin kavalluksiin postin-kantajan toimessa, joi lysoolia kuollen heti sen jälkeen”. Tuosta rahakirjeitten katoamisesta kirjoittaa Raahen Seutu Emil Westerbackin kuoleman jälkeen huhtikuussa 1926.

Raahessa oli jo pitemmän aikaa jäänyt eri henkilöille rahakirjeitä tulematta. Asiasta oli tehty valituksia ja lopulta postihallitus ryhtyi tutkimaan asiaa. Saatiin selville, että kirjeet olivat kyllä tulleet tänne asti, mutta sitten kadonneet. Raaheen tuli Pohjanmaan postipiirin tarkastaja ja vaasalainen etsivä. Suoritettiin kuulusteluita ja niissä paljastui, että USAsta ja Kanadasta dollareita sisältäviä kirjeitä oli kadonnut, myös kotimaisia, vieläpä Saloisista ja Lapaluodosta lähetettyjä rahakirjeitä. Kaikki nuo lähetykset olivat olleet kirjaamattomia. Jäljet johtivat vääjäämättä posteljooni Emil Westerbackiin. Tätä tulosta tuki myös se, että Westerback oli käynyt vaihtamassa dollareita Suomen markoiksi paikallisissa pankeissa. Westerback kutsuttiin poliisilaitokselle kuulusteluihin, mutta hän teki oman ratkaisunsa.

Kuolemanjälkeisessä poliisin tutkinnassa selvisi, että posteljooni oli harkitusti nauttinut lysoolia denaturoidun spriin kera ja menehtynyt. Tapaus järkytti raahelaisia, sillä Westerback oli pitkän virkauransa aikana ollut säännöllinen ja pidetty henkilö eikä moista voitu ajatellakaan.

Isä Johan olisi kyllä ollut syvästi järkyttynyt ja murheissaan poikansa toimista. Varmaan nk. kääntyi haudassaan!

 

Valittuja paloja lehtikirjoituksista

Mutta katsotaanpa Johan Westerbackan kirjoituksien valittuja paloja. Johan kertoo raporteissaan kaikenlaista: yleisiä asioita, kirkollisia oloja, hengellisiä oloja, markkinoitten tapahtumista ja lieveilmiöistä, elinkeinoista, satoasioista, rakentamisesta, talon kaupoista jne. Kirjoitukset ovat aivan mainioita tietolähteitä 1800-luvun loppupuolen Raahesta.

 

Pohjois-Suomi -lehti 10.4.1878 Kirjeitä Maaseudulta

Raahe 2 p. huhtik.

”… Nyt sanelen vähän Raaheen tulevaisille neuvoksi. Kuin tulet kauppatorille (ET: siis Pekkatorille) ja katsot pohjaiseen päin, niin näet kirkontornin, ehkä se ei pilviin asti ole, ja vaikka se on vähän vinossa, niin arvaat kuitenkin sen kirkontorniksi. Kirkon takana on entinen Ala-Alkeis- - sittemmin Realikoulu, mutta nyt koko koulutoimet on siitä lakannut, ja kaksi koulusalia tehty yhdeksi ”Teateri”saliksi, jossa jo paaston aikana on ahkerasti teateria pidetty. Länsi päässä pytinkiä on ”Museo”, Muinais yhtiö huone, ja sitä likin Lukusalo. Eteenpäin täällä mennään.

 

Kuin kävelet kadulla niin näet monessa paikassa ”olutkauppa” ja ”Hei pojat olutta”. Jos kesä aikana menet tulilaivahaminaan, niin ensin näet ison rakennuksen, joka on Oluttehdas ja sieltä kuulet ”kitkutusta”, siellä soitetaan (pelataan) viulua ja kuuletpa töminääkin, sillä siellä hypellään (tanssataan) ja joku päihtynyt väliin kiljahtaa j.n..e. Tämä tästä tällä kertaa.

 

Mutta on sitä parempiakin puolia Raahessa. Joka pyhä soi kirkon-kellot Jumalan palvelukseen, ensin ruotsalaiseen, johon kokoontuu vähin 3 eli 4 hengeä ja enin 30 eli 40. –Sitten suomalaisen kirkon meno alkaa, johon sentään tulee enempi. toisinansa paljonkin aina sen jälkeen kuinka ilma oin, ja kuka saarnaa. Iltakirkkoa myös pidetään, paitsi ei joulu- eikä tammikuun aikana. Sopisipa sitä silloinkin pitää.

Jos kävelet kadulla, pyhä iltapäivillä, niin kuulet erittäin 3 kohdin veisua. Penttilällä hihhuliseurat usein on, Westerbackilla on joka pyhä ilta ja usein arkinakin sekä lasten seurat ensin sitten vanhempain seurat, ja Jurvelinilla on joskus körttiseurat.

 

Lainakirjasto on avoinna myös joka pyhä, josta lainataan ahkerasti kirjoja. Pohjan tullissa on iso talo sairashuoneena, jonka on toimittanut raatimies Gelmanni vainaja; tätä aikaa on siellä sangen vähän sairaita. Vähän matkaa kaupungista Ruonan ojan reunalla on raati-mies Lundbergin tulimylly, jonka vaikutus on sangen hyvä tälläkin ajalla.”

 

Tuo reaalikouluksi muutettu Ala-alkeiskoulu lakkautettiin kannattamattomana 1877. Alkeiskoulu aloitti sitten uudemman kerran 1884 siinä vanhassa koulutalossa ja niin tuo teatterisali kuin museokin siirtyi muualle. Tuosta teatterista en osaa sanoa, missä niitä näytäntöjä jatkettiin, mutta museo saattoi siirtyä väliaikaisesti raatihuoneen vintille tai takaisin Pakkahuoneelle, josta se tuonne koululle muutti. Ainakin vuodesta 1897 lähtien museo on toiminut taas Pakkahuoneella.

 

Myöhemmässä numerossa J.W. kertoo (toukokuu 1878)

”Jos mielit käydä tästä Pattijoella ½ peninkuormaa täältä, niin tulet ensin synkkään Antinkankaaseen, sitte vähälle aukkomaalle jossa on usioita mökkejä, moniaat turpeista raketut. Siitä vähän matkaa näkyy eteepäin valkia isonlainen pytinki, pappila, siitä näkyy komia viinarännäri, jossa runsaasti valmistettaan sitä myrkyllistä ilo-lientä. Sen rännärin omistavat muutamat Raahen rikkaat herrat. Siinä vieressä on komia kartano, jonka nimismies Markanen rakensi, ja sitte vaihetti leskirouva Kanniaiselle. Paljo on Pattijoki muuttunut 13 vuoden sisällä.”

 

Pohjois-Suomi 27.2.1878 Kirjeitä maaseudulta

Braahesta 22.p. helmik. Kertomus Braahen kirkon sisustasta

”Kuin Braahen kirkkoon astuu sisälle, niin ensimmäiseksi tulee silmiin kuortin kohdalla pilarihirressä Braahen vaakuna, jonka alla 2 engelin kuvaa on nojallansa maaten, ja 1 kummallakin puolen vaakunaa, toinen jalka polvesta taapäin, niin kuin potkaisis takansa.

 

Alttarin kohdalla seinässä akkunan päällä on taulu, jossa Jesus pitää ehtoollista opetuslapsinensa. Akkunan sivukoristuksessa on 15 engelin, 6 apostolin, 1 linnun, 1 mullin ja 1 karitsan kuva, seuraavassa järjestyksessä: alhaalla ensin 2 enkelin kuvaa kummallakin puolella, sitten 2 apostolin kuvaa, ja taas 2 engelin sekä 1 apostolin kuva kummallakin puolen, sitten taas 2 engelin kuvaa juuri akkunan päällä vartiana.

 

Taulun pohjoissivulla on engelin kuva käsi levitettynä ja mulli vieressä, etelän puolella samoten enkelin kuva ja lintuvieressä, päällä karitsan kuva ja vielä engeleitä. Pohjan puolella peräseinällä on iso taulu, jossa Lutheri seisoo ja eräs pappi pitää kotihartautta, ja pieni taulu: Jesus orjantappuroilla kruunattuna.

 

Etelänpuolella on Jesus ristin päällä, vanha taulu, ja pieni luullakseni palava pensas, jonka Moses näki. Pohjan puolella sakastin seinällä taulu: Jesus ristin päällä sivukoristimien kanssa, joissa on taas 2 apostolia ja 12 engeliä, ja päällä komia krims kramssu. –Etelän puolella samalla kohdalla akkunan sivukoristimessa on taas 2 apostolin ja monia engelin kuvia sekä päällä iso engeli torvella soittaen, ehkä tuomiopasuunalla, vaikka ei tosin vielä ääntä kuulu.

 

Sitten vielä kahden akkunan sivulla kummallakin puolen on koristukset, joissa on paljo naamoija ja engeleitä. Saarnapöntön päällä on lintu, nokkien rintaansa ja poikaisia perässä, siitä lausuu H-g se sopii hyvin kuvaukseksi, että verellänsä elättää poikiansa. Saarnapöntön takana on tiimaklasi, sekä vieressä kuva nyrkki pystyssä, arvelen uhkaavan pappia niskaan tölmäsevän, jos ei oikein saarnaa. – urkuharmonian lahjoitti toissa vuonna kauppaneuvos F. Sovelius, ja viime vuonna rouvasväen yhtiö lahjoitti komian vaskikruunun lasipytköillä. Vanhastaan on 2 vaski- ja 3 puukruunua, sekä laiva riippuu katosta, muistoksi merikaupungista.

 

Tätä nyt ulkomuistista kerroin, ja soisin että kaikki kirkossa käviät näisivät ja kuulisivat Jesusta.”

 

(E.T:n HUOM: Vuoden 1908 kirkkopalossa tuhoutuivat tuo Pyhä ehtoollinen sekä Diedrich Möllerumin v. 1691 maalaama Martti Lutherin muotokuva, jonka taustalla oli kuvattuna Martinus Peitziuksen perhe. Engeli ja mulli= Luukas ja symbolinsa mulli, no oikeammin härkä, engeli ja lintu =Johannes ja kotka)

 

Johan W. kertoo meille raporteissaan kirkon remontista ja sen myötä kehkeytyneestä kuvariidasta. Kirkonmies Östring ei kuvia arvostanut: Hän kirjoittaa Oulun Lehdessä tammikuussa 1884 mm. näin:

”Kuitenkin löytyy monta jotka eivät ensinkään voi suostua siihen, että vanhat kuvat eroitusta tekemättä ja poikkeuksetta säilytetään Herran huoneessa, koska noitten kuvien ja kaunistusten joukosta löytyy alastomia ihmiskuvia ja enkelinkuvia, joilla on niin ruma ja luonnoton ulkomuoto ja jotka ovat niin huonosti tehtyjä, että semmoiset kuvat oisivat välttämättömästi Herran huoneesta poistettavat, kuinka vanhoja ne sitten lienevätkin; ja kunnioittakoon ja säilyttäköön sitten seurakunta eli muutamat vanhojen muistojen rakastajat näitä kuvia toisessa paikassa.”

Suomen muinaismuistoyhdistys kehotti ja vähän käskikin seurakuntaa säilyttämään veistokset. Kuten me tiedämme, nuo kirkkoveistokset otettiin sen 1880-luvun remontoinnin yhteydessä pois, maalattiin, kunnostettiin ja suurin osa laitettiin lopulta kellotapuliin, mikä koitui niiden pelastukseksi.

 

Pikku-uutisissa

-on mm. tieto hevoista säikähtäneestä naisesta, joka oli jo pari viikkoa ollut kovin huonossa kunnossa.

-”Lapsissa on kovaa yskää täällä, oikein käy sääli kuulla heidän: Öhy, öhy- Ei kuitenkaan paljo kuole siihen.”

- vanha mamselli Janika Frieman kuoli 24p (lokakuu 1886) 71-vuotiaana. ET huom. tämä mamselli oli juuri SE kauppias Friemanin nuorin tytär, jonka otsahiuksia keisari Aleksanteri I suuteloitsi käydessään Raahessa vuonna 1819.

-1881” kuolevaisuus on tavallinen, mutta vähän aikaa takaisin oli erinomaisempaa kuin ruotsin kielin kirkossa oli kiitos 3:lle, jota ei ole tapahtunut 20 vuoteen. Oli näet henkikirjuri Lindgren, provisori Hårdh, ja neiti Lundström, leski-äitin ainoa armas tytär” ET huom. tuo leski-äitin ainoa armas tytär oli Onnia Lundström, joka menehtyi keuhkotautiin 19-vuotiaana. Onnia oli kihloissa pastori Gustaf Junneliuksen (s. 1853) kanssa ja kuinka ollakaan. Onnian leski-äiti Maria Lundström (s. 1841) avioitui v. 1883 tytärvainajansa sulhasen kanssa. Pariskunta saa ainakin kaksi poikaa ilokseen.

-1881 ”Täältä Raahesta menee joka vuosi muutamia tyttöjä etelään päin, ja usein tapahtuu että he palaavat jonku vuoden päästä takaisin oikein ryökynöinä, ehkä joskus jonku pahastikin käypi. Se yllyttää toisiakin; sinne pitää mennä että tulee ihmiseksi, jne, sanovat he. Kun he sitte tultuaan takasin oiva ryökynöinä rehentelevät, niin akkarukilla on huolta kysellä toisiltansa: kuka tuo on? Ja miksi? No kuin he niin koriasti osaavat päätänsä nyökytellä kävellessä, ja entäs ne kummalliset hameenrimsut. . Oi ihmettä, voi kummaa!”

-Herrasväen maskeraadipaaleista raastupakartanossa ja Pehr Brahen patsaan varainhankinnaksi järjestetyistä ohjelmista kerrotaan myös.

-Förstamaita eli vappua vietettiin v. 1883 suurilla juhlallisuuksilla. ”Fredriksbergissä liehui liput koko päivän, ja oli siellä illalla tanssit, ja tottapa niitä oli alhaisella kansallakin tansseja. Pallia lyötiin melkein joka paikassa, ja mitä muita huveja olikaan, en tiedä. Rovastilaan oli kutsu koko Raahen herrasväelle; olikoon pidot pappilan mukaiset, en tiedä.”

-1884 ”Täällä on tapana poikanulikoilla ja tyttöhulikoilla jonain yleisempinä nimipäivinä rämyyttää paistinpannuilla ym ikään kuin rumpata, muka herättääkseen nimellisiä. Niin Annan päivänäkin 9.12. oli taas aika rämpytys.”

 

Uutisointia Gellinin papeljongista

Oulun Lehti 3.9.1884 ”Oluttehtaan kohdalle rantaan tehdään jotain rakennusta. Kysyessä: mikä siihen tulee? vastattiin: Herroille juomahuone. Vai niin, sanoin.”

Oulun Lehti 17.9.1884 ”Sivukulkiessa nauratti, kun ennen mainitsemani herrain

juomahuonerakennuksen oluttehtaan kohdalle jo oli korkealle noussut vesi vallannut ja ajanut pois rakentajat.”

Oulun Lehti 9.5.1885 ”Joka Raahen rannikolla kävelee ja katsoo merellepäin, niin näkee pienoisen uuden komean rakennuksen. Outoa ehkä ajatuttaa että mikähän tuo on. Sanon, sen jälkeen kuin olen kuullut, että se on herrain juomahuone. Se on olutruukikohdassa. Totta on tarkoitus mennä ulkomeri-ilmaan virkistämään kaupungin pauhinasta

Ja jonka silmät kantaa vähän etemmäs näkee niin sanotussa Ulkosortissa pienoisen uuden asunnon: -se on pastori Ö:n kesä-maja, joka käyttääkseni K:n sanoja katselee surkiasti tuota juoma-huonetta ja oluttehdasta, sekä ylempänä hihhuli kirkkoa; ja on siellä vielä yksi muukin surkea näköala. Mutta jos nyt Englantilainen tulee ja laskettaa kanuunansa kuulia, että herrain juomalasit kilisee? niin entäs se? – Arvaten ei Ö:n ole hätää, joka tietysti istuu Raamattu edessä. Vaan äläs; meillä Raahessa on kanuunia ja taitava ampuja, joka tietysti menee johonkin Karin nokkkaan enkelsmannia vastaan ja antaa sille vastennaamaa, hahahaa! vai mitä arvelette?” ET huom. Engelsmannit kävivät Raahessa varsin tuhoisin seurauksin toukokuun lopussa 1854.

Oulun Lehti 6.6.1885 ”Oluttehtaan kohdalla rannalla olevalla uudella juomahuoneella kuuluu olevan 2:si samasta nimeä: Tule. tule ja Mene, mene. Merkitys on kai kutsua rahakkaita juomaan tule, tule, ja kuin rahoista pääsi ja ehkä pää on täysi niin sitte: mene, mene, ettet putoa mereen.”

Oulun Lehti 2.11.1887 ”Paviljonkiin rakennetaan lisää huoneita oikein avarasti, että mahtuu enempi ryyppääjiä; taitaa, näet entinen huoneusto käydä kovin pienenlännäksi.”

Tämä uutinen koskee toista anniskelupaikka Oulun Lehti 2.5.1883

”Tässä maailmassa on myös vielä erityisiä pahempiakin paikkoja, eikä ainoastaan se yksi paha paikka, johon kaikki pahat paiskataan kuoleman jälkeen. Niillä erityisillä pahoilla paikoilla tarkoitan niitä, joihin kokoontuu ihmisiä juomaan ja muuta pahuutta harjoittamaan. ”woi maailmaa pahennusten tähden!” Niitä pahoja paikkoja pitäisi poistaa ainakin niiden jotka sellaiseen virkaan luuluvat, nimittäin poliisein, ja kokea estää pahuuden tulvaa. –Tässä maininnen, että eräässä pahassa paikassa täällä katosi 25 markkaa yhdeltä kisälliltä joka oli matkaan lähdössä, mutta poikkesi pahaan paikkaan ja siellä hukkasi matkarahansa. Sitten siis tietysti täytyi kerjätä välillä erittäin pappiloissa, johon he luulevat oikein olevansa velvoitetut kisällimatkoillansa.”

Myöhemmin J.W.kertoo”Pahan kuppataudin ja saastutuksiakin on täällä löytynyt niistä pahoista paikoista.”

Markkinaraportti Oulun Lehti 22.11.1887

”Väkeä oli Raahen syysmarkkinoille kokoontunut melkoisesti, noin entiset määrät. Elämä oli yleensä hyvin siivoa ja raitista, kun viina-puodit olivat suljetut; vaan harras toivomme olisi, että arvoisat vallanpitäjät tuleviksi markkinoiksi sulkisivat myöskin kaikki olutkapakat ja myymälät, sillä niistäkin näkyy osaavan vuotaa pahennusta. Markkinaelämän siivoutta todistaa jo päivän selvästi se seikka, ettei kaupungin vankilaan saatu useampaa kuin neljä henkeä ja yksi – hevonen! se ei kumminkaan liene ollut humalassa.

Tavaraa oli tuotu huomattavan vähäsen kaupaksi, vaan ei sittenkään päässeet hinnat kohoamaan. Huvitukset olivat surkeanpuoleisia. Joitakuita kurjia positiivin-vinguttajia; joista yhdellä oli voimistelijoitakin mukana. Hoijakka narrasi lantteja sekä kaupunkilaisilta että maaväestöltä, vaikka muuten kyllä rahan vähyyttä valitettiin. ”Vähäpä sitä oli ” arveli muudankin mies, kun kukkaronsa nurin käänsi, ei-kä sieltä muuta kun kolme kuparilanttia kouraan tipahti! Jonkunlainen näyttely oli Malmströmillä ja komioita tauluja torinvierustalla. Onnenlehdillä oli hyvä menekki, ja hyvää ne näyttivät kaikille lupaavan. – Kometiaa näytteli muudan mies ilmaiseksi torilla; oli näet vaimonsa kera – tukkanuottasilla! Siinäpä ne taisi ollakin sitte kaikki. Ilma oli miellyttävä, vaan keli huononpuoleinen. Viimeiseksi vieraiksi jäi markkinoille paljonlaisesti maalaisia odottamaan viinapuotien aukaisemista, Ja ne aukaistiin! – Ja nyt saatiin ilolientä kotiintuliaisiksi.

 

Lopuksi Johan Westerbackan loppulause 14.10.1878 julkaistusta ”Kirje maaseudulta” -kirjoituksesta. Mitä mainion lause myös museotantin käyttöön!

 

”Paljo olis kerrottavaa, mutta enpä viitsi kaikkia tietojanikaan kertoa, ja paljo on jota en minä tiedäkään. Siis tämä vain tällä kertaa.”