Kaverikuvassa

Kuvan charmantit partahemmot ovat raahelaisia merikapteeneita ja langoksia, jotka sattuivat vuonna 1860 osumaan yhtä aikaa Newcastleen. Lienevät tavanneet toisensa siellä sataman tanhuvilla ja kenties lähtivät yhdessä tuumin paikalliseen krouviin syömään ja turisemaan kuulumisiaan. Sopivasti kohdalle osunut valokuvaamo innoitti ottamaan yhteispotretin. Vanhempi herrahenkilö tummassa takissaan on merikapteeni Anders Lindman (19.1.1819-30.6.1886). Hän oli tuolloin oululaisen parkki Kotkan kapteenina. Nuorempi herroista merikapteeni Hans Johan Leufstadius (1911.1829-9.6.1906) oli raahelaisen fregatti Boren ruorissa.

Anders Lindmanin (hurjat silmät!) elämä on osoitus siitä, kuinka merenkulku loi mahdollisuuden nousujohteiseen uraputkeen. Andersin isä oli merimies, Anders hänkin, joka menehtyi ”reisun päällä” tropiikissa keltakuumeeseen vain nelikymppisenä vuonna 1840. Vaimo Kaisa jäi 32-vuotiaana leskeksi viiden lapsen kanssa. (Tuosta Kaisasta ja hänen elämästään ja tyttäristään ja tyttären tyttärestä ja sen pojasta ym. löytyy juttua museuumiblogista ja Tietolaarista piisalle asti). Perheen ainokainen poika, tämä nuorempi Anders lähti merille 17-vuotiaana vuonna 1836. Andersilla oli intoa eteenpäin, sillä hän suoritti perämiestutkinnon vuonna 1840 ja kapteenin tutkinnon vuonna 1846. Anders palveli uransa aikana monilla raahelaisilla ja oululaisilla laivoilla. Myöhemmällä iällään hän toimi Oulun ruoppauslaitoksen taloudenhoitajana.

Säätykierrosta kertonee sekin, että hänen joulukuussa 1850 vihitty vaimonsa Maria Sofia (4.9.1828-16.11.1890) oli ex-merikapteeni, kauppias ja tupakkitehtailija Johan Leufstadiuksen tytär. Tuo Maria Sofia on muuten Leufstadiuksen lapsista ainoa avioliiton satamaan purjehtija. (Museotantti ei voinut vastustaa kiusausta tuon megakökön ilmauksen käyttämistä tässä yhteydessä, förlåt!)

Marian ja Andersin esikoinen John oli merikapteeni. Nelikymppisenä keuhkotautiin menehtynyt John oli aktiivinen toimija Raahen Työväenyhdistyksen alkuaikoina. Werneristä tuli lääkäri. Hän toimi piirilääkärinä Pudasjärven ja Kalajoen piireissä. Fredrik Hjalmar kouluttautui insinööriksi, muutti sittemmin Amerikkaan. Tytär Anna Elvira avioitui parturi J.H.Meurlingin kanssa. Joidenkin lähteiden mukaan perheessä oli myös tytär Kristiina, joka kuoli lapsena. Lindmanit asuivat Kauppa- ja Koulukadun kulman komeassa talossa. Talossa oli Samuli Paulaharjun mukaan nk. höökarin puoti eli elintarvikkeita myyvä myymälä. Tuo mainittu säätykierto ja ennen kaikkea parantuneet kouluolot näkyivät perheen poikien ammateissa.

Andersista tiedetään, että hän oli taitava mies tekemään kaiverruksia ja hän harrasti runoilua. Tuttavat saattoivat saada runomuotoisen kutsun kekkereille. Lauri Pyy rankkaa Kyläkirjaston Kuvalehdessä Anders Lindmanin raahelaisista merirunoilijoista lahjakkaimmaksi. Anders kuulemma painattikin runojaan. Sanomalehdissä vai peräti ihan vihkosena, sitä ei museotanttikaan tiedä. Oispas kyllä soma saada niitä luettavaksi. (Parit runot löytyy Ihmisiä laivojen kaupungista –kirjasta). Anders runoili suomeksi ja myös kalevalamitalla. Kaisa Lindmanin ja nuorimman tyttärensä hautakivessä on Kalevala-poljentoinen teksti, liekö se Andersin laatima. Tuo hautakivi on Haaralassa lähellä Leufstadiusten sukuhautaa, jos kiinnostaa. Rämpsy on tällainen: ”Herra hyvä holhotkohon/kuollon kautta korjatkohon/heitä helmoinsa vieköön/täältä murhetten majosta/uskon kautta uuteen eloon/iloon iänkaikkisehen.” Andersin esikoinen John runoili kuulemma hänkin, mutta ruotsiksi. (Jaahas, liekö Aaro Hellaakosken runoverenperintö näitä peruja)

Kapteeni Lindman ei ollut merimiesten suosiossa. Samuli Paulaharjulle hänen kerrottiin olleen ”häijy mies, räähkä mies”. Oi voi, vaikka kuinka osaa taidokkaasti rustata runoja, ei se takaa lempeää tai ees oikeudenmukaista luonnetta. Sitähän sanotaan, että silmät on sielun peili, nuo Andersin silmät on kyllä meleko hurjat!

Lankomies Hans Johan Leufstadius on monelle museuumiblogin lukijalle tutumpi jeppe. (Niin ainakin kuvittelee museotantti). Hans Johanin isä Johan L. tuli aikoinaan Öregrundista tänne Raaheen, jossa tarvittiin ammattitaitoisia merikapteeneita. Avioliitto paikallisen neitosen Katharina Kristina Hallbergin kanssa juurrutti Johanin Raaheen ja niin kuin tiiätte lopulta tupakkitehtailijaksi, joka jalosti fabriikissaan Rantakadun rekkoolissa Venäjältä ostetuista kessunsiemenistä kasvaneista tupakinlehdistä parasta Virginian tupakkaa. No, tupakkihommelit sikseen.

Hans Johan eli Janne oli melkoinen urakiituri, sillä hän suoritti perämies- ja kauppalaivuritutkinnon jo 20-vuotiaana ja merikapteenintutkinnon 22-vuotiaana. Hän seelaili reilut parikymmentä vuotta raahelaispaateilla. Kapteeni Leufstadius oli säästäväinen mies, jolla oli vaatimaton tai sanottaiskos yksinkertaisen tanakka maku ruoan suhteen. Hän kuulemma söi laivan päällä olleessaan lähes joka päivä leipäpaistia eli finkkaa. Syötti sitä myös miehistölleen ja sai sen myötä lempinimen Finkka-Jussi. Tämä Jussi-Janne jätti merielämän nelikymppisenä, viimeinen pesti oli ”lähimatkoja” tehneen karavelli Ainetin kapuna 1871-72.

Ei Janne aivan toimettomaksi heittäytynyt. Hänellä oli monen sortin luottamustoimia ja eräs huomionarvoinen harrastus, hän kirjasi säähavaintoja Suomen Tiedeseuralle. Janne jätti jälkeensä useampia muistikirjoja, jotka ”sisälsivät vaarinottoja lämpö-, kosteus- ja tuulisuhteista Raahessa.” Seuranta oli aloitettu 14.10.1874 ja viimeinen merkintä oli tehty 26.5.1906. Havainnot merkittiin päivittäin klo 7.00, klo 13.00 ja 20.00.

Tupakkatehtailija Leufstadiuksen lapset muistetaan kaupunkimme hyväksi tehdyistä lahjoituksistaan. Raatimies Lars Fredrik testamenttilahjoituksen turvin rakennettiin köyhäintalo eli kunnalliskoti ja Janne ja Anna lahjoittivat kotitalonsa sekä hyvän summan rahaa säätyläisnaisten vanhainkotia varten. Vanhainkoti oli määrätty hoidettavaksi Raahen seurakunnan ”katsannon alla”.

Museon valokuvakokoelmissa on Janne-kapteenista useampia kuvia. Erityisen merkillepantavaa on mitä ilmeisimmin muotia aktiivisesti seuraavan herran parta-, viiksi- ja pulisonkikasvustojen eri variaatiot. Se mikä tässä kaverikuvassa erityisesti kiinnittää museontantin huomion, on Janne silmissä tuikahtava pilke ja partahaiventen alla aavisteltava hymynhäive. Muissa kuvissa Hans Johan on enemmänkin vakava.

Armaita kapteenejamme yhdisti ammatin ja lankoilun lisäksi eräs muukin asia. Nimittäin museoinnostus. Molempien nimet löytyvät piirilääkäri Ehströmin museon perustamisen aikoihin laatimasta ”Grundläggare och ledamöte uti Brahestad Museum” –listasta. Molemmat katteinit lahjoittivat useita kaukomailta tuotuja esineitä Raahen museoon. Ensimmäisenä ehätti Janne heti museon perustamisvuonna 1862. Hän lahjoitti kahdeksan isompaa kotiloa, yhden nilviäisen kuoren, yhden kameleontin, purkillisen puuvillansiemeniä, kuparimalminäytteen Chilestä ja Pompeijista peräsin olevan kiven. Lankomies lahjoitti heti seuraavana vuonna kivettyneen puunkappaleen, kristallisoitunutta mineraalia, paketillisen Välimerellä laivaan lentänyttä lentohiekkaa sekä neljä kappaletta värillisiä lasinkappaleita Sofian kirkosta Konstantinopolista. Vuonna 1865 Raahen museo sai vastaanottaa Jannen lahjoittamana mm. flamingon (valitettavasti ei enää esiintymiskunnossa), pallokalan, intiaanikanootin pienoismallin Kanadasta, muinaisesineitä Egyptistä, kaksi palaa marmoria Pompeijista ja erivärisiä laavan kappaleita Vesuviuksen kraaterin pohjalta. Anders puolestaan lahjoitti vuonna 1868 mm. delfiinin pääkallon, imukalan, egyptiläisen lampun, nk. Pyhän Paavalin kielen Maltalta (muinaishain hampaan fossiili) ja Johannes Kastajan hedelmän (”kivettynyt hedelmä Palestiinasta, oli Johannes K.n kädessä hänen kastaessaan Jeesusta”, tohtori E. arveli sen olevan kivettynyt simpukka) sekä kaksi perhosta Japanista. Langokset olivat aivan museoaatteen hurmaamia tai sitten ihan vaan kilpailuhenkisiä. 1800-luvun loppupuolella museo sai merikatteini Leufstadiukselta ”rahakokoelman, wanhanaikuisia aseita, posliinia ym ym.” Lahjoituksesta lausutaan paikallislehdessä ”sulimmat kiitokset.”

Liekö Janne myöhemmin harjoittamassaan satamamestarin toimessa törmännyt käytöstä poistettuun, tärviölle menneeseen nahkaiseen sukelluspukuun, jonka toimitti myös museolle.