Museo kirjastossa: ”Ottakaa ja kastakaa, pankaa sekkaan ja topakkaa”
”Ottakaa ja kastakaa, pankaa sekkaan ja topakkaa”
Suomalaiset tunnetaan kahvin suurkuluttajina, ja kahvinjuonnilla onkin maassamme pitkät perinteet. Suomen puolelle kahvia alettiin tuoda turkulaisporvareiden paateilla Tukholmasta 1720-luvulla. Turussa avattiin maamme ensimmäinen kahvila vuonna 1778. Pian tottuivat aikaansa seuraavat miehet viettämään aikaa kahvihuoneissa puhuen politiikasta tai juoruillen. Naisväki puolestaan nautti kahvinsa kotona tai visiiteillä, sillä kahviloihin ei hyvämaineinen nainen voinut mennä.
Ensi alkuun kahvi oli vain rannikon asukkaiden ja säätyläisten juoma, mutta pian se levisi koko kansan nautintoaineeksi. Esivalta ei tätä menoa hyvällä katsonut, sillä kahvipavut ja kaikki kahvin valmistamiseen ja nauttimiseen liittyvät välineet olivat ulkomaista tuotantoa. Kahvista alettiin periä ylellisyysveroa, ihan kuten pönkkähameista, miesten sulkahatuista ja peruukkipuuteristakin. Kahvin käyttöä yritettiin 1700-luvulla rajoittaa myös tuonti- ja käyttökielloilla. Kahvinjuonnin ollessa tykkänään kiellettyä kahvia salakuljetettiinkin, ja syntyi ihan uusi ammattikunta: tarkastajat eli ”kahvinnuuskijat”, jotka partioivat pitkin kaupunkien katuja ja kylänraitteja. Jos onneton kahvinystävä jäi kiinni verekseltään, takavarikoi tarkastaja pannut, kupit ja kaikki muutkin kahvin valmistukseen ja nauttimiseen liittyvät esineet. Kahvin makuun päässeeseen kansaan eivät kuitenkaan verot tahi kiellot enää tepsineet, ja tänä päivänä ollaankin siinä tilanteessa, että kahvia juodaan peräti 93 prosentissa suomalaisista kotitalouksista!
1800-luvun lopulle saakka kahvi myytiin raakapapuina. Kahvinkeitto ei ollut kiireisen puuhaa. Ensin piti paahtaa pavut prännärillä, sitten jauhaa ne käsikäyttöisellä kahvimyllyllä hienoksi. Vesi keitettiin kuparipannussa puuliedellä. ”Pöönät” pannuun ja suolaa sekkaan! Eipä ihme, jos kaffekokki joskus turvautui pikkuruiseen, yhden kupin vetoiseen pahantuulenpannuun… Suodatinkeittimet yleistyivät noin 50 vuotta sitten, mutta yhä vielä noin viisi prosenttia suomalaisista kahvinjuojista keittelee sumppinsa pannulla perinteiseen tapaan. Pannukahvissa suurin osa kahvin rasvasta säilyy, ja siten juoma on maultaan pehmeämpää ja täyteläisempää kuin suodatinkahvi – tosin jos käyttää aivan kiehuvaa vettä, jää kahvi kitkerän makuiseksi. Mitähän olisi muuten tuumannut entisajan immeinen kapselikahvista, liekö olisi uskonut samaksi juomaksi lainkaan?
Vanhaan Raaheen kahvia tuotiin purjelaivoilla huomattavia määriä, paljon enemmän kuin teetä saati kaakaota. Tämä on nähtävissä laivojen lastiluetteloista. Kahvia ryystettiinkin oikein antaumuksella. Palvelusväki sai kahvia vain aamuisin, porvarisväki puolestaan piti kahvikutsuja iltapäivisin ja iltaisin. Juhliin kahvi kuului tietysti olennaisena osana. Samuli Paulaharju kertoo: ”Kun taloon sattui joku tuttava tulemaan noin vain kutsumatta, lähetettiin heti neitsyt kutsumaan muitakin vieraita, ensi sijassa sukulaisrouvia, ja lisäksi muitakin rouvia ja mamselleja, ”jotta olisi seuraa”. Kohteliaasti ja taitavasti neitsyen piti esittää kutsunsa, niiata ja asian mukaan sanoa, vaikkapa – Mamselli sanoi terveisiä mamsellille, että mamselli tulis mamsellille, että mamsellille tulee muitakin mamsellia.” Pari kuppia kahvia tarjottiin vieraille vehnäleivän ja sokerileivosten kanssa. Kahvinjuonnin lomassa tehtiin käsitöitä ja puheltiin muun muassa hepenistä ja huushollinpidosta, saatettiinpa siinä sivussa ”jyrsiä jonkun ronkkaluita”, niin kuin eräs isäntä juoruilua kutsui.
Kaikki eivät katsoneet kahvinkuluttamista suopeasti. Esimerkiksi laajasti sivistynyt Raahen piirilääkäri ja museon perustaja C.R. Ehrström suhtautui kahvinjuontiin varsin nuivasti. Vuonna 1846 hän kirjoitti ystävälleen J.L. Runebergille:
Veli Jean!
"... Olen ollut kauan samaa mieltä siitä, mitä on ajateltava oopiumista paloviinan seuraajana, ja kahvin kulutus kasvaa meidän maassamme vuosi vuodelta. Olisi varmaankin virhe pitää tätä viinanjuonnin vähenemisen seurauksena, sillä varsinaisesti kahvin kanssa lystäilevät naiset, ja sen kulutuksen kasvulla on siis toinen yleisempi perusta, köyhätkin sanovat, että kahvista saa halvemmalla virkistystä kuin ruuasta, onpa tämä miten yksinkertaisesti valmistettua tahansa; varmaa kuitenkin toisaalta on, että sen kohtuullisen käytön ikävät seuraukset joudutaan näkemään."
Entis-Raahessakin saattoi nauttia ”kahwensa” oikeassa kahvilassa. 1800-1900-lukujen vaihteessa merikaupungissamme toimivat esimerkiksi Alb. Mainion ja leipomoyrittäjä J.J. Kajanderin kahvilat sekä talonomistaja Maria Mattson kahvila ”työkansaa varten”. 1900-luvulta elävät muistoissa kahvilat Toivo ja Minerva, muutamia mainitakseni.
Viime vuosina kahvimyllyt ovat löytäneet kahvihifistelijöiden mukana tiensä takaisin suomalaisten keittiöihin. Nykymyllyt toimivat toki sähköllä ja jauhatuskarkeutta voi säätää sopimaan kaikenlaisiin kahvijuomiin pannukahvista espressoon sopivaksi. Mausteeksi lorautetaan yhä useammin kauramaitoa, jonka pehmeä maku sopii kahviin mainiosti. Mutta milloin nähdään prännärien paluu eturiviin? Joko huomispäivän hipsteri ryystää pannukahvinsa tassilta sokeripalan läpi niin kuin entinen mökin mummu? Tai toppaa leetaa kermalla ja sokerilla maustettuun kahviin? Onko Arabian Myrna-kuppien uusi tuleminen jo kulman takana? (Myrna on yksi Arabian pisimpään tuotannossa olleista astiastoista, vuodesta 1938 vuoteen 2005. Nykyajan minimalistinen muoti ei suosi kultakoristeista kahvikuppia, ja siksi Myrna kuuluu – ainakin toistaiseksi – antiikkikauppojen astiastovalikoiman edullisempaan osastoon.)
Vanhan ajan kahvila, jossa kahvi valmistetaan alusta asti itse perinteisen puuhellan äärellä, kaappikellon raksuttaessa ja radion Sävellahjan soidessa taustalla…siinäpä liikeidea nostalgiannälkäisille! Sitten vain: ”Ottakaa ja kastakaa, pankaa sekkaan ja topakkaa!” kehottaa kahvin kanssa lystäilevä museumimamselli Miska, joka kokosi pääkirjaston ”Museo kirjastossa” –vitriiniin tällä kertaa kahvinvalmistukseen ja -nauttimiseen liittyvää museoesineistöä. Tervemenoa tutustumaan!
