Oikiasti kauhia tappaus Raahesa

Kiinnostus tätä aihetta kohtaan heräsi kauhian kauan sitten, kun luin Sara Wacklinin ”Sata muistelmaa Pohjanmaalta”. Sain muistutuksen aiheesta kymmenisen vuotta sitten, kun luin Merete Mazzarellan kirjaa ”Fredrika Charlotta os. Tengström kansallisrunoilijan vaimo”, jossa kerrottiin Fredrikan kirjoittaneen runon tästä tapauksesta. Oulun maakunta-arkiston johtaja Vuokko Joki on kirjoittanut v. 1996 artikkelin Moniuksen Liisa – Sara Wacklinin kertomus asiakirjojen valossa, joka perustui aiheeseen liittyviin asiakirjoihin ja näin sain luentooni tietoperäistä faktaa asiasta. Lisätietoja olen kaivellut mm. Raahen kirkonkirjoista

Raahessa toimi aikoinaan kultaseppä Anders Hildén. Hän oli syntynyt vuonna 1761, syntymäpaikkaa en saanut selvitettyä. Anders oli oppipoikana kultaseppä Carl Gustaf Mellinillä Oulussa 1778-79 ja meni sen jälkeen Tukholmaan kultaseppä Lampan oppiin. Anders Hildén anoi porvarioikeuksia Raaheen syyskuussa 1784 ja anoi samaan syssyyn lupaa työskennellä koeajalla, jotta selviäisi, onko täällä töitä. Hildén oli pätevä mies, hänellä oli Kuninkaallisen tarkastuskonttorin todistus suoritetusta näytöstä ja kaikki ammatin harjoittamisessa tarvittavat työkalut. Paikallinen kultaseppä Lang kuulemma vastusti porvarisoikeuksien myöntämistä, ei ilmeisesti halunnut kilpailijaa. Maistraatti myönsi oikeudet, muttei koeaikaa. Kultaseppämestari Anders Hildén sai kultaseppämestarina porvarisoikeudet joulukuussa 1784. Anders Hildén toimi kultaseppänä Raahessa vuosina 1784-1805.

Hildén avioitui (oletettavasti oululaisen*) Susanna Sellmanin kanssa ja perheeseen syntyi täällä Raahessa kaikkiaan yhdeksän lasta, joista aikuisiksi taisi elää viisi. Nuorin lapsista syntyi Susannan ollessa 45-vuotias. Pojista Carl ja Gustaf lähtivät isänsä jalanjäljille, Johan kouluttautui ihan ylioppilaaksi ja papiksi. Johan toimi Raahessa pitäjänapulaisena ja pedagogina. Hän kuoli viisikymppisenä. En saanut selville, mitä Anders nimisestä pojasta tuli, hän katoaa kirkonkirjoista 1820-luvulla. Gustaf Hildén, kultasepän kisälli kuolee ”laakiin” 37-vuotiaana vuonna 1838.

*Alkuvuosina Andersin ja Susannan huushollissa asui käly Margaretha Sellman, joka muutti sittemmin Ouluun ja muutaman vuoden päästä heidän kanssaan asui anoppi leski Katarina Pietola, joka oli syntynyt Oulussa.

Anders Hildén kuoli vuosien 1805-1811 välissä, ehkä tuolloin 1805, koska toimi tuohon vuoteen asti kultaseppänä. Emme varmuudella tiedä milloin ja mihin, koskapa kirkonkirjat tuolta ajalta puuttuvat.

Kultasepän leski Susanna Sellman avioitui kultaseppä Henrik Törnströmin kanssa. Henrik oli 18 vuotta rouvaansa nuorempi, mutta tämä oli aivan yleinen käytäntö. Mestarin leski avioitui useinkin joko miehensä kisällin tai muun nuoremman saman alan käsityöläisen kanssa. Näin tuo nuorempi ammattilainen sai näppärästi jatkaa edesmenneen puolison bisneksiä. Ja huom! lesket saivat pyörittää bisnestä kisällien avustuksella, vaikka naiset sinänsä eivät voineet olla esimerkiksi kultaseppämestareita tai saada porvarisoikeuksia.

Törnström aloitti toimintansa vuonna 1808. Kultaseppä Törnströmin talo tuhoutui vuoden 1810 palossa. Hän lienee rakentanut talon samoille sijoille uudelleen. Törnströmin kuoltua v. 1816 kuumeeseen Susanna jatkoi kultasepänhommia kahden kisällin avustuksella ja käytti Törnströmin leimoja. Susanna myi talon kultaseppä Carl Abraham Hårdhille (nyk. Korhosen kukkakauppa). Susanna Sellman kuoli 71-vuotiaana vuonna 1838, kuolinsyyksi ilmoitetaan vanhuus.

No nyt lähdemme seuraamaan pojan Carlin elämää.

Carl syntyi 26.2.1799. Carl oli kisällinä äitinsä suojissa 1819-21 ja sai porvarisoikeudet jo vuonna 1820. Carl aloitti oman verstaan vasta parin vuoden päästä, kun sai mestarinkirjan Oulun kultaseppäammattikunnalta.

Carlin elämään liittyy ihan järkyttäviä asioita, jotka ovat päätyneet kirjallisuuteen asti. Ensimmäinen maininta on Sara Wacklinin kirjassa Satanen muistelmia Pohjanmaalta (Moniuksen Liisu). Myös Fredrika Runeberg muistelee tapausta kirjassaan Min pennas saga/kynäni tarina. Fredrika oli nuorena neitona kirjoittanut runon tapaukseen liittyen. Mutta mennäänpä asiaan.

22-vuotias merimiehen tytär Greta Lisa eli Margaretha Elisabeth Monius muutti Raaheen vuonna 1818. Henkikirjoista löytyy vuokraväestön joukosta itsellinen ja myssynompelija Greta Lisa Monius. Mössömmerska Greta lienee ommellut nk. tykkimyssyjä.

Greta Lisa ja Carl avioituivat vuonna 14. helmikuuta 1821. Perheeseen syntyi vajaassa viidessä vuodessa neljä lasta: Ebba Charlotta 1821, Carl Johan 1822, Fredrik 1823 ja Ebba Aurora 1825. Alkuun perhe asui Carlin äidin huushollissa, mutta muuttivat sitten vuokralle johonkin. Kirkonkirjasta ei käy ilmi missä perhe asuu, pitäisi olla henkikirjat saatavilla.

Elämä ei ollut helppoa. Kultaseppä Hildéniä sakotettiin vuonna 1822 kiroilemisesta, seuraavana vuonna vaimon pahoinpitelystä, juopumuksesta ja tappelemisesta ja v. 1824 äitinsä asiattomasta kohtelusta, kirkkokurin rikkomisesta ja useista vaimonsa pahoinpitelystä. Lisäksi kappalainen Helander kirjoitti Carl Hildénillä olevan vahva taipumus väkijuomiin.

Mutta Greta Lisakaan ei ollut puhdas pulmunen. Häntä rangaistiin vuonna 1822 kiroilemisesta ja sapatin rikkomisesta ja seuraavana vuonna kaupankäynnistä epäilyttävien henkilöiden kanssa. Kappalaisen mielestä Greta Lisa osoitti riitaisaa luonnetta. Myöhemmässä papintodistuksessa kappalainen kertoi, että puolisoiden yhteiselämää leimasi epäsopu ja katkeruus, joka erityisesti viime vuosina oli ollut silmiinpistävää ja katsottava korjaamattomaksi. Vaimo oli luonteeltaan kiukkuinen eikä mieskään ollut luonteeltaan sopuisa.

Greta Lisa sai tuosta epäilyttävien henkilöiden kanssa käydystä kaupasta raastuvanoikeudessa 4 ruplan ja 80 kopeekan sakot. Jos sakotetulla ei ollut rahaa, muutettiin sakot vankeudeksi. Greta Lisan tapauksessa olisi ollut tiedossa 4 päivää vedellä ja leivällä.

Sara Wacklin kertoo tarinassaan, että vaimo Liisu yritti ”kärsivällisyydellä ja lempeydellä johdattaa miehensä noudattamaan säännöllisempää elämäntapaa.” Sara antoi siis harhaanjohtavan kuvan Liisusta. Sara itse ei tapahtumien aikaan asunut Oulussa ja oli kuulopuheitten varassa. Ehkä Saralla oli vaikuttimena varhainen naisasia…

Kamalat olot kotona, esikoistyttären kuolema, raskaudentila ja vielä ne sakotkin päälle saivat ilmeisen epätoivoisen Greta Lisan lapsineen palaamaan syntymäkaupunkiinsa Ouluun toukokuussa 1825. Greta Lisa vuokrasi tuvan viereisen kamarin nahkuri Eric Beckholmin luota. Tuommoinen ”karkaaminen” ja aviopuolison hylkääminen ei käynyt laatuun, vaikka varmaan raahelaiset hyvin tiesivät, millaista menoa kultaseppä humalapäissään sai aikaan. Aviopuoliso kun oli vaimon laillinen holhooja.

Raahen maistraatti pyysi vuoden 1826 alussa ”tiettävästi Oulussa oleskelevan” kultasepänkisällin (huom, Carl oli kyllä jo mestari) vaimon Greta Lisa Hildénin palauttamista Raaheen vastaamaan sakostaan tai sovittamaan vastaava vankeusrangaistus. Huhtikuun 19.pv lääninkanslia päätti vaatia Greta Lisaa palaamaan lapsineen Raaheen. Hänelle annettiin kolme päivää aikaa poistua Oulusta.

Greta Lisa kävi lääninkansliassa kuulemassa itseään koskevan poistumiskäskyn. Kotiin palatessaan hän kävi äitinsä luona, kertoi uutisen ja otti mummulassa olleen kolmivuotiaan Fredrik-poikansa sieltä mukaansa. Greta Lisa meni kotiinsa, kertoi nahkurin vaimolle uutisensa ja vetäytyi lapsineen kamariinsa. Nahkurin myöhemmän kertoman mukaan huoneesta kuului nuorimman lapsen, muutaman kuukauden ikäisen Ebba Auroran itkua. Nahkuri näki kuitenkin verhojen raosta Greta Lisan tuudittavan lastaan. Jonkin ajan kuluttua Greta Lisan äiti Anna Monius tuli ja koputteli ovelle. Hän ei päässyt sisään, Greta Lisa sanoi kirjoittavansa kirjettä miehelleen. Odoteltiin tovi, koputettiin uudelleen, mutta Greta Lisa ei avannut. Olikohan niin, että jollain lailla oltiin huolestuneita Greta Lisasta, koska tuolla lailla seurattiin ja koputeltiin.

Iltasella Greta Lisa tuli ulos huoneestaan, lukitsi oven ja meni samassa pihapiirissä asuvan tuttavansa luokse. Muut huolestuivat, kun Greta Lisan huoneesta ei kuulunut mitään ääniä, heräsi epäluulo (eli se huoli oli olemassa!). Nahkuri Beckholm potkaisi oven auki, hän, vaimonsa ja Anna Monius menivät huoneeseen. Ja voi hirviä, löysivät huoneesta neljävuotiaan Carl Johanin, kolmevuotiaan Fredrikin ja viiden kuukauden ikäisen Ebba Auroran kuolleina. Naapurista tavoitettu Greta Lisa myönsi tekonsa ja hänet suljettiin ”lääninhäkkiin” eli vankilaan odottamaan oikeusistuntoa.

Greta Lisan tapausta käsiteltiin Oulun kämnerinoikeudessa 2. toukokuuta. Kultaseppä Carl Hildén ei saapunut paikalle, vaan vetosi tapahtumien äkillisyyteen ja muihin esteisiin. Seuraava istunto oli 5. toukokuuta eikä hän tullut sinnekään. 19. toukokuuta pidettiinseuraava istunto, jossa kuultiin useita todistajia. Greta Lisa ei ollut paikalla, hän oli sairaana, kuten äitinsäkin. Kuulusteluissa nahkuri Erik Beckholmin mielestä Greta Lisa oli sinä aikana kun oli siinä heillä asunut, ollut ihan tolkuissaan ja osoittanut rakkautta lapsiaan kohtaan. Seuraava käsittely pidettiin 30. toukokuuta, sinne saatiin niin Carl Hildén kuin Anna Moniuskin paikalle. Kultaseppä Carl Hildén sanoi, että niin aviopuolisoiden eron kuin lasten surmankin syy oli vaimon taipumattomassa luonteessa. Greta Lisa kertoi eron syyksi miehensä käytöksen ja sanoi tyytyvänsä lain hälle määräämään rangaistukseen. Greta Lisa passitettiin lääninvankilaan odottamaan raastuvanoikeuden käsittelyä.

Tuo Oulun lasten surma kiinnitti huomiota koko valtakunnassa, vaikka sanomalehdistöä ei pahemmin ollut. Tieto kulki kirjeitse jne. Maaherra ilmoitti asiasta kenraalikuvernööri Zakrevskylle, ensin ilmeisen ylimalkaisesti, sillä kenraalikuvernööri vaati tarkempaa selostusta ”…on selkeästi kuvailtava jokainen merkittävä seikka kokonaisuudessaan ja koko yhteydessään.” Lääninhallitus toimitti tarkan selostuksen Zakrevskylle. Se viittasi puolisoiden väliseen eripuraisuuteen, Greta Lisan pakoon miehensä luota ja kertoi Greta Lisa ilmoittaneen tekonsa motiiviksi sen tavan, ”jolla hänen miehensä oli häntä kohdellut, ja ne ankarat toimet, joihin maistraatti ja lääninhallitus olivat ryhtyneet hänen karkottamisekseen Oulusta ja pakottaakseen hänet palaamaan miehensä luo.” Hän teki epätoivoisen päätöksen surmata lapset ”siinä uskossa, että koska he kuolivat viattomuutensa vuosina, heidän ikuinen autuutensa tulisi näin parhaiten turvatuksi”.

Raastuvanoikeus istui käsittelemään Greta Lisan tapausta 26. kesäkuuta ja sitä jatkettiin 15. heinäkuuta. Molemmat puolisot määrättiin läsnä oleviksi. Ehkä arvaattekin, ettei Carl Hildén tullut paikalle. Heinäkuun 29. pv pidettiin seuraava istunto, sinne saapui myös Carl Hildén Raahen kaupunginviskaalin tuomana. Hildén kertoi, että hänen vaimollaan oli vaikeuksia kohdata vastoinkäymisiä. Greta Lisa taas selitti surmanneensa lapsensa, koska he olivat yhtä lailla onnettomia. Syyttäjä, kaupunginviskaali Levonius Raahesta oli ilmeisesti sitä mieltä, että myös miehen voi laittaa vastuuseen tapahtumien kulusta. Levonius lausui näin ”..eikö hänen aviomiehensä, joka oli sallinut vaimonsa elää erossa itsestään ja joka muutoin omalla kovalla käytöksellään oli vaikuttanut vaimonsa päätymiseen epätoivoiseen tekoon, siten myöskin pitäisin saada harteilleen osa vastuuta.” Levonius ei siis vetoa ainoastaan kovaan käytökseen vaan myös siihen, että Hilden ei ollut vaatinut vaimoaan tulemaan takaisin, mikä oli laillisen holhoojan velvollisuus, se oli Levoniuksen mielestä raskauttavaa Hildénille.

MUTTA, raastuvanoikeus vapautti Carl Hildénin kaikesta vastuusta tuomiten hänet vain korvaamaan paikalle tuomisestaan aiheutuneet kulut. Höh! Greta Lisa katsottiin ”…oikeudenmukaiseksi tuomita oman tunnustuksen ja todistajien lausunnon perusteella ansaittuun rangaistukseen ja samalla muille huonotapaisille varoitukseksi menettämään oikea kätensä, minkä jälkeen kaula katkaistaan ja ruumis poltetaan paalussa.” Lisäksi raastuvanoikeus antoi poikkeusluvan haudata lapset kirkkomaahan. Yleensä tällaiset ilman synninpäästöä kuolleet haudattiin kirkkomaan ulkopuolelle, kirkon pohjoispuolelle, joka oli lähestulkoon kammoksuttua aluetta. Pohjoinen koettiin pimeyden ja paholaisen ilmansuunnaksi. Kirkon pohjoispuolelle saatettiin haudata esimerkiksi kastamattomina kuolleet lapset, ilman synninpäästöä kuolleet, pahantekijät tai oman käden kautta kuolleet,

Greta Lisan tuomio meni hovioikeuden alistettavaksi, ihan niin kuin laki määräsi. Elokuussa 1826 tuli hovioikeuden vahvistus. Ennen tuomion täytäntöönpanoa Greta Lisa piti vielä saada katumaan tekoaan ja hänen oli käytävä läpi julkinen rippi. Lokakuussa lääninhallitus ilmoitti senaatille, että Greta Lisa ei edelleenkään halunnut armoa tai muutosta tuomioon.

Joulukuun alussa 1825 valtaan tullut uusi hallitsija tsaari Nikolai I oli pian valtaan tulonsa jälkeen julistanut, että kaikki kuolemaantuomitut armahdettiin, paitsi jos oli valtakunnan turvallisuudelle vaarallinen, nk. majesteettirikollinen. Kuolemantuomiot muutettiin ruumiilliseksi rangaistukseksi tai elinkautiseksi työksi. Vuoden 1825 jälkeen ei kuolemantuomioita enää pantu käytäntöön. Greta Lisan kuolemantuomiokin muutettiin keisarin päätöksellä 3. helmikuuta 1827 raipparangaistukseksi, julkiseksi kirkkoripiksi ja pakkotyöksi.

No, Greta Lisa sitten kuitenkin anoi lievennystä tuomioonsa. Hän pyysi, että raipparangaistus muutettaisiin vankilatuomioksi vedellä ja leivällä sekä anoi lievennystä pakkotyöhön. Tähän ei kuitenkaan suostuttu. Greta Lisan tuomioksi vahvistettiin 30 parin raipparangaistus, julkinen kirkkorippi ja elinkautinen kuritushuonetuomio Lappeenrannan kehruuhuoneessa ”lopuksi elinajakseen jalkaraudoissa raskaassa työssä” – lääkärin lausuntoon viitaten ”kuitenkin niin, että hänen henkeään tai terveyttään ei vahingoiteta.” Kaupunginviskaali Levonius kertoi raipparangaistuksen toteutetuksi 4. heinäkuuta ja kappalainen Laurin julkiripin toimitetuksi 15. heinäkuuta 1827.

Naisvangit kärsivät tuomionsa kehruuhuoneessa eli spinhuusisa, vankiloissa, joissa tehtiin ”naistentöitä” häkilöintiä, villojen karstaamista, kehräämistä, höyhenien riipimistä, sukan kutomista. Alkuun naisvangit vietiin Turun kehruuhuoneelle, mutta kun se täyttyi, Lappeenrantaan perustettiin toinen spinhuusi. Noin puolet naisista oli tuomittu lapsenmurhasta, joka oli 1800-luvun tyypillinen ja yleisin naisten rikos. Toinen iso ryhmä oli irtolaisuudesta tuomitut. Spinhuusisa työt aloitettiin aamulla kello viisi, sitä tehtiin 11 tuntia päivittäin, paitsi lauantaina, jolloin iltapäivisin siistittiin huoneet, pestiin pyykkiä, tehtiin taloustöitä ja luettiin Raamattua.

Sara Wacklin kertoo: Greta Lisa eli monta vuotta tyyntä ja hurskasta elämää spinhuusisa ja sai paljon myötätuntoa. Todellisuudessa tilanne ei ollut tällainen. Vankilan rippikirjassa merkintä v. 1834 ”ett odjur kreperad 1834” ja ”sitter i järn”. Tuojälkimmäinen tarkoittaa Greta Lisan istuvan raudoissa eli mitenkään tyyntä ja hurskasta ei hänen olemisensa ollut. Tuo toinen ilmaisu on hieman hämärä. Vuokko Joki tulkitsi sen ehkä tarkoittavan, että pappi piti Greta Lisaa hirviönä, koska hän ei katunut tekoaan. Greta Lisaa ei enää vuoden 1834 jälkeen näy kehruuhuoneen rippikirjoissa, ilmeisesti hän menehtyi tuolloin. Merkillisesti Greta Lisa on edelleen merkittynä miehensä yhteyteen vuosien 1832-38 rippikirjassa. Toki Greta Lisan yhteyteen on merkitty tuo karmea tapahtuma ja hänelle siitä luettu rangaistus.

Kultaseppä Carl Hildén ei enää vuoden 1830 jälkeen tehnyt kultasepäntöitä. Hildén on merkintöjen mukaan entinen kultaseppä ja myöhemmin merkitty heikkomieliseksi. Hildén jatkoi edelleen juopottelua, rippikirjoissa näkyy uudempia merkintöjä juopumusrikkomuksista. Carl Hildén kuoli vuonna 1853.

Jälkeenpäin on mietitty, miksi Sara Wacklin antoi kertomuksessaan Greta Lisasta eli Liisusta tyystin toisenlaisen kuvan. No, joko Sara ei tiennyt asioitten oikeaa laitaa tai ehkä hän ajalleen poikkeuksellisena, itsenäisenä naisena halusi tarinalla herätellä keskustelua naisten oikeuksista. Sara itse joutui useammin törmäyskurssille yhteiskunnan asenteiden kanssa. Sara kertoo, että Greta Lisan äiti oli juopumukseen taipuvainen ja kohteli lapsiaan kovakouraisesti ja että Greta Lisa olisi sännännyt avioliittoon päästäkseen pakoon kovia kotiolojaan. Meni niin kutsutusti sutta pakoon ja tuli karhu vastaan. Oulun kirkonkirjoista ei äidin kohdalla kuitenkaan ole merkintöjä juopottelusta tai muustakaan rangaistavasta käytöksestä. Sara ei tiennyt tai ainakaan ilmaissut, että Greta Lisa oli jo aiemmin muuttanut Raaheen ja elätti itseään ihan säällisenä ihmisenä, käsityöläisenä. Vuokko Joki arvelee, että Sara Wacklinin tarinan taustalla lienee naisen yhteiskunnallisen aseman epäoikeudenmukaisuuksien esittelemisen ohella Liisun poikkeuksellinen kohtalo.

Fredrika Runebergin elämäkerran kirjoittajan Karin Allardt Ekelundin mukaan Fredrika oli nähnyt Greta Lisan (puhutaan kyllä morsiamenpukijasta Moniuksen Liisasta) ollessaan talvikauden 1820-21 Raahessa. Tieto niin Liisun kuin lastenkin karmeasta kohtalosta tuli Fredrikankin tietoon Raahessa asuvien sukulaisten välityksellä. Parikymppinen Fredrika kirjoitti aiheesta runoteelmän Barnmördare. Fredrikan runossakin syyttävä sormi osoittaa selvästi aviomieheen. Mazzarellan mukaan on ilmeistä, että itsensä visusti hillitsevä Fredrika jo tässä vaiheessa purki kirjoitukseensa omia tunteitaan, varsinkin kiellettyjä tunteita, kuten vihaa, raivoa ja kostonhimoa.

Vaikka tuo surkia surmatyö tapahtuikin Oulussa, niin kyllä se varmasti järkytti ja puhutti ihimisiä pitkään myös täällä Raahessa, etenkin, kun kultaseppä Hildén asui ja eli enemmän tai vähemmän paheksuttuna täällä vielä pari vuosikymmentä.