Kottiin tulo

Alakopsan Santeri siitä oli puhunut jo keväällä poikajoukossa, kun kaarnalaivain seelaus ränsteenissä[1] alkoi. Santeri nimittikin kaarnalaivaansa ”Arkoksi”, ja seelasi medelhaaviin[2], joka oli Pietarilan portilla, jossa oli laajasti ja paljon vettä aina keväisin.

Sanoi tänä kesänä tulevan parkki ”Arkon” kotiin suolalastissa. Isältä oli tullut preivi[3] ”Arkosta”, jossa hän oli timperinä. Äiti kun oli lukenu preiviä, niin oli sanonut: ”Sissoo, isä tuleeki kesällä kottiin ja tuopi Santerillekki tulijaisia piskettiä[4] ja oikein kotskäppilakin[5].”

Lundbergin konttorissakin siitä oli jo puhuttu, että ”Arko” tullee kotia suolalastissa, kun olin strekseelillä[6] nostamassa ukon kuunpalkkaa, sillä parkki ”Arko” oli Lundbergin laivoja, sainhan minä ukoltanikin preivin Leveristä[7], josa hän kirjoitti, että he saivat oordelin medelhaaviin suolaplassiin ja sieltä suolalastin kanssa kotia ja alkukesästä. – puhui Alakopsan emäntä kankurifiijalle, joka oli pikkutaloin ja kaupunkilaisten väävinkutoja[8].  Emäntä kyseli ja hommasi kuteita ja loimilankoja, sillä väävi[9] piti panna päälle ja saata kankurifiija kutomaan puolivillasta ihokkaiksi[10] ja pohjakasta työvaatteiksi ukolle. Sillä kolmen vuoden reisun päästä kotivaatteet oli kerinny jo kulua ja meijän ukko kun tykkäs paremmin kotona kuvotuista kun vapriikkivaatteista[11].

Kaitapuu poukutti, sukkula lensi, polkimet nitkasi ja rissat kitisi. Vaatetta kiertyi lukkarille, kun kankurifiija kuto puolivillasta ja pohjakasta. Puolarukki surisi, kun emäntä väliajat puolasi, keitti ja laittoi ruokaa, kankurifiija kun kuto aina talon ruassa.

Väävi kun oli kuvottu ja vaate valamista, alkoi sitten vaatteiden ompelu ja teko. Emäntä sanoi itte kotona teheneensä miehille ihokkaat, leikannu ja ommellu iliman mönstäreitä[12], mutta hyvin ne on päälle passanneet, eikä ole erreystä tehesä tullu, niinku entiselle akalle, joka pani kainalotilikut olokapäille, sanoi Tanelin niin tahtovan.

Kesä alakokin olla kauneimmillaan. Pihilajat ja tuomet kukkivat kartanoilla ja kryytimaissa[13], ja lauha tuuli mereltä toi Kraaselista ja lähisaarista kukkain tuoksun ja hajun kaupunkiin ja Rantakadulle josa oliki liikettä tänään, sillä tornivahti, Pellikan ukko, oli vahtikopista kirkontapulista nähäny merellä parkkilaivan, täysisä purjeisa seilaavan Raahea kohti ja kääntyvän tamholtille[14] ja heti laittanu siitä tievon kaupungille, kun tuli vahtivuoroltaan tapulista, että nyt se parkki ”Arko” tulee, jota on ototettu.

Pooki flakkaa, hihkasi poikasaki, kun yhestä suustä. Jo monena päivänä olivat pojat Santerin kansa tervahovilla vonganneet[15] flakua pookisa, joka oli merkki laivan tulosta ja että luotsit lähti laivaan. Heti lähti Santeriki juoksun kansa viemään tietua äitille ja hoki juostessaan ”Pooki flakkaa, Arko tulee”.

Pojat alkoivat juosta Pakhuusiin[16], johon alkoikin kokoontua kaupunkilaisia niin vanahoja kun nuoria oottamaan mereltä tulleitten miestensä ja poikainsa kotiin tuloa.

Reippaiden miesten voimakas harvatahtinen yhtämittainen soutu, se oikein nosti joka airon vevolla Fantin salmesta sisään kiitävää jikiä[17], kapteenin istuessa perässä styräten[18], tekemään ilimostusta tulliin ja retarille[19].

Tullisyynin pidettyä alkoikin laivan sivusa skanssin katolta fiirattu[20] parkaasi[21] täyttyä miehistä, merimiesten säkeistä ja arkuista ja kun soutajat olivat airoisa valamiina, kokoontui parkkaasi laivasta ja alkoi iloinen maihin ja kotiintulo, laivan jäädessä tullivaktmestarin ja laivavahdin huostaan, joina käytettiin maisa olevia vanhoja merimiehiä.

Parkaarsin lähetesä rantaa kuuluikin jo laulu:

”Hurrakkaamme vain,

sillä se on tapamme ain´

sillä vaivoja me nähdä saamme

kun seilaamme ulkomail´”

Maafantin nokalla rengaskiven kohalla kohosivat soutajain airot pystöön ja kolminkertainen hip, hip, hurraa kuului parkkaasista, niin että Fantin salami ja rannat raikui, johon Pakhuusin sillalla seisova väkijoukko vastasi samoin hurraahuudoilla. Siltaan tulokin oli reilua ja reipasta. Seela, sano oululainen, kehasi Haapala Raahesta, kun hyppäsi parkaasista sillalle ja pisti parkaasin köyven ringipulttiin[22] kiinni.

Kun ensimmäiset tervehdykset ja kättelyt ja kuulumiset oli tehty molemmin puolin ja arkut ja säkit pantu ajurin kärryihin, alako väki hajaantua kaupungille ja koteihinsa.

Santeriki istu niin mahtavan näkössä Jussilan Alapen kärrysä, isän merimiesarkun päällä, pitäen arkun surringista[23] kiinni, että pojat oli katteuvesta aivan harmajana. Isän kävellessä kärryn vierellä pitkine leukapartoineen, valkoisine takkeineen, kotskäppilakkeineen ja näyttiki herrasmieheltä. Ilimankos se Alakopsan emäntä kehasiki, että Alakopsa ”Arkon” timperi se on mun mieheni.

Santerin äiti ei ollutkaan joutanut lähteen rantaan vastaan vaan oli touhunnu kotona, tuukannut ruan pöytään ja käyny Erikkilällä sanomasa että panna sauna lämmitä, että merimiehet saavat kylypiä oikein kotiintulokylvyn.

Nevanperän oluttuvassa oli taas liikettä ja touhua. Olutpulloin korkit poksahteli ja lasit kilahteli kun pojat skoolasivat ja lauloivat että

Kun me Raahen rannat vielä kerran näjemme

hurraa pois hurraa

niin klasit me ilosta otamme

sule konfate riide rei

joka kuului toiselle puolelle katua Erikkilän pihilajan alle, josa vanhemmat merimiehet eukkoineen kylypyreisulla viivähtivät istuen ja nauttien kesäillasta, muistellen menneitä aikoja ja nuoruuttaan, sillä hekin olivat kerran olleet nuoria.

-Juho Jokela: Muistelmia poikavuosiltani

[1] ojissa

[2] Välimerelle

[3] kirje

[4] keksiä

[5] lyhytlippainen lakki, jollaista merimiehet käyttivät

[6] valtakirjalla

[7] Liverpoolista

[8] kankaankutoja

[9] kangaspuiden kudelma

[10] aluspaidoiksi

[11] tehdastekoisista

[12] kaavoja

[13] kasvimailla

[14] ottavan kurssin kaupunkiin

[15] odottaneet

[16] Pakkahuoneelle

[17] venettä

[18] ohjaten peräsimestä

[19] varustajalle

[20] laskettu

[21] laivan iso pelastusvene

[22] kiinnitysrenkaaseen

[23] kantorenkaasta