Ah, mikä ihanainen kevät- tai oikeastaan kesäsää meitä nyt Helatorstain tienoolla hellii! Tuo otsikon vanhahtava kevättä tarkoittava sana pitäisi kyllä ottaa uudelleen käyttöön. Museotantti puuhaili pihalla vapaapäivänään, kuten varmaan aika monet muutkin, joilla pihatannerta on. Tämä keväimen aika on niin mahtavaa: kukkapenkin epäilyttävän näköisestä söheriköstä alkaa nousta viherrystä. Ensimmäisinä, ainakin museotantin pihalla, tunkevat pintaan unikot, ne maatiaiset, sitten kevätesikot ja vähitellen muutkin kukkaset. Ruusut saavat vielä hyvän aikaa uinailla havupeitteen alla.

Entis-Raahessa, niin kuin varmaan muissakin merikaupungeissa, merimiehet olivat kovasti tyttöjen suosiossa. Noissa merenkulkijoissa oli jotain samankaltaista taianomaista vetovoimaa kuin nykyään esim. muusikoissa, kuulemma. Talvisaikaan, kun laivat seelasivat maailman merillä, Raahen neitokaisille kelpasivat kyllä tanssikavaljeereiksi ja riiustelukumppaneiksi kaupungissa asustelevat renkipojat, sepänsällit tai muut maajalassa elelevät.

Naisasialiitto Uniooni toimeenpani 7.11.1904 keskustelukokouksen naisten valtiollista äänioikeutta varten. Kokouksessa luettiin sinne lähetettyjä naisten allekirjoittamia adresseja eri puolilta Suomea. Myös raahelaiset naiset olivat asiassa mukana.

Äkkipäätään arvioimalla vanhin allekirjoittaja on före detta lärarinna siis entinen opettaja G. eli Gustafva Ekström, joka oli syntynyt vuonna 1821. Tant Gustafvan koulu oli Raahen paras mamsellikoulu. Ja toiseksi vanhin on v. 1829 syntynyt Heléne Rein, joka hoiti kahtakin kauppaliikettä. Uudistuksetko muka vain nuorten ajamia!?!

Me suomalaiset nautimme helmikuun viidentenä päivänä ja monesti jo vähän aikaisemminkin kansallisrunoilijamme mukaan nimettyä Runebergin torttua. Kaupunki- tai ehkä paremminkin maalegendan mukaan leivonnainen syntyi, kun rouva Fredrika Runeberg (jonka äiti oli Ollinsaaren kartanon tytär Anna-Margareta Bergbom, kuten muistamme) loihti kaapinpohjan murusista häthätää makoisaa syötävää vaativalle puolisolleen.

Niitä löytyi viljalti 1800-luvun lopun Raahessa puhutusta suomen kielestä, mikäli Raahen Lehden toimittajaa on uskominen. Raahen Lehti julkaisi huhtikuun viimeisessä vuonna 1897 numerossaan artikkelin, jossa mainosti vastikään ilmestynyttä ”Kodin sanasto” –nimistä kirjasta ja ankarin sanoi suomi raahelaisten käyttämää kieltä. Nykyihmisestä nuo toimittajan lyttäämät sanat ovat juuri niitä herkullisia murresanoja, joita niin mielellään makustelee suussaan.

Wanhan herran jälkeen Kuuluisimmat raahelaiset -rankinglistalla on varsin korkealla Catharina Freitag ja Johan Sovelius, nuo toisiaan rakastaneet serkukset. Kuningas Kustaa III:n evättyä heiltä avioliittoluvan räytyivätten he loppuelämänsä kynttilöitä poltellen torin, sittemmin (Myhrbergin) puiston vastakkaisilla puolilla.

Kesäkuun 5. päivänä avataan Kruununmakasiinin kesänäyttely ”Me halutaan vaan soittaa rock´n rollia” – raahelaista bändihistoriaa 70-luvulta 90-luvulle. Näyttelyn rakentamisen lomassa tuli mieleeni, että voisin kertoa muutaman sanan näyttelyprosessista.

Raahen ensimmäinen kirkko saatiin käyttökuntoon 1650-luvulla. Kirkkoon saatiin myös soittopeli, urkupositiivi. Pietari Brahe huolehtivana kaupungin isänä halusi varmistaa, että urut soisivat kaupunkilaisten iloksi ja virkistäisivät heidän jumalanpalvelustaan ja lähetti seurakunnalle soitinta käyttelemään urkurin, herra Zachris Palmin. Palm saapui kaupunkiimme Ruotsista 1670-luvun alussa. Kaupunkilaiset ottivat Palmin avosylin vastaan, hänen vastuulleen annettiin myös lukkarin, kellojenasettajan sekä raatimiehen tehtävät.

Ruununpuojin eli Kruununmakasiinin förvalttari Arvo Lataus esittäytyi minulle tässä eräänä alkusyksyn iltana, kun olin laittelemassa Kruununmakasiinimuseota yöpuulle iltaopastuksen jälkeen. Meinasin tietysti ”saaha laakin”, kun tyhjäksi oletetusta näyttelytilasta kuului tärkiänpuoleinen rykäisy. Ikkuna-aukon reunalla istuskeli pieni äijänkässy, joka sanoi olevansa herra förvalttari Arvo Lataus. Förvalttari Lataus tiedusteli minulta kuka olen, kun kuulemma niin omistavan oloisesti saapastelin pitkin taloa.