Tiernapojat

Tiernapoikain alkuperä

Tämä näytelmä juontaa juurensa sekä ajallisesti että paikallisesti kauas, aina keskiajan Italiaan saakka. Roomalaiskatoliselle kirkkoliturgialle, jonka kehitys kävi jonkinlaista draamallista muotoa kohden, tarjosivat jouluevankeliumin tapahtumat kiitollista aineistoa. Näiden pohjalta syntyi joulumysterio, jossa nähtiin seimi ja neitsyt Maria, enkeli ja paimenia sekä muitakin joulun kertomuksen keskeisiä henkilöitä. Joulun seutuvilla oli muitakin pyhäpäiviä, mitkä kaikki ovat antaneet osansa tiernapoikien – tähtipoikien – näytelmään. Edellä mainittu paimenmysterio kuului joulupäivään. Myös viattomain lasten päivänä vietettiin liturgista juhlaa. Silloin kuulijakunta sai tutustua Betlehemin traagilliseen lastenmurhaan. Suurenmoisin jouluntienoon juhla lienee kuitenkin ollut Loppiainen, itämaan tietäjien päivä. Silloin esitetyssä näytelmässä saapui kolme kuningasta (?) kaikessa loistossaan seurueineen kumartamaan seimen lasta. Ajanmittaan eivät paimennäytelmä ja viattomain lasten mysterio pystyneet enää kilpailemaan loppiaisnäytelmän kanssa, vaan sulautuivat siihen. Paimennäytelmä olikin sopiva alkunäytös kuninkaitten kumarrukselle ja lastenmurha sen järkyttävä loppu. Näytelmän paisuessa laajaksi, se ennen pitkää erkani varsinaisesta jumalanpalveluksesta ja alkuperäinen latinankielikin vaihtui kansankieleksi. Suurimman loistonsa tämä joulunäytelmä saavutti jo 1200-luvulla, josta alkaen kehitys oli taantumista ja rappeutumista.

Tiernapojat pohjoismaissa

Tiernapojat saapuivat pohjoismaihin jo 1600-luvulla. Esitysoikeus näyttää olleen koululaisten eli teinien yksinoikeutena. Kun nämä eivät voineet pitäjämatkoillaan kulkea suurissa joukoissa, supistui näytelmän henkilömäärä pienimpään mahdolliseen, eli neljään henkeen. Näin pojat keräsivät opiskeluvaroja ja lukukynttilöitä. Tästä johtuu mänkin vetoomus: ”Ja tähteemme kynttilänpätkää”. Voi olla, että Ouluun ja Raaheen tähtipojat tulivat lainatavarana Ruotsista jostain Mälarjärven seutuvilta, jossa pojat olivat opiskelemassa  Strengnäsissä ja Uppsalassa. Tämän voi päätellä siitäkin, että sikäläisistä lauluista on aivan sanatarkat käännökset pohjalaisissa lauluissa. Turkuun ja Etelä-Suomeen laulut lienevät tulleet eri teitä.

Toivottavasti kävi selville, että nykyinen tiernapoikanäytelmä sisältää kerrostumia ja piirteitä usealta vuosisadalta.

Entäs tiernapojat Raahessa

Raahea koskevassa kirjallisuudessa ja lehdistössäkään en ole huomannut mainintoja milloin tähtipojat olisi ensi kertaa täällä esitetty. Muistikuvani riittää 1920-luvun alkuvuosiin, jolloin melkoisella menestyksellä esittivät tiernapoikia keskikoulun pojat Paavo Salovaara, Eino Nordström (Norio), Heikki Hyvärinen ja Jori Tähtinen. Jopa niin suurella menestyksellä, että he saivat esittää näytelmän itselle tasavallan presidentille Kaarlo Juho Ståhlberg´ille hänen vieraillessaan Raahessa vaimonsa sisaren, Ellen Wåhlbergin luona Kauppa- ja Cortenkatujen kulmassa olevassa talossa. Yksityiskohtana mainittakoon, että kun pojat lauloivat ja huitoivat sapeleillaan, kävi presidentin adjutantti hieman levottomaksi, että tiedä mikä pojilla saattoi olla mielessä. Adjutantti (silloin sanottiin ajutantti) käyskeli edestakaisin presidentin ja laulajien välillä luultavasti käsi lähellä liipasinta. En tiedä saivatko pojat kynttilänpätkää, mutta kaikki saivat presidentin kiittelyt kädestä ja isokokoisen omenan. Omenat olivat silloin harvinaisuuksia ja ainakin Heikki Hyvärinen vei omenansa kotiin ja jakoi sen viiteen osaan, kullekin sisarukselle kappaleen. Kuori siististi irti ja kuivattiin kirjan välissä.

 Luultavasti tiernapojat olivat päässeet kuoleutumaan Etelä-Suomessa, koskapa 1920 – 30 -lukujen vaihteessa eräs raahelainen musiikin parissa askarteleva nuorukainen sai kirjeen kotkasta. Kirjeen lähettäjä tiedusteli, että voisiko hän mitenkään ja mistä saada käsiinsä jonkun Raahessa esitettävän tähtipoikanäytelmän sanoja ja nuotteja – kuuluu olevan hyvä näytelmä.

Myöhempien aikojen tähtipojat Raahessa

Vuosikymmenien kuluessa tulivat tähtipojat täällä melkeinpä villitykseksi ja maan vaivaksi. Yhtyeitä syntyi joka puolella kaupunkia. Tappeluja käytiin jopa kunniakkaiden miekkojen kärjillä, paidat olivat joskus verissä, taisteltiin elintilasta. Lopulta käännyttiin poliisiviranomaisten puoleen ja pyydettiin kullekin yhtyeelle oma reviirinsä. Järjestettiinpä jonkinlainen karsintakin, kaikkia raakkujia ei hyväksytty esiintymään. Kuitenkin sattui vielä joskus yhteenottoja nurkissa kun näytti siltä kuin joku seurue olisi pyrkinyt toisen alueelle

Kvartetin piirissä oli tietenkin Herodes halutuin virka, hällä oli kaksi olkaremmiä – jihängiä, miekka, kruunu ja leveä vyö. Murjaanien kuningas oli toisella tilalla. Hänellä oli myös valkoinen paita kuten kaikilla muillakin ja samanmoinen varustus kuin Herodeksella, mutta kehnompi kruunu ja mustaksi nojettu naama. Knihtillä oli vain yksi jihängi ja ehkä kapeampi vyö. Mänkkiriepu oli vähäarvoisin ja ilman olkaremmiä ja miekkaa, mutta hänellä oli neli- tai viisihaarainen tähti. Palkka jaettiin myös arvojärjestyksessä ja Mänkki sai tyytyä vain kynttilänpätkään, jos joku sellaisen heitti. Myöhemminkin kyllä jostain käsittämättömästä syystä tulot saatettiin jakaa tasankin.

Kehitys tälläkin alalla meni eteenpäin vai taaksepäinkö? Näinä päivinä on nähty kaupungilla tähtipoikia, jotka eivät oikeastaan olekaan poikia, vaan selviä tähtityttöjä tai tyttötähtiä, kuinka vain haluaa. Lieneekö tulos ankarasta sukupuolten tasa-arvoisuuspolitiikasta. ”Ovatko tytöt sen kummempia kuin pojatkaan, eivät, hääviin sellaisiakaan”. Eivätkä tähtipojat tai –tytöt enää laahusta paksussa lumessa ja pakkasessa ympäri kaupunkia – ei suinkaan, vaan taksilla sitä ajetaan ravintolasta toiseen ja auto odottaa kiltisti ulkopuolella.

Kuitenkin tiernapoikien yksinkertainen, naivi, mutta omalla tavallaan viehättävä ja harras näytelmä tuo meille tuulahduksen joulusta jopa tuhannen vuoden takaa. Tämä on syytä pitää muistissa kun taasen jouluaattona ilmeisesti kuulemme radiosta ja televisiosta perinteellisen tähtipoikaesityksen.

- Felix Onkka[1], Raahen Seutu 22.12.1981

[1] Onni Norio, s. 12.7.1913 Raahe, k. 1990 Egypti. Työskenteli Tornion ja Raahen tullilaitoksissa 1936-1979 kirjurina, tarkastajana ja tullinhoitajana, kirjoitti  pakinoita ja muistelmia Raahen paikallislehtiin sekä lukuisia historiikkeja, mm. Merilokki, Lännetär ja Tiira : viimeiset Raahessa rakennetut purjelaivat (yhdessä Soili Lankian ja Aulis Forssin kanssa, 1981). Kootut pakinat julkaistiin v. 1983 nimellä ”Tarinoita Raahesta ja lähimympäristöstä.